Olen ollut jo pitkään työttömänä ja vaikka olenkin hakenut
useisiin paikkoihin, en vain pääse töihin. Ehkä työhakutaidoissani on hieman
hiomista tai sitten pärstäni ei vain miellytä haastattelijoita. Niin tai
näin, lopputuloksena on ollut jo pitkään ruskea kirjekuori, jonka sisällä
olevassa kirjeessä lukee: ”Kiitos
käynnistä. Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun…”
Jatkuvat pakit saavat karskimmankin uroon masentumaan, saatikka
sitten minut. Niinpä olinkin aidosti yllättynyt, kun eräässä rekryprosessissa
pääsin ensimmäisen vaiheen läpi ja minut pyydettiin henkilökohtaiseen
haastatteluun. Hittolainen! Tätä pitää juhlia! Ja niinhän me pojat juhlittiin.
Haastattelu oli vasta tiistaina, joten pörräsin kavereiden kanssa koko
viikonlopun ja sunnuntaina vielä tasoiteltiin kaupungin puistossa.
Maanantaiaamuna tulikin sitten ikävämpi yllätys, kun haastattelija soitti ja
kertoi, että aikani oli muutettu maanantaille klo 12.00! Sopii minulle, lupasi reippaasti ja puin parasta päälle.
Odotushuoneessa sain kirkastuksen. Tunsin, että aamuinen
pirteys ei johtunutkaan mistään muusta kuin tukevasta humalatilasta. Mutta
haastatteluun oli enää kymmenen minuuttia aikaa, joten perääntyä ei voinut.
Kävin wc:ssä huuhtelemassa kasvoni ja etsin jotain henkeä raikastavaa. Huomasin
wc:n peilin edessä olevalla hyllyllä avaamattoman wc-raikastimen…
Miten kaikki meni? Hyvin huonosti. Heti haastattelun alussa
kaveri huomasi humalatilani ja siitä alkoi alamäki. Tällä kertaa minun ei
tarvinnut odottaa viikkokausia sitä ruskeaa kirjekuorta. Haastattelija sanoi
suoraan, että painu v*****n. Kiitin
ajasta ja painelin lähimpään pubiin hukuttamaan murheeni.
Otin minä tuosta opikseni. Kun seuraavan kerran sain
haastattelukutsun, olin vesiselvänä koko edellisen viikon. Kutsu tuli suureen
yritykseen, joka haki varastotyöntekijöitä. Sopii mulle. Haastattelutilaisuus
lähti leppoisasti käyntiin ja tunnelma oli hyvä. Sain rekrytoijalta jopa
positiivista palautetta huumorintajustani. Tästä innostuneena kerroin hänelle
pari vitsiä, ihan noin niin kuin osoittaakseni, että olen
työyhteisössä pidetty kaveri. Heittelin herjaa mustalaisista, virolaisista,
venepakolaisista ja venäläisistä. Rekrytoija piti pokkansa vaikka tiesin, että
jutut varmasti osuivat ja upposivat. Olin väärässä. Kävi nimittäin ilmi, että
haastattelijani oli puoleksi virolainen, puoleksi suomalainen. Hänellä oli
tytär, joka seurusteli somalialaisen maahanmuuttajan kanssa. Vaimo oli Thaimaasta. Koin kummallisen deja vu –kokemuksen, kun kaveri pyysi minua painumaan v******n.
Jos ei onnea rahassa, niin sitten rakkaudessa. Oli kesä ja
terassikausi, joten pörräsin tiukasti kaupungin yöelämässä ja koetin
verkostoitua. Jututin naisia ja pyytelin heidän yhteystietoja. Sitten aamuyön
yksinäisinä tunteina tekstailin heille rakkaudenrunoja, helliä sanoja ja suoria
pyyntöjä päästä pa….rittelemaan ja pian. Useimmat naisista eivät vastanneet mitään mutta ne joilta sain vastauksen, se oli aina se sama painu v****n.
Koska naisrintamalla ei natsannut, jätin ahdisteltavani
rauhaan ja yritin taas kerran päästä leivänsyrjään kiinni. Minua onnisti,
sillä eräs multikansallinen yritys etsi aluemyyntiedustajaa ja kiinnostui
hakemuksestani. Pääsin haastatteluun jonka suoritin puhtain paperein. Minulle
kerrottiin, että rekryn tässä vaiheessa meitä hakijoita oli enää kaksi ja
toinen meistä tullaan palkkaamaan duuniin. Lopullisen päätöksen tekee
aluemyyntipäällikkö, joka haastattelisi molemmat henkilökohtaisesti. Eli
taas parasta päälle, kravattia kaulaan ja hiukset jakaukselle. Olin täynnä
itseluottamusta ja taistelutahtoa. Tämä paikka tulisi olemaan minun. Pommin
varmasti. Kun astuin vuorollani sisään aluemyyntipäällikön huoneeseen, tiesin
ensi silmäyksellä, että en tulisi saamaan paikkaa. Aluemyyntipäällikkö oli yksi
niistä naisista, joita olin ahdistellut tekstiviestein ja joka oli käskenyt
minun painua…. Nyt hän pääsi esittämään pyyntönsä kasvotusten.
Entäpä sitten? Elämä heittelee mutta ei hylkää, sanotaan.
Tänä keväänä sain kuningasidean ja päätin toteuttaa sen. Laitoin hakemuksen
vetämään ja pistin itseni likoon. Olin täysin rinnoin mukana, tein kaikkeni,
annoin haastatteluja ja kiersin paikkoja. Kun valinnan hetki tuli, odotin tulosta täydessä kännissä ja kun paikkani varmistui, lähdin torille uimaan
alasti suhkulähteeseen ja lähettelin rivoja panoviestejä joka ikiselle
tuntemalleni naiselle. Aamulla kiittelin valitsijoita ja totesin, että
maahanmuuttajat ovat perseestä ja Suomi suomalaisille. Valitsijani hymyilivät
minulle leveästi ja toivottivat onnea.
Ja niin minä aloitan ensimmäisen kauteni kansanedustajana.
Yritän olla täysistunnoissa selvin päin mutta jos en onnistu, ei
se ole niin vaarallista. Luistaapahan juttu paremmin. Ai että minkä puolueen
kansanedustaja olen? Ryyppään ja rällään, vihaan vierasmaalaisia ja tekstailen
panoehdotuksia vieraille naisille. Älä viitsi. Kyllä sinä tiedät.
Hyvi kirjotettu, vitun legenda
VastaaPoistaKiitos, kait?
Poista