Imatranajojen mysteeri

Isäni oli aikoinaan torimyyjä ja otti minut välillä mukaan mitä erilaisimmille reissuille. Niinpä pääsin kerran haistelemaan myös Imatranajojen tunnelmaa.

Elettiin 70-lukua ja Imatranajot oli legendaarinen ratamoottoripyöräilyn MM-kisa, ainoa lajiaan Suomessa. En minä mitään moottoripyöräilystä tajunnut, pieni poika ja maalainen kun olin. Mutta puitteet olivat hienot, pärinä valtava ja porukkaa enemmän kuin kotikylällä. Sekin jäi mieleen.

Mutta eniten jäi mieleen se kesäinen päivä, kun seurasin meidän makkarakojussa maailmanmenoa. Meidän kojun takana sijaitsi camping-alue, jossa oli pääasiassa telttoja. Mutta keskellä tuota aluetta oli myös iso asuntovaunu, joka valkoisena törrötti esillä kuin hammas nurmimatosta. Ja tuolle vaunulle asteli mies ja nainen.

Ei minua koko asia ensin kiinnostanut. Touhusin mitä touhusin kunnes huomasin, että ilmapiiri oli muuttunut erilaiseksi. Äänet ympärillä olivat vaienneet ja ihmiset jotenkin pysähtyneet. Seurasin heidän katseitaan ja näin, mitä kaikki katsoivat. He seurasivat, kuinka asuntovaunu huojui rytmikkäästi puolelta toiselle, aivan kuin aallokossa.

Jäin katsomaan näkyä, joka vaikutti aika hypnoottiselle. Asuntovaunu niiasi edes takaisin kiihtyvällä tahdilla ja ihmiset vaikuttivat pidättävän hengitystään. Tahti kiihtyi äärimmilleen, kunnes liike äkkiä pysähtyi ja vaunu jäi paikoilleen. Hetkeen ei tapahtunut mitään.

Sitten, minun suureksi hämmästykseksi, ihmisjoukko joka oli seurannut tapahtumaa, puhkesi sponttaaneihin aplodeihin ja "Hyvä" -huutoihin. Kaikilla näytti olevan hauskaa ja kaikkia nauratti. Minä olin ymmälläni mutta taputin mukana, koska aikuisetkin tekivät niin. Lopun päivää seurasin vaunua, mutta se ei ruennut enää niiaamaan. Eikä ne mies ja nainen tulleet sieltä ulos sinä päivänä.

Kasarikauhuleffojen lyhytoppimäärä

Nuorena poika 80-luvulla kauhuleffat olivat ehdoton must-juttu. Kiinnostusta lisäsi tottakai se, että suurin osa leffoista oli K-16 tai K-18 eli siis KIELLETTYJÄ meiltä. Kuten tarinassa "Elävissä kuvissa" kerroin, paikkakunnalle tullut uusi elokuvateatteri ei ollut alussa turhan ronkeli asiakkaistaan. Niinpä me 12-15 -vuotiaat pojat käytiin katsomassa jokaikinen kielletty leffa, mihin vaan rahat riittivät. Kunnes joku sitten kirjoitti asiasta paikallislehteen ja teatterinpitäjä alkoi kyselemään henkkareita.

Telkkariin uusia kauhuleffoja oli turha odottaa. Kaikki kaksi kanavaa (TV1 ja TV2) näyttivät korkeintaan mustavalkoisia pätkiä 50-luvulta. Ne olivat sinällään hauskaa katsottavaa camp-arvonsa takia. Sellaiset 50-luvut leffat kuten Tarantella, Mustan laguunin hirviö, Kutistuva mies ja Jättiläisnaisen hyökkäys ovat todellisia helmiä.

 Kun videovuokraamot yleistyivät 1982-83, koitti uusi elämä horror-dikkareille. Tätä kesti pari vuotta, kunnes Suomeen laadittiin Euroopan tiukin videolaki, joka astui voimaan 1.1.1985. K-18 leffojen levitys videolle kiellettiin kokonaan ja elokuvia sensuroitiin ja silputtiin surutta. Tuli valtava kiire "suojella" leffoja. Viikkoja ennen sensuurin voimaantuloa meillä kolmella pojalla pyöri VHS-laitteet yötä päivää. Nauhoitimme videolta videolle R-kioskilta ja huoltoasemalta vuokrattuja kauhupätkiä.

 Ei ole pitkä aika siitä, kun katsoin Robocopin ensimmäisen kerran täysmittaisena. Kasarilla leffasta sensuroitiin eli leikattiin pois yli 10 minuuttia. Tämä teki väkivaltakohtauksista todella "mielenkiintoisia", kun tilanne hyppäsi yhtäkkiä siihen, että ensimmäisen laukauksen jälkeen huone oli täynnä ruumiita ja ruudinkäryä. Kuka kuoli? Kuka jäi eloon? Ja ennen kaikkea MITEN?

Ajattelin listata tähän muutamia täkyjä, jos haluat tutustua 80-luvun kauhugenreen. Nykyään näillä on vähän samanlainen camp-arvo kuin 50-luvun leffoilla minun nuoruudessa. Onhan tuosta kasaristakin ehtinyt vierähtää jo vuosikymmeniä. Jätin tarkoituksella pois tuttuja nimiä kuten Painajainen Elm Streetillä ja Evil Dead ja keskityin vain muutamiin, unohdettuihin kulttileffoihin.

 

Lötköjen yö (Night of the Creeps) 1986. Leffan inside joke:  roolihahmoilla on 80-luvun kauhuelokuvaohjaajien sukunimet. 

 

Minä, mielipuoli (I, Madman) 1989. Nimi on aika kuvaava. Tyttöä ahdistelee outo hiippari, joka haluaa muuttua joksikin aivan muuksi.

 

Käärme ja Sateenkaari (The Serpent and the Rainbow)  1988. Wes Cravenin, Painajainen Elm Streetillä ohjaajan hiuksen hienosti tositapahtumia hipaiseva kauhuleffa, jonka alussa on todella ällöttävä kohtaus.

 

Prince of Darkness 1987. John Carpenter teki monta hyvää leffaa kahdeksankymmentäluvulla. Tämä on niistä ehkä unohdetuin, mutta aivan suotta. Tunnelma luodaan hyvin pienillä tehosteilla. Sivuroolissa nähdään mm. Alice Cooper.

 

Kauhujen yö (Fright Night) 1985. Tom Holland räjäytti tajuntani tällä leffalla. Tottakai, se on nyt vanhentunut ja tarinaa varioitu lukemattomissa elokuvissa, mutta 1985 tämä oli SE kauhuelokuva minulle.

 

The Lost Boys 1987. Tämän leffan huumori saa minut edelleen nauramaan. Ja elokuvamusiikki on ehdottomasti 80-luvun eliittiä. Taustalla soi mm. The Doorsien "When You're strange".

 

Naapurissa kummittelee (House) 1986. Tiedän: Erikoistehosteet näyttävät tosi kököiltä. Tiedän, tarinassa ei ole hitustakaan järkeä. Mutta seuratkaapa tämän kaverin naapuria. Siinä on semmoinen hahmo, jota näkee harvoin kauhukomediassa. Ja takaan, että pari kertaa meinaa jopa hymyilyttää.

 

Razorback - Harjaniska 1984. Australialainen ohjaaja Russell Mulcahy teki todella tyylikkään horrorpläjäyksen, joka on kuin Tappajahai kuivalla maalla. Tämä ei ole mielestäni kulttiklassikko, vaan puhdas klassikko.

Hellraiser 1987. Stephen King totesi aikanaan: "I have seen the future of horror. His name is Clive Barker". Piti muuten paikkansa. Hellraiser vei aikoinaan genren aivan uusille urille. Sen lisäksi, että tarina oli brutaali ja raaka, Barker loi myös uusia hahmoja, jotka jäivät elämään kauhun historiaan.

 

The Dead Zone 1983. Yksi parhaista Stephen King -filmatisoinneista. Ohjaajana legendaarinen David Cronenberg.

 

Katso myös Cronenbergin Kärpänen (The Fly) 1986

 

Re-Animator 1985. Tämä leffa pysähtyi Suomen sensuuriin, joten kasarilla sitä oli turha etsiä videovuokraamoista. Onnekseni löysin ilmoituksen Outokumpulaiselta kaverilta, joka toi leffoja Suomeen ulkomailta laittomasti ja teki niistä kopioita korvausta vastaan. Niinpä minäkin ostin tekstittämättömän, erittäin epäselvän kappaleen itselleni. Kuva oli niin huono, että yökohtauksissa ei telkkarista näkynyt muuta kuin mustaa + ääni.

Puukon alla joulun alla

Joulut ovat aina ikimuistoisia, mutta minulle yksi joulu on ikimuistoisempi kuin toiset. Viikkoa ennen jouluaattoa vatsani kipeytyi. Tämä ei ollut mitään uutta, vaan olin samanlaisen kivun takia käynyt terveyskeskuksessa noin kerran vuodessa tätä ennen. Ja aina tulin maitojunalla takaisin, kun kivut lakkasivat.

Sillä kertaa en mennyt lääkärille. Purin perjantai-illan hammasta ja ajattelin, että kyllä se tästä. Lauantaina kipu jatkui ja iltapäivällä äityi niin kovaksi, että piti viimein pyytää kaveri viemään minut autolla päivystykseen. Päivystyksessä en enää pysynyt jaloillani, vaan makasin odotushuoneen sängyllä ja kärsin. Radiosta kuului Juice Leskisen Syksyn Sävel: "En ilosta itse, en surusta itke, jos itken, itken muuten vaan..." Minä en itkenyt ilosta enkä surusta vaan kivusta.

Siinä odotellessa kipu taas kerran lakkasi ja oloni parani hetkessä. Ajattelin, että taas näin. Takaisin kotiin. Lääkäri tuli paikalle, kyseli vointiani ja paineli vatsaa. Sitten hän totesi, että minut pitää välittömästi viedä leikkaussaliin. Umpisuoleni on puhjennut. Ihmettelin tätä diagnoosia, koska en tuntenut enää itseäni kipeäksi, mutta minkäs auttoi. Vaatteet pois, leikkausvaatteet päälle ja lavetilla operaatioon. Nukutuslääkäri neuvoi, että voin laskea sadasta alaspäin kun hän antaa minulle ainetta. Ajattelin, että nyt pitää pitää silmät auki, etteivät leikkaa minua hereillä ja aloitin samalla laskemisen. Pääsin yhdeksäänkymmeneenkahdeksaan kun tajuntani musteni.

Heräsin heräämössä ja olin aivan tokkurassa. Minun piti vielä kysyä pari kertaa paikalle tulleelta hoitajalta, että oliko minut tosiaan leikattu. Kyllä, se oli umpisuolentulehdus. Umpparin puhkeaminen oli aiheuttanut vatsakalvontulehduksen, joten joudun viettämään viisi päivää sairaalan vuodeosastolla. Niihin päiviin kuuluivat myös jouluaatto ja joulupäivä.

Jouluaattona kaikki kynnellekykenevät potilaat päästettiin kotiin, joten jäin yksin kuuden hengen huoneeseen. Perheeni kävi päivällä toivottelemassa hyvää joulua ja jätti minut sitten toipumaan. Huoneessa oli onneksi telkkari ja sain katsoa kaikki mahdolliset aaton ohjelmat. Illalla oli vuorossa Tanssii susien kanssa -leffan tv-ensi-ilta.

Juuri kun leffa alkoi, huoneeseeni tuotiin laitapuolenkulkijan näköinen, vanhempi mies, jolle oli suoritettu vatsahuuhtelu. Kaveri sai paikan minua vastapäätä. Yritin siinä sitten keskittyä Kevin Costnerin seikkailuihin samaan aikaan, kun taustalla kuului satunnaisia yökkäyksen ääniä. Viimein seuralaiseni vatsa vaikutti rauhoittuvan ja hän kääntyi voipuneena selälleen. Yrjösanko oli tunnelmallisesti sängyn vieressä. Ennen kuin mies vaipui uneen, hän havahtui siihen, että ei ollut huoneessa yksin. Hän nosti hieman päätään, kurkkasi minuun päin ja toivotti möreällä, elämän karheuttamalla äänellä: "Hyvää joulua". Toivottelin samaa hänelle.

Isän poika

Aikoinaan eka- tai tokaluokalla tekaisin koulussa Isänpäiväkortin, joka oli mielestäni hieno. Kaiken kruunasi itse keksimäni runo:

"Isä syö juustoa, kinkkua, lenkkiä, rasvaa
kakkua, puuroa ja maha senkun kasvaa"

Kun sitten meni pari vuotta lisää ja joulupukki osoittautui suureksi huijaukseksi, aloin miettimään joululahjojen ostamista vanhemmille. Konsultoin äidin kanssa, että mitäs sitä isälle voisi ostaa.

- Osta Mennen -partavettä. Siitä isä tykkää.

Sinä jouluna isä sai lahjaksi Menneniä. Ja seuraavana jouluna taas pullollisen Menneniä. Ja sitä seuraavana jouluna laitoin isälle lahjapakettiin Menneniä... Tätä jatkui muutama joulu, kunnes tulin murrosikään ja keksin jo parempia lahjaideoita. Mulle iski äänenmurros, kasvoin isästä ohi ja parranhaiveniakin ilmestyi leukaperään. Joten kun joulu joutui, sain isältä lahjapaketin, joka vaikutti pelottavan tutulta. Paketista paljastui pullo Menneniä.

Takaa-ajettu

Yläasteella suurimpia kauhun hetkiä olivat esitelmät. Mulla oli todella paha esiintymiskammo. Yhden esityksen aikana meinasin pyörtyä ja opettaja talutti minut luokan taakse ottamaan happea. Siinä minä pötköttelin, selälläni luokan lattialla jalat nostettuna pystyyn seinää vasten. Siitäkös kaverit tykkäsivät.

Äidinkielenopettaja oli erityisen innostunut kirjaesitelmistä. Hän antoi meille heti syksyllä tehtävän ja vapaat kädet: Pitäkää esitelmä kirjasta, joka on tehnyt teihin erityisen suuren vaikutuksen. Sillä hetkellä tiesin heti, mitä tehdä.

Pidän lukemisesta, mutta olen äärettömän hidas lukija. Aikaisemmin samana vuonna olin lukenut erään romaanin, jonka löysin isän kirjahyllystä. Kirja oli todella mieleenpainuva. Sen sankari oli yhteiskunnan ulkopuolelle joutunut mies, joka taisteli ylivoimaista vihollista vastaan. Ajattelin, että tästä tulee kerrankin hyvä juttu.

Muut luokkatoverini pitivät esitelmiä Viisikko-kirjoista ja kirjallisuuden klassikkoista, jotka haiskahtivat siltä, että isiltä ja äidiltä oli kysytty vähän apua. Opettaja antoi esitelmien jälkeen rakentavaa kritiikkiä ja kehuja, kullekin ansionsa mukaan. Sitten tuli minun vuoro.

En muista enää, miten itse esitelmä meni. Jännitin kauheasti kuten aina. Kädet tärisivät, ääni värisi mutta muuten esitys oli tehty huolella. Olinhan lukenut saman kirjan kahteen kertaan, mikä on meikäläiselle yhä erittäin harvinaista.

Kun vuoroni oli viimein ohi, laskeutui luokkahuoneeseen hiljaisuus. Muut oppilaat eivät hiiskaisseet sanaakaan ja opettajakin oli omituisen sanaton. Viimein hän sanoi hyvin lempeällä mutta totisella äänellä: Olisitko sinä voinut tehdä esitelmän jostain toisesta kirjasta?  En omasta mielestäni. Pidin juuri tästä kirjasta ja siinä oli paljon puhuttelevia kohtauksia.

Tajusin vasta vuosien päästä, mitä opettaja oli vihjannut. Mutta mielestäni David Morellin "Takaa-ajettu" on edelleen hyvä romaani. Siitä tehtiin myöhemmin elokuva, jonka pääosassa näyttelee itse Sylvester Stallone. Leffan nimi on "Rambo".

Rapsutuksen orja

Pierren olisi pitänyt syntyä koiraksi. Hän rakasti sitä, kun joku rapsutti ja raapi hänen selkäänsä, korvan takaa, nenän juuresta tai mistä tahansa. Tätä sattui ymmärrettävistä syistä hyvin harvoin, mutta ne harvatkin kerrat olivat Pierren elämän kohokohtia.

Hän meni aamulla töihin lihakauppaan, kuten aina. Hän leikkeli ja viipaloi päivittäin satoja kiloja lihaa. Vaaleanpunaisia sianruhoja, lehmänruhoja ja lampaanruhoja. Hänen omakin ruhonsa muistutti lähinnä teurasporsaan pulleaa muotoa.

Oli heillä muutakin yhteistä porsaan kanssa, sillä Pierrekin röhki tyytyväisenä, jos joku kyhnytti häntä. Valitettavasti maailmassa oli harvoja ihmisiä, joille tuli mieleen ryhtyä rapsuttelemaan ventovierasta tai edes tuttua ihmistä. Tuskin kukaan ajatteli, että onpa siinä mukava kaulapoimu. Otanpa ja rapsutan sitä vähän. Ei, kukaan ei tajunnut Pierren mieltymystä, mutta yhtä kaikki hänellä oli kyllä konstinsa, vaikka yleensä ne johtivat hänet häpeällisiin tilanteisiin tai peräti sairaalaan.

Kerran hän sattui lukemaan miestenlehteä, jossa mainostettiin japanilaista selänraaputinta. Häpeissään hän leikkasi kupongin irti ja yön pimeydessä pudotti kirjeen vaivihkaa postilaatikkoon. Pari viikkoa myöhemmin myhäilevä posteljooni toi paketin, jonka kannessa keimaili alaston nainen uskomattomassa asennossa. Hän ei piitannut posteljoonista, outo mies kun oli, vaan otti paketin vastaan posket hehkuen. Sisällys käsitti tusinan verran metallivarsia ja akun, jonka kyljessä oli reikiä. Hän asensi "käsivarret" reikiin, löi virran päälle ja heittäytyi lattialle koneen käsiteltäväksi. Alkajaisiksi kone esittäytyi tulisen, 220 voltin karaisemalla kouralla, joka iski virran läpi koko kehon. Pierre pakeni alta kauhuissaan ja tunteja myöhemmin onnistui harhauttamaan koneen huitovat kädet ja katkaisemaan virran.

Hän ei lannistunut. Sähkömies ihmetteli aikansa, ennen kuin pääsi jyvälle, missä vika piili. Hän maadoitti koneen ja Pierre antoi koerapsuttaa itsensä. Kone pelasi kuin unelma. Pierre makasi autuaana kokolattiamatollaan ja vaipui nirvanaan.

Hän heräsi seuraavana aamuna ja ihmetteli, miksi kone oli lakannut toimimasta. Se ei ollut lakannut toimimasta. Hänen selkänsä oli niin tunnoton, ettei enää reagoinut teräskäsien kynsintään. Kauhuissaan Pierre totesi makaavansa suuren orvaskesi-kasan vieressä. Kone oli sananmukaisesti nylkenyt hänen selkänsä hitaasti mutta tuskattomasti. Kesti kuukausia, ennen kuin teho-osastolle kiidätetty Pierre saatiin kursittua kokoon, Niin suuren ihopinta-alan menetys maksoi hänelle melkein hengen. Ihoa siirrettiin takalistosta ja kiristettiin aina niskaan saakka. Tästä aiheutui monia vaikeuksia, joista tuskin vähäisin oli se, että hyt hänen peräaukkonsa sijaitsi ristiselässä. Oli hyvin kiusallista, että kaasun purkautuessa paidan selkämys lepatti huomiotaherättävästi.

Mikään kone ei korvaa ihmistä, päätti Pierre ja meni naimisiin. Hänen piti seuloa usean ehdokkaan joukosta juuri se oikea, joka ei katsonut oudosti, kun hän pyysi pientä raaputtelua. Vaimoksi suostui eräs iäkäs hieroja. Hän hieroi iltaisin Pierren selän rakoille, mikä tuotti puhdasta masokistista mielihyvää. Pierre oli onnellinen, eikä enää töihin mennessään kyhnyttänyt selkäänsä toimiston kaktukseen.

Pierre teki kuitenkin elämänsä virheen: hänellä oli suhde eksoottisen tarjoilijattaren kanssa, jolla oli mahtavan pitkät kynnet. Kun vaimo tuli illalla töistä aikaisemmin kuin yleensä, hän tavoitti Pierren suoraan rysän päältä. Tilanne keskeytyi valokatkaisijan napsahdukseen ja hämmästyneisiin huutoihin. Pierre meni aivan lukkoon, eikä keksinyt muuta sanottavaa kuin: Rapsuta minua. He erosivat heti seuraavana päivänä viraston auetessa.

Pierre sai tyytyä rapsuttelemaan itseään pitkän kepin varteen laitetulla koukulla. Mutta se ei ollut tarpeeksi hyvä. Hän kyhnytti selkäänsä kirjahyllyyn, kunnes puupinnan maali irtosi ja tarttui paidan selkämykseen. Hän hinkkasi itseään matolla, pyyhkeillä, huonekaluilla, käsillään, kaikella mahdollisella. Talonmies joutui muutaman kerran huomauttamaan hänelle, että kerrostalossa röhkiminen on kiellettyä klo 22.00 jälkeen. Pierre ei saanut nukuttua. Hän hermostui, äyski työntekijöilleen ja katkaisi toimiston kaktuksen. Hän meni hierojalle ja pyysi tätä käyttämään santapaperia hieromisessa. Elokuvateattereissa oli parasta se, että sai rauhassa kyhnyttää selkäänsä penkin selkämykseen takarivissä.

Raaputuksella oli sivu- ja haittavaikutuksensa. Pierren selkä oli aina arka ja hellä. Iho oli usein rakkojen ja känsien peitossa. Hänen kyntensä vaikuttivat naisellisen pitkiltä. Kanssaihmiset alkoivat pitämään häntä outona, kun hän vääntelehti hississä silmät muljahdellen ja röhkien. Tilanne kävi niin tukalaksi, että Pierre päätti mennä lääkäriin tai psykiatrille. Lääkäri oli lähempänä.

- Te haluatte mitä? Keski-ikäinen lääkäri ei ollut uskoa korviaan. Hän siirsi lukulasejaan niin, että vihreät silmät tuijottivat Pierreä sankojen yli.
-  Haluan lajinvaihdosleikkaukseen, Pierre toisti vakaalla äänellä ja kihnutti lähes huomaamatta takamustaan penkkiin.
- Mikä se on? Lääkäri kaaputti poskeaan mutta lopetti, kun huomasi oudon kiillon Pierren silmissä.
- Katsokaas, Pierre aloitti. - Minä haluaisin olla koira. Olen aina rakastanut rapsuttamista, mutta kun kukaan ei suostu rapsuttamaan ihmistä. Minun täytyy muuttua koiraksi. Joka päivä näen puistossa ihmisiä, jotka taluttelevat koiriaan ja pysähtyvät välillä puistonpenkille rapsuttamaan lemmikkiään korvanjuuresta. Te ette tajua, kuinka minä kärsin siitä näystä. Olen kateudesta sairas!
- Oletteko harkinnut psykiatrilla käyntiä, lääkäri vihjasi hienovaraisesti. - Tunnen erään hyvän psykiatrin, joka paransi erään hyvin pahasti häiriintyneen potilaan. Tämä luuli itseään radioksi.
- Mitä hän teki?
- Sulki radion.
- Minä kyllä aioin mennä psykiatrille, mutta te satuitte olemaan ensimmäisenä matkanvarrella.
Hetken lääkärin ajatuksissa kävi praktiikan siirtäminen kaupungin toiselle laidalle.
- Onko tällainen lajinvaihdosleikkaus mahdollinen? Olen kuullut, että ihmiset vaihtavat sukupuoltakin leikkausten avulla.
- Se nyt on vähän eri asia, lääkäri huudahti tuskastuneena. - Näissä tapauksissa leikkauksessa poistetaan vain...ne ja tehdään...se tai toisinpäin. Teidän tapauksessa pitäisi tehdä täydellinen muodonmuutos, eikä pelkkien pallien poisto. Koettakaa nyt ymmärtää, mitä te pyydätte. Koirana teidän täytyy kulkea nelinkontin, kuseksia lyhtypylväisiin, haukkua ohikulkijoita ja syödä koiranmakkaraa.
- Olen kyllä ottanut varjopuolet huomioon, mutta minusta leikkaus kuitenkin kannattaa edut huomioon ottaen.
- Entäpä, jos teille palkattaisiin vakituinen rapsuttaja, lääkäri yritti. - Meillä on eräs suljettu laitos, jossa on muitakin outoja viheltäjiä. Kyllä te menisitte aivan hyvin siinä seassa.

Pierre rupesi itkemään. Hän heittäytyi lattialle ja ulvoi surkeasti. Lääkäri rypisti hermostuksissaan yhden seinällä riippuvista diplomeistaan ja puri takinhihaansa.
- Hyvä on! Hyvä on. Lopettakaa tuo ulina, ennen kuin tänne lähetetään joku kennelistä.
Pierre pomppasi lattialta kuin kumiukko. - Te suostutte leikkaukseen?
- En herran jumala! Minä en suostu leikkaukseen, mutta suostun leikkaamaan teidät, lääkäri huudahti, eikä huomannut väärinkäsitystä. Pierre painui samantien ilmoittautumaan potilaaksi.

Koiraksi valittiin suuri bernhandilainen, koska perhoskoiran tai kiinanpalatsikoiran turkit olisivat saattaneet aiheuttaa vakavia hengitysvaikeuksia. Pierre nukutettiin, koira lopetettiin ja nyljettiin. Sitten turkis ommeltiin ja liimattiin kiinni niin tiukkaan, että siitä tuli käytännössä Pierren uusi iho. Leikkaus onnistui hyvin ja Pierren entinen iho lähetettiin lääketieteelliseen museoon täytettäväksi.

- Millainen on olonne?
Pierre kosketti leukaansa eikä aluksi tajunnut, kuinka hänen turpaansa oli kasvanut niin karmea parransänki.
- Te olette nyt koira, Pierre. Lienee paikallaan antaa teille uusi nimi.
Pierre haukahti iloisesti ja heilutti häntäänsä. Nimikysymyksestä syntyi iso kiista, kunnes hänet päätettiin ristiä Mustiksi. Eläinlääkäri väärensi hänelle hyvät sukupaperit ja sairaalaterapeutti koulutti hänet sisäsiistiksi. Jo parin viikon kuluttua hän osasi antaa tassua, noutaa keppejä ja uida vedessä lyhyitä matkoja. Koiraa tietenkin.

Tarinamme päättyy onnellisesti. Kuukautta myöhemmin Musti myytiin vanhalle eläkeläismummulle, joka rapsutteli häntä päivät pitkät. Musti röhki onnesta ja koetti olla irvistämättä päivittäisille Serti -annoksille. Kaiken kaikkiaan koiranelämä oli onnellinen, kunnes eräänä päivänä hän oli jo liian vanha ja lähetettiin eläinlääkärille lopetettavaksi. Sen pituinen se.

Suomen vahvin Presidentti

"Tässä ABCDE-FM ja suora selostus Sampo -kaupungin Kalevala-

stadionilta. Minä olen Topias Suominen. Jännittävä jokavuotinen Suomen vahvin Presidentti -kilpailu on valmiina alkamaan. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua ja paikalle on saapunut sankka joukko rahvasta todistamaan tapahtumaa.

Suomen vahvin Presidentti -kilpailun MVP (most valuable player) of all times on Presidentti Urho Kaleva Kekkonen. Urallaan hän voitti peräti 25 mestaruutta putkeen! Saavutus, josta tämän päivän kilpailijat voivat vain unelmoida.

Tänä vuonna kisaan osallistuu ennätykselliset neljä osanottajaa! Miesten sarjan voittoa puolustaa Presidentti Martti Ahtisaari. Haastajakseen hän saa Presidentti Mauno Koiviston ja Presidentti Sauli Niinistön. Naisten sarjan voittoa viime vuotiseen tapaan puolustaa Presidentti Tarja Halonen.

Jokainen kilpailija on valinnut kisaan viisi lajia. Presidentti Mauno Koiviston lajit ovat lentopallo, eukonkanto, kädenvääntö, mölkky ja mökkitikanheitto.

Presidentti Sauli Niinistö on ensimmäistä kertaa mukana ja valitsi lajeiksi seuraavat: Rullaluistelu, purjehdus, skeittailu, laskuvarjohyppy ja tiilien murskaaminen karatella.

Miestensarjaa jo useita vuosia dominoinut Presidentti Martti Ahtisaari saa kovemman vastuksen kuin kertaakaan aikaisemmin. Presidentti Sauli Niinistö on vanttera ja nuorekas sekä lähtönopeudeltaan räjähtävämpi kuin Presidentti Martti Ahtisaari. Presidentti Martti Ahtisaari on valinnut lajeikseen jääkiekon, tenniksen, baseballin, nyrkkeilyn ja F1 -aika-ajot. Presidentti Martti Ahtisaaren toiveesta kyseiset lajit suoritetaan Nintendo Wii -pelikonsolilla".

Harry Potter ja Viisaudenhammas

Otsikko on puoleksi totta. Tämä tarina kertoo viisaudenhampaan poistosta mutta ei liity mitenkään Harry Potteriin. Jos olet menossa hammaslääkäriin, lopeta lukeminen tähän. Jos uskot, että hammaslääketiede on edistynyt viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana, ota riski ja jatka.

Elettiin kahdeksankymmentälukua ja olin vielä opiskelijapoika kauppaopistossa. Hammaslääkärin tarkastuksessa kävi ilmi, että molemmat viisaudenhampaani oli poistettava. Sain etukäteen reseptin kipulääkityksestä, joka piti aloittaa aamulla ennen operaatioon tuloa. Minä unohdin.

Kaikki meni puuduttamiseen asti normaalisti. Hammaslääkäri otti työkalunsa ja ryhtyi hommiin. Sitten kaikki muuttuikin epämiellyttäväksi. Hammas ei suostunut irtoamaan, vaikka mies repi ja nyhti sitä pihdeillään. Leuassani alkoi tuntua siltä, että se menisi sijoiltaan minä hetkenä hyvänsä. Kesken operaation minun piti yhkäistä pari kertaa, että sain hänet keskeyttämään.

- Käykö kipeästi?
- Ei, hutta mihutta tuntuu, että leuha menee hohta hijoiltaan.
- Hoitaja. Tuletko tänne.

Tohtori pyysi hoitajan taakseni ja ottamaan kiinni leuasta molemmilla käsillä. Hän painoi poskeani niin, ettei nivelet päässeet pompsahtamaan paikoiltaan. Sitten jatkettiin urakkaa. Kuulin hampaan rutinan, tunsin veren maun suussani ja paineen leuassa. Hammas ei antanut periksi.

Hammaslääkäri otti röntgenkuvat esille ja tutki niitä hetken. Sitten hän palasi ja tarttui poraan. Ennen poraamista mies selitti kuivan asiallisesti, että viisaudenhampaan juuret olivat ongenkoukun muotoiset ja kiinni leukaluussa niin, että hammas piti pilkkoa poralla. Ei muuta kuin kone käyntiin ja taas mentiin.

Kun hammas oli viimein pilkottu, palat irrotettu ja ien ommeltu kiinni, pääsin piinasta. Nousin ylös hammaslääkärituolilta ja huomasin, että valkoinen esiliina oli täynnä punaisia verenroiskeita. Näky oli todella karu. Sillä hetkellä ajattelin, että en varmasti tule enää poistattamaan toista hammasta.

- Ja toinen aika on sitten kahden viikon päästä. Poistetaan sitten samalla nämä tikit.

Eli ei auttanut kuin myöntyä. Lääkäri kysyi, olinko aloittanut kipulääkityksen aamulla. Valehtelin että olin. Hyvä juttu, hän tuumasi. Tämän käsittelyn jälkeen leuka voi olla vähän kipeä. Kun pääsin pois hoitohuoneesta, menin välittömästi vessaan ja tungin särkylääkkeen puudutettuun suuhun ja nielaisin sen veden ja... kaiken muun kanssa alas. Parin tunnin päästä tunto palasi ja olin aika hemmetin kipeänä koko illan.

Meillekin on diilattu

Kyllä vain. Olin vaimon kanssa vuosi sitten piäkaupungissa katsomassa Nickelbackia (suosittelen). Syysaurinkoinen sää helli ja kaupungin humussa oli mukava kuljeskella.

Pitkään katuja tallattuamme tulimme Kampin aukiolle, jossa oli monenlaista skeittaajaa ja esiintyjää liikenteessä. Etsimme istumapaikan aukion reunalta ja huokaisimme. Jalat olivat aika poikki mutta mukavaa silti.

Kun siinä sitten siristelimme silmiä auringonpaisteessa, meitä lähestyi keski-ikäisen oloinen herrasmies. Hän katseli pari kertaa ympärilleen, rohkaisi viimein mielensä ja tuli luoksemme. Ehdotus yllätti meidät molemmat:

- Ostatteko naudan sisäpaistin. Vakuumiin pakattu, kahden kilon paisti. Saatte kahdella kympillä.

Tuollainen tarjous olisi ollut todella houkutteleva lähikaupan lihatiskissä, mutta tämä "kauppias" näytti siltä, että oli pari tuntia sitten herännyt veneen alta, tallustanut ensimmäiseen ruokakauppaan, tunkenut paistin housunkaulukseen ja marssinut maksamatta ulos.

- Tuota. Kiitos ei.

Kaveri mutisi jotain ja jatkoi sitten matkaansa. Jäimme vaimon kanssa tuijottamaan toisiamme mykistyneinä.

- Minä luulin, että se tulee kauppaamaan huumeita.
- Niin minäkin. Mutta ehkä me näytettiin vain nälkäisille.

Gran Canaria

Muutama vuosi sitten kävin ensimmäistä kertaa Gran Canarialla. Lokakuun kylmyydestä oli mukava päästä aurinkoon ja lämpöön. Hiekkarantaa, rentoa menoa ja chillailua.

Vaan tiesittekö, että Kanarian saarilla on asunut aikoinaan alkuasukkaita? En minäkään tiennyt. Satuimme päiväreissulla Las Palmasissa törmäämään El Museo Canarioon ja näyttely herätti todellakin mielenkiintoni.

Reissun jälkeen minun piti etsiä netistä tietoa, keitä nämä ihmiset olivat. Löysin seuraavaa:

Kanariansaaren alkuasukkaat olivat nimeltään Guancheja. Kun espanjalaiset saapuivat saarille 1400-luvulla, Guanchit elivät vielä luolissa. Espanjalaiset perustivat Real de Las Palmasin (nyk. Las Palmas) 1478 ja aloittivat sodan alkuasukkaita vastaan. Guanchit taistelivat sata vuotta miehittäjiä vastaan ja hävisivät. Alkuasukasväestö tuhottiin lähes sukupuuttoon. Osa nykyisistä Kanarian saarten asukkaista ovat Guanchien ja espanjalaisten jälkeläisiä.

 

Museossa on yksi huone, joka oli todella hyytävä. Alkuasukkaita ei pelkästään tuhottu, vaan heidän pääkallonsa ja luurankonsa laitettiin museon hyllyille näytteille...

Seuraavaksi olisikin mielenkiintoista lähteä Teneriffalle tutustumaan mm. Guimarin pyramideihin. Niitä on löydetty saarelta kuusi kappaletta.

Jännitystä yöjunassa

Oli heinäkuinen ilta 1976, kun matkustimme äidin kanssa junalla Pohjois-Pohjanmaalle kyläilemään sukulaisten luokse. Meneillään oli Montrealin kesäolympialaiset, ja juuri matkustuspäivänä oli jännittävä suomalaislaji edessä: 5000 metrin juoksu.

Kisojen takia otin matkalle mukaan transistoriradioni. Junamatka kesti useita tunteja, eikä siihen aikaan ollut kännyköitä tai pelikonsoleita, millä tappaa aikaa. Niinpä minä luin Aku Ankan taskukirjoja, söin äidin tekemiä evässämpylöitä ja odotin kisalähetystä.

Sitten tuli hetki, jolloin kyykistyin radion ääreen ja toisella puolella maapalloa Lasse Viren kyykistyi lähtöviivalle. Kello oli jo lähellä puoltayötä, joten äiti käski minua laittamaan radion hiljemmalle, etten häirinnyt kanssamatkustajia. Niinpä kuuntelin korva kiinni kaiuttimessa, kun lähtölaukaus pamahti.

Melko pian edessämme istuva mies kurkotti tuolinsa selkänojan yli ja vilkaisi minua ja äitiä. Ajattelin, että nyt tulee noottia, mutta kävikin toisin.

- Voisitko laittaa sitä radiota vähän kovemmalle, poika. Siellähän on nyt se viidentonnin juoksu?

Katsoin äitiä ja hän nyökkäsi minulle hyväksyvästi. Laitoin radiota himpun kovemmalle ja mies kääntyi takaisin istuimelleen. Ei mennyt kauaa, kun muutaman penkkirivin päästä miesääni huikkasi minulle:

- Onko siellä Vireeni juoksemassa? Laitatko sitä ääntä vähän kovemmalle?

Ja niinhän siinä sitten kävi, ettei meidän vaunussa nukkunut kukaan, vaan kaikki kuuntelivat suoraa radioselostusta Montrealin olympialaisten viidentuhannen metrin juoksusta. Viren tuntui olevan aika tiukilla muiden juoksijoiden kanssa, ja jännitys kohosi kierros kierrokselta. Viimeiselle kierrokselle lähdettiin Virenin johdossa, ja koko junavaunu eli mukana trillerissä. Loppusuoralla suomalaisen kiri piti, radioselostajan ääni nousi falsettiin ja matkustajat hurrasivat ja taputtivat hurmoksessa. Kultaa Suomelle!!

Ja parasta kaikessa oli tietenkin se, että tuo kultamitali voitettiin selostuksella, joka tuli minun matkaradiosta.

Budapest

Kävimme Budapestissa vuonna 2011. Upea kaupunki! Muutamia havaintoja:

Budapest on täynnä uskomattoman hienoja historiallisia rakennuksia. Onkin vaikea käsittää, että suurin osa näistä rakennuksista on tehty toisen maailmansodan jälkeen. Neuvostoliittolaiset ja saksalaiset kävivät kaupungissa katkeria taisteluita 1944 ja 3/4 osaa rakennuksista tuhoutui tai vaurioitui pahasti. Korjaustyöt on tehty hienosti historiaa kunnioittaen.

Baarissa tällaista suomalaista perusturistia hämmmästytti palvelukulttuuri. Pubissa tuoppi tuli nopeasti ja tarjoilija vain totesi, että maksa myöhemmin. Näin he ilmeisesti varmistivat, että asiakas viihtyy ja pysyy baarissa, eikä heti maksettuaan ja tuopin juotuaan jatka seuraavaan paikkaan. Ei taitaisi toimia meillä.

Euroopan suurin kauppahalli

Ruoka ja juoma ovat (yllätys yllätys) edullista Suomeen verrattuna. Metrot, linja-autot ja raitiovaunut kulkevat tiuhaan joka paikkaan, joten Budapestissa ei ole pakko kävellä.

Muistomerkki toisessa maailmansodassa Tonavaan telotetuille juutalaisille. He joutuivat jättämään kengät rantapenkalle.

Ruokakaupan kassalla perässäni tuli mummo, joka jututti kassaneitiä samalla, kun tämä laski ostokseni. Sitten kassa kysyi minulta englanniksi, sopiiko minulle, että tämä vanha rouva ottaa bonukset minun ostoksistani. Mikäpäs siinä! Rouva höyläsi bonuskorttiaan, minä maksoin ostokseni ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Vapaudenpatsas. Vähän korni nimi kun ajattelee monumentin historiaa. Venäläisjoukot pystyttivät tämän Budapestin natsimiehityksen loppumisen kunniaksi. Siitä alkoi sitten kommunistinen diktatuuri, jota kesti viisikymmentä vuotta.

Eläintarhassa kannattaa käydä ehdottomasti. Missään muualla en ole päässyt (sananmukaisesti) niin lähelle villieläimiä. Yhdessä talossa oli keinotekoinen sademetsä ja vastaan tuli laiskiainen, joka kulki hissukseen kävelykäytävän kaiteessa riippuen. Pari muuta nukkui noin pään korkeudella olevalla ikkunatasanteella. Siihen sitten vaan laiskiaisen kanssa samaan kuvaan.


Kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa...

Parlamenttitalo

Ketjusilta

Budan linna

Kalastajalinnake

Pyhän Tapanin kirkko

Sankarien aukio

Tosifani

Kasarilla tuli käytyä useasti paikkakunnan kaarihallilla katsomassa keikkoja. Siihen aikaan bändeillä ei ollut hirvittävästi vaihtoehtoja missä esiintyä, koska varsinaisia klubeja ei ollut. Niinpä meidänkin pienellä kylällä kävi sellaisia nimiä kuin Eput, Juice, Popeda, Dingo, Yö, Zero Nine jne.

Olimme siis, jälleen kerran, kavereiden kanssa katsomassa kotimaista huippuyhtyettä. Keikka meni suoraan nuoren teinipojan sydämeen ja olin haltioissani. Vähän jälkeen keikan huomasimme, että kyseinen bändi oli siirtynyt limubaarin puolelle juomaan kahvia ja turisemaan. Lähestyin bändin laulajaa esityksen innoittamana ja pyysin nimmaria. Keskustelu meni jotenkin näin:

- Hei! Anna nimmari.
- Mene pois.
- Anna nimmari.
- En anna. Mene nyt pois.
- Antaisit nimmarin.

Sitkeys palkittiin ja viimein vokalisti kirjoitti nimmarin kämmenselkääni. Kiittelin vuolaasti, mutta kaveri käänsi minulle vain tympääntyneenä selkänsä ja jatkoi keskustelua pöytäseurueen kanssa.

Aamulla heräilin omassa huoneessani hieman huonovointisena. Muistin kuitenkin edellisen illan keikan ja vilkaisin ylpeänä kättäni. Siinä se nimmari seisoi... Ja vasta silloin huomasin, mitä laulaja oli oikeasti kirjoittanut. Kädessä luki epäselvällä käsialalla: Haista Paska.

Eppu Normaali

Niin äkkiä, sadan vuoden päästäkin, lennän sun luo. Tien päällä taas kuulen parran kasvun. Eihän tämän nyt näin pitänyt olla. Mutta ihmeistä suurin (joka jäi näkemättä) ei säästä perheen koiraakaan. Paha taika, minkä teit linnunradan laidalla, reunan yli hohtaa. 

Nyt käytämme valkoista takkia joka päivä ja jokaikinen yö. Rakastavaiset, alaston mies, alaston nainen, tihkumme seksiä Vihreän joen rannalla, kun jatsia kuunneltiin. Samaan aikaan toisaalla poliisi pamputtaa taas. En saa mielestä sinua. Poltan loppuun tupakin savuna ilmaan. On viatonta ja kainoa harrastukseni ainoa. Kiistän kaiken näinä päivinä, kun olet poissa. Voi kuinka me sinua kaivataan. 

Vuonna '85, viides toukokuuta, kuolleet kakarat elossa taas. Päätön mies arkussa vainaan. Vahingossa vain pallit heiluu taas tahroja paperilla. Näin kulutan aikaa. Hyi meitä. Ei sankariainesta, olin vain tuuli, lajinsa viimeinen. Kun valot tulevat vastaan, Lahtinen näkee jumalan tähdenlennon tiellä. Taivaassa perseet tervataan, näinhän täällä käy. Tahdon sut mopolla tähtiin, kamat lujilla. Terve vaan ja onnea. 

Löydän ja menetän puhtoiset vesistömme, puhtoinen lähiöni. Rakkaus on kuumaa. Polttaa niin kuin jää palaa. Olen tuntenut sut (enkä voi unohtaa). Sydän tyhjää lyö. Olen ihminen, osa luonnollista karsintaa. Ajan kaupunkiin. Tie vie hiljaa huomiseen, pois meluun ja tuiskeeseen. Minun aurinkolasit haistakoon veen.  Pidetään ikävää kalkkiviivoilla. Näissä sanoissa, näinä päivinä, kaikki häipyy, on vain nyt. 

Onnellinen hetki elämässä, kuuvartalo yöllä, Jee jee. Vanha kellarissa valittaa, kuumemittari syvään päähän. Älä katso kultaista sadetta keskiyön cowboy. Balladi kaiken turhuudesta, musiikkia Rantalasta. Jäähyväiset rock'n'rollille, vaikerrus d-mollissa.  Jokainen hetki historian oppi tulee idästä. Rääväsuita ei haluta Suomeen njet njet. 

Elämän tarkoitus coctail bar, baarikärpänen. Laulu jää pystyyn viihteen kuningas. Peto minussa, kiirastulen kerubi, läpivalaistu. Vahantajoki, Pahan puun metsä, Afrikka, sarvikuonojen maa, Argentiina. Missä olen juuri nyt?

(tähän tekstiin on käytetty vain Eppu Normaalin biisien nimiä)

Tunturi Ponin kohtalo

Ala-asteikäisenä sain upean polkupyörän, vihreän Tunturi Ponin. Se oli hieno. Liimailin siihen purkkalevyistä saatuja tarroja ja ajelin pitkin kylän raittia. Maailmani avartui pyörän ansiosta valtavasti.

Kerran pyöräilin kilpaa kaverin kanssa, enkä katsonut eteeni. Jostain siihen ilmestyi mänty ja seurauksena oli törmäys. Minulle ja männylle ei käynyt kuinkaan, mutta pyörän lamppu hajosi rytäkässä. Lampusta jäi jäljelle vain tankoputkesta eteenpäin törröttävä, puolikuun muotoinen varsi. Onko tämä tarinan kannalta olennaista? Kohta selviää.

Kesän kynnyksellä äiti soitti ja pyysi minua tuomaan sangollisen sinappia. Meillä oli grillikioski kylällä n. kolmen kilometrin päässä kotoa. Laitoin ison, kymmenen kilon sinappisangon pyöräni tangolle (taitaa tulla g-ennätys tässä jutussa) ja lähdin pyöräilemään keskustaan. Puolessa välissä matkaa sangon kansi aukesi ja sain päälleni pari litraa sinappia. Pikainen puhdistaminen ja matka jatkui.

Kun oli lähdössä paluumatkalle huomasin, että pyörän eturengas oli puhki. Eipä siinä sitten auttanut muuta, kuin jättää kulkupeli kioskin kongiin ja lähteä jalan kotiin. Oli lauantai ja kävi tietenkin niin, että pyörä varastettiin yön aikana. Suru oli suuri.

Sain uuden pyörän, mutta se ei ollut enää niin rakas kuin vihreä Tunturi Poni. Tiedän sen siitä, etten enää edes muista, minkälaisen pyörän sain tilalle. Samaisena kesänä vietettiin taas perinteistä, koko viikonlopun kestävää kylätapahtumaa, johon kuului karnevaalia, myyntikojuja, tivolia ja tietenkin esiintymislava. Televisiossa pyörivä sarja "Tankki täyteen" oli valtava hitti ja sarjassa esiintyvä poliisi Reinikainen koko kansan suosikki. Jollain ilveellä (rahalla) kunnanisät olivat onnistuneet buukkaamaan Reinikaisen tapahtumaan esiintyjäksi.

Konstaapeli Reinikainen piti yhtenä ohjelmanumerona poliisin huutokauppaa. Korkealle esiintymislavalle kannettiin monenmoista poliisin löytötavaratoimistoon tuotua kamaa. Seisoin eturivissä ja seurasin kiinnostuneena tapahtumaa, kunnes koin valtavan järkytyksen. Reinikainen kuulutti seuraavan myytävän tavaran:

"Ja tässäpä ois niin maan perusteellisen hyvä poikien pyörä myytäväksi. Pankaas huutaen heti vitonen kärkeen, niin päästään vähän kaupanteon makkuun".

Aivan oikein. Lavalle talutettiin minun Tunturi Poni. Pyörä oli vihreä, siinä oli tarroja, etulampusta oli pelkkä varrentynkä jäljellä ja rungossa oli tummanruskeita sinapin roiskeita. Minun rakas pyörä!! Seurasin shokissa, miten Reinikainen kauppasi pyörääni tovin ja viimein joku sen suostui ostamaan. Hintaa en muista, muistan vain sen tunteen, kun vieras ihminen otti pyörän ja vei sen pois. En saanut sanaakaan suustani, sen verran oli pala kurkussa.

Hyvät Kuvat

Tiesittekö, että tänä(kin) syksynä Kuopiossa voi käydä 25 euron hinnalla katsomassa joka torstai elokuvan elokuvateatterissa kahdentoista viikon ajan? Siis 2,08 € /leffa. No nyt tiedätte.

Törmäsin Hyvät Kuvat -elokuvakerhoon 2008. Näin mainoksen Kubricin leffasta "Kellopeli Appelsiini" ja olin innoissani. Hitto, klassikko valkokankaalla! Tymistykseni oli suuri, kun lippukassalla myyjä kertoi, että leffalippu maksoi 20 € eikä korttimaksu kelvannut. Mitä helvettiä?

Selvisi, että Kellopeli Appelsiinin näytös kuului Hyvät Kuvat -elokuvakerhon kevätohjelmistoon. Esityksiin ei myydä yksittäisiä lippuja, vaan tuolla 20 €:n hinnalla sai katsoa kaikki kevään 12 esitystä. Tartuin heti tilaisuuteen ja siitä lähtien olen joka syksy ja kevät ostanut liput liikkuviin ja nauttinut erilaisista tarinoista valkokankaalla.

Leffat eivät todellakaan ole ikäloppuja klassikoita, vaan enimmäkseen uusia ja yleensä valtayleisölle tuntemattomia teoksia. Tämän syksyn ohjelmistoon kuuluvat seuraavat:

Unelmien pelikirja  http://www.imdb.com/title/tt1045658/
Rakkaus  http://www.imdb.com/title/tt1602620/
Särkynyt   http://www.imdb.com/title/tt1441940/
Koskemattomat  http://www.imdb.com/title/tt1675434/
Mestari  http://www.imdb.com/title/tt1560747/
Searching for Sugar Man http://www.imdb.com/title/tt2125608/
Vieras talossa   http://www.imdb.com/title/tt1964624/
Beasts of the Southern Wild  http://www.imdb.com/title/tt2125435/
The Place Beyond the Pines   http://www.imdb.com/title/tt1817273/
Enkelten siivu   http://www.imdb.com/title/tt1924394/
Metsän tarina   http://www.imdb.com/title/tt2066922/
Yli vuorten  http://www.imdb.com/title/tt2258281/


Tämä oli sitten sponsoroimaton mainos. Ajattelin vain, että jos pidät hyvistä kuvista, tule Hyviin Kuviin. Kino Kuvakukko itsessään on jo elämys. Teatterirakennus on vuodelta 1939. Kaikki teatterissa huokuu historiaa ja seinillä on kehystettyjä elokuvajulisteita 1930 - 1950 luvuilta. Todella hieno miljöö hienoille leffaelämyksille.

Kaivurilla baariin

Olipa kerran.. ei vaan tämä sattui ihan elävässä elämässä kymmenisen vuotta sitten.

Olimme lähiöpubin karaokessa perjantai-iltana, ja meininki oli ihan mukava. Kävin laulamassa Kolmannen Naisen "Elämän tarkoitus" ja kun palasin pöydän ääreen velipoika kehui, että hyvin vedetty.

Yhtäkkiä baarin musiikki katkesi kuin seinään ja selkämme takaa, ikkunoiden luota kuului hirvittävää kilinää ja meteliä. Istuimme sohvalla selkä ikkunaan päin ja meidän ja ikkunoiden välissä oli baaritiski, joten emme ensin tajunneet, mitä tapahtui. Joku mies heittäytyi jalkojeni juureen maahan ja huusi: "Meitä ammutaan!"

Kyykimme hetken sohvan selkänojan suojissa, kunnes veli uskalsi nostaa päätään ja kurkata, mitä tapahtui. "Ei siellä kukaan ammu. Joku on tulossa kaivurilla sisään!" Nousimme ylös ja näimme juuri, kuinka iso metallipaino heilahti ulkoa sisälle ja murskasi osan baarin seinää mennessään. Työkone oli kaivuri, jossa oli kauhan tilalla parin tonnin painoinen magneetti. Tällä moukarilla joku paukutteli baarin seinää tasaiseen tahtiin, niin että lasit helisivät ja palkit natisivat.

Ensi hölmistymisen jälkeen toinen baarimikoista ohjasi asiakkaat jonoon baari perälle ja avasi varauloskäynnin oven. Ovi oli noin metrin korkeudella maasta, eikä portaita ollut. Jonossa vallitse kaaos ja pieni paniikki eikä ollut kaukana, että koko konkkaronkka olisi purkautunut tönimällä oviaukosta alas asfalttiin. Saimme kuitenkin jengin rauhoitettua ja pari kaveria meni alas ottamaan vastaan ulostulijoita. Koko ajan taustalla kuului pauke, kun kaivuri tuhosi baaria isku kerrallaan.

Kun pääsimme ulos, jäimme sivukujalle katsomaan tapahtumaa. Kaivurikaveri oli saanut tarpeekseen, käänsi työkoneen ja pakeni tulosuuntaan reipasta 15 km tuntivauhtia. Poliisiauto tukki kaivurin tien mutta tämä puski vain tulemaan ja poliisit joutuivat peruuttamaan tieltä pois. Yksi poliisi hyppäsi ulos maijasta, juoksi kaivurin kiinni, avasi sivuoven ja kaasutti ohjaamon täyteen pippurikaasua. Kone nytkähti pysähdyksiin ja kuski tuli ulos oksentelemaan kadulle. Show was over.

Seuraavana päivänä piti vielä käydä katsomassa, että oliko se yöllinen episodi totta vai näinkö vain humalaisen unta. Kellopeli Pubin etuseinä on täysin tuhottu ja vain ulkona ollut terassirakennelma oli pelastanut ihmishenkiä. Tyhjä terassi oli nimittäin tuhoutunut ensimmäisellä iskulla ja säikäyttänyt sisällä olleet ihmiset pois ikkunan luota. Jos magneettimoukari olisi tullut kerralla ikkunasta sisään, olisi särkynyt paljon muutakin kuin vain maallista mammonaa.

MTV uutiset: Kimpaantunut asiakas rikkoi kaivinkoneella kuopiolaisravintolan seinän.

Muotiblogi

Muotiblogit tuntuvat olevan niin pinnalla, että päätin kantaa myös omat korteni kekoon aiheesta. Olenhan ollut muodin jäljessäkävijä jo vuosikymmeniä, ja persoonallinen pukeutumiseni ei ole herättänyt minkäänlaisia tunteita siellä, missä olen sattunut näyttäytymään.

Näin syksyisin suosin kumisaappaita. Ne antavat mukavan suojan jaloille loskaisella kelillä ja onhan musta kumi aika mäheän näköinen. Alusvaatteina käytän vielä boksereita ja vasta pakkasten alettua laitan pitkät alushousut, yksiväriset. Tosin värillä ei ole väliä, koska vain vaimo näkee ne.

Kotioloissa viihdyn parhaiten verkkarit + t-paita yhdistelmällä. Jalassa on milloin villasukat, milloin ei mitään. Juhlallisempina päivinä laitan päälleni bändipaidan. Tällä hetkellä pinnalla on Muse ja Tarot. Koiraa ulkoiluttaessa vedän joskus jalkaa Reinot. Reinoilla on mukava piipahtaa myös lähikaupassa.

Talven ykköshittini on Kups-pipo, paksu talvitakki, hiihtohanskat ja tuulipuvun housut. Kaupungilla käydessä voin kulkea myös farkuissa, joka toimii säällä kuin säällä. Kaulahuivia käytän aniharvoin, vain jos sää sen vaatii.

Keväällä pitkät kalsarit vaihtuvat taas boksereihin yms. (katso kohta: syksyn vaatetus). Kesällä laitan jalkaan rantasandaalit ja shortsit, päälle t-paidan (bändipaita erikoistilaisuuksiin) sekä lippisen. Näillä pärjäänkin sitten aina syksyn kylmille saakka. Voipa olla, että tarpeeksi lämpimänä päivänä laitan jalkaani uimahousut ja pulahdan järveen.

Sinun kanssasi, tähtisilmä

Pienenä poika olin kerran mummon kanssa kesämökillä risusavotassa. Kevätaurinko paistoi kirkkaasti ja pakkasta oli vain yhden sormen lukemat. Kannoimme mummon kanssa risuja mökin rantaan järven jäälle pieneksi kokoksi. Tarkoitus oli polttaa koko kokko kokonaan.

Ainoa sytytysneste, mitä mummoni löysi, oli kanisterillinen bensaa liiteristä. Sitäpä sitten hölskäyteltiin desit jos toisetkin risukansan päälle ja eikun sytyttämään. Pitkällisen rankuttamisen jälkeen mummoni antoi periksi ja päästi minut sytytyspuuhiin. Menin kasan lähelle ja raapaisin tikun. Ensimmäinen yritys meni susille, joten otin askeleen lähemmäksi ja raapaisin uudestaan.

Pamahduksen jälkeen seuraava muistikuvani on, kun juoksen shokissa pitkin järven jäätä ja mummoni huutaa perässä: "Laita kasvot lumeen! Laita kasvot lumeen!" Heittäydyin polvilleni ja kauhoin lunta naamaani, kunnes pahin polte helpotti.

Siinä kevätauringon paisteessa bensa ehti tietenkin höyrystyä ja kun raapaisin tikun, koko risukeko räjähti tuleen polttaen kasvoni, kulmakarvani, silmäripseni ja etuhiukset. Polte oli niin kammottava, että pitelin vain silmiä kiinni ja itkin. Mummo talutti minut kesämökille ja lääkitsi laittamalla rasvaa naamaan. Paha virhe. Palaneella iholla rasva alkoi kiehumaan ja kirveltämään niin, että tuska oli kahta kauhempi. Ja ei muuta kuin pihalle ja kasvot lumeen.

Kun viimein pääsimme terveyskeskukselta kotiin, jäin meidän talon taakse seisomaan, koska tuulenvire tuntui niin ihanan vilvoittavalta. Isältä kysyin, että mitenkäs huominen koulupäivä. Isä totesi, että kyllä sinä kouluun voit mennä. Ei tuo opiskelua haittaa. Maanantaina sitten laitoin reppu selkään ja ala-asteelle mars.

Sain sen koulupäivän ja kouluviikon aikana useita oudoksuvia katseita luokkakavereilta ja muilta koululaisilta. Minulta puuttuivat kulmakarvat ja silmäripset sekä otsatukka. Lisäksi palon syttyessä olin laittanut silmät kiinni niin, että silmän ympäryksen rypyt säästyivät palovammoilta. Niinpä kasvoni olivat punaisen ahavoittuneet lukuunottamatta molempia silmiäni ympäröiviä vaaleita, tähden muotoisia jälkiä. Olin kuin negatiivikuva Kiss-bändin laulajasta.

Norsupalloa

Jos ikä alkaa jo painaa eikä taidot riitä, suosittelen Norsupalloa. Itse aloitin pelaamisen pari vuotta sitten. On muuten mukavan koukuttava harrastus.

Norsupalloa pelataan periaatteessa samoin kuin jalkapalloa. Kentän koko on 30 x 40 metriä, eli puolikas jaliskenttä. Jalkapallona käytetään isoa jumppapalloa. Pelaajia on viisi per puolisko eikä maalinvahtia ole. Pallon pelaaminen kädellä on ehdottomasti kiellettyä. Maalipotkut on kuten jalkapallossakin mutta sivurajaheitot suoritetaan sivurajapotkuna. Ei paitsiosääntöä. Joukkueessa voi olla 12 henkeä ja vaihdot tapahtuvat ns "lennosta". Pelin kesto on kaksi 15 minuutin erää.

Ja sitten ei muuta kuin kaveriporukka kasaan, treeniä ja elokuussa Savonlinnaan, jossa järjestetään vuosittaiset Norsupallon maailmanmestaruuskisat. Ollaan oltu kymmenen parhaan joukossa.

Hyvä työnantaja!

Olen kiinnostunut päivän lehdessä ilmoittamastanne työpaikasta ja tarjoan Teille mahdollisuuden tulla haastatteluun 31.12. klo 13.30. Pyydän Teitä ottamaan mukaan yrityksenne viime vuoden tuloksen ja taseen, yrityshistoriatiedot ja mahdolliset suositukset nykyisiltä sekä entisiltä työntekijöiltänne. Varatkaa haastatteluun aikaa noin kolme tuntia.

Haastattelu jakautuu seuraavasti: psykologinen testi 1h, kirjallinen testi 1h ja suullinen haastattelu 1h. Haastattelua varten pyydän Teitä tutustumaan ennakkoon seuraaviin kysymyksiin:

- Mitä Teillä on tarjota hyvälle työntekijälle?
- Mitä mieltä olette työvoimasta yleensä?
- Miksi minun pitäisi tulla töihin juuri Teille?

Odotan tulevalta työnantajaltani reipasta ja rentoa otetta, luottamusta työntekijöihin ja joustavuutta työajoissa. Myös mahdollinen tarjottava auto- ja asuntoetu vaikuttaa valintaani positiivisesti. Työnantajan kielivaatimuksena pidän kommunikointikykyä alaisten kanssa. Koulutusta toivoisin työnantajalla olevan sen verran, että voimme keskustella myös työhön liittymättömistä asioista.

Koska haastateltavia on paljon, pyydän Teitä ilmoittamaan jo hyvissä ajoin, jos oheinen aika ei Teille käy. Tulen valitsemaan vain yhden työnantajan, joten kilpailu tulee olemaan kovaa ja eräs ratkaiseva tekijä on palkkatarjouksen suuruus.

Tampere aftermath

Tampereen reissu takana ja hengissä selvitty. Tulee sen verran harvemmin käytyä, että on kuin olisi ollut ulkomailla. Muutamia havaintoja:

P-Hämppi on pelottavin parkkipaikka, missä olen koskaan ollut. Valtava halli on kaivettu kilometrin syvyyteen kallion sisään. Autossa tuntui kuin olisi ollut Jules Vernen matkalla maapallon keskipisteeseen. Tuo parkkipaikan nimi hieman hymyilytti, koska kierona savolaisena aloin heti tekemään siitä sananmuunnosta. Onneksi eivät olleet kuitenkaan nimenneet sitä Pii-Hämpiksi...

Terrakottanäyttely Vapriikissa on ehdottomasti käymisen arvoinen. Jos käyt keskiviikkona, pääset veikkauksen kortilla kaksi yhden hinnalla. Eipä sillä, 13 egen lippuhinta on ihan kohtuullinen. Näyttely on kahdessa kerroksessa. Tämä jäi eräältä eläkeläispariskunnalta huomaamatta kun tulivat eka kerroksen viimeiseen huoneeseen. Rouva kailotti kovaan ääneen, että: "tässäkö tämä oli. Ei ois kannattanut tulla!!"

Koska olemme käyneet aniharvoin Tampereella (minä viimeksi 7 vuotta sitten ja vaimolla vielä kauemmin aikaa), emme tietenkään ottaneet minkäälaista karttaa mukaan. Kotona vilkaisimme Google mapsia ja totesimme, että helppohan tuolla on suunnistaan. Niinpä. Parkkihallin lipunmyyntitoimisto oli semmoisessa paikassa, että harhailimme puoli tuntia eksyksissä ennenkuin löytyi. Oikeaan hotelliin satuimme toisella yrittämällä, kun meinasimme ensin kirjautua väärään paikkaan. Pakkahuoneesta ei ollut mitään havaintoa. Yllätys oli suuri kun selvisi, että illan keikkapaikka sijaitsi hotellia vastapäätä toisella puolella katua. Matkaa oli n. 200 metriä!

Osasin odottaa Kamelotilta hyvää keikkaa, mutta bändi ylitti odotukset. Kaksi tuntia kovaa tykitystä sai hien virtaamaan ja lopussa meikäläiseltä lähti ääni. Onneksi Tommy Karevikin ääni kesti hyvin ja hän laulatti yleisöä pariin otteeseen oikein koko rahan edestä. Keikkapaikkana Pakkahuone on valtava tiilihalli, joka on pituussuunnassa jaettu kahtia. Me olimme anniskelualueen puolella, aivan lavan edessä. Vink vink kuopiolaisille keikkajärjestäjille.

Eilen ennen lähtöä etsimme vielä yhden geokätkön Tammerkosken sillan kupeesta. Kaiken kaikkiaan suosittelen Tamperetta, menitpä sinne mistä syystä tahansa.