Elämä on automatka

 Elämä on kuin automatka. Lapsena istut takapenkillä ja leikit huolettomana, kun vanhemmat ajavat ja määräävät matkareitin. Teini-iässä tekee jo mieli tarttua itse rattiin, mutta ajolupaa pitää odottaa. Kun viimein pääset puikkoihin, viimeinen mikä tulisi mieleen on ottaa vanhemmat samaan kyytiin. Sen sijaan mukana kulkee oman ikäisiä kavereita ja muita tuttuja. Välillä saatat poimia kyytiin satunnaisen liftarin kunnes selviää, että teillä on eri määränpäät. Risteyksessä hyvästellään ja toivotetaan hyvää loppuelämää.

Sitten kyytiin hyppääkin tyyppi, joka vie sinulta renkaat auton alta. Tuo metafora kuulosti aika rikolliselle, joten käytetään sitä tutumpaa: kaveri vie sinulta jalat alta. Alkaa yhteinen matkan, jonka aikana kuskia vaihdetaan niin, että molemmat saavat levätä ja kas: kohta takapenkillä onkin turvaistuin josta kuuluu itkua. Ajan myötä itkijöitä tulee lisää ja pariskunnan kuplavolkkari vaihtuu farmarivolvoon. Koko perheellä on yhteinen määränpää.

Jossain vaiheessa puolisolle voi tulla matkapahoinvointia ja hän jää pois kyydistä. Tai taukopaikalla toinen ajoneuvo näyttää houkuttelevammalle ja puoliso hyppää vieraan kyytiin. Matka ei jatku enää yhdessä. Molemmat vanhemmat kuljettavat lapsia vuorollaan kouluun, harrastuksiin ja kavereille. Lasten takia joudutaan jonkun aikaa ajamaan peräkkäin, kunnes nuorinkin saa ajoluvan ja lähtee kurvailemaan kohti omaa tulevaisuutta.

Meikäläisen elämä on siinä pisteessä, että takapenkkiläisiä ei enää ole. Vaimon kanssa ajetaan kahdestaan turvallisesti liikennesääntöjä noudattaen. Elämä ei ole kuitenkaan suora moottoritie, vaan joskus kaikki voi olla hiuskarvan varassa: hirviä tiellä, rattijuoppo mutkan takana, rengasrikko ja kolari. Ajomatka voi päättyä äkisti ja seuraava kyyti odottaa ruumisauton takatilassa. Toivottavasti edessä on vielä monta ajokilometriä. Tuntuu, että tämä matka on vielä pahasti kesken.

Joulukalenteri 18. luukku: Vuoden jännin päivä

Kerran vuodessa on se vuoden jännin päivä. Täytyy tunnustaa, että vaikka olen kokenut sen jo kymmeniä kertoja, niin vieläkin jännittää. Jännittää, että onko sitä ollut kilttinä ja pitänyt huolen kaikesta niin, ettei tule sanomista. Pelkää, että tällä kertaa ei tulekaan hyvä mieli vaan jotain on vialla. Mietityttää, että käykö niin kuin viime vuonna. Jännittää jopa se parrakas ukko, vaikka kyllähän minä hänet tunnen.

Vuoden jännin päivä oli siis eilen. Niinhän siinä sitten kävi, että se parrakas katsastusmies tuli, näki, koitti ja löi vikalistan kouraan. Ei mennyt auto läpi katsastuksesta. Eipähän tarvitse miettiä, mihin joululahjarahat törsää. Ostan niillä varaosia ja peltiä.

Kuva: Pixabay

Jurmalaan henkensä kaupalla

En ole pitkään aikaan pelännyt niin paljon kuin Latviassa. Itse asiassa en ole koskaan pelännyt ulkomailla yhtä paljon kuin tällä reissulla. Matkustimme Jurmalaan kirjaimellisesti henkemme kaupalla, mutta palataan siihen tarinan lopussa. 

Baltian maissa välimatkat ovat inhimillisiä. Tallinnasta Latvian Jurmalaan on matkaa vain 284 kilometriä. Vaimo varasi meille kaksi yötä Guesthouse Airavaan hintaan 40 euroa /yö. Sijainti oli ihanteellinen, vain viitisenkymmentä metriä keskuskadulle. Paikka on kuitenkin sen verran suojassa, ettei kadun metelit kantautuneet huoneeseen öisin.

Jos olet budjettimatkailija ja sinulle riittää siisti perushuone ilman mukavuuksia, Airava on varteenotettava vaihtoehto. Meille tämä riitti hyvin.

Kaakeliuuni oli peitetty tapetilla. Oletettavasti "out of order"...

Tässäpä sisustajille vinkki: tapetin voi asentaa seinään myös nitojalla. Kaikki rakennuksen tapetit oli nidottu puuseiniin kiinni. Jännä seurata, koska tämä trendi rantautuu meille.

Ensimmäisenä yönä meidän kerrokseen ei tullut muita, Saimme olla omassa rauhassa. Seuraavana päivänä paikalle majoittui venäläisiä matkailijoita mutta edelleen meno oli rauhallista.

Ei tapetti huonetta pahenna, jos ei huone tapettia. Vai miten sen meni. Nämäkin asennettu siististi nitomalla.

Yhteiset vessat ja suihkutilat, miehille ja naisille omat. Ajoi hyvin asiansa.

Jotain mitä meiltä ei enää löydy: palasaippuaa.

Ajan patinaa wc-tiloissa. Nestesaippua oli laimennettu reilusti vedellä.

Guesthousen omistajalla oli kissa, joka köllötteli tulopäivänä alakerran ikkunanlaudalla. Kun vaimo avasi aamulla oven lähteäkseen suihkuun, kissa livahti meidän huoneeseen ja kiipesi sängylle. Hellyttävä ja harmiton kaveri. Tosin kissa-allergikoille tämä paikka ei ole ehkä paras mahdollinen vaihtoehto.

Auton sai parkata maksutta majatalon nurmikolle. Yöksi pihan portti oli lukittu ja sisään pääsi vain ovikoodilla.

Jurmalan kaupunki on Riian lahdella sijaitsevien pienten kylien muodostama helminauha, jolla on pituutta n. 50 km ja alueella asuu 56.000 asukasta. Autolla saapuvilta peritään kahden euron maksu, joka oikeuttaa maksuttomaan pysäköintiin kunnallisilla pysäköintipaikoilla. Maksuautomaatit sijaitsevat Riiasta tullessa ennen Lielupejoen ylittävää siltaa. Matkaa Riikasta majapaikkaamme Majorin kaupunginosaa tuli n. 16 kilometriä.

Korsolaisille on oma ostoskeskus Jurmalassa.

Planetassa söimme vähän paremmin. Paikka löytyy pääkadun varrelta. Ravintolassa on myös siisti kattoterassi.

Pippuripihviä 19 €. Ravintolahinnat n. 9 - 20 euroa / annos. Turistihinnoista huolimatta ruoka on Suomeen verrattuna edullista.

Juustokakku 4,50 euroa.

Keskuskatu Jomas iela

Majorin keskuskatu Jomas iela on kuin mikä tahansa etelän lomakohteen turistipaikka: hotelleja, myymälöitä, ravintoloita ja terasseja. Itse ranta sai leuan loksahtamaan: rantakaistaleen leveys on n. 200 metriä ja pehmeää, vaaleaa hiekkaa riittää 26 kilometrin matkalle. Elokuussa sää on vielä lämmin ja sopii hyvin rantaelämään. Meillä kävi vähän huono tuuri, koska kovat sadekuurot tyhjensivät rannan varsinkin toisena päivänä.

Ensimmäisen päivän oli pilvistä mutta lämmintä (+ 20).

Toisena päivänä taivaalle ilmestyi mustia pilviä.

Sana "Jurmala" tarkoittaa latvian kielessä merenrantaa.

Peräännyimme saapuvaa sadetta sisäterassille. Olut oli edullista. Bensan hintavertailussa Latvia on Viroa n. 10 senttiä ja Suomea n. 30 senttiä /litra edullisempi.

Raju tuuli ja sademyräkkä kesti vajaat puoli tuntia. Ranta tyhjeni ja ihmiset tungeksivat sisätiloihin.

Palataan tarinan otsikkoon. Kun ylitimme Viron ja Latvian rajan, liikenne muuttui omituiseksi. Ajokaistoja oli edelleen yksi molempiin suuntiin, mutta pientareen kaista vaikutti erikoisen leveältä ja edellä ajava rekka ajoi puoleksi pientareen puolella. Sitten huomasin, että vastaan ajoi kaksi auto rinnakkain. Otin nopeasti esimerkkiä rekasta ja siirryin myös puoleksi pientareen puolelle. Ajan mittaan selvisi, että näin täällä on tarkoituskin ajaa. Keskelle jää ns. kolmas kaista, jota ohittajat käyttävät hyväkseen. Helvetin pelottavaa! Liikenne tuntui muutenkin villille ja pelkäsin, että on vain ajan kysymys koska rysähtää. Onneksi kaikki meni hyvin ja pääsimme perille ehjin nahoin.

Pääkadun varrella on kauniita rakennuksia.

Majorin rautatieaseman lähellä on Latvian kansallissankarin Lacplesisin patsas, joka symboloi kansan taistelua vihollisia vastaan. Jurmalasta tuli kaupunki ensimmäisen kerran vuonna 1920. Neuvostoaikana 1946 - 59 Jurmala oli osa Riikaa. Vuonna 1959 se sai uudestaan kaupungin statuksen ja oli lomakohteena erityisesti Neuvostoliiton puoluepamppujen suosiossa. Latvian itsenäistymisen vuonna 1991 jälkeen alueen huviloita on palautettu niiden alkuperäisille omistajille.

Kilpikonna -veistos (J. Bārda vuodelta 1995). Veistos symboloi pitkää ikää.

Latvia on onnistunut vähentämään liikennekuolemia vuodesta 2001 vuoteen 2018 jopa 70 %, mutta tehtävää riittää vielä. Jos olet arka autoilemaan Suomessa, älä lähde Latviaan autolla. Riikaan pääsee edullisesti lentäen ja sieltä Jurmalaan on junalla vain 20 minuutin matka. Juna-asema sijaitsee Majorin kaupunginosassa ja pääkatu Jomas alkaa melkein suoraan rautatieaseman edestä.

Tutkin tilastoja Latvian liikenteestä ja tässä vertailulukuja vuodelta 2018:
liikennekuolemia per miljoona asukasta: Suomi 43 / Latvia 78

Promilleraja on Latviassa mielenkiintoinen: alle 3 vuotta ajaneilla raja on 0.2 ja kolme vuotta ajaneilla 0.5. Laskin tuosta, että meikäläisen yli 30 vuoden ajokokemuksella saisin ajaa autoa tuhdissa viiden promillen humalassa...

Näin ohitetaan rekka Latviassa.

Auringonlasku oli uskomattoman hieno.

Suosittelen lämpimästi Jurmalaa.

Kirje Peltipoliisilta

*********

Viime perjantaina köröttelimme kohti Oulua, kun Vieremän kohdalla välähti. Vaimo aloitti välittömästi katkeran sadattelun:

- Sakot tuli. En seurannut nopeusrajoituksia ja ajoin ylinopeutta kameraan. Voi ...........

Peltipoliisi lähestyi minua sähköisellä kirjeellä jo maanantaina. Netposti liikkuu sata kertaa nopeammin kuin etanaposti. Kirjeessa todettiin, että nopeusrajoitusrikkomus oli olosuhteet huomioon ottaen vähänen, joten selvisimme kirjallisella huomautuksella. Huomautus tuli minulle, koska olen ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja. Helpotuksen huokaus.

Hetken asiaa pohdittuani minuun iski yllättävä kiukunpuuska. Minkä takia tuo huomatus tuli minulle, vaikka rikkomuksen tekijä oli vaimoni? Okei, olen ajoneuvon omistaja mutta so what! Jos joku lainaa vaikka selkäreppuani, tunkee sen kaupassa täyteen viihde-elektroniikkaa ja ryntää ulos maksamatta, niin en kai minä ole repun omistajana vastuussa rikoksesta? En hitossa!

Sitten mietin skenaariota, jossa meikäläinen on harras uskovainen ja kuusitoistahenkisen perheen perheenisä. Pihassa seisoo minibussi, jota käyttävät minä, vaimo ja kymmenen täysikäistä poikaa. Viikonloppuisin auto on kovassa käytössä ja pojat ajavat kukin vuorollaan ylinopeutta peltipoliisiin. Maanantaisin virkavalta lähettää minulle nipun sähköisiä sakkolappuja. Voiko jossain vaiheessa käydä niin, että holtittoman jälkikasvun rikkeet vievät minulta kortin kuivumaan. Ei helvetti!

Ja miksi ne kymmenen täysikäistä muksua ajavat kylällä karvarallia minun omistamalla minibussilla, eivätkä kuskaa nuorempia sisaruksia peleihin ja harrastuksiin? Ja kuka maksaa tolkuttomat bensalaskut? Minä! Kenellä muulla tässä perheessä on varaa maksaa autoverot, vakuutukset, huollot ja polttoainekulut. Ei hitto! Nyt saa tämä meno riittää! Minä pistän minibussin talliin, eikä sillä aja enää kukaan muu. Vaimokin saa ajaa vain erikoisluvalla, kunhan lupaa keventää kaasujalkaa. Kyllä näin on jämpti!

Mutta hetkinen: Enhän minä ole viidentoista lapsen isä. Eikä pihassa ole minibussia vaan mazda. Eikä vaimo saanut sakkoa vaan kirjallisen huomautuksen. Huh, johan helpotti. Hetken verenpaine kerkesi huidella vaarallisissa lukemissa. Vaan nyt pitää rueta siivoamaan. Kaadoin kiivastuksissani roskiksen ympäri keittiön lattiaa ja läikytin kahvit pöydälle. Ja tuo hillomunkkitahra pitää pestä seinästä, ennen kuin vaimo palaa töistä. Muuten saan (taas) kuulla kunniani.