Berliinin muuri: Asiattomilta pääsy kielletty

Se alkuperäinen muuri. Kuva: Pixabay

Edellinen Berliinin muurin metsästys meni metsään, joten päätin muuttaa lähestymistapaa. Tällä kertaa lähdin etsimään muurinpätkää ”mantereen” puolelta, eli kävelin Itkonniemeen bongaamaan nähtävyyttä. Savon Sanomien jutussa kerrottiin, että muuri sijaitsee Kuopiossa Jeld-Wen ovitehtaan alueella. Otin mukaan repullisen tutkimusmatkailija-asennetta ja lähdin matkaan.

Vaikka olen asunut Kuopiossa jo melkein puolet elämästäni löytyy vieläkin paikkoja, joissa en ole käynyt. Itkonniemen teollisuusalue on yksi sellaisista. Marssin pitkin Sammonkatua kunnes saavuin portille jossa luki: TEHDASALUE, asiaton oleskelu kielletty. Marssin portista sisään, koska kielto ei koskenut minua. Olinhan tullut ihan asiakseni etsimään ja kuvaamaan Berliinin muurin pätkää. Kuljin parkkipaikan päästä päähän ja nuuskin paikkoja. Odotin, että hetkellä millä hyvänsä paikalle kurvaa partioauto ja pari gorillaa raudoittaa minut. Mutta eihän Suomessa toimita niin. Jos olisin tehdasvakoilija, sain vakoilla teollisuusalueella kaikessa rauhassa. Ehkä syynä ole se, ettei parkkipaikalla ollut paljoa vakoiltavaa.

Mutta missä pirussa se muuri lymyili? Ei jälkeäkään eli samanlainen pettymys kuin edellisenä päivänä. Palasin takasin tehdasalueen portille ja poistuin alueelta. Vieressä oli toinen firma, jonka pihalla sijaitsi eräänlainen aidalla varustettu näköalatasanne. Hetken mielijohteesta päätin kävellä aidan viereen ottamaan kuvia järvimaisemasta. Kun vilkaisin tasanteelta alas, meinasin hihkaista ääneen: Berliinin muuri! Siellä se oli, yksinäinen betonielementti ovitehtaan pihan perillä. Käännyin kannoillani ja palasin uudestaan oleskelemaan asiattomasti kielletyllä alueella.

Siellä se on!

 Berliinin muurin pätkä oli aika mitäänsanomaton, harmaa, rei’ille porattu betonimöhkäle. Juuri sellainen, jonka ohittaa helposti kiinnittämättä sen kummemmin huomiota. Tehtaan tekninen päälikkö Paavo Lampinen tuotatti elementin vuonna 1989 Berliinistä laivalla ja rekalla. Talotehtaan vieraille on jaettu muistoksi muurinpaloja aitoustodistuksen kera. Itse asiassa nuo poratut reiät antavat nähtävyyteen pienen taiteellisen vaikutelman. Aivan kuin möhkäleeseen olisi ammuttu sarjatulta jollain Hollywood-avaruusaseella. 

Berliinin muuri rakennettiin 13.08.1961 eristämään Länsi-Berliini ympäröivästä Itä-Saksasta. Itä-Saksa kuului kommunistiseen leiriin ja vuoteen 1961 mennessä 2,7 miljoonaa DDR:läistä oli paennut Länsi-Berliinin kautta länteen. Muuri teki loikkaamiselle lopun melkein kolmeksi vuosikymmeneksi, kunnes 9.11.1989 pitkien mielenosoitusten jälkeen 155 kilometriä pitkä muuri murtui lopullisesti.

Olin tyytäväinen löytööni. Tunsin itseni seikkailijaksi, ja seikkailu löytyi vain kolmen kilometrin päästä kotoa. 

Pari anekdoottia muuriin liittyen: Berliinissä varsinaista muuria on jäljellä enää muutama kilometri. Muualta maailmasta muuria löytyy mm. Australian Camberrasta, Portugalin Fatimasta, Meksiko Citystä, Indonesia Jakartasta ja Tongasta. Berlin Story-kustantamon toimitusjohtaja Enno Louze on arvioinut, että pieninä matkamuistopaloina myytynä 3,5 m x 1,2 m kokoisen elementin arvo on n. 150.000 €. Eli Kuopion elementin 3,5 x 0,8 m hinta olisi n. 100.000 €. Jos ovitehtaalle tulee akuutti kassavaje, muurinpaloja myymällä talous saadaan pikaisesti paikattua.

Lähteet:

Berliinin muurin osalla voi tehdä 150 000 euron tilin

Kuopiosta löytyy yli kolmemetrinen kappale Berliinin muuria

Kuopiosta löytyy pala Berliinin muuria

Kadonneen Berliinin muurin metsästäjä

Saattaa kuulostaa omituiselta, mutta eilen ajattelin etsiä Berliinin muuria. Ulkona oli pikkupakkanen ja loma päällä. Otin siis sukset kantoon ja suunnistin Kallavedelle etsimään muuria.

Savon Sanomissa kerrottiin, että Itkonniemellä tehtaan pihassa seisoo pala Berliinin muuria. Eikä mikä tahansa pala, vaan ihan kokonainen 3,5 metriä korkea ja 80 senttiä leveä elementti, joka aikoinaan erotti Itä-Berliinin Länsi-Berliinistä. Lehdessä luki, että nähtävyys seisoo yksityisalueella joten päättelin, ettei sitä pääse katsomaan ihan noin vaan. Videolla näkyi Kallavesi, joten paikka on lähellä rantaa. Talvella rannalle on mahdollista päästä jäätä myöten.

Päätin hiihtää pitkin Kallavedelle ajettua kuntolatua, joka kulkee mm. Itkonniemen kautta. Menomatkalla tarkkailin maisemaa silmä kovana enkä nähnyt muurin muuria. Pettymys! Olo oli kuin myyttisen Isojalan metsästäjällä: etsin kohdetta näkemättä jälkeäkään mutta toivoin sen olevan olemassa. Ja niinhän se varmaan onkin, ei paikallislehti sentään mikään valemedia ole. Mutta silti, savolainen uskoo vasta kun näkee.

Ohitin Itkonniemen ja päätin jatkaa etsintää paluumatkalla. Latu lähti ylittämään järvenselkää ja vastarannalla odotti laavu. Hiihtomatkalla kuuntelin musiikkia korvanapit korvissa. Ennen laavua John Mellencamp soitti pari kappaletta. En sitten tiedä, oliko valinta niin hyvä, kun John lauloi ”Your Life is Now” ja heti perään ”If I Die Sudden”:

If I die sudden
Please don't tell anyone
There ain't nobody that needs to know
That I'm gone
Just put me in a pine box
Six feet underground
Don't be calling no minister
I don't need one around…

Ei välttämättä sellaisia lauseita, joita haluaa miettiä rankan liikuntasuorituksen aikana. Jos vaikka sydän pettää ja ”I Die Sudden”…

Meikäläisen repussa hölskyi vesipullo, termarillinen kahvia, grillimakkara ja banaani. Jo kauan ennen vastarantaa tunsin nuotion tuoksun. Laavu oli autio mutta nuotio paloi yhä edellisen kävijän jäljiltä. Lisäsin tulipaikkaan pari puuta, istahdin puupenkille, pujotin makkaran tikkuun ja aloitin käristämisen. Tämä on elämää.

Tauko sai ihmeitä aikaan. Suksi kulki taas pari kilometriä kuin nuorella miehellä. Sitten vauhti laantui. Saavuin takaisin Itkonniemelle ja äkkiä huomasin jotain rannalla. Berliinin muuri! Se näytti seisovan jonkun rakennuksen takana. Hyppäsin pois ladulta ja hiihdin umpihankea rantaan vain huomatakseni, ettei se mikään muurinpala ollut. Olipahan vain yksi rakennuksen takaseinän elementeistä, joka kauempaa katsottuna hämäsi meikäläisen täysin. Hukkareissu.

Umpihankihiihtoa "muurin" luokse

Ei ollut Berliinin muuri

Muuri jäi tällä kertaa näkemättä, mutta ei hiihtoreissu sinällään hukkaan mennyt. Sainpahan liikuntaa ulkoilmassa, nuotiomakkaraa ja viidentoista kilometrin rasvanpolttosession. Sitä paitsi ulkoilmassa liikkuminen hakkaa salitreenit 6-0. Siitä esimerkkinä tilanne ladulla, kun nuotiomakkara alkoi kiertää vatsassa. Vilkaisin ympärilleni (ei ketään kilometrin säteellä) ja jatkoin hiihtämistä perä rupsuttaen. Sinne hävisi kuin pieru Kallavedelle. Kokeilepas samaa hikisellä kuntosalilla. En suosittele.

Jääkiekon MM-kisat 1983, Länsi-Saksa, ja Suomen kohtalon hetket

Taas on käsillä joka keväiset karnevaalit: jääkiekon MM-kisat. Muutama vuosi sitten suunnittelin, että lähden kisaturistiksi koska pelit ovat tuossa ihan naapurissa, Pietarissa. Sitten tuli Krimin valtaus ja Ukrainan sota, joten se siitä. En kanna eurojani Putinlandiaan.

Kovat odotukset, kun junnut ovat tuoneet jo kaksi maailmanmestaruutta kotiin. Ainahan Suomi mitalista pelaa, se on jo selvää. Hyvänä päivänä finaalipaikkakin on omissa käsissä. Toista se oli silloin, kun allekirjoittanut katseli ensimmäisiä pelejä telkkarista. Suomi rämpi vuodesta toiseen, voitti ison maan ehkä kerran-pari kisoissa ja hävisi sitten Länsi-Saksalle. ”Suomen tappaja” Erich Kuhnhackl pisti suomalaiset nippuun ja kiekon reppuun. Ja isä kiroili isoon ääneen kotisohvalle että Ei saatana taas näin!

Erich Kuhnhackl

Yhdet paskimmista MM-kisoista Suomi pelasi vuonna 1983. Kisat pidettiin Länsi-Saksassa ja ottelupaikkakuntina olivat Dortmund, Dusseldorf ja Munchen. Suomen joukkueessa pelasivat sellaiset legendat kuin Pekka Rautakallio, Matti Hagman, Petri Skriko, Kari Jalonen, Arto Javanainen, Raimo Summanen, Timo Susi, Hannu Kamppuri ja Kari Takko. Ihan laadukas rosteri, mutta kisat tyrittiin perinpohjaisesti. Jälkikäteen tuli julki, että leijonat keskittyvät enemmän "pelin ulkopuolisiin asioihin". Mm. Risto Siltanen passitettiin kotiin kesken kisojen kännäämisen takia.

Ensimmäiset pelit suuria kiekkomaita vastaan meni perinteisen kaavan mukaan: nihkeitä tappioita. Tsekkoslovakia voitti Suomen 4-2 ja Neuvostoliitto 3-0. Kolmas peli oli kisaisäntiä vastaan ja ensimmäinen pakkovoiton paikka: Länsi-Saksa nitisti Suomen niukasti 4-3. Seuraavassa pelissä Suomi pääsi viimein avaamaan pistetilin sarjan heittopussia Italiaa vastaan 6-2 voitolla. Kanada näytti meille kaapinpaikan murjomalla leijonat 5-1.

Tuohon aikaan ei runkosarjassa tunnettu jatkoaikoja, vaan pelit päättyivät myös tasan. Ruotsia vastaan Suomi otti pisteen 4-4 tasapelillä. Tässä vaiheessa mitalipelit olivat jo karanneet joten liekö tämä vaikuttanut kavereiden takaraivossa, kun Itä-Saksa tuli ja voitti meidät 4-6. Tappio oli leijonille todella nolo kun ottaa huomioon, että Itä-Saksan jääkiekkoliigassa mestaruudesta pelasi vain kaksi joukkuetta: Dynamo Berlin ja Dynamo Weisswasser. Enkä siis tarkoita, että nämä kaksi joukkuetta olisivat olleet ylivoimaisia muihin nähden vaan nämä kaksi joukkuetta olivat AINOAT joukkueet DDR:n jääkiekkoliigassa.

Mitalipeleihin pääsivät sen ajan neljä suurta Neuvostoliitto, Tsekkoslovakia, Ruotsi ja Kanada. Pelattiin yksinkertainen sarja, jossa kaikille tuli kolme peliä ja loppupisteet ratkaisivat mestaruuden. Ruotsi hävisi mitalisarjan pelit ja jäi neljänneksi, Kanada otti Ruotsi-voitollaan pronssia ja Neuvostoliitto vei (jälleen kerran) kultaa, vaikka pelasikin tasan hopealle sijoittunutta Tsekkoslovakiaa vastaan.

Mestari Neuvostoliitto. Kuka muu muka?

Entäs Suomi? Karsintasarjassa hävisimme toistamiseen Länsi-Saksalle 2-4, Itä-Saksalle vielä selvemmin 2-6 joten käytännössä putoamisesta B-sarjaan taistelivat Suomi ja Italia. Italia oli alkusarjassa Suomelle suupala mutta jälleen kerran kaverit puristivat mailaa tiukan paikan tullen. Italian maalissa pelannut kanadanitalialainen Jim Corsi torjui kuin unelma ja hyökkäyskalusto onnistui ohittamaan Kamppurin neljä kertaa. Kun kolmas erä lähestyi loppuaan, Italia vetäytyi siilipuolustukseen 4-3 johtoasemassa. Tämä tulos olisi riittänyt Italialle A-sarjassa säilymiseen. 

Jim Corsi Italian maalissa

Leijonat hyökkäsivät, tuloksetta. Pelikello eteni ja Suomen putoaminen mestaruussarjasta näytti hetki hetkeltä varmemmalle. Kunnes tapahtui jotain käsittämätöntä. Jotain, mikä on palanut teinipojan takaraivoon ikuisiksi ajoiksi: Suomen toivottomaan taisteluun tuskastuneena Tapio Levo kuljetti kiekon hieman yli keskialueen ja laukasi puolesta kentästä lämärin kohti Italian maalia. Laukaus oli periaatteessa sellainen peruskoppikamaa, mutta Jim Corsi nukahti ratkaisevalla hetkellä ja kiekko painui maaliin! Suomi tasoitti, piti viimeiset minuutit maalinsa puhtaana ja säilytti tasurilla A-sarjapaikan! Ja tiedättekö mitä? Se tuntui silloin melkein mestaruudelle.

Aikaisempia kiekkotarinoita:

1970-luvulla jääkiekkokaukalon laidalla koettua 
Vuonna 95
Ja Koivu syöttää Selänteelle (MM-kisat 2003)

Tapio Levo, Suomen pelastaja 1983

 (Poikkeuksellisesti valokuvat on googlattu netistä)

Ystävyydenpuisto Suonenjoella: muisto DDR:stä

Elettiin vuotta 1982. Mauno Koivisto oli juuri valittu Suomen Presidentiksi, Kuopion kaupunki täytti 200 vuotta, Kojon esittämä Nuku Pommiin jäi Euroviisuissa viimeiseksi eikä saanut pistettäkään, Puolassa kenraali Jaruzelskin sotilasjuntta otti yhteen Lech Walesan Solidaarisuus-järjestön kanssa, Espanja liittyi Natoon, Israel hyökkäsi Libanoniin, Argentiina ja Iso-Britannia sotivat Falklandinsaarista, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kylmäsota oli kuumimmillaan.

Pienessä pohjoissavolaisessa kaupungissa (Kyllä, Suonenjoki on ollut kaupunki vuodesta 1977 saakka) juhlittiin ystävyyden juhlaa. Tämän ystävyyden huipennukseksi kaupunki perusti Ystävyydenpuiston ja paljasti siihen liittyvän muistolaatan, joka kiinnitettiin puistoon tuotuun kiveen. Vietettiin DDR:n nuorison viikkoa.

Olin itse yläasteella ja muistan, miten kesken koulupäivän meidän piti kävellä ohjatusti puistoon ja osallistua juhlallisuuksiin. DDR:stä oli tullut delegaatio ja rockbändi. Suonenjoen kaupungin kaikki silmäätekevät olivat tietenkin paikalla. Muistolaatta paljastettiin, pidettiin puheita ja lopuksi bändi soitti rokkia itäsaksalaisittain.   

Muistin tuon laatan näin kolmenkymmenenkahden vuoden jälkeen ja kävin puistossa. Paikka on aika huomaamaton. Se sijaitsee Rautalammintien varrella, lähellä Suonenjoen keskustaa. Laatta oli edelleen paikallaan, DDR ei. Muisto oli aika hassu näin monen vuoden jälkeen. 

Kun mietitään jälkikäteen, miten Suomessa pystyttiin järjestämään DDR:ää ihannoivia juhlia pitää muistaa, että tieto on valtaa. Esimerkiksi tuona elokuisena päivänä 1982 yksikään meistä lapsista ei tiennyt, mitä juhlinnan taakse kätkeytyi. Päättäjillä oli tiedossa DDR:n totalitaarinen järjestelmä ja sen vaikutukset omiin kansalaisiin, mutta virallinen Suomi vaikeni. Itä-Saksan urheilujärjestelmää ihailtiin ja ihmeteltiin. Maa voitti roppakaupalla mitaleja kisoissa kuin kisoissa. Vasta DDR:n luhistumisen jälkeen tuli julki myös urheilujärjestelmässä käytetty valtionterrori, doping ja huijaaminen, joka polki urheilijat jalkoihinsa ja teki heistä pr-koneita järjestämän tarpeisiin.

DDR valvoi kansalaisiaan ja käytti heitä ilmiantajina toisiaan vastaan. Toisinajattelijat viruivat vankiloissa. Berliiniä erotti muuri ja Itä-Saksasta lännen puolelle loikkausta yrittäneet ammuttiin surutta, jos saatiin kiinni. Kaikki tämä oli kuitenkin piilossa rautaesiripun takana vuonna 1982, kun juhlimme Itä-Saksan nuorison viikkoa Suonenjoella. Turhapa tässä on jälkiviisastella. Erikoinen tilaisuus, joka katkaisi mukavasti koulupäivän. Siinä kaikki mitä muistan.