keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Sugar daddyn joulusatu

Vietämme toista perättäistä korona-ajan joulua. Halleluja ja aamen. Sattuneista syistä pyöriminen jouluostoksilla tuntui entistäkin hankalammalle. Onneksi se on nyt ohi, lahjat paketissa ja nenä ei vuoda.

Joulukiirettä Kuopion talousliikkeessä 1937/ Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Kuva: Finna.fi

Asioista pitää yrittää löytää aina se valoisampi puoli. Tuli vain mieleen, että onneksi covid on hengitystieinfektio. Tarkoitan nyt lähinnä tuota näytteenottotapaa. Jos covid jylläisi suolistossa, testi tehtäisiin varmaan alakautta. Otan mielummin tikun nenään kuin letkun per...usteellisen hankalaan paikkaan.

Pelastusarmeijan joulupata 1937/ Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Kuva: Finna.fi

Sitten vähän ajattelemisen aihetta salaliittoteoriafaneille: Tiesittekö, että 80-luvulla kaikille annettiin poliorokote sokeripalassa? Tämä tarina on tosi. Vuonna 1985 maassamme todettiin 9 poliotapausta. Tätä ennen Suomessa ei kukaan ollut sairastunut polioon liki kahteenkymmeneen vuoteen. 

Kotisisar suorittamassa poliorokotusta; kotikäynti lapsiperheessä. Kosken kuvaamo 1964, Lappeenrannan museot. Kuva: Finna.fi

Itse tartunta voi olla oireeton tai aiheuttaa flunssan kaltaisia oireita. Jos poliovirus pääsee keskushermostoon, se vaurioittaa hermosoluja ja aiheuttaa lihasten halvauksen ja myöhemmin surkastumisen. Polio ei siis ole mikään perusflunssa vaan vakava, pahimmillaan työkyvyttömyyttä aiheuttava sairaus. Miten tuo kuulostaa niin tutulta?

Nuori poliota sairastava potilas vuoteessaan 1931/ Helsingin kaupunginmuseo. Kuva: Finna.fi

Muistan kuinka valtio määräsi kaikki ottamaan poliorokotteen. Kyseessä oli tosiaan määräys, ei suositus. Rokotetta ei tarjottu pistoksena vaan sokeripalaan imeytettynä ja tämä teki koko toimeenpiteestä miellyttävämmän. 95 % suomalaisista otti rokotteen ja polioepidemia saatiin sillä kertaa nujerrettua. 

Palasokeri Sirkku/ Helsingin kaupunginmuseo. Kuva: Finna.fi

Ja nyt tulee teille salaliittofaneille mietittävää: Entä jos valtio käyttää samaa temppua uudestaan? Olet vastustanut rokotteessa annettavaa pii-sirua viimeiseen asti, mutta sitten sinua kus... viilataankin linssiin salakavalasti, etkä huomaa mitään. Onko sinulta kysytty kahvilassa tai ravintolassa: saisiko olla sokeria? Miksi tarjoilija ehdottaa moista? Mitä hän tuolla tiedolla tekee? Onko mahdollista, että S-ryhmän Coffee House on tehnyt valtion kanssa salaisen diilin rokotteen jakamisesta sokeripalassa? Mitä pahaa-aavistamaton asiakas saa kahvinsa seassa? 

Mieti!

Kuopion Asemaravintola; Henkilökuntaa ja asiakkaita ravintolassa 1962. Hotelli- ja ravintolamuseo. Kuva: Finna.fi

Jos menetit tuon johdosta yöunesi, hyödynnä valvominen paistamalla kinkku aamuyön tunneilla sillä aikaa kun perheenjäsenesi näkevät unta joululahjoista. 


Lopuksi vielä THL:n tiedote: Koronatilanne on heikentynyt monilla alueilla. Tämän vuoksi THL määrää, että leviämisalueen joukkoliikenteessä matkustavilla on aaton aikana joulupukkimaski-pakko.


HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!

Joulupostia Kuopiossa, kuorma-auton lava kukkuroillaan 1935/ Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Kuva: Finna.fi


maanantai 20. joulukuuta 2021

Jokainen osaa piirtää

Nuoruudessani Suonenjoella ei ollut graffiteja. Wikipedia tietää kertoa, että nykymuodossaan graffiti syntyi 1970-luvun alussa New Yorkissa. Eurooppaan se levisi 1980-luvulla.





Toki minunkin kouluaikaan piirroksia ja kirjoituksia löytyi koulujen pulpeteista ja vessojen seiniltä, mutta niitä ei kyllä voinut kutsua graffiteiksi. 90 prosenttia kuvista esitti ihmisen sukuelimiä ja tekstit olivat lyhyitä, ilmoitusluonteisia toteamuksia tyyliin: "arska on homo" tai "tiina antaa kaikille". 




Väitän että jokainen, jolla on toimiva käsi, osaa piirtää. Samalla lailla kuin jokainen ihminen osaa laulaa. Laulun suhteen karaoke on vapauttanut ihmiset toteuttamaan itseään kukin omalla tyylillään. Toimisiko sama myös piirtämisessä?





Heitän villin idean: järjestäkää piirustuskaraoke-ilta. Osallistujat voivat pientä korvausta vastaan saada kynät ja paperia ja sitten ei muuta kuin tuhertamaan. Koska karaoke-esityksessä useimmat tarvitsevat rohkaisua, tilaisuus voidaan toteuttaa anniskeluravintolassa. 




Konsepti toimisi näin: Kenenkään ei tarvitse nousta lavalle, vaan jokainen piirtää paikallaan, nauttii virvokkeita ja vaihtaa ajatuksia muiden läsnäolijoiden kanssa. Lopuksi teokset esitellään yksi kerrallaan, taiteilija kertoo kuvan tarinan ja yleisö taputtaa ja kannustaa. Veikkaan, että moni yllättyy positiivisesti omista kyvyistään. Pääasia on kuitenkin se, että kaikki saavat olla luovia ja pitää hauskaa.




Valokuvat on otettu elokuussa 2020 Kuopion vanhasta uimahallirakennuksesta, joka annettiin graffitiharrastajien käyttöön vähän ennen purkamista. Rakennus kuvineen hävitettiin kuukausi myöhemmin.