Leivonmäen Kansallispuisto Joutsa, 4.10.2020

Lokakuisena sunnuntaina Pekka Pouta lupasi auringonpaistetta, mutta sää olikin pilvinen ja pari sadekuuroa sattui matkan varrelle. Pakkasin aamulla kamat ja suunnistin autolla kohti Keski-Suomea. Poikani tuli tyttöystävänsä kanssa Lahdesta ja tapasimme puolivälissä Joutsassa, Leivonmäen kansallispuistossa.

Koskikaran kierros alkaa Rutalahden koulun parkkipaikalta.

Ensimmäinen retkikohde oli Koskikaras kierros. Polku esittelee Rutajokea ja sen sympaattisia pikkukoskia. Itse kierros ei ollutkaan kakunpala, sillä eksyimme puolessa välissä ja jouduimme palaamaan samaa reittiä takaisin. Sillan kohdalla tuli vastaan pariskunta, joka oli yhtä pihalla kuin me.
"Me oletettiin, että täällä on karttatauluja"

Tällä kertaa patikointiin tällä kokoonpanolla.

Koskikaran kierroksen parkkipaikalla sijaitsee kyltti, jossa reitti on piirretty maastoon pienenä ympyränä ilman yksityiskohtia. Satunnaisen matkailijan parannusehdotus: paremmat opasteet kiitos.

Seuraavana oli vuorossa Harjunkierros. Samalla reissulla poikkesimme Joutsniemessä. Niemi kiemurtelee pitkänä ja loppupeleissä patikointimatka kaksinkertaistui 8.3 kilometriin. Se ei haitannut, sillä niemi oli näkemisen arvoinen.

.

Joutsniemen valloittajan on helppo hymyillä.

Maastopyöräilijöille harjumaasto on ihanteellinen.

Joutsniemen taukopaikalla sijaitsee laavu, kaksi nuotiopaikkaa, pari pitkää pöytää penkkeineen, puuliiteri ja vessa. Sosiaalisen etäisyyden säilyttäminen näin korona-aikana onnistui hyvin. 

Rutajärven vedenpintaa on laskettu rajusti 1800-luvulla. Tällä ehkäistiin kevättulvien aiheuttamia vahinkoja. Rutapohjan kanavan valmistuttua vuonna 1853 vedenpinta aleni noin kaksi metriä. Toisen kerran vedenpintaa laskettiin vuonna 1894 kokonaista 1,5 metriä. Hankkeiden vaikutuksesta Rutajärveen syntyi parisataa pikkusaarta. Joutsniemen rinteillä näkyy entistä rantakivikkoa.

Joutsniemen rannoilla sijaitsevat isot, neliönmalliset kiviröykkiöt liittyvät alueen paikallishistoriaan, todennäköisesti vesijättömaiden rajaamiseen. Röykkiöiden tarkkaa ikää ei tiedetä. Teksti: Luontoon.fi

Pieni anekdootti: Rutajärven rannalla sijaitsee F-1 kuljettaja Sebastian Vettelin huvila.

Kansallispuiston statusvaikutusta ei voi yliarvioida. Meikäläinenkin ajoi Kuopiosta kaksisataa kilometriä Joutsaan vain nähdäkseni Leivonmäen kansallispuiston. Kaksi uutta, Salla ja Evo, perustetaan muutaman vuoden sisällä. Upeaa! Kansallispuistot luovat glamouria ja houkuttelevat tavallisia sohvaperunoita metsään. Ihmiset saavat elämyksiä ja luonto kiittää suojelualueista. 

Leivonmäki on sympaattinen ja alueellisesti sirpaleinen kansallispuistolle aivan Rutalahden kylän kuppeessa. Meillä jäi näkemättä Haapasuo, jonka suojelemisesta koko kansallispuisto sai aikanaan alkunsa. Haapasuota ojitettiin ja kuivattiin turvesuoksi kunnes 1970-luvulla heräsi ajatus soiden suojelemisesta. Leivonmäki perustettiin vuonna 2002 ja se on järjestyksessään Suomen 35. kansallispuisto. Tämän(kin) alueen kohtalo oli siis vaakalaudalla. 2000-luvulle tultaessa ojat täytettiin ja suoalue ennallistettiin kaatamalla puut pois. Edellisen sukupolven virheet korjataan suo kerrallaan.

Tämän vuoden kansallispuistosaldo on 5:

Riisitunturin kansallispuisto, Oulangan kansallispuisto, Koloveden kansallispuisto, Tiilikkajärven kansallispuisto (esittely on vuodelta 2017) ja Leivonmäen kansallispuisto.

.

Riisitunturi ja Riisin rietas

Rukan lomaviikon toinen patikointikohde oli Riisitunturin kansallispuisto. Rukalta Riisitunturille tulee matkaa 35 km. Samalla kävimme Lapissa, sillä Riisitunturi sijaisee Lapin maakunnassa Posiolla.

Riisin Rietas on 12 km pitkä patikointireitti, joka on saanut nimensä onnettomasta miespolosta, joka vuosikymmeniä sitten menetti henkensä naavakuusikoiden kätköissä. Rietas kummittelee Riisitunturin itärinteillä päästelleen kaameita huutoja ja huhuilee kulkijoiden perään...

Mahduimme vielä nippa nappa parkkipaikalle, jota oltiin parhaillaan laajentamassa. Iltapäivän paluumatkalla parkattujen autojen jono kiemurteli jo tunturin juurelle asti. Täällä päti siis sama kuin Karhunkierroksella: jos haluat parkkipaikan, tule ajoissa!

Tapion pöydäksi kutsutaan latvatonta kuusta, joka kasvaa leveyttä pituuden sijaan. Muinaiset suomalaiset uhrasivat erikoisen näköisen kuusen ääressä metsän kuningas Tapiolle osan pyyntikauden ensimmäisestä saaliista. Tapion puoleen käännyttiin etenkin ennen suurriistan metsästystä. 

Alkumatkan kiipesimme ylämäkeä riisitunturin laelle, jossa tuuli niin maan perusteellisesti. Sitten rinnettä alas ja patikointia tunturilaaksoissa, pitkospuilla soiden yli ja lopulta vetistä ja mutaista polkua takaisin ylös tunturille. Emme olleet yksin. Poluilla kulki paljon retkeilijöitä ja makkaranpaistopaikoilla paloi ikuinen tuli.

On käyty kädenvääntöä siitä, kumpi on Suomen eteläisin tunturi: Riisitunturi (465 m) vai Iso-Syöte (432 m). Rukatunturia (482 m) ei nimestään huolimatta lasketa täysveriseksi tunturiksi, vaan tieteellisesti kyseessä on nummi. Outoa.

Riisisuon pitkospuut

Karhunkallopetäjä. Karhulla on erityinen asema suomalaisessa kulttuurissa. Ennen muinoin kaadetulle karhulle pidettiin suuret pidot, joiden päätteeksi karhun luut haudattiin petäjän juurelle. Kallo ripustettiin rituaalisin menoin puuhun, jotta karhun sielu pääsisi palaamaan takaisin taivaalliseen kotiinsa.

Riisitunturi on kasvattanut suosiotaan vuonna 2009 rakennetun tien jälkeen. Ennen tunturille piti patikoida 5 km. Nyt parkkipaikalta Riisitunturin laelle on matkaa vain reilu kilometri.

Riisitunturin ehkä kuvatuin kohde on Ikkunalampi.

Paluumatkalla pysähdyimme riisitunturin laelle nauttimaan näköalasta. Vaikka takana oli 10 kilometriä patikointia, ei meillä ollut mitään kiirettä syömään ja saunomaan. Maaginen maisema hurmasi meidät täysin.

Tunturin laelta näkyi myös aiemmin pitkospuita myöten ylitettu Riisisuo. Patikkareitin matalin piste oli 312 metriä ja korkein 465 metriä.

Lapissa on tuntureita, muualla vaaroja ja mäkiä. Olen ymmärtänyt että tunturin ja vaaran erottaa se, että tunturin laki on puuton. Kuopiossa taas on vuoria kuten Jynkänvuori ja Vanuvuori. Meillä Savossa ei sorruta turhaan vaatimattomuuteen.