Yksikseskös yskiskelet?

Koronaepidemia kiihtyy. Kuvassa THL:än viimeisin maskisuositus.

Eikö ole kummallinen vuosi? Kakskytkakskyt jää mieleen muutenkin kuin näppäränä numeroleikkinä. Tänä vuonna elämä muuttui ja mullistui ja kaveri lihoi ja pullistui. Kakskytkakskyt suorastaan haastaa riimittelemään: 

olin yökerhossa horona 

kun minuun iski korona 

nenä alkoi vuotamaan 

aivan norona. 

Porona ei sopinut tuohon riimiin.


Koronatestien tarkistustuokio ennen peliä.

Mutta hei, jokaisella pilvellä on hopeareunat. Niin myös pandemiapilvellä. Laita käsi sydämelle ja vastaa rehellisesti, oletko käyttänyt koronaa tekosyynä joka päiväisessä elämässä? Jätitkö menemättä sen ärsyttävän sukulaisen juhannushäihin "koska et halua vahingossa tartuttaa riskiryhmäläisiä"? Oletko ottanut viikonloppuna kalsarikännejä "koska vastuullinen ihminen ei mene näinä aikoina ravintolaan"? Oletko jättänyt käymättä appivanhemmilla "ihan vain turvallisuussyistä"? Käytkö ainoastaan lähikaupassa "koska marketeilla on liian paljon ihmisiä"? 

Sitähän minäkin.


In Finnish: Et ole yksin. Me ollaan kaikki kusessa.

Etätyö(kin) on mullistanut ihmisten arjen. Nyt voit haahuilla päivät pyjamassa ja työskennellä läppärillä keittiöpöydän ääressä. Suihkussa käydään vain kerran viikossa kauppareissu päivänä ja pyykkiä pestään kerran kuussa vaatteiden vaihtopäivänä. Ei tarvitse ajaa partaa, kammata hiuksia, leikata kynsiä, niistää nenää tai pyyhkiä persettä. Koronan takia et uskalla lähteä ulos kotoa, eikä kukaan halua tulla kylään. Helppoa!

Enää ei tarvitse keksiä tekosyitä sosiaalisten tilanteiden välttämiseksi. Meillä on korona! Pomoa ei kätellä, opettaja unohtuu etäopiskelussa ja urheiluvalmentajalle kerrot, että hoidat treenit yksin omalla ajallasi. Jos joku epäilee motiivejasi, päästä mojova aivastus, pyyhi nenä hihaan ja huokaise: tää on nyt tätä. Koskaan ei voi olla liian varovainen.

"I want You to inject cleansing product into Your body"

BANZAI!!

Tänään kannu kotiin,
viimeks oli hilkulla
Kulmapotku, vapaapotku,
vaikka pallo pilkulla

Viimeks oltiin katsomossa,
tänään ollaan kotona
Nähdään peli telkkarista
elävänä fotona

Flashback vielä kerran
kahden viikon takaiseen
Sitten muiston pettymyksen
maton alle lakaisen

Stadion mylvii hulluna,
Kups voittoa vonkaa
Viime hetken tasuri:
ei voitettukaan Honkaa

Bussit kuljettaa faneja
kohti Suomen Turkua
Tämä kausi vailla on
sitä viimeistä purkua

Kotikisakatsomossa
kaljan otan kylmästä
Kups astelee areenalle
siinä on jotain ylvästä

Paikalliset ihmettelee
kun oudosti iännetään
Savvoohan siellä katsomossa
porukassa viännetään

Ei turkulaisten puhheessa
oo sen enempää järkee
Kyselevät mistä ollaan,
tieto on se tärkee

Kun saman kysyt kaverilta
Tämä sekavia hokkee:
"Oon tullu tänne paikanpäälle
tois puolt jokkee"

Paras siis voittakoon
Ja se on meidän Kupsi
Väität että turkulaiset
ELÄ SINÄ HUPSI!!!

5r

Krakovaan

Keskiviikkona lähdemme Krakovaan. Nice. Matkasta lisää reissun jälkeen, mutta alkupalana kirjoitan runon. Jostain syystä kaupungin nimi avasi runosuoneni ja loihti seuraavan kieroutuneen riimin. Anteeksi etukäteen:

Paita revitty, kasvot verillä
porttikongissa mies kakova
tuumin hetken, olen perillä
tää on pakko olla Krakova

Turvallista matkaa meille

(Kuva: Pixabay)

Neiti kevät

Hän taas tanssii tahtiin valssin

lehmus tuulessa huokailee

vanhan talon puuseinää

aurinko salaa suutelee

Hän on täällä taas

kuinka sua kaipasin

täällä taas

talven yli odotin

ja täällä taas

neiti kevät on tullut kaupunkiin

Murtuu huulet kylmän talven

kaiken alkaa hän uudelleen

jostain kuulen tutun laulun

hänen tiedän taas palanneen

 Hän on täällä taas

kuinka sua kaipasin

täällä taas

talven yli odotin

ja täällä taas

neiti kevät on tullut kaupunkiin

Lapset laulaa suvivirren

kuin vanhus maa huokailee

ensimmäisen leskenlehden

hauraat silmät hän aukaisee

Hän on täällä taas

kuinka sua kaipasin

täällä taas

talven yli odotin

ja täällä taas

neiti kevät on tullut takaisin

 Sanat: Sir Elwoodin hiljaiset värit "Neiti Kevät"

Kuvat: keväiseltä pyöräreissulta ympäri Kuopiota

Raskaita ajatuksia kuolemasta

Olen ollut perimmäisten asioiden äärellä. Kuolema ja sen läheisyys mietityttää. Olen jopa miettinyt, etten kirjoittaisi siitä mitään. Kuolema taitaa olla kulttuurimme viimeinen tabu. Aihe on kuitenkin tullut niin konkreettiseksi, että ajattelin purkaa hieman tuntoja.

Isoäitini kuoli viikonloppuna. Hän oli jo iäkäs ja kuolema oli luonnollinen. Pari tuttavaani sairastaa tautia, joka on käytännössä pitkitetty kuolemantuomio. Kaikki tämä sai taas pinnalle muiston hyvästä ystävästäni ja siitä, kuinka hän avioeron jälkeen riisti henkensä kaksikymmentä vuotta sitten. Tapoja lähetä on monia ja lopulta se lähtö tulee itsellekin, vääjäämättä. Toivottavasti sitä ennen ehtii elää hyvän elämän.

Isoäidin poismeno oli surullista mutta samalla kertaa lohdullista. Kun takana on pitkä ja rikas elämä, kuolema on luonnollinen päätepiste. Lähtösatama rauhallisempaan paikkaan, missä ei tarvitse enää kärsiä kivuista. Tuollaista kuolemaa ei pelkää, vaan toivoo sitten aikanaan omallekin kohdalle. Saisi jättää kaiken tietäen, että on tehnyt parhaansa ja lähimmäiset jäävät vaalimaan muistoa. On lopulta vain nimi kivessä, hautakynttilän loisteessa.

Tuttavani taas saavat kokea kuoleman raakuuden. Kun sairaus iskee työikäiseen ihmiseen, menee kaikki romukoppaan. Suunnitelmat tulevaisuutta ja eläkeikää ajatellen voi saman tien unohtaa. Kuoleman takia jää kokematta lasten ja lastenlapsien elämä, perhejuhlat, vanheneminen puolison kanssa ja ne leppoisat päivät sitten joskus. Ne, joita varten on koko ikänsä tehnyt töitä ja säästänyt. Kuolema riistää kaiken eikä sairaus selittele. Näin vierestä katsottuna kaikki on käsittämättömän raskasta eikä voi edes kuvitella, miltä kuolemaa odottavasta itsestä tuntuu. Mitä mielessä liikkuu kun elinpäivät on luetut?

Itsemurha on varmasti poismenneelle helpotus mutta meille muille valtava järkytys. Kun kuulin työkaverini ratkaisusta parikymmentä vuotta sitten, en meinannut uskoa sitä. Olimme vasta paria viikkoa aikaisemmin sopineet, että pidämme poikien illan. Saunotaan, otetaan muutama olut ja puhutaan suut puhtaaksi. Kaveri otti avioeron erittäin raskaasti, ei kestänyt ja päätti sitten päivänsä. Olisin toivonut, että olisimme ehtineet keskustella ensin. Ehkä saunaillassa hän olisi voinut purkaa tuntojaan ja saanut hetken helpotusta. Ehkä hän olisi jaksanut vielä nousta seuraavana aamuna ja ajatella, että ei tämä maailmanloppu ollutkaan. Näitä ajatuksia tuli pyöriteltyä aikanaan paljon mutta ei enää. Tapahtunut mikä tapahtunut, eikä mikään tuo ystävää takaisin. Pitää vain pitää silmät ja korvat auki ja olla valmiina, jos huomaa samanlaisia signaaleja. Ehtisi keskustelemaan ja vakuuttamaan apua tarvitsevalle, että aina on syytä elää. Huomenna on helpompaa kuin tänään ja tulevaisuudessa voi olla jotain hyvää, mistä ei tiedä vielä mitään. Meillähän ei ole kuin tämä yksi elämä. Ei tuhlata sitä.

Laitan lopuksi vielä runon, joka syntyi tuskasta parikymmentä vuotta sitten. Ei otsikkoa, koska se on ystäväni nimi.

Ne sanoi, että lähdit lentoon

En sitä heti oikein tajunnut

Minne sinä olet lentänyt?

Enkö enää näkisi sinua?

Tätäkö yritit minulle kertoa

kun sanoit: Se on helvetin vaikeaa

Ne sanoi, että lähdit lentoon

Miksi et odottanut minua?

Kerroit puhelimessa, kuinka raskasta

kaikki on, ja turhalta

tuntui nousta ylös aamulla

Niin helvetin turhalta

Ne sanoi, että lähdit lentoon

Minut jätit miettimään

Jos olisin tehnyt jotain toisin

voisiko kaikki olla toisin?

Sitä vaikeaa on edes ajatella

niin helvetin vaikeaa

Ne sanoi, että lähdit lentoon

Mitäpä siitä sitten enää

Jätit kaikki murheet taaksesi

kun parvekkeelta hyppäsit

Tuntuiko se helpommalta?

Voisitpa sen kertoa

Ne sanoi, että lähdit lentoon

toivottavasti kaikki on hyvin nyt

toivottavasti et eksynyt

Minä muistan sinua iltaisin

kun kaikki muu hiljenee

ja sade valuu ikkunaan

Valkoiset Hevoset

Valkoiset hevoset laukkaavat hiekkarannalla

ratsastavat väsymättä

ja vesi pärskyy niiden kavioista

Nuo hevoset ovat sisälläni

aivojeni avaruudessa

Voitko kuulla ne?

Kaukaisen kavioiden kumun

sumun verhoamat eläimet

höyryä sieraimissaan

Kuuntele niitä!

Sillä ne ovat nopeita kuin ajatus

siksi kukaan muu ei näe

edes niiden varjoa usvaverhossa

Kuuntele ääneti

Ehkä tavoitat kiihkeän hengityksen

kuvittelet väreilevät sieraimet

lihasten liikkeet nahan alla

häntäjouhien huiskeen

Ei, älä yritä vangita hevosiani

Se olisi turhaa

et niitä kuitenkaan tavoita

koska ennen kuin saavut rannalle

vesi on huuhdellut pois painanteet

ja eläimet ovat hävinneet

aivojeni avaruuteen

(Vort Kunnegut)

Ukraina tuhon partaalla

”Jokainen aate,

joka sallii tappamisen,

ei ole ajattelemisen arvoinen”  

Tuon ajatuksen kirjoitin teinipoikana kahdeksankymmentäluvun alussa. Elettiin kylmän sodan kylmintä aikakautta. Neuvostoliitto hyökkäsi ja miehitti Afganistanin. Yhdysvaltain Presidentti Ronald Reagan puhui Neuvostoliitosta ”Pahan valtakuntana” ja uhkasi tähtien sodalla. Ydinsodan uhasta puhuttiin uutisissa päivittäin, ihmiset marssivat rauhanmarsseissa ja joskus öisin heräsin painajaiseen, että ydinpommi oli räjähtänyt ja tuhonnut maailman. Olin aivan varma, etten tulisi elämään aikuiseksi asti.

Äkkiä maailma muuttui. Berliinin muuri kaatui, Neuvostoliitto hajosi, Saksat yhdistyivät, maailma tuntui vapautuvan. Kylmän sodan elementit purettiin ja vastakkain asettelun aika oli ohi. Kaikki hyvin.

Sitten Jugoslavia hajosi ja ajautui sisällissotaan. Maa hajosi pieniksi valtioiksi, joissa vähemmistöinä eläneitä etnisiä ryhmiä alettiin vainota. Hulluus huipentui Srebrenicassa vuonna 1995, kun serbit toteuttivat 8.000:n Bosnian muslimin joukkomurhan. Kaikkialla ihmeteltiin, miten sellaista voi tapahtua enää nykyaikana? Miten on mahdollista, että 50 vuotta holokaustin jälkeen sama toistuu Euroopan mantereella? Eikö mitään ole opittu?

Ilmeisesti ei. Uudet sukupolvet ovat ihannoineet natseja ja fasistinen puolue nousi jopa hallituspuolueeksi Kreikassa. Kreikassa? Maassa, jossa natsien miehityksen aikana toisessa maailmansodassa kuoli 300.000 kreikkalaista. Sama suuntaus on ollut ympäri Eurooppaa. Olisikohan aika uudistaa koulujen historianopetusta ja käyttää joka ikinen nuori ainakin kerran luokkaretkellä Auschwitzissa tutustumassa natsien hienoimpiin saavutuksiin.

Ja nyt sitten jännitetään, mitä tapahtuu Ukrainassa. Neuvosto.. anteeksi, venäläiset joukot vyöryvät Krimille ja tankit odottavat vuoroaan. Tätä kirjoittaessa ei ole vielä kuolonuhreja mutta sormet ovat niin tiukasti liipaisimella, että se on vain ajan kysymys. Ehkä jo ensi yönä.

Mikä olisi lääke näille Ratko Mladiceille, Aljaksandr Lukasenkoille ja Vladimir Putineille? Saunan taakse? Mikä pysäyttäisi suuruudenhullut diktaattorit, jotka haikailevat maailman hallitsemisesta? Minulla on ehdotus.

Tätä keinoa on käytetty kerran, ja se näytti toimivan. 1900-luvun alun Euroopan suurin häirikkö Saksa riisuttiin aseista, pilkottiin pienempiin yksiköihin (ulkovaltojen miehitysvyöhykkeet) ja kesytettiin. Kun tätä oli kestänyt puoli vuosisataa, Saksa oli valmis yhdistymään uudestaan ja sen jälkeen integroitumaan Eurooppaan. Miten tämä toteutettaisiin Venäjän kanssa ilman kolmatta maailmansotaa? Ei aavistusta. 

Neuvostoliitto on hajonnut mutta auttaisiko asiaa vielä enemmän, että Venäjä hajoaisi? Luulen, että näin tulee ajan oloon tapahtumaan, koska nykymaailma on pieni ja tieto kulkee nanosekunneissa ympäri pallon. Eivätkä venäläiset ole tyhmää kansaa. Heillä on vain idioottimaisen tyhmät ja huonot johtajat. Venäjän suurin ongelma on, että he eivät ole sinut historiansa kanssa. Että heillä ei ole käyty dialogia siitä, mitä tapahtui Stalinin vainojen aikaan ja Neuvostoliiton kuristaessa naapurivaltoja. Että kaikki ei ollut pelkästään yhden miehen aikaansaannosta, vaan he olivat kaikki samassa kelkassa. Ja kuten Saksan, heidänkin pitäisi pyytää anteeksi historian virheitä ja ottaa opikseen.

Ukrainan tilanne on häirinnyt sen verran mielenrauhaa, että oli pakko tehdä tämä tilitys. Lopuksi laitan vielä runon ajalta, jolloin olin nuori ja kokematon ja maailmaa hallitsivat kaksi supervaltaa, jotka uhkasivat tuhota meidät kaikki. Kaikesta huolimatta toivo elää, että järki voittaa. Loppujen lopuksi.

TOISEN AURINGON VARJO

Mehu lasissa väljähtyi

Hän kääntyi

ja ennen kuin tajusikaan

paikalleen nääntyi

Yö päiväksi vääntyi

ja hiljaisuus

kuin heikko kuiskaus ääntyi

Outo aurinko punainen

kuin eksoottinen nainen

sokaisi valollaan valon

puhalsi maahan tuon talon

Liian helposti

vaikka jokainen tiesi

Oli kauan odotettu tämä viesti

Pilvet maata viisti

Oli tuho täydellinen,

siisti

Ei kiveä kiven päällä

Ei enää elämää täällä

Eikä väliä edes säällä

kun taivas tulta satoi

Niin kauan kirjaimilla leikittiin

Pilkku tähän, piste tuohon

maailma poljettiin tuhon suohon

Niin paljon paperia poltettiin

jokainen isku kostettiin

ystävä myytiin, ostettiin

vihdoin satoa siitä nostettiin

Älä kysele enää, kun on myöhäistä

Älä epäröi elää ja puhua näistä

maailman ja kuoleman häistä

Kun kädet täyttyvät keihäistä

ota kynä käteen ja kirjoita

koeta opettaa hulluja noita

Ei kukaan tätä sotaa voita

Huoleni mun

Huolet pois, huusin
Kuinka väärässä olinkaan
Ei niitä pois saa
korkeintaan syrjään

Jätin huoleni syrjään
Menin kapakkaan juhlimaan
Sinne se jäi sateeseen
seisoi katuvalon alla
mustassa sadetakissa

Melkein kävi sitä sääliksi
kun pidin hauskaa sisällä
vaan ehdinhän tuota näkemään
harva se päivä

Tulimme ulos kapakasta
huoleni seisoi vastassa
mustassa lierihatussaan
"Joko mennään" kysyi
"Ei vielä" vastasin
"Odota vähän"

Huoli seurasi kannoillani
kymmenen askelta jäljessä
nauroimme kuorossa sateessa
ja vesi tuntui lämpimältä
maistui suolaiselle

Mentiin meille jatkoille
Tein kavereille paukut
Huoleni ripusti takin naulaan
Heitti lierihatun hyllylle
Vesi valui lattialle

"Joko te menette" sanoin
kun kaverit tekivät lähtöään
Kiittivät mukavasta illasta
Minä hymyilin hiljaa

Huoli ojensi heille takit
toimi portsarina
Yksi kavereista moikkasi ovelta
katsoi silmiini ja vaikeni
näki kai silmistä huoleni

Niin he menivät metelöiden
Minä istahdin sohvalle
ei enää ketään muuta
vain me kahdestaan
minä ja huoleni

Huoli tuli hiljaa hiipien
istui syliini
ja alkoi hieroa ohimoitani
rapsutteli selkääni
ja haukotteli

"Mennäänkö nukkumaan" kysyin
"Mennään vaan"
Niin menin huolen kanssa nukkumaan
saman peiton alle
ja nukahdin huolissani
Huoli ei nukkunut
vaan valvoi puolestani
Toivotti heti aamulla
Hyvän huomenen

(Vort Kunnegut)