Talviaika

Viime yönä siirryttiin talviaikaan. Kesäaika on ohi. Kumma,  minkälaisen arvolatauksen tuo talvi -etuliite aiheuttaa. Talvella kaikki on jotenkin raskaampaa, totisempaa ja ehkä hieman arvokkaampaa.

Kesämökillä on mukava käydä, mutta moniko omistaa talvimökin? Ehkä talvimökillä voisi viettää talvilomaa, ottaa talvirusketusta ja nauttia talven kylmyydestä. Miksi tuo kaikki kuulostaa niin ankealta? Talvi on.

Talveen miellettyä arvokkuutta kannattaisi joissain asioissa käyttää enemmän. Esim. Talviranta kuulostaa presidentin loma-asuntona paljon vakuuttavammalle. Onneksi Suomen kohtalonhetket ratkottiin sentään talvisodassa. Kesäsota kuulostaa pieneltä välikohtauksesta Torniojokilaaksossa.

Vuodenaika vaikuttaa myös ihmissuhteisiin. Kesäromanssi tuntuu kevyeltä, leikittelevältä, ei niin vakavasti otettavalta ilonpidolta. Kesähäät ovat auringon ja valon juhlaa. Talviromanssissa taas on ainesta koko elämän kestävään liittoon: vakavaan parisuhteeseen, jossa ei puhuta eikä pussata. Sellainen on Talviromanssi.

Kesä on erilaista aikaa myös työelämässä. Firmoihin palkataan kesätyöntekijöitä, jotka ovat usein enemmän tai vähemmän ammattitaidottomia opiskelijoita. Kesätyöntekijä opettelee alalle ja saattaa tehdä virheitä, mutta se ei ole niin vakavaa. Talvityöntekijällä on erilaiset vaatimukset. Talvityöntekijän voi kuvitella tekevän raskaampaa duunia (lumityöt, rahtaus, rakennusalan hommat) ja hänen pitää olla raudanluja ammattilainen. Tekijä, joka omalla panoksellaan pitää firmaa pystyssä.

Nyt kun kelloja taas käännettiin tunti taaksepäin heräsi ikiaikainen keskustelu siitä, pitäisikö kesäajasta luopua. Ei missään tapauksessa! Kesä on ihmisen parasta aikaa. Jos jostain pitää luopua, niin luovutaan sitten talviajasta. Lunta ja pakkasta on vähemmän ikävä kuin auringonpaistetta.

Kuva: Pixabay

Timo Rautiaisen pikkuveli

Kuopiorockin baarityöntekijöiden tippirahasto

Nykyisistä postauksista saa varmaan sellaisen kuvan, että allekirjoittanut ei tee muuta kuin samoilee metsissä. Tämä on vain puolet totuudesta. Kyllä elämään kuuluu edelleen rock’n’roll ja keikoilla käyminen. Viimeisin festarikokemus on heinäkuulta, kun KuopioRock vietti 15-vuotisjuhliaan.

Jenni Vartiainen

Dingo oli kovassa vedossa

Perjantai-illan päätti Megadeth



Dave Mustaine

Alkuaikojen Rockcockeja (on muuten melkoinen nimi ulkomaalaiselle) en kokenut, mutta muutos on ollut kuulemma melkoinen. Rockcock oli aloittaessaan eräänlainen Kuopion ”mini-Tuskafestivaali”. Vuodet ovat kypsyttäneet tapahtumaa ja esiintyjäkaarti laajentunut vähän kaikille kaikkea –tyyliseksi. Tänä vuonna esiintyivät mm Kaija K, Michael Monroe, Apulanta, Sanni, Juha Tapio, Jenni Vartiainen, Popeda ja Roope Salminen & koirat. Ainoa ulkomainen akti oli perjantai-illan pääesiintyjä Megadeth. Laatu korvasi määrän.

Brother Firetribe

Michael Monroe

Parhaiten kolahti lauantaina rymistellyt Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus. Bändi heräsi eloon keväällä, teki biisin Suomi sata vuotta ja lähti kiertueelle. Livenä orkesteri on kyllä h******tin kova! Rantalava oli tupaten täynnä ja säälin hieman samaan aikaan esiintynyttä Juha Tapiota. Ehkä viikonlopun ennätysyleisöstä riitti kuulijoita hänellekin. 

Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus

Luin jostain, että Niskalaukauksen alkuaikoina uusnatsit omivat bändin itselleen. Todella omituista jos perehtyy Rautiaisen lyriikoihin yhtään tarkemmin. Irtiotto ääriaineksista tapahtui viimeistään uuden hitit Suomi sata vuotta myötä. Siinä Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus antavat natseille kyytiä:

Sinä haet valkoista pahvia

ja äidin lempisakset

vaatekaapista valkoisen lakanan
varastat ja piiloon juokset

Sen kaavuksi leikkaat ja suppilon

pahvista taittelet päätäsi varten

sinä klaaniin kuulua tahtoisit

ryhmään miesten pelkurimaisten

Kyllä saatana saa taas hävetä

nyt Suomi mainittiin

kenellä pää on kipeä?

Mihin aivot haudattiin?

Siihen puuhun josta pudottiin

miksi takaisin kiivettiin?

Keikan aikana sattui hauska välikohtaus. Tapasin hyvän ystäväni R:n, joka on kova Trio Niskalaukaus –fani. Kaveri on habitukseltaan kuin ilmetty Rautiainen. Hänellä oli päällään musta bändipaita, jonka selässä luki: Kyllä saatana saa taas hävetä. Ei ihme, että ihmiset tulivat kyselemään: Oletko sinä SE Timo Rautiainen?

Tätä oli jatkunut kuulemma koko päivän ja viimein R kyllästyi kieltämään ja heitti sen sijaan läpällä, että hän on rokkarin pikkuveli Kalevi Rautiainen. Osui ja upposi. – Nyt minä ymmärrän, miltä julkkiksesta tuntuu, R tokaisi ja samalla paikalle osuneet Rautiais-fanit pyysivät häntä taas mukaan selfieen.

Tiilikkajärven kansallispuiston suoalueen sielukkuus

Ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa kokemus Tiilikkajärven kansallispuistosta on 90-luvulla tehty retki työporukan kanssa. Muistiin jäi parhaiten suuret suoalueet, joita ylitettiin pitkospuita pitkin. Aikaa on vierähtänyt ja muistot haalistuneet, joten päätin käydä uudestaan päiväretkellä Rautavaaran maisemissa.  

Tiilikkajärven kansallispuisto löytyi helposti. Ensin ajoin Rautavaaralle ja jatkoin Nurmeksen tietä pitkin eteenpäin, kunnes iso opastekyltti neuvoi kääntymään vasemmalle. Hiekkatietä jatkui n. 10 km kunnes tulin kansallispuistoa eteläiselle aloituspisteelle Sammakkotammen opastuspaikalle. 

Opastaulussa kerrottiin, että kansallispuiston alueella on tavattu ahmoja, ilveksiä, susia ja karhuja. Kansallispuisto on kooltaan 34 neliökilometriä, joten yksittäisen petoeläimen bongaaminen on melkoinen lottovoitto. Lisäksi alueella kulkee niin paljon retkeilijöitä, että luonnostaan arat villieläimet pysyttelevät poissa näkyvistä. Ajatus karhusta oli silti aika kuumottava.

Wikipedia tiesi kertoa, että Suomessa on arvioitu olevan n. 1800 kpl karhua. Suuri määrä? Aika suhteellista. Rautavaaran kunnassa asuu 1711 asukasta, eikä määrä ole paljon. Jos kaikki rautavaaralaiset laitettaisiin karhujen lailla patikoimaan Suomen metsiin on hyvin epätodennäköistä, että  törmäisit heihin koko elinaikanasi.

Retki alkaa

Menomatkalla polku oli välillä vaativa.

Joka puolella näkyy suoaukeita

Tiilikkajärven kansallispuisto perustettiin vuonna 1982. Avosuot kattavat kaksi kolmasosaa puiston alueesta. Upeat hiekkarannat reunustavat Tiilikkajärveä. Kuuluisin näistä on Venäjän hiekat, jossa sijaitsee nuotiopaikka, ulko-wc, liiteri ja puinen pöytä penkkeineen. Maisemia ihastellessa tuli mieleen, että onneksi alue on suojeltu. Voi vain kuvitella, minkälainen turistirysä erämaan hiekkarannoille olisi muuten pystytetty.

Venäjän hiekat: Upea hiekkaranta keskellä Kansallispuistoa

Suot ovat itikoiden, mäkäräisten, kärpästen ja paarmojen valtakuntaa mutta näin syyskuun lopulla en löytänyt kuin yhden hyttysen. Jos olet allerginen tai muuten vain yliherkkä ötököille, kannattaa Tiilikkajärvellä käydä vasta myöhään syksyllä. 

Tiilikkajärveä halkoo uskomattoman kapea ja kaunis niemi.

 

Osa kansallispuiston alueesta on merkitty opaskarttaan lausekkeella "liikkuminen ja maihinnousu kielletty 15.4 - 15.7" Tällä on haluttu rauhoittaa alueella pesivien lintujen elämää. Muutenkin kansallispuistossa suositellaan liikkumista merkityillä poluilla ja reiteillä. Avotulen teko on sallittu vain niille varatuilla nuotiopaikoilla. Marjastaa ja sienestää saa vapaasti. 

Uiton kämpän reitillä on kaksi siltaa

Kämpän pihassa on puuliiteri ja nuotiopaikka. Itse Uiton kämpän voi vuokrata tilaisuuksia ja yöpymistä varten.

Alue on upea ja niin valtavan iso, että neljässä tunnissa patikoitu 11 km jäi vain pintaraapaisuksi. Tiilikkajärvellä on pari historiallista kohdetta, joiden bongaaminen jäi seuraavaan kertaan: 1700-luvulta peräisin oleva Tiilikanaution torppa sekä vuonna 1595 solmitun Täyssinän rauhan rajakivi. Näistä lisää seuraavalla reissulla.

Paluumatka meni pitkospuita pitkin. Reitti oli tasamaata ja moni pikkulasten perhe tuli minua vastaan. Jos haluaa päästä helpommalla, voi reitin kulkea mennen tullen helpompaa kautta suota pitkin.

Heräsi kysymys: Jos vastaan tulisi karhu, mitä tekisin? Onneksi ongelmaa ei tarvinnut ratkoa käytännössä.

 

Kiersin reitin myötäpäivään. Oikeanpuolimmainen reitti kulkee tasamaata myöten.

Kuolemansiivous

Törmäsin artikkeliin, jossa kerrottiin kuolemansiivouksesta. Kyseessä on ruotsalainen konsepti, döstädning, joka tarkoittaa vuosien varrella kerätyistä, turhista tavaroista luopumista hitaasti ja harkiten. Kauniina ajatuksena on, että kuoleman jälkeen perillisillä ei ole romujen kanssa niin isoa urakkaa, kun vainaja hoitaa homman heidän puolestaan jo omana elinaikanaan. 

Kertakaikkisen loistava idea! Sain tästä semmoisen kimmokkeen, että töistä kotiin palattuani aloitin heti kuolemansiivouksen. Ehkä en niinkään hitaasti ja harkiten, vaan innosta puhkuen ja kiireellä. Koska meidän talossa on hissi remontissa, sain samalla hyötyliikuntaa, kun kiikutin kamaa neljännestä kerroksesta takapihan roskakatokseen. Hämmästelin siinä touhutessa, miten paljon tavaraa oli kertynyt.

Vaimo tuli illalla töistä kotiin ja oli lievästi sanottuna yllättynyt. Yllätys vaihtui tyrmistykseen ja sitten hyvin nopeasti puhtaaseen raivoon. Nyt tiedä miksi tätä kutsutaan kuolemansiivoukseksi. Kyllä siinä oli meikäläisellä hengen lähtö lähellä kun selvisi, että olin köijännyt vaimon ”turhia tavaroita” roskikseen. Ymmärsinkö jotain väärin?

Kuva: Pixabay

Seinävuoren Rotkolaakso, Tuusniemi

Tällä kertaa vaellusviettini vei Seinävuoren Rotkolaaksoon. Paikka sijaitsee Tuusniemellä Joensuuntien varressa. Isot kyltit päätien varressa merkkaavat paikan. Perille ajetaan pari kilometriä hiekkatietä, kunnes vastaan tulee parkkipaikka, pari rakennusta ja suuri, puoliavoin grillikota. Luontopolku on hyvin merkitty ja osan matkasta kävellään pitkospuita pitkin.

Kuljin 2,5 kilometriä pitkän luontopolun vastapäivään ja jätin parhaat palat kierroksen loppupäähän. Kiersin Pieni-Seinälammen ja kipusin ylös rannan jyrkkää ja liukasta kalliota. Näin syyskostealla kelillä kannattaa reissuun lähteä vaelluskengillä. Lenkkarit ja muut tasapohjaiset kengät eivät rinteessä pidä.

Pieni Seinälampi kauniina syyspäivänä

Alkumatka meni pitkin pitkospuita

Kallion harjalla oli jo käyty. Kuvassa hirven pas.....papanoita

Reitin varrella on infotauluja, joissa kerrotaan alueen synnystä sekä eläin- ja kasvilajeista

Oli lauantai ja ilma suosi patikointia, joten vastaan tuli muitakin ulkoilijoita. Rotko on luonnonsuojelualuetta, joten kasvillisuus on villiä. Näköala pohjalle on välillä päätä huimaava, varsinkin tällaiselle korkeapaikankammoiselle. Kun otin kuvia reunalta pidin huolta, että minun ja rotkon välissä oli aina puu tai isompi kivi estämässä putoamisen.

Alas on pitkä matka, 25 metriä

Rotkon reunalle on rakennettu näköalatasanne

Tämä lähemmäksi reunaa en uskaltanut. Olisi varmaan ollut hieno näkymä alas rotkon pohjalle. Mun pää ei kestänyt, pahoittelen.

Jääkauden lopun vesimassat tekivät Savoon myös toisen vastaavanlaisen rotkon Leppävirran Orinoroon. Siihen verrattuna tämä kanjoni on massiivisempi. Seinävuoren Rotkolaakson pohjalla, suurien kallioseinämien välissä, ihminen tuntee itsensä hyvin pieneksi ja nöyräksi. Millaiset voimat ovat muovanneet tämän luonnonihmeen? Viimeisin suuri ilmastonmuutos 10.000 vuotta sitten on ollut uskomattoman raju ja väkivaltainen tapahtuma.

Rotkon pohjalla solisee puro

Rotko on niin iso, että siitä on vaikea saada kuvaa.

Jos ajatte huudella, piipahtakaa Seinävuoren Rotkolaaksossa. Paikka on niin lähellä päätietä, että sinne on helppo pysähtyä ja pitää pieni tauko. Itse rotkoa ei ole pakko kiertää. Parkkipaikan lähellä on näköalatasanne, jonne pääsee helposti myös pyörätuolilla. Maisema tasanteelta on todellakin näkemisen arvoinen.