Kuopiorock 2021 satoa

Kävin torstaina Toriherkussa syömässä megalihiksen (lihapiirakka, pihvi, kanamuna, juusto). Grillin asiakastilassa istui vanhempi rouva. Perässäni tuli iäkäs herrasmies ja nämä kaksi tervehtivät toisiaan kuin vanhat tutut. Juuri silloin rokkarin näköinen kaveri käveli grillin ohi ja kaksikko seurasi katseella kulkijaa. Mies tokaisi:

- Siellä vaan rokki soi.
- Koronarokki, nainen tuhahti vihaisesti.

Olin todella huojentunut, että huppari peitti rannettani koristavan kolmen päivän Kuopiorock vip-rannekkeen.

Kuopiorock näkyi kaikkialla.

Kuopiorock järjestettiin välivuoden jälkeen pandemian varjossa. Tämän huomasi myös paikan päällä. Esiintymislavojen luona ihmiset pitivät enimmäkseen turvavälejä, kasvomaskeja näkyi siellä täällä ja käsidesejä oli saatavilla joka pöytätasolla. Kaiken kaikkiaan meno oli rauhallisempaa kuin ennen koronaa.

Turmion Kätilöt aloitti rockin.

Staminan aikana taivas repesi ja vesisadetta riittikin sitten torstaina iltaan asti.

Aina loistava Amorphis. Kuvat otettu takarivistä.

Ensimmäisen päivän pääesiintyjä Within Temptation Hollannista. Nightwishin ohella rockin paras veto.

Perjantain aloitti Anssi Kela.

Klamydia.

Klamydian lavashowhun kuului sateenkaari.

En ole koskaan nähnyt Puistolavalla näin paljon yleisöä. Sakari Hietala kuulutti seuraavan esiintyjän: "Hän on elävä legenda jota me kaikki saamme kiittää siitä, että suomalainen rock löi läpi maailmalla!".

Lavan otti haltuun Andy McCoy, joka heitti todella hienon keikan. Soolobiisien lisäksi bändi soitti Hanoi Rocksin hitit Tragedy, 11th Street Kids ja Oriental Beat

Keikan aikana Andy esitteli taustalaulajana olevan naisen tyttärekseen ja tämä lauloi kaksi biisiä. Tytär? Hämmentävää. Googlettamalla selvisi, että kyseessä on taiteilija Sofia Zida, joka ei todellakaan ole sukua Andylle. Kaksikko on vastikää järjestänyt yhteisen taidenäyttelyn otsikolla "Like father like daughter". 

Antti Tuisku sai aikaan yleisöryntäyksen.

Perjantain pääesiintyjänä Haloo Helsinki.

Lauantain yllättäjä: jyväskyläläinen Lost Society. Todella kova liveveto!

Lähiöbotox runttasi reipasta räppiä: "Kato mua silmiin vitun kusipää!"

.

Herra Ylppö oli hyvällä tuulella. Settiin mahtui kolme Vain Elämää -coveria. "Mies murtuu" jäi kuulematta, harmi.

Beast in Black

Amaranthen lavashow oli sävy sävyyn iltataivaan kanssa.

Lauantain pääesiintyjä Nightwish. Oli näitä esiintyjiä muitakin mutta kännykkäkuvat eivät kaikkien kohdalla onnistuneet.

Kaiken kaikkiaan loistavasti järjestetty tapahtuma, upeita esiintyjiä, eivätkä sadekuurotkaan onnistuneet latistamaan tunnelmaa. Artistit pitivät puheita siitä, miten hienoa on taas päästä esiintymään ja tekemään töitä. Vaikea kuvitella miltä tuntuu, kun pandemia tekee työttömäksi ja tulevaisuus on täysin hämärän peitossa. Suuri respect ja voimia kaikille tapahtuma-alalla työskenteleville.

Tuliko tästä koronarock? Se jää nähtäväksi. Vastuu on kuitenkin viime kädessä myös yleisöllä, järjestäjät tekivät kaiken mitä pitikin.

Vipissä ei ollut tungosta ja turvavälit toimivat illallakin hyvin.

Rok-Rok

 Huomenna se alkaa: Kuopiorock 2021. Vihdoin viimein pandemia välivuoden jälkeen!

Korona ei ole kadonnut minnekään ja Pohjois-Savo on taas epidemian kiihtymisvaiheessa. Vuodessa on kuitenkin opittu paljon, miten koronan kanssa pitää elää. Lisäksi osa porukasta on rokotettu kerran tai kahdesti. Pakko uskoa ja luottaa, että kaikki menee hyvin. Ja ennen kaikkea nauttia livemusiikista!

Tässä kuvia Kuopiorockista E.K.A.A. (Ennen Korona Ajan Alkua).

Timo Rautiaisen pikkuveli

Kuopiorockin baarityöntekijöiden tippirahasto

Nykyisistä postauksista saa varmaan sellaisen kuvan, että allekirjoittanut ei tee muuta kuin samoilee metsissä. Tämä on vain puolet totuudesta. Kyllä elämään kuuluu edelleen rock’n’roll ja keikoilla käyminen. Viimeisin festarikokemus on heinäkuulta, kun KuopioRock vietti 15-vuotisjuhliaan.

Jenni Vartiainen

Dingo oli kovassa vedossa

Perjantai-illan päätti Megadeth



Dave Mustaine

Alkuaikojen Rockcockeja (on muuten melkoinen nimi ulkomaalaiselle) en kokenut, mutta muutos on ollut kuulemma melkoinen. Rockcock oli aloittaessaan eräänlainen Kuopion ”mini-Tuskafestivaali”. Vuodet ovat kypsyttäneet tapahtumaa ja esiintyjäkaarti laajentunut vähän kaikille kaikkea –tyyliseksi. Tänä vuonna esiintyivät mm Kaija K, Michael Monroe, Apulanta, Sanni, Juha Tapio, Jenni Vartiainen, Popeda ja Roope Salminen & koirat. Ainoa ulkomainen akti oli perjantai-illan pääesiintyjä Megadeth. Laatu korvasi määrän.

Brother Firetribe

Michael Monroe

Parhaiten kolahti lauantaina rymistellyt Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus. Bändi heräsi eloon keväällä, teki biisin Suomi sata vuotta ja lähti kiertueelle. Livenä orkesteri on kyllä h******tin kova! Rantalava oli tupaten täynnä ja säälin hieman samaan aikaan esiintynyttä Juha Tapiota. Ehkä viikonlopun ennätysyleisöstä riitti kuulijoita hänellekin. 

Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus

Luin jostain, että Niskalaukauksen alkuaikoina uusnatsit omivat bändin itselleen. Todella omituista jos perehtyy Rautiaisen lyriikoihin yhtään tarkemmin. Irtiotto ääriaineksista tapahtui viimeistään uuden hitit Suomi sata vuotta myötä. Siinä Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus antavat natseille kyytiä:

Sinä haet valkoista pahvia

ja äidin lempisakset

vaatekaapista valkoisen lakanan
varastat ja piiloon juokset

Sen kaavuksi leikkaat ja suppilon

pahvista taittelet päätäsi varten

sinä klaaniin kuulua tahtoisit

ryhmään miesten pelkurimaisten

Kyllä saatana saa taas hävetä

nyt Suomi mainittiin

kenellä pää on kipeä?

Mihin aivot haudattiin?

Siihen puuhun josta pudottiin

miksi takaisin kiivettiin?

Keikan aikana sattui hauska välikohtaus. Tapasin hyvän ystäväni R:n, joka on kova Trio Niskalaukaus –fani. Kaveri on habitukseltaan kuin ilmetty Rautiainen. Hänellä oli päällään musta bändipaita, jonka selässä luki: Kyllä saatana saa taas hävetä. Ei ihme, että ihmiset tulivat kyselemään: Oletko sinä SE Timo Rautiainen?

Tätä oli jatkunut kuulemma koko päivän ja viimein R kyllästyi kieltämään ja heitti sen sijaan läpällä, että hän on rokkarin pikkuveli Kalevi Rautiainen. Osui ja upposi. – Nyt minä ymmärrän, miltä julkkiksesta tuntuu, R tokaisi ja samalla paikalle osuneet Rautiais-fanit pyysivät häntä taas mukaan selfieen.

Kuopiorock 31.07.2015: Balls to the Wall

Puhutaanpa ensin säästä. Ei nimittäin säät ole suosineet tänä kesänä. Ei ole ilimoja pidellyt. Perjantaina asia oli ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä edessä oli pitkä päivä Kuopiorockissa avoimen taivaan alla. Säiden armoilla.

Alkuviikosta foreca kertoi, että sadetta piisaa koko viikolle. Hienoa… Keskiviikkona foreca kertoi, että perjantaina on poutaa. Hienoa! Torstaiaamuna foreca muutti mieltään ja kertoi, että perjantaina sataa. Kävimme marketeilla ostamassa kumisaappaat ja sadeviitat. Torstai-iltana foreca kertoi, että perjantaipäivä on pilvipoutainen mutta klo 18 jälkeen alkaa sadekuurot. Perjantaina ennen lähtöä katsastimme vielä viime hetken ennusteet. Foreca kertoi, että koko päivän sataa klo 18 saakka ja sen jälkeen on pilvipouta. Kahden aikaan ei kuitenkaan satanut, joten teimme kompromissin: jätimme kumisaappaat kotiin ja pakkasimme sadeviitat reppuun. Näillä mennään.

Kun Happoradio aloitti settinsä Olette kauniita -inrolla klo 14.30, aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Eihän tämä näin pitänyt mennä! Keikka oli aurinkoinen, sää oli aurinkoinen eikä aurinkorasvaa tullut tietenkään mukaan. Aurinko meni pilveen puolen tunnin jälkeen, joten palovammoilta vältyttiin. Aki Tykki orkestereineen oli hyvässä vedossa ja solisti totesi, että viimeksi he ovat esiintyneet Kuopiorockissa kymmenen vuotta sitten. Järjestävä seura voi ryhdistäytyä tässä asiassa, Aki piikitteli. Paras yhteislaulu virisi balladista Puhu äänellä jonka kuulen. Aki ojensi mikkitelineen yleisöön päin ja antoi meidän hoitaa ensimmäisen säkeistön. Encorena esitettiin Pois Kalliosta ja Cha Quevara. Ensiksi mainittu oli kuulemma setin biiseistä ainoa, jonka Happoradio soitti myös kymmenen vuotta sitten. Ainoa pieni harmin aihe oli, että keikalla ei kuultu Itä-Suomessa tuulee.

Aki Tykki

Happoradio

Kaija K

Kaija Koon aikana taivas toimi sitten forecan ohjeiden mukaan ja ripotteli pienen sadekuuron. Minä piilouduin välittömästi sadeviitan suojaan, mutta vaimo nosti vain hupparin hupun päähänsä ja totesi, että ei tämä vielä kastele. Eikä muuten kastellutkaan. Juuri ennen Neljää Ruusua sade lakkasi, joten se siitä forecan ennusteesta. Etanaan ja sammakkomieheenkin voi luottaa enemmän.

Neljä Ruusua

Neljä ruusua aloitti Esiripulla ja jatkoi sitten uuden levyn materiaalilla. Keikalla kuultiin mm. Valopilkku, Paikallinen Paavi, Sininen Sunnuntai, Ajelen ja klassikoista Juppihippipunkkari, Poplaulajan vapaapäivä ja Sun täytyy mennä. Ilkka piti yhden pitkän välispiikin jossa välitti terveisiä Särkiniemen huoltoasemalta, jossa he olivat heittäneet ilmaiskeikan pari tuntia aikaisemmin. Encorena bändi soitti Rakkauden erämaan ja Hunningolla. Kertakaikkisen loistava ja hyväntuulinen setti, jota Ilkka Alanko liidasi tutuilla rockkukon elkeillä. Ainoa pieni harmin aihe oli, että keikalla ei kuultu Valuvaa taivasta. Tuntiin on mahdoton saada mahtumaan kaikkia hittejä.

Lade Laakkonen ja Ilkka Alanko

Rummuissa Kämy Kämäräinen

Von Hertzen Brothers on ollut minulle tuntematon tapaus. Ne muutamat biisit, jotka olen kuullut, ovat vaikuttaneet hieman liian progelle (lue: monimutkaisille) meikäläisen yksinkertaiseen makuun. Mutta jälleen kerran live oli live ja bändi kuulosti pirun hyvälle paikan päällä. Biiseistä ainoa tutun kuuloinen oli Flowers and Rust, jossa on älyttömän koukuttava kertosäe. Troublen synkkä riffi upposi myös heti ensi kuulemalla. Taidan pikkuhiljaa muuttaa mielipidettäni ja alkaa kuunnella bändiä myös jatkossa. Ainakin livenä.

Von Herzen Brothers

Kari Aalto

Koska Pertti Kurikan Nimipäivät ja Apulanta esiintyivät osittain samaan aikaan, suunnistimme ensin puistolavalle bongaamaan PKN ja vartin jälkeen siirryimme stadionlavalle Apulannan aloitukseen. Tuossa varttitunnissa PKN ehti heittää kymmenkunta tiukkaa punkvääntöä ja paikalla oli suuri joukko bändin faneja. Solisti Kari Aalto oli liikkeellä hyvällä huumorilla ja haistatteli valtiovallalle, holhoukselle, yleisölle ja ylipäätään kaikella fuck you:t virne suupielessä. Ja kansa tykkäsi, minä mukaan luettuna.

Pertti Kurikan Nimipäivät

Apulanta

Sipe Santapukki, videotaulun välityksellä

Apulanta oli sitten mittakaavassa ”hieman” isompi show Pertti Kurikkaan verrattuna. Wirtasen Toni uhkui testosteronia ja Sipe Santapukki heitti välispiikeissä sarkastisia kommentteja siitä, miten hän ei nähnyt rumpusetin takaa muuta kuin kaunista järvimaisemaa. Rummut oli laitettu osittain lavan sivuseinä taakse siten, että Sipe näkyi vain vilaukselta. Keikka oli yhtä hittiputkea Mitä kuuluu, Anna mulle piiskaa, Viivakoodit, Koneeseen kadonnut, Zombeja! jne. Mukana oli myös Vain elämää –sarjasta tuttu Wirtasen versio Paula Koivuniemen Sata kesää tuhat yötä –kappaleesta. Toimii kuin goottien lavatansseissa. Ainoa pieni harmin aihe oli, että keikalla ei kuultu Jumalaa.

Santa Cruz

Klo 22.30 olikin edessä dilemma. Täsmälleen samaan aikaan rantalavalla esiintyvän Jenni Vartiaisen kanssa oli puistolavan Santa Cruz. Jake sai minut suostuteltua jälkimmäiseen joten teimme jaon: miehet Santa Cruziin, naiset Jenni Vartiaisen keikalla. En etukäteen tiennyt bändistä muuta kuin nimen ja että tiedossa on kasarihenkistä tukkaheviä. Ja sitähän se. Stadilaiset olivat yllättävän kovassa vedossa ja veivät tällaisen vanhan pierun aikamatkalle takaisin nuoruuden maisemiin jolloin heavy oli ykkösgenre, Eddie Van Halen ja muut kitarajumalat hallitsivat maailmaa ja miehet meikkasivat enemmän kuin naiset. Erittäin siistiä ja korvin kuullen taitavaa musisointia. Samaa kategoriaa kuin kuopiolainen Reckless Love mutta hieman tummemmalla pohjasävyllä. Tämä(kään) tuttavuus ei jää viimeiseksi, sen verran jykevästi kaverit tykittivät annetun tunnin. Lauantaina Santa Cruzilla oli tiedossa keikka Pietarsaaressa Scorpionsin lämppärinä.

Illan pääesiintyjä oli saksalainen Accept. Sarjassamme bändejä, joita en ole kuunnellut 80-luvun jälkeen. Bändin solistina toimii nykyään amerikkalainen Mark Tornillo, joka on hypännyt aika suuriin saappaisiin. Vähän jänskätti, kuinka äijän käy.

Mark Tornillo

Ennen keikkaa kuuntelin youtubesta pari uudempaa biisiä, etten olisi niin kuutamolla keikan aikana. Niinpä tunnistin avausbiisin Stampede, joka on ihan mukiinmenevää kaahausta. Mutta vanhassa vara parempi. Kun 1983 Balls to the Wall –albumin London Leatherboys tärähti käyntiin, väkijoukon mylvintä yltyi kovemmaksi kuin kertaakaan aikaisemmin. Sama toistui kappaleiden Losers and Winners, Midnight Mover ja Fast as a Sharkin aikana. Meikäläiselle Restless and Wild oli yksi puolentoistatunnin kliimakseista. Biisin kitarariffi on vain sellainen, että vanhankin sydän nousee kananlihalle. Encorena kuultiin loistava Metal Heart, uudempi Teutonic Terror ja itseoikeutettuna loppuna Balls to the Wall, jonka kertosäkeellä Accept vaivutti yleisön metalliseen transsiin. Erittäin upea päätös hyvälle keikalle. Ainoa pieni harmin aihe oli, että Acceptista puuttuu alkuperäinen solisti Udo.

Accept

Nyt on tullut koettua kaksi rokkia saksalaisella pääesiintyjällä (Scorpions 2014 ja Accept 2015), niin ”ei kahta ilman kolmannetta”. Kaino pyyntö järjestäjille: Miten olisi ensivuonna Rammstein?