Tiilikkajärven kansallispuiston suoalueen sielukkuus

Ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa kokemus Tiilikkajärven kansallispuistosta on 90-luvulla tehty retki työporukan kanssa. Muistiin jäi parhaiten suuret suoalueet, joita ylitettiin pitkospuita pitkin. Aikaa on vierähtänyt ja muistot haalistuneet, joten päätin käydä uudestaan päiväretkellä Rautavaaran maisemissa.  

Tiilikkajärven kansallispuisto löytyi helposti. Ensin ajoin Rautavaaralle ja jatkoin Nurmeksen tietä pitkin eteenpäin, kunnes iso opastekyltti neuvoi kääntymään vasemmalle. Hiekkatietä jatkui n. 10 km kunnes tulin kansallispuistoa eteläiselle aloituspisteelle Sammakkotammen opastuspaikalle. 

Opastaulussa kerrottiin, että kansallispuiston alueella on tavattu ahmoja, ilveksiä, susia ja karhuja. Kansallispuisto on kooltaan 34 neliökilometriä, joten yksittäisen petoeläimen bongaaminen on melkoinen lottovoitto. Lisäksi alueella kulkee niin paljon retkeilijöitä, että luonnostaan arat villieläimet pysyttelevät poissa näkyvistä. Ajatus karhusta oli silti aika kuumottava.

Wikipedia tiesi kertoa, että Suomessa on arvioitu olevan n. 1800 kpl karhua. Suuri määrä? Aika suhteellista. Rautavaaran kunnassa asuu 1711 asukasta, eikä määrä ole paljon. Jos kaikki rautavaaralaiset laitettaisiin karhujen lailla patikoimaan Suomen metsiin on hyvin epätodennäköistä, että  törmäisit heihin koko elinaikanasi.

Retki alkaa

Menomatkalla polku oli välillä vaativa.

Joka puolella näkyy suoaukeita

Tiilikkajärven kansallispuisto perustettiin vuonna 1982. Avosuot kattavat kaksi kolmasosaa puiston alueesta. Upeat hiekkarannat reunustavat Tiilikkajärveä. Kuuluisin näistä on Venäjän hiekat, jossa sijaitsee nuotiopaikka, ulko-wc, liiteri ja puinen pöytä penkkeineen. Maisemia ihastellessa tuli mieleen, että onneksi alue on suojeltu. Voi vain kuvitella, minkälainen turistirysä erämaan hiekkarannoille olisi muuten pystytetty.

Venäjän hiekat: Upea hiekkaranta keskellä Kansallispuistoa

Suot ovat itikoiden, mäkäräisten, kärpästen ja paarmojen valtakuntaa mutta näin syyskuun lopulla en löytänyt kuin yhden hyttysen. Jos olet allerginen tai muuten vain yliherkkä ötököille, kannattaa Tiilikkajärvellä käydä vasta myöhään syksyllä. 

Tiilikkajärveä halkoo uskomattoman kapea ja kaunis niemi.

 

Osa kansallispuiston alueesta on merkitty opaskarttaan lausekkeella "liikkuminen ja maihinnousu kielletty 15.4 - 15.7" Tällä on haluttu rauhoittaa alueella pesivien lintujen elämää. Muutenkin kansallispuistossa suositellaan liikkumista merkityillä poluilla ja reiteillä. Avotulen teko on sallittu vain niille varatuilla nuotiopaikoilla. Marjastaa ja sienestää saa vapaasti. 

Uiton kämpän reitillä on kaksi siltaa

Kämpän pihassa on puuliiteri ja nuotiopaikka. Itse Uiton kämpän voi vuokrata tilaisuuksia ja yöpymistä varten.

Alue on upea ja niin valtavan iso, että neljässä tunnissa patikoitu 11 km jäi vain pintaraapaisuksi. Tiilikkajärvellä on pari historiallista kohdetta, joiden bongaaminen jäi seuraavaan kertaan: 1700-luvulta peräisin oleva Tiilikanaution torppa sekä vuonna 1595 solmitun Täyssinän rauhan rajakivi. Näistä lisää seuraavalla reissulla.

Paluumatka meni pitkospuita pitkin. Reitti oli tasamaata ja moni pikkulasten perhe tuli minua vastaan. Jos haluaa päästä helpommalla, voi reitin kulkea mennen tullen helpompaa kautta suota pitkin.

Heräsi kysymys: Jos vastaan tulisi karhu, mitä tekisin? Onneksi ongelmaa ei tarvinnut ratkoa käytännössä.

 

Kiersin reitin myötäpäivään. Oikeanpuolimmainen reitti kulkee tasamaata myöten.