Fätness-päiväkirja: Puijon torniravintola Kuopio 13.02.2021

Helmikuun lomaviikolla kävimme tuttavapariskunnan kanssa tarkistamassa Puijon Torniravintolan menuun. Miljöö on mukavan retro: 60-luvulla rakennettu näköalatorni, jossa taustamusiikkina soi 60- ja 70-luvun käännösiskelmät. Ruoka oli tätä päivää mutta palvelu historiallisen hidasta.

Ehdimme istua puolituntia, ennen kuin tarjoilija tuli kysymään tilausta. Pääruokaa huhuilimme puolentoista tunnin jälkeen ja sitten kului vielä tunti, että saimme jälkiruuat pöytään. Laùantai-illaksi ravintola ei ollut erityisen täynnä, joten ruuhkan piikkiin viivästely ei mennyt. Vaikutti siltä, että meidät vain yksinkertaisesti unohdettiin pariinkin otteeseen

Onneksi söimme kotona ennen lähtöä pienet suolapalat, joten lomalaisisten odottelu sujui leppoisissa tunnelmissa ilman nälkäkiukkua. 

Lähiruokapöytä

Lähiruokapöytä oli todella runsas: Vihersalaattia ja raparperivinaigrettea, varhaisperunasalaattia, paahdettua porkkanaa ja nokkospestoa, tomaatti-sipulisalaattia, maa-artisokkaa ja tilliä, mummon munasalaattia, kylmäsavulohimoussea, kylmäsavuhaukitartaria, haukiterriiniä ja kermaviiliä, maalaismaksapateeta ja raparperia, pesolan paahtopaistia ja kuusenkerkkämajoneesia.

Pääruokana Pesolan tilan sonnia, pippurivoita, balsamicokastiketta ja gratinoitua uuniperunaa. Namia.

Ennen pääruokaa saimme ateriaan kuuluvan lasillisen viiniä. Aikaa kului, juttu luisti ja pian huomasimme, että ruokajuomat oli melkein juotu. Kun huomautimme asiasta, tarjoilija pahoitteli viivettä ja kaatoi toisen lasillisen ravintolan piikkiin. Ylimääräinen viinilasillinen taisi tehdä myöhemmin tepposen, kun en meinannut löytää Torniravintolan vessaan. 

Wc löytyy näin: Kävele Torniravintolasta käytävään. Käytävässä oleva kyltti neuvoo kiipeämään portaat ylempään kerrokseen. Noudata ohjetta, kapua portaat ja tarkista perillä, että kaikki kerroksen ovet ovat lukossa. Palaa hämmentyneenä takaisin alakertaan. Tuijota hetki opastekylttiä, kiipeä vielä kerran yläkertaan (ovet ovat edelleen lukossa), palaa uudestaan alas ja kun tulet ovesta sisään Torniravintolaan, wc on heti oven oikealla puolella.

Jälkiruokana Tornin Hätävara: Valkosuklaamoussea, mansikkahyytelöä, marenkia ja pullasipsejä.

Torniravinto pyörii kerran tunnissa akselinsa ympäri ja ikkunasta näkyi Kuopion valot. Kun oli laskun aika, torni meni kuin ajastettuna pilveen ja näköala katosi harmaan seinämän taakse. Tässä vaiheessa se ei enää haitannut, vaan maksoimme lystin ja lähdimme hyvillä mielin kotiin. 

Laskusta pitää todeta sen verran, että Torniravintolassa pätee savolainen sananlasku: Kuopijosta ollaan ja rahhoo on evväänä. Torniravintolan menu kustantaa 49 € /hlö ja menun viinipaketti 31 € /hlö. Hintaan sisältyy Kuopion parhaat näköalat. Vaikka tarjoilussa oli toivomisen varaa, niin se tärkein eli ruoka oli hyvää. Eli tullaan kyllä toistekin.

Kuopio by Night Puijontornin ikkunasta

Lopuksi pieni anekdootti: Vuonna 1967 Spede teki elokuvaa "Pähkähullu Suomi". Yksi elokuvan kohtauksista kuvattiin Puijontornissa. Siinä Spede ja Simo menevät tornin pyörivään ravintolaan ja pyytävät "vähän" vauhtia lisää...

Kuvakaappaus Speden elokuvasta Pähkähullu Suomi: kaverit pitävät hatuistaan, kun vauhti kiihtyy.

 Tiedä vaikka istuttiin samassa pöydässä.

Fätness-päiväkirja: Ravintola Wanha Satama, Kuopio

Fättness-matkailija täällä päivää. Tällä kertaa tutustuimme Kuopion Ravintola Wanhaan Satamaan. Puitteet ovat hienot mutta maistuiko ruoka?

Lähdimme syömään kalavenettä. Fingerporin ystävät kuvittelevat jo mielessään, miten meille tarjotaan vanha puuvene, jonka pohja on vuorautunut merellä tarttuneista kotiloista ja simpukoista. Totuus oli kuitenkin toisenlainen.

Ravintola Wanhan Sataman kalavene.

Sekoilimme hetken pöytävalinnan kanssa kun eksyimme juhlasalin puolelle ja varasimme nurkkapöydän. Buffetin luona tajusin, että varsinainen ruokapuoli oli erikseen. Vaihdoimme siis pöytää.

Täällä ei saanut syödä. Buffetin puoli oli niin täynnä, etten kehdannut ottaa siellä kuvia.

Koronatilanne huomioitiin hyvin: Eteisessä sijaitsi kolme käsidesiautomaattia (joista kaksi tosin tyhjiä) ja pöydässä oli tilaa niin, että ruokaseurueiden väliin jäi tyhjä tuoli. 

Kalavene mallia -38: Nuottakalastusta syksyllä 1938. Jäntin talo, Hirvilahti Kuopio. Museoviraston kansatieteen kuvakokoelma.

Kaikkia tietenkin kiinnostaa, mitä me söimme. Minäpä kerron. Me söimme lämminsavulohta, kylmäsavulohta, savumuikkuja, muikkupateeta, katkarapu Skagen, sinappisilliä, valkosipulisilakkaa, keitettyjä perunoita, tummaa leipää ja voita, remouladea, tilli-jogurttia, sitruunamajoneesia, varhaisperunasalaattia ja kaprista, pikkutomaatteja ja punasipulia, pikkelöityä kurkkua ja tilliä, marinoitua kukkakaalia, vihreää parsaa ja puolikuivattua tomaattia, cocktail-maustekurkkuja, kananmunia ja vihersalaattia,

Koko lysti kustansi 21,90 € per nenä. Ei valittamista.

Tulli- pakkahuone (Nykyinen Ravintola Wanha Satama). Vuonna 1860 valmistuneen rakennuksen suunnitteli arkkitehti C. A. Edelfelt. Sitä laajennettiin vuonna 1889. Museovirasto historian kuvakokoelma.

Poikani kysyi huomasinko, miten nyrpeän oloisia samassa pöydässä istuneet turistit olivat. Vastasin että ei mikään ihme: he istuivat jo pöydässä kun tulimme paikalle lautaset kukkuroillaan kalaherkkuja. Söimme, maiskuttelimme, huokailimme, kävimme santsaamassa ja kun viimein teimme lähtöä, pöytänaapurit odottivat edelleen a la carte annoksiaan.

Kalavene sopii siis sudennälkään, kun et yksinkertaisesti jaksa odottaa ruuan valmistumista.

Oli niin nälkä että unohdin ottaa kuvan ensimmäisestä lautasellisesta. Kuvassa siis santsilautanen.

Jälkipuhe: 

Kevään aikana söimme vaimon kanssa terveellisesti ja meikäläisen paino putosi 5 kg. Sitten tuli neljän viikon kesäloma ja koko ruokailuhomma meni retuperälle, kuten edellinen raportti Savonlinnasta osoittaa. Nyt painoa on kertynyt kolme kiloa lisää eli "olen kiertänyt pelilaudan ympäri aloituspisteeseen käymättä vankilan kautta" (monopolin pelaajat ymmärtävät tämän). 

Sitä minä vaan haluan sanoa että jos olet laihdutuskuurilla, kierrä kalavene kaukaa.

PS: Lisää ruokaseikkailuja löytyy täältä: Fätness-päiväkirjat

Kuopion Satama 1938, kuvaaja Pietinen. Museovirasto, historian kuvakokoelma. Kaikki mustavalkokuvat ovat Finna.fi-kuvapalvelusta.

Fättness-päiväkirja: Ravintola Boka, Kuopio

Tällä kertaa päätin yllättää vaimon viemällä hänet treffeillä sataman Ravintola Bokaan. Boka on pari vuotta sitten avattu balkanilainen ravintola, joka oli vielä kokeilematta. Sijainti Kuopion satamassa on hieman syrjäinen, joten ulkopaikkakuntalaiselle suunnistaminen tuo oman haasteensa. Mutta tuo haaste kannattaa ottaa vastaan.

Varasin meille pöydän lauantai-iltapäivälle. Varaus onkin paikallaan, sillä itse ravintola on pieni ja asiakkaita riitti viikonlopulle. En tunne balkanilaisia ruokia, mutta a la carte -listalla oli kuitenkin jotain tuttua, kuten esim. moussakka. Tilasin hitaasti kypsytettyä lammasta uuniperunoiden, makeiden porkkanoiden, pitaleivän ja tzatzikin kera. Vaimo tilasi cevapcicin (Balkanin pienet makkarat), johon kuului makkaroita, pitaleipää, ranskalaisia, valkosipulilla marinoitua paprikaa sekä kajmak- ja ajvar-kastiketta. Kajmak on paikallista kermajuustoa ja ajvar perinteinen grillatusta paprikasta, tomaatista ja munakoisosta valmistettu tahna. Pääruokien hinnat ovat 19-21 euroa. Kyytipojaksi mythokset ja lasit punaviiniä.

Lammasta

Cevapcici, pieniä makkaroita

Baklava-leivos

Ruoka oli todella hyvää! Lammas oli niin mureaa että hajosi haarukkaan ja vaimo kehui makkaroita ja paprikaa estottomasti. Ranskalaiset olivat kuulemma liian suolaisia, muuten kaikki toimi ja maut sopivat keskenään loistavasti. Harvinaista kyllä otin myös jälkiruokaa ja imelä baklava jäätelöllä kruunasi kokemuksen.

Ruuasta innostuneena saimme idean, että Bokasta pitää varata pöytä kesällä ennen Kuopion Viinijuhlille menoa ja käydä syömässä vähän isommalla seurueella. Pohdimme myös vaimon kanssa, milloin viimeksi ravintolaruoka on maistunut näin hyvälle. Ei tullut ihan heti mieleen.

Ravintolan omistajat ovat Pohjois-Makedoniasta, joka itsenäistyi Jugoslaviasta vuonna 1991. Makedonian osalta kaikki tapahtui rauhanomaisesti toisin kuin esim. naapurissa Kosovossa. Balkanin niemimaalla on tällä hetkellä hauras rauhantila, jonka toivoisi jatkuvan. Ainakin balkanilaisen keittiön vaikutuksesta uskon rauhaan, sillä hyvä ruoka = parempi mieli. Tässä vielä Jugoslavian kartta vuodelta 1989 ja toisessa kartassa alueen nykyiset valtiot.

Ravintola Bokan avajaisista tuli mieleen että tiedättekö, kuka oli Bokassa ensimmäinen? Hän oli Keski-Afrikan tasavallan diktaattori, joka kaappasi vallan vuonna 1966 ja kruunasi itsensä keisariksi vuonna 1976. Syksyllä 1979 Ranska syrjäytti diktaattorin ja palautti maahan demokratian. Ei liity mitenkään Ravintola Bokaan, mutta tulipahan vain mieleen. Nää on näitä.

Bokassa I

Fättness-päiväkirja: Tori Herkku, Kuopio

80-luvulla Kuopio näytti erilaiselta: melkein joka korttelissa oli grilli. Entisen Anttilan sisäänkäynnin vieressä oli Maukkis, Carlsonin rakennuksessa Kauppakadun grilli, Amarilloa vastapäätä Burger Park, Tasavallankadulla Violan grilli, Snellmanin puistossa Snellugrilli jne.

Kuopion keskustaa 80-luvulla. Kuva: Finna

Sitten savolaiseen maisemaan rantautui suuret pikaruokaketjut: Ensin Caroll's, joka teki myöhemmin tilaa Hesburgerille, Mäkkärille, Subwaylle jne. Isot söivät pienet ja perinteiset grillit saivat väistyä. Yksi viimeisiä on Kuopion torilla sijaitseva Tori Herkku.

Grillinomistajalla on riittänyt ylä- ja alamäkeä viimeisen vuoden aikana. Kesä alkoi positiivisissa merkeissä, kun stand up - koomikko Sami Herberg valitsi Asemakadun Drive In Grillin mukaan Grillit huurussa tv-sarjan Kuopiota esittelevään jaksoon. Sami väänsi formaattiin kuuluvan nimikkoannoksen Kuopion version juuri Drive In Grillissä: Irene Partasen lihapiirakka, jonka väliin tuli pihvi, salaattia, majoneesia, suolakurkkua, aurajuustoa jne. Samin mukana syömässä oli Nightwishin Marco Hietala. Jakso esitettiin neloskanavalla 29.11.2017.

Sami Hedberg ja bloggaaja. Iloinen tapaaminen Pullukkarun 2016 aikana.

Mutta sitä ennen Drive In Grilli koki kovia. Syyskuisena yönä tuhopolttaja iski ja sytytti grillin ulkoseinän tuleen. Grillirakennuksen seinä mustui, mutta sisätilat säästyivät tuholta. Heti seuraavana yönä pyromaani palasi rikospaikalle ja tällä kertaa hävitys oli täydellinen (juttu Savon Sanomissa). Torstaiaamu paljasti lohduttoman näyn: rakennuksesta oli jäljellä enää palanut runko. Omistaja järkyttyi ja mietti vakavasti jatkoa.

Meidän kaikkien grilliruuan ystävien onneksi jatkoa kuitenkin seurasi. Grillivaunu ilmestyi Asemakadulle väliaikaisesti 3.11, kunnes uusi rakennus valmistuu. Samalla Drive In Grillin yrittäjä Marko Koistinen osti torilla kaupungintalon edessä sijaitsevan grillin ja perusti Tori Herkun.

Tori Herkku sijaitsee Kuopion torilla, kaupungintaloa vastapäätä

Kun näimme Grillit huurussa Kuopio jakson, meidät valtasi ennennäkemätön grillimätön himo. Koska Tori Herkku on lähempänä, päätimme suunnistaa sinne. Paikka on sisägrilli, jossa on asiakastilat n. viidelle hengelle. Hedbergin annoksen sijaan valitsin grillilautasen: paistettu kanamuna, makkarasiivu, kokolihapihvi, salaattia, ranskalaiset ja tietenkin kaikki mausteet. Satsin hinta kuluttajaystävällinen 8,50 €. Vaimo otti lihiksen nakeilla.

Grilliruuassa on jotain, mitä kasvottomat ketjut eivät tavoita: autenttista vanhanajan tuntua, rasvaisuutta, suolaisuutta, parhautta. Terveellisyydestä viis, kyllä elämästä pitää välillä nauttia. Hyvänmakuinen ruoka on nautinnoista jaloimpia.

No kattokaa nyt tätä: Grillilautanen! Oikeesti. Voitko vastustaa?

Olen grilliyrittäjäperheestä ja tunnen suurta kunnioitusta ko. ammattikuntaa kohtaan. Yrittäjä painaa töitä kellon ympäri. Kun grilli on kiinni, aika kuluu tukkukuorman hakemisessa ja tuotteiden esivalmistamisessa (makkarat, sipulit ja muut raaka-aineet leikataan, majoneesit sekotetaan ja pullotetaan yms) myyntikuntoon. Helpomminkin voi leipänsä ansaita.

Kuopion tori 80-luvulla. Kuva: Finna

Grillikäynnin jälkeen hyppäsimme taksiin. Kuski sattui olemaan lupsakka savolaisukko, kuinkas muuten kun Kuopiossa ollaan. Kun selvisi, että tulimme Tori Herkusta, hän intoutui kehumaan paikkaa:

- Juttelin omistajan kanssa ja arvatkeepa montako Sami Hetperkin rillit huurussa lihapiirakkoo ne möi sen jäläkeen, kun ohjelma tul telekkarista? Kahen päevän aekana tuhatviissattoo piirakkoo!

Taisi taksikuskin puheessa olla puolet savonlisää mutta yhtä kaikki, hienoa että kovaonninen yrittäjä sai tv-ohjelmasta boostia liiketoiminnalleen. Päätän tämän oodin grilleille sanoihin: Syökää silloin tällöin aitoa grilliruokaa. Kannattakaa paikallisia pienyrittäjiä.

Kauppahalli 80-luvulla. Kuva: Finna

Hyvät kuvat, hyvät pizzat = hyvä lomapäivä

Viime torstaina oli erilainen lomapäivä. Kävimme Kino Kuvakukon Hyvät kuvat - leffakerhon tuplanäytöksessä katsomassa Trainspotting ja Trainspotting 2. Eka näytös oli klo 15 ja tunnin "väliajan" jälkeen jatko-osa klo 17.30.

Hyvät Kuvat on Itä-Suomen Yliopiston Ylioppilaskunnan (ISYY) elokuvakerho, jonne kaikki ovat tervetulleita. Hyvät Kuvat näyttää vuosittain 24 elokuvaa, 12 syksyllä ja 12 keväällä. Näiden lisäksi on usein extranäytöksiä, kuten tällä kertaa Trainspotting 1. Liput 12:sta näytökseen maksaa vain 25 €.

Kino Kuvakukon sisustus on täynnä vanhaa rekvisiittaa elokuvajulisteista projektoreihin asti. Paikka on kuin elävä museo.

Vaimolle Trainspotting oli uusi tuttavuus, itse näin ykkösosan joskus 90-luvulla. 1996 ilmestynyt ykkönen on hervoton ja hengästyttävä tarina skottinuorten Rentonin (Ewan McGregor), Spudin (Ewan Bremner), Sick Boyn (Jonny Lee Miller), Tommyn (Kevin McKidd) ja Bernien (Robert Carlyle) huumeiden ja rikosten täyteisestä elämästä. Elokuva naurattaa, hämmästyttää, kauhistuttaa ja masentaa juuri oikeassa suhteessa. Päätähdet olivat aikoinaan tuoreita, nykyisin jo Hollywoodin ja tv-sarjojen vakiokasvoja. Leffasta jäi mieleen erityisesti Rentonin seikkailu maailman törkyisimmässä vessassa, Spudin epäonnistunut yö tyttöystävän luona ja kammottavat huumevieroitushallusinaatiot.

Leffojen välissä oli kolmen vartin tauko, joten kiirehdimme kadun toisella puolella olevaan Caesar's pizzeriaan ja nielaisimme Opera Specialit aurajuustolla. Sananmukaisesti nielaisimme, koska aikaa oli vähän. Tulliportinkadulla sijaitseva Caesar's on idyllinen paikka, josta saa hyvää peruspizzaa. Kaverini totesi kerran, että pizza on kuin seksi: vaikka se olisi huonoa, se on silti hyvää. Caesar'sin pizza on oikein hyvää.

En ottanut valokuvaa pizzeriassa, joten kuvituskuva Pixabaysta.

Mahat rummulla ja lievässä ähkyssä palasimme katsomaan jatko-osaa. T2:n ehdoton vahvuus on sama ohjaaja (Danny Boyle) sekä samat pääosaesittäjät. Tapahtumat sijoittuvat 20 vuotta ensimmäisen osan jälkeen eikä maskeerausta paljoa tarvita, koska filmausten välillä on myös reaaliajassa 21 vuotta. Ykkösosaan verrattuna meno ja meininki on tasaantunut, eikä uloste lennä kuten kaverusten nuoruudessa. Toki Spud ottaa tässäkin jaksossa haltuun tarinan oksettavimman kohtauksen. Huumeet ovat edelleen kuvassa mutta aika on tehnyt tehtävänsä: kukaan ei saa enää kiksejä addiktiosta vaan päinvastoin, jokainen kaveruksista yrittää enempi tai vähempi eroon aineista. Tapahtumat vyöryvät suorana jatkumona, joten leffojen katsominen peräkkäin toimi tässä tapauksessa aivan loistavasti.

Esityspaikka Kino Kuvakukko on Kuopion vanhin toimiva elokuvateatteri. Avajaisissa 24.9.1939 Kuvakukossa esitettiin Lumikki ja seitsemän kääpiötä sekä katsauskuva Saksan ja Puolan sodasta. Teatterin sisustus kunnioittaa edelleen historiaa mikä sinällään on upeaa. Hartaana toiveena heitän, että istuimet voisi kuitenkin uudistaa. Kahden tunnin istuminen jouset menettäneissä penkeissä on melkoinen koettelemus istumalihaksille.

Hyvät Kuvat esittelyteksti peräisi tästä

Kino Kuvakukon historiasta ole teksti peräisin tästä

Fättness päiväkirja: Capri Marina, Kuopio

Tuli taas nälkä. Ja mikäs sen parempi syy lähteä ravintolaan. Tällä kertaa mietimme vaimon kanssa paikkoja, joissa ei ole ennen tullut käytyä. Päädyimme Kuopion satamassa sijaitsevaan Capri Marinaan.

Capri Marina, Tulliportinkatu 1, Kuopio

Capri Marina avattiin vuosi sitten. Vaikka matkaa ravintolaan on vain vajaa kilometri, eivät askeleet ole ennen vieneet Capriin syömään. Selittelen tätä sillä, että paikka sijaitsee vähän syrjässä. Asiasta voidaan olla toki montaa mieltä. Jos saavut Kuopioon veneellä, nouset venesataman laiturilta suoraan ravintolan eteen.

 Ensivaikutelma on piristävän merellinen. Sopii hyvin miljööseen, sillä ikkunoista näkyy savolainen meri: Kallavesi. Olimme liikkeellä maanantai-iltana eikä paikassa ollut tungosta. Ravintolan edessä on suuri terassi joka jäi testaamatta, koska taivaalta valui vettä. Ystävällinen tarjoilija johdatti meidät rauhalliseen nurkkapöytään.

En alun perin ajatellut syödä kalaruokaa, mutta atmosfääri inspiroi kokeilemaan. A’ la carte listalla oli monenlaista merenelävää: mustekalaa, kalmaria, simpukoita, tonnikalaa, miekkakalaa. Päädyin tonnikalapihviin, koska minulla oli nälkä ja valinta tuntui kohtuullisen turvalliselle. Vaimo tilasi Lasagna Di Terran, lihatäytteisen lasagnen.

Alkupalaksi söimme italialaisen tapaslautasen kahteen pekkaan. Tapas on aina hyvää, eikä sitä voi oikeastaan tarjoilla väärin: juustoa, leikkeleitä, oliivia, munakoisoa, tomaattia, hillosipulia, kasviksia. Yhdeksän euron tapaslautasesta riittää sopivasti kahdelle, jos pääruuaksi ottaa tuhdimpaa evästä. 

Pahoittelen kuvan laatua. Tapaslautanen maistui paremmalle kuin näyttää

Viinien valinta on aina samanlaista rakettitiedettä. Koetin vaikuttaa fiksulle kun kyselin valkoviinien ominaisuuksia ja päädyin sitten erääseen vaihtoehtoon (en muista nimeä) tarjoilijan lempeällä johdatuksella. Viini itsessään oli meikäläisen maksuun ehkä hieman liian makeaa, mutta sopi ruuan kanssa kun nappi silmään. Tai kuin hanska käteen. Tai kuin suutarin sormi.... no, te saitte jo kopin. Vaimo kehuskeli lihalasagnetta hyväksi ja täyttäväksi.

Tonnikalapihvin kanssa oli viisi uutta perunaa, joten nälkä hävisi sitä mukaan kun annos hupeni ääntä kohti. Lopuksi kaavin viimeisetkin kastikkeenrippeet lautaselta. Summa summarum: ruoka oli hyvää ja tarjoilu pelasi mukavasti ja myös yllättävän nopeasti. Alkupalan ja pääruuan välissä oli tuskin viiden minuutin käppiä. 

Tonnikalapihvikuvan kanssa pätee edellinen kuvateksti. Meikäläisestä ei saa ruokakuvaajaa.

Ruokien hinnat ovat lompakkoystävällisiä. Jos haluat syödä edullisemmin, Lasagna di Terra kustantaa vain 12 €. Tonno alla Ghiotta (Tonnikalapihvi) maksoi 25 € ja oli kyllä hintansa väärtti. Listan kallein annos on Pesce Spada al Salmoriglio, Miekkakalapihvi. Pitää testata ensi kerralla.

Capri Marina on mukava paikka ja ruuat hyviä. Jos veisin vieraita syömään kalaruokaa (ei sitä iänikuista lohta), tekisin valinnan Capri Marinan ja Ravintola Sammon välillä: Savolaista eksotiikkaa haluavan kiikuttaisin syömään Sammon muikkuja. Hieman tyylikkäämpää iltaa odottavan veisin Capri Marinaan maistamaan mustekalaa ja miekkakalaa. Molemmat paikat ovat hyviä, illan seura ja fiilis ratkaisee valinnan.

Lisää Fättness-päiväkirjoja tästä.

Fättness päiväkirja: Ravintola Harald, Kuopio

Fättnes-matkailijalle tuli pitkästä aikaa nälkä, joten suunnistin vaimon kanssa lounaalle Ravintola Haraldiin. Olen sivunnut blogissani Haraldia kerran aikaisemmin, eikä sillä kertaa ruoka oikein toiminut. Mutta ei siitä sen enempää. Ennakkoluulottomasti kohti uusia lounaita.

Harald sijaitsee Kuopion torin vieressä Torikulman rakennuksessa.

Ravintola Harald, Tulliportinkatu 44 Kuopio

Saavuimme lounasaikaan ja porukkaa oli ihan mukavasti. Vaihtoehtoina tarjottiin keittolounasta, lohta, nyhtöpossua ja kanaa. Päädyimme nyhtöpossuun. Lounas tilataan tarjoilijalta ja alkuruuaksi sai seisovasta pöydästä salaattia, leipää, aurajuustokeittoa. Ruokajuomaksi kotikaljaa ja vettä. Tilaus kesti kauan ja viimein tarjoilija ilmestyi paikalle: ”Teidän tilaus hävisi jonnekin bittiavaruuteen. Tuliko teille lohta vai possua?” Possua kiitos. Onneksi olimme lomalla eikä puolentunnin lounastauolla. Meillä oli aikaa ja erehdyksiä sattuu, joten jäimme odottamaan ruokaa rauhassa.

Keittolounas näyttää tältä: Tällä kertaa Aurajuustokeittoa johon upotettiin krutonkeja. Hinta 9 €. Pahoittelen, että kuvat ovat vähän epäselviä. Johtuu kännykästä ja tilan hämärästä valaistuksesta.

Viimein tilaus tuotiin pöytään. Annos oli todella iso, eli koon puolesta ei valittamista. Lautasella oli nyhtöpossua, uuniperuna ja vihanneksia. Ensi maistamalla huomasimme, että possu oli vähän mautonta. Tilanteen sai korjattua suolalla. Pöydässä oli sormisuolakippo, josta ripottelin makua ruokaan. Vaimo katsoi pitkään kippoa ja tuumasi, että tuo ei ole kovin hygieenistä. Edellinen asiakas on syödessään sormeillut samaa suolaa. Tottahan se on, vaikka me miehet ei ajatella ihan noin syvällisesti. Armeijassa ja leirinuotiolla oppii syömään sitä mitä on niillä pelivälineillä mitä on saatavilla.

Nyhtöpossua, vihanneksia ja uuniperuna. Lounashinta 10,30 €.

Salaattipöytä oli todella hyvä ja keitto maukasta. Pelkkä keittolounas saa kiitettävän arvosanan. Itse nyhtöpossu hävisi vaimon vastaavalle, mutta nälkä lähti kyllä. Eli ihan ok, ei räjäyttänyt tajuntaa.

Salaattipöytä tarjoillaan viikinkiveneestä.

Itse miljööstä sen verran että paikka ja sisustus on hauska: Viikinkiteemaa lattiasta kattoon tarjoilijoiden asusteita myöten. Ehkä olisin jättänyt muoviset leluviikinkikypärät pois, mutta se on makuasia. Kokemuksesta suosittelen huonompiselkäisille kiinteitä penkkejä. Irtotuolit ovat taaksepäin vinot, joten niissä on epämukava istua ja selkävaivaisille ehkä ohittamaton paikka.

Tämä oli mulle ehkä kolmas tai neljäs kerta Haraldissa. Minun suosikiksi paikka ei ole noussut. Miljöön puolesta kannattaa käydä ainakin kerran ja jos sinulla on islantilainen tai norjalainen kaveri kylässä, niin hänellehän Harald on kuin tulisi kotiin...

Tehtävä Kuopiossa: ensimmäinen kuvauspäivä

Oli kipakka tammikuinen pakkaspäivä. Mittari näytti – 27 c. Pakkasimme pojan kanssa varusteet ja valmistauduimme lähtöön. Edessä oli salainen tehtävä, hys hys –missio. Varusteisiin kuuluivat kamera, kamerateline ja erinäisiä tarvikkeita. Sitten ei muuta kuin menoksi.

Kiertelimme kaupungilla neljä tuntia ja pysähdyimme silloin tällöin kuvaamaan. Poikani viritti kamerajalan, asetteli kameran paikalleen ja räpsi fotoja sekä kuvasi videokuvaa Kuopion katunäkymistä. Ei meillä oikeasti mitään suunnitelmaa ollut, kunhan vain käveltiin ristiin rastiin ja tallensimme mielenkiintoisia paikkoja ja maisemia. Yllättävää, miten erilaiselta tämä kotikaupunki näytti kameran linssin läpi!

Vanhan apteekin talosta (Kauppakatu 18) löytyi kaksi pientä pirua. Pirut ovat syntyneet vuonna 1882, eli ne ovat väijyneet pahaa-aavistamattomia ohikulkijoita jo 135 vuotta. Savolaisessa kivitalossa ei ole enkeleitä.

Kuopion torin vieressä on entinen Anttilan rakennus, nykyisin nimeltään Vihtori. Vihtorin takaseinässä on varsinaisen Vihtorin eli Victor Barsokevitschin valokuvia 1800 -1900 -lukujen vaihteen kuopiolaisista. Barsokevitsch aloitti valokuvaamon 1880-luvulla ja lopetettuaan vuonna 1927 lahjoitti negatiiviarkistonsa Kuopion Luonnon Ystäväin yhdistykselle. Yli 70.000:n lasinegatiivin kokoelma toimitettiin myöhemmin Kuopion museolle. 

Olisi erikoista nähdä joku oma sukulainen vuosisadan takaa Käsityökadun seinustalla.

Kauppahallin seinältä bongasimme erinäisiä lintuja, nisäkkäitä, kaloja ja äyriäisiä. Lepakot huomasin ensimmäisen kerran. Kauppahallin kaksoisovista löytyy kaksi vihreää, tyyliteltyä nahkasiipeä.

Iloisen jälleennäkemisen: Nalliainen on tullut takaisin! Kerroin Nalliaisen ryöstöstä pari vuotta sitten. Onneksi taiteilija teki uuden ja tällä kertaa kaveri on laitettu penkkiin kiinni niin että pysyy. Toivottavasti.

Kuopio on kalakukkokaupunki. On siis luonnollista, että Kuopiosta löytyy myös maailman suurin kalakukko, graffitina. Meikäläinen kukkoilee kuvassa ihan vain mittasuhteen vuoksi.

Kuopion sankaripuiston hautausmaalta löytyy hautakiviä 1800-luvulta saakka. Mustavalkoinen valokuva auttaa pääsemään entisajan tunnelmaan.

Pakkanen oli niin kipakka, että junatkin jäätyivät paikalleen...

Välillä painuttiin sisätiloihin lämmittelemään. Pakkanen meinasi kohmettaa kuvaajan sormet. Tässä seistään rautatieaseman alikulkukäytävässä. Poikani kuvaa ja meikä kuvaa kuvaajaa.

Kirjoitin viime syksynä Haapaniemen pysäköintitalon graffiteista.

Michael Jacksonin kuolema oli lavastettu. Kaveri löytyy vangittuna Haapaniemen pysäköintitalon kellarista. Tämä lienee yksi CIA:n ulkomaille perustetuista salaisista vankityrmistä.

Kierroksen lopuksi palasimme 1900-luvun Savoon, eli menimme Ravintola Sampoon. Suomen, ja ehkä koko maailman paras muikkuravintola. Edellisestä reissusta Sampoon tässä: Muikkuja, rockia, viiniä.

Seinällä olevassa Taistelevat Metsot -taulussa on reikä. Legenda kertoo, että kyseessä on ampumavälikohtauksen satoa joskus menneiltä vuosikymmeniltä. Taulu on jäljitelmä, enkä ole niin varma luodinreiänkään aitoudesta.

Pääruuaksi otin savumuikkuvaenaat smetanassa. Voin suositella lämpimästi. Jos olet terveysintoilija, jätä tämä satsi väliin.

Jäläkiruuaksi Sampon suklaapaestikas. Kyllä, se pikkusen hyvempi jäläkiruoka.

On maku ja kalorit kohdillaan. Suosittelen tätäkin lämpimästi.

Tämä shotti jäi testaamatta. Ehkä ensi kerralla.

Ensimmäinen kuvauspäivä jäi lyhyeksi. Muutimme suunnitelmia, koska moni paikka oli loppiaisen vuoksi kiinni. Eli tarina jatkuu seuraavassa numerossa...