Viinijuhlat nyt ja ennen

On heinäkuu ja runosuoni kuivuu. Lomaviikko tuli ja meni. Viikon loma on vähän niin kuin Jaakko Teppo lauloi aikoinaan Työttömän veisussa: maha menee tyhjäks kertapierasulla. Näillä mennään ja onneksi elokuussa sitten lisää.

Happoradio

Kuopion Viinijuhlat oli viime viikolla kiihkeimmillään ja kävimme kahtena perättäisenä iltana haistelemassa tunnelmaa. Lasiakaan en viiniä maistanut, olutta sitäkin enemmän, mutta todellinen motivaatio oli hyvät esiintyjät: perjantaina Happoradio, Ellinoora ja J. Karjalainen, lauantaina Sanni ja Don Huonot.

Happoradio oli sykähdyttävä kuten aina. Uusi hitti Tehdään jotain kaunista nosti palan kurkkuun. Pala kurkussa oli myös solisti Aki Tykillä. Hän kertoi sairastavansa flunssaa ja taisteli äänen kanssa koko keikan ajan. Tehtävää ei helpottanut yhtään se tosiasia, että Tykin yläfalsetti on bändin tavaramerkki melkein jokaisessa biisissä. Urhea taistelu palkittiin ja toipilas selvisi urakasta mallikkaasti.

Ellinoora

J. Karjalainen

Don Huonot oli uusi ja kauan odotettu livekokemus. Vuonna 1999 ostin Donkkareiden Tähti -CD:n ja rakastuin bändiin, mutta valitettavasti liian myöhään. Pian tuon jälkeen yhtye hajosi ja poistui takavasemmalle. Harmittelin, että kavereita tuskin enää näkee keikoilla.

Mutta toisin kuin 60-luvulla sanottiin nyrkkeilyn raskaansarjan mestareista (hävittyään he eivät koskaan palaa takaisin), Don Huonot palasi. Minulla ei ole mitään vertailukohtaa bändin alkuaikojen esiintymisiin mutta voin kuvitella, että meno on ollut villiä. Sedät nimittäin jaksavat heilua edelleen!

Sanni

Viinijuhlilla riitti väkeä ja kun kyse on suomalaisista, osa oli tukevasti viinin hengen vallassa. Näinhän se menee täällä pohjolan perukoilla. Viini on nautintoaine ja voi pojat, että ihmiset nauttivat! Oluen kanssa homma pysyi vähän paremmin hanskassa.

Kerron tähän loppuun oman ensikokemuksen viinin valmistamisesta. Raaka-aineina käytimme vettä, hiivaa, sokeria ja appelsiinia. Kutsuimme lopputuotetta Peikkojuomaksi. Peikkojuoma ei ollut puna- eikä valkoviiniä, vaan paremminkin harmaaviiniä, joka jätti seuraavana aamuna suuhun mahahappoisen jälkimaun. Teimme satsin Kaken ja Tepin kanssa.

Meille sattui aloittelijan moka: "viinikanisterin" korkkiin unohtui tehdä reikä. Kun parin päivän jälkeen kävimme autotallin kätköllä, meitä odotti outo näky: muovikanisteri oli paisunut lähes jalkapalloksi, josta kanisterin kulmat törröttivät kuin kissan korvat. Räjähdysvaara oli ilmeinen. Alkoi kärsivällisyyttä vaatinut käymispaineen purku varovasti korkkia availlen.

Kesken projektin autotallin ovi aukesi ja pikkuveljeni astui sisään. Hän ihmetteli meitä kolmea ja epämuodostunutta muovikanisteria:
- Mitä siinä on?
- Mopon bensaa. Oltiin just tankkaamassa. Mee pois!

Lopulta joimme keskenkäyneen Peikkojuoman, tulimme pieneen humalaan ja sitäkin kauheampaan krapulaan. Eli vietimme eräänlaiset alaikäisten viinijuhlat.

Kuopiorock 31.07.2015: Balls to the Wall

Puhutaanpa ensin säästä. Ei nimittäin säät ole suosineet tänä kesänä. Ei ole ilimoja pidellyt. Perjantaina asia oli ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä edessä oli pitkä päivä Kuopiorockissa avoimen taivaan alla. Säiden armoilla.

Alkuviikosta foreca kertoi, että sadetta piisaa koko viikolle. Hienoa… Keskiviikkona foreca kertoi, että perjantaina on poutaa. Hienoa! Torstaiaamuna foreca muutti mieltään ja kertoi, että perjantaina sataa. Kävimme marketeilla ostamassa kumisaappaat ja sadeviitat. Torstai-iltana foreca kertoi, että perjantaipäivä on pilvipoutainen mutta klo 18 jälkeen alkaa sadekuurot. Perjantaina ennen lähtöä katsastimme vielä viime hetken ennusteet. Foreca kertoi, että koko päivän sataa klo 18 saakka ja sen jälkeen on pilvipouta. Kahden aikaan ei kuitenkaan satanut, joten teimme kompromissin: jätimme kumisaappaat kotiin ja pakkasimme sadeviitat reppuun. Näillä mennään.

Kun Happoradio aloitti settinsä Olette kauniita -inrolla klo 14.30, aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Eihän tämä näin pitänyt mennä! Keikka oli aurinkoinen, sää oli aurinkoinen eikä aurinkorasvaa tullut tietenkään mukaan. Aurinko meni pilveen puolen tunnin jälkeen, joten palovammoilta vältyttiin. Aki Tykki orkestereineen oli hyvässä vedossa ja solisti totesi, että viimeksi he ovat esiintyneet Kuopiorockissa kymmenen vuotta sitten. Järjestävä seura voi ryhdistäytyä tässä asiassa, Aki piikitteli. Paras yhteislaulu virisi balladista Puhu äänellä jonka kuulen. Aki ojensi mikkitelineen yleisöön päin ja antoi meidän hoitaa ensimmäisen säkeistön. Encorena esitettiin Pois Kalliosta ja Cha Quevara. Ensiksi mainittu oli kuulemma setin biiseistä ainoa, jonka Happoradio soitti myös kymmenen vuotta sitten. Ainoa pieni harmin aihe oli, että keikalla ei kuultu Itä-Suomessa tuulee.

Aki Tykki

Happoradio

Kaija K

Kaija Koon aikana taivas toimi sitten forecan ohjeiden mukaan ja ripotteli pienen sadekuuron. Minä piilouduin välittömästi sadeviitan suojaan, mutta vaimo nosti vain hupparin hupun päähänsä ja totesi, että ei tämä vielä kastele. Eikä muuten kastellutkaan. Juuri ennen Neljää Ruusua sade lakkasi, joten se siitä forecan ennusteesta. Etanaan ja sammakkomieheenkin voi luottaa enemmän.

Neljä Ruusua

Neljä ruusua aloitti Esiripulla ja jatkoi sitten uuden levyn materiaalilla. Keikalla kuultiin mm. Valopilkku, Paikallinen Paavi, Sininen Sunnuntai, Ajelen ja klassikoista Juppihippipunkkari, Poplaulajan vapaapäivä ja Sun täytyy mennä. Ilkka piti yhden pitkän välispiikin jossa välitti terveisiä Särkiniemen huoltoasemalta, jossa he olivat heittäneet ilmaiskeikan pari tuntia aikaisemmin. Encorena bändi soitti Rakkauden erämaan ja Hunningolla. Kertakaikkisen loistava ja hyväntuulinen setti, jota Ilkka Alanko liidasi tutuilla rockkukon elkeillä. Ainoa pieni harmin aihe oli, että keikalla ei kuultu Valuvaa taivasta. Tuntiin on mahdoton saada mahtumaan kaikkia hittejä.

Lade Laakkonen ja Ilkka Alanko

Rummuissa Kämy Kämäräinen

Von Hertzen Brothers on ollut minulle tuntematon tapaus. Ne muutamat biisit, jotka olen kuullut, ovat vaikuttaneet hieman liian progelle (lue: monimutkaisille) meikäläisen yksinkertaiseen makuun. Mutta jälleen kerran live oli live ja bändi kuulosti pirun hyvälle paikan päällä. Biiseistä ainoa tutun kuuloinen oli Flowers and Rust, jossa on älyttömän koukuttava kertosäe. Troublen synkkä riffi upposi myös heti ensi kuulemalla. Taidan pikkuhiljaa muuttaa mielipidettäni ja alkaa kuunnella bändiä myös jatkossa. Ainakin livenä.

Von Herzen Brothers

Kari Aalto

Koska Pertti Kurikan Nimipäivät ja Apulanta esiintyivät osittain samaan aikaan, suunnistimme ensin puistolavalle bongaamaan PKN ja vartin jälkeen siirryimme stadionlavalle Apulannan aloitukseen. Tuossa varttitunnissa PKN ehti heittää kymmenkunta tiukkaa punkvääntöä ja paikalla oli suuri joukko bändin faneja. Solisti Kari Aalto oli liikkeellä hyvällä huumorilla ja haistatteli valtiovallalle, holhoukselle, yleisölle ja ylipäätään kaikella fuck you:t virne suupielessä. Ja kansa tykkäsi, minä mukaan luettuna.

Pertti Kurikan Nimipäivät

Apulanta

Sipe Santapukki, videotaulun välityksellä

Apulanta oli sitten mittakaavassa ”hieman” isompi show Pertti Kurikkaan verrattuna. Wirtasen Toni uhkui testosteronia ja Sipe Santapukki heitti välispiikeissä sarkastisia kommentteja siitä, miten hän ei nähnyt rumpusetin takaa muuta kuin kaunista järvimaisemaa. Rummut oli laitettu osittain lavan sivuseinä taakse siten, että Sipe näkyi vain vilaukselta. Keikka oli yhtä hittiputkea Mitä kuuluu, Anna mulle piiskaa, Viivakoodit, Koneeseen kadonnut, Zombeja! jne. Mukana oli myös Vain elämää –sarjasta tuttu Wirtasen versio Paula Koivuniemen Sata kesää tuhat yötä –kappaleesta. Toimii kuin goottien lavatansseissa. Ainoa pieni harmin aihe oli, että keikalla ei kuultu Jumalaa.

Santa Cruz

Klo 22.30 olikin edessä dilemma. Täsmälleen samaan aikaan rantalavalla esiintyvän Jenni Vartiaisen kanssa oli puistolavan Santa Cruz. Jake sai minut suostuteltua jälkimmäiseen joten teimme jaon: miehet Santa Cruziin, naiset Jenni Vartiaisen keikalla. En etukäteen tiennyt bändistä muuta kuin nimen ja että tiedossa on kasarihenkistä tukkaheviä. Ja sitähän se. Stadilaiset olivat yllättävän kovassa vedossa ja veivät tällaisen vanhan pierun aikamatkalle takaisin nuoruuden maisemiin jolloin heavy oli ykkösgenre, Eddie Van Halen ja muut kitarajumalat hallitsivat maailmaa ja miehet meikkasivat enemmän kuin naiset. Erittäin siistiä ja korvin kuullen taitavaa musisointia. Samaa kategoriaa kuin kuopiolainen Reckless Love mutta hieman tummemmalla pohjasävyllä. Tämä(kään) tuttavuus ei jää viimeiseksi, sen verran jykevästi kaverit tykittivät annetun tunnin. Lauantaina Santa Cruzilla oli tiedossa keikka Pietarsaaressa Scorpionsin lämppärinä.

Illan pääesiintyjä oli saksalainen Accept. Sarjassamme bändejä, joita en ole kuunnellut 80-luvun jälkeen. Bändin solistina toimii nykyään amerikkalainen Mark Tornillo, joka on hypännyt aika suuriin saappaisiin. Vähän jänskätti, kuinka äijän käy.

Mark Tornillo

Ennen keikkaa kuuntelin youtubesta pari uudempaa biisiä, etten olisi niin kuutamolla keikan aikana. Niinpä tunnistin avausbiisin Stampede, joka on ihan mukiinmenevää kaahausta. Mutta vanhassa vara parempi. Kun 1983 Balls to the Wall –albumin London Leatherboys tärähti käyntiin, väkijoukon mylvintä yltyi kovemmaksi kuin kertaakaan aikaisemmin. Sama toistui kappaleiden Losers and Winners, Midnight Mover ja Fast as a Sharkin aikana. Meikäläiselle Restless and Wild oli yksi puolentoistatunnin kliimakseista. Biisin kitarariffi on vain sellainen, että vanhankin sydän nousee kananlihalle. Encorena kuultiin loistava Metal Heart, uudempi Teutonic Terror ja itseoikeutettuna loppuna Balls to the Wall, jonka kertosäkeellä Accept vaivutti yleisön metalliseen transsiin. Erittäin upea päätös hyvälle keikalle. Ainoa pieni harmin aihe oli, että Acceptista puuttuu alkuperäinen solisti Udo.

Accept

Nyt on tullut koettua kaksi rokkia saksalaisella pääesiintyjällä (Scorpions 2014 ja Accept 2015), niin ”ei kahta ilman kolmannetta”. Kaino pyyntö järjestäjille: Miten olisi ensivuonna Rammstein?

Puhu äänellä jonka kuulen

Henkan pubi on paha paikka. Ei siksi, että siellä tapeltaisiin, myytäisiin huumeita tai muuta kamalaa. Se on vain paha paikka päästä sisälle. Ainakin minulle. Henkka on yleensä ainoa paikka, jossa anniskellaan puoli neljään. Joten illan viimeiseksi tie vie aina Henkkaan. Ja yleensä aina kun pääsen ovelle, portsari sanoo sen tutun Ei tänään –lauseen.

Mistä tämä voi johtua? Toki pubi sijaitsee kellarikerroksessa jonne vie jyrkät kiviset portaat ja onhan siinä vaara, että kaveri kompastuu ja rullaa alas naama edellä. Mutta kun en ole koskaan niin tehnyt. Enkä tee. Ilmeisesti naamavärkkini ei vain miellytä anniskelupaikan järjestyksenvalvojaa.

Olin jälleen lauantaina (anteeksi, se olikin jo sunnuntain puolella) puolen yön jälkeen jonottamassa kyseiseen menomestaan. Ovelta kantautui rokin rytke ja ihmismassa mateli katkokävelyä sisään. Tuli minun ja toverini vuoro, kun ovimikko pyysi meitä odottamaan. Baarista piti ensi saada kaksi ulos, ennen kuin kaksi mahtui sisään. Tunsin taas tutun deja vu –tunteen hiipivän puseroon. Loppupeleissä kävisi niin, että kaverini päästetään sisälle ja minulle toivotetaan ei tänään. Päätin ottaa ohjat käsiini ja jututin portsaria:

- Kumpaa sinä pelkäät, melua vai rauhaa?

Kysymykseni sai järjestyksenvalvojan hämilleen. Hän ei selvästikään ollut odottanut mitään tällaista. Koska en saanut vastausta, jatkoin kyselyä.

- Kumpaa sinä kaihdat, yksinäisyyttä vai laumaa?

- En kumpaakaan, kaveri suostui viimein vastaamaan. – Ei tässä mun työssä voi olla epäsosiaalinen.

- Miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?

- Täh?

Kuulin naurunpyrskähdyksiä takanani ja portsarin suu meni nappiin. Puna nousi pikkuhiljaa kaulaa pitkin ylöspäin. Piruiltiinko hänelle vai oliko kysymyksessäni jotain syvempää merkitystä? Koska hän ei tiennyt, oli parasta pitää turpa kiinni. Minä rohkaistuin ja ajattelin, että kommunikointiyhteys oli rakennettu. Ei muuta kuin lisää juttua, jospa kaveri vaikka heltyisi päästämään minun baariin.

- Olet syvää vettä, luoksepääsemätön vuori.

Puna levisi hänen kasvoille ja korviin niin, että korvanlehdet paloivat kuin liikennevalot.

- Unohdettu ullakko, naurahdin kaverilleni ja osoitin järjestysmiestä. Nyt hän ärähti:

- Mitä helvettiä sinä sössötät? Vittuiletko sä?

En missään tapauksessa halunnut suututtaa miestä, jonka piti päästää minut jatkamaan juhlimista. Otin takapakkia ja kiirehdin lepyttelemään. Koska järkkäri oli ammattiinsa sopivan roteva, ajattelin imarrella vähän: - Olet titaaninen kuori.

Yllättäen hän liikuttui. Jokin sai tuon kovan ja karun kaverin mykistymään ja näin, miten hänen silmänsä kostuivat. Hän pyyhkäisi kyyneleen alun nopeasti kämmensyrjään ja kokosi itsensä.

- Miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?

Nyt hän ei sanonut mitään. Ei ilmeisesti saanut sanotuksi. Liikutus kuljetti poken aataminomenaa ylös ja alas.

- Miksi sä itket, kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?

Kaverini kysyi, mitä minä oikein höpötän. Kohta kumpikaan ei pääsisi sisälle, kun sekoilen sillä tavalla. Oven suulle kerääntyi porukkaa, joka odotti alkavaa rähinää. Siinä olivat tulilinjalla minä, toverini ja baarin oven tukkona seisova järkkäri. Kun kaveri jatkoi sättimistäni, päätin katkaista kinan heti alkuunsa.

- Puhu äänellä, jonka kuulen, sanoilla jotka ymmärrän, runoilla jotka käsitän.

- Kyllä sä kuulet mitä mä sanon. Ole nyt jo hiljaa että me päästään sisään. Pidä se turpasi kiinni pliis.

- Sinuun tarvii tekstityksen, salaisuuksien selittäjän, kertojan kaikkitietävän. Puhu äänellä, jonka kuulen.

Nyt portsari sai äänensä takaisin ja astui meidän väliin kuin erotuomari. Hän jäi seisomaan eteeni ja ohjasi kaverin käden liikkeellä taaemmaksi. Huomasin, että meillä oli kaksikymmentä senttiä ja noin kolmekymmentä kiloa kokoeroa. Ja tämä kaikki järjestysmiehen eduksi. Jotenkin kaikki oli lähtenyt väärille raiteille, vaikka tarkoitukseni oli olla vain ystävällinen. Että jos sittenkin, edes tällä kertaa, pääsisin sisälle Henkkaan.

- Sinä olet nyt louskuttanut turpaasi tarpeeksi, hän ärähti ja tunsin sylkipisaroita kasvoillani. – Mikä helvetti sua oikein vaivaa?

- Olen yksinkertainen, aina selitystä vailla, mutisin hiljaisella äänellä.

- No miksi sä kyselet multa tuollaisia asioita?

- Sinä kartta monimutkainen, matka vierahilla mailla, koetin selittää.

Puna ei meinannut poistua järjestysmiehen kasvoilta. Mies tuijotti minua tuimasti ja huomasin, että kasvava raivo nostatti kyyneleen hänen silmäkulmaansa.
- Miksi sä itket kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?

Sen enempää en ehtinyt enää sanoa, kun portsari tarttui lapiomaisella kouralla niskaani ja talutti minut nurkan taakse neuvottelemaan. Sovimme jälkikäteen, että siitä keskustelusta ei kerrota kenellekään ulkopuoliselle. Ikinä. Palasin takaisin jonoon odottamaan vuoroani. Kun viimein pääsin baariin, kiittelin pokea mennessäni sisään.

Kursivoidut vuorosanani ovat Happoradion kappaleesta Puhu Äänellä Jonka Kuulen (sanat Aki Tykki)

Pääsiäisen kulttuuria ja urheilua: Happoradio pitkäperjantaina, Kups lankalauantaina

 

Pitkäperjantaita vietettiin Happoradion tahdissa Ravintola Tähdessä. Ennen keikkaa pidimme juustoillan. Erilaisia gouda-, home- ym. juustoja, suolakeksiä, viikunahilloa ja punaviiniä. Välimeren Gouda osoittautui suosikiksi, eli voin suositella muillekin.  

Showtime oli vasta klo 00.00. Nuorempana tämä ei haitannut mitään, mutta näillä kymmenillä ajankohta on auttamatta liian myöhäinen. Ehkä tästä syystä Happoradio ei vaikuttanut niin hyvälle kuin pari vuotta sitten Kuopion Viinijuhlilla. Väsymys vei tämän vanhuksen kuuntelufiilistä.

Hyvinhän bändi veti joka tapauksessa. En ole kuullut uudelta levyltä kuin hittisinglen Sinä ja hän, joten muu uusi materiaali oli neitseellistä meikäläisen korville. Uudet biisit vaikuttivat tutulle ja turvalliselle Happoradiolle. Bändillä on oma, tunnistettava soundi ja samaa teemaa on pyöritetty levystä toiseen. Ei siinä mitään. Mitäpä sitä pyörää uudestaan keksimään, kun vanhakin kelpaa yleisölle.

Keikan herkkä hetki oli Puhu äänellä jonka kuulen. Koko sali lauloi kertosäettä kuorossa,  minä mukaan lukien. Hieno parisuhde –anthem miehen ja naisen välisistä eroista. Nerokas sanoitus. 

Paikkana Tähti ei ole ihan meikäläisen makuun. Kyseessä on yökerho ja yleisö ja ikäjakauma sen mukaista. Jos samat neliöt saisi siirrettyä Henry’s Pubiin, olisi lopputuloksena täydellinen rock klubi. Mutta kaikkea ei voi saada.

Lankalauantaina oli vuorossa urheilua. Kups aloitti veikkausliiga kauden kotipelit ottelulla Pietarsaaren Jaroa vastaan. Savon Sanomissa hehkutettiin joukkueen hyvää puolustuspeliä edellisessä Suomen cupin ottelussa. Aivan turhaan.

Tällä kertaa lippu olisi voinut olla puolitangossa

Myöhästyin vaimon kanssa pelin alusta kuusi minuuttia, ja taululla oli jo vierasjohto 0-1. Pelin alussa oli hiljainen hetki Aulis Rytkösen muistolle ja Kups pelasi mustat surunauhat käsivarsissa. Itse peli ei tuonut kunniaa edesmenneelle Kups –ikonille. Ehdimme istua kymmenisen minuuttia paikallaan kun Jaro sai vapaan paikan ja kenenkään Kups-puolustajan estelemättä meni 0-2 johtoon. Ei näin.

Puoliajalla kävimme alakerran Paitsiobaarissa huurteisella. Baarista on heikko näkyvyys kentälle, eikä toista päätyä nähnyt ollenkaan, koska aidan edessä seisoi parinkymmenen hengen äänekäs Kupsfani joukkio. Joukko yltyi huutamaan mielipiteensä valmentajalle: ”Missä on tulos, Pekonen ulos!!” Jaron tehdessä 0-3 osuman mieslaumasta kuului sydäntäsärkevä rääkäisy: ”Ariiiiiiii (Ari Lahti, Kupsin omistaja). Avaaaa silmäsiiiiiiii!” Kun Jaro pamautti 0-4 muuttui sävy vielä kovemmaksi: ”Pekonen. Eroa. Nyt!”

 Koska itse peli meni penkin alle, oli viihdyttävää seurata tätä oheistoimintaa. Pelin alussa taaksemme istui kaksi teinityttöä, joista toinen katsoi ihmeissään Kupsin pelaajia: ”Ketä noi keltapukuiset ovat?”  Mihinkähän tytöt luulivat liput ostaneensa?

Pientä iloa toi Miikka Ilon suoritus toisen puoliajan loppupuolella. Miikka nousi vasenta laitaa aivan katsomo-osamme edessä, pääsi puolittain läpi ja roikotti iloisen maalin yli Jaron maalivahdin. Olisi toivonut ilon tarttuvan myös muihin Kupsin pelaajiin, mutta sen sijaan Ilo tarttui Jaron pelaajaan jälkitilanteessa, otti suoran punaisen ja lensi ulos kentältä. Loppu olikin sitten ilotonta peliä. Peli-iloa kotijoukkueelle ei syttynyt missään vaiheessa. Matsi päättyi vieraiden voittoon 1-4.

Ilolle punainen kortti. Ei paljon iloittu. Tässä oli tämän pääsiäisen Ilo
-sanoma.