Syksy saa, v***u kun v*****ttaa

Kyllä huomaa, että syksy ja pimeä ovat tulleet. Elämä on synkkää ja bloggaaminen tökkii. Kynä kylmenee, olo pahenee. Haluan pois. Jonnekin lämpimään, jossa voi tallustella paljain jaloin shortseissa ja t-paidassa. Ja ainoa kylmä asia olisi se kädessä läikkyvä juomalasi.

Joku kaveri kehtasi hehkuttaa, että syksy on vuoden parasta aikaa. Paskat! Syksy on syvältä rektumista eikä mitään muuta. Minkä ihmeen takia Suomi, yksi maailman parhaista maista millä tahansa mittarilla mitattuna, sijaitsee napapiirillä? Onko tämä hinta siitä, että saamme elää rauhassa? Pakkanen pitää loitolla levottomuudet ja loiseläimet? Aika kova hinta, jos minulta kysytään.

Kirkasvalosta olisi kuulemma hyötyä. Että pitäisi hankkia lamppu, joka aamun pikkutunneilla alkaa pikku hiljaa loistaa ja luo pehmeät puitteet herätä painajaisista. Mutta kun juuri aamulla tämä mieletön pimeys on parasta, mitä syksystä voi kostua. Ihanan pilkkopimeää, herätessä ei tarvitse siristellä silmiä vaan voi liikkua lepakkona läpi hämärän huoneiston ja napsauttaa kahvinkeittimen valon valaisemaan aamiaispöytää. Se on ainoa positiivinen asia, mitä tästä pimeydestä tulee mieleen.

Teille kaikille syksyfaneille toivottelen nautinnollisia hetkiä ja meille muille voimia ja jaksamista. Ei rasvata köyttä, ei osteta käsiaseita eikä elintoimintoja pysäyttäviä pillerejä. Kärvistellään, irvistellään ja kiroillaan. Ja kas: kohta onkin jo kevät ja talven elävät kuolleet nousevat hankiaisille hiihtämään ja nauttimaan vaakatasoon paistavasta auringosta. I love aurinkolasit.

Tähän loppuun laitan suuren lyyrikon ja ajattelijan, Ismo Alangon, ajankohtaan sopivan runon:

Vittu Kun Vituttaa

Mua itketti kun olin vauva
Lapsena keljutti
Sitten musta tuli nuori
ja alkoi vituttaa

Mua vituttaa niin ankarasti
Vituttaa aamusta iltaan
Vituttaa, on kaikki turhaa
Vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
Kierrän kriisiryhmänne kaukaa
Älä tyrkytä minulle terapiaa
Kaada lisää paskaa mun niskaan
Mua vituttaa niin ankarasti
Vituttaa aamusta iltaan
Vituttaa, on kaikki turhaa
Vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Älä loihe mulle lausumaan
kauniita sanoja
Älä saatana tule antamaan
mitään vitun tukea

Anna olla kun poikaa vituttaa
Anna olla aamusta iltaan
Vitutus on otettava kokonaan
silloin kun vituttaa

Jos et laula Ismo, alanko itkemään?

Ei se minuun kolahtanut 80-luvun alussa. Hassisen kone. Olihan niillä pari biisiä, jotka olivat aivan mukiinmeneviä kuten ”Rappiolla” ja ”Kulkurin iltakalja”, mutta muuten depyyttialbumi ”Täältä tullaan Venäjä” (1980) meni minulta aivan ohi. Joidenkin kappaleiden sanoitukset eivät auenneet ollenkaan. Muoviruusuja omenapuissa, plastisia lauseita lasten suissa… Mitä helvettiä? Kyllä Eppu Normaalin diggaaminen oli paljon helpompaa.

Kaikki muuttui 1981, kun Hassisen kone julkaisi ”Rumat sävelet”. Äkkiä sanoitukset aukesivat teini-ikäiselle kollille ja samaistuin tarinoihin täysillä. Ja mä kävelen tätä tyhjää tietä, talon jota kodiksi kutsutaan… Aikuisuus kolkutti muutaman vuoden päässä ja edessä oli todellakin tyhjä tie, tuntematon tulevaisuus. Minä nielen paskaa, jota ulostavat tuhannet peräaukot. Jotta jaksan suoltaa paskaa, jota sinäkin kakistelematta haudot… Siltähän ne aikuisten puheet kuulostivat, kun itse tiesi kaikesta kaiken eikä mikään, mitä vanhemmat tekivät tai sanoivat, mennyt niin kuin olisi itse halunnut.

Kolmas albumi ”Harsoinen teräs” (1982) muutti tarinat mystisemmäksi. Harrastin tuohon aikaan aktiivisesti elokuvien tekemistä kaitafilmikameralla. Levyllä oli kappale, joka synnytti kuvia päässäni ja niinpä tein kavereiden kanssa animaatioelokuvan ”Levottomat jalat”, joka seurasi sanatarkasti kappaleen sanoitusta. Lieneekö ensimmäisiä suomalaisia musiikkivideoita, tiedä häntä. Pitää varmaan joskus muuntaa raina filmiltä digitaaliseen muotoon ja laittaa youtubeen arvioitavaksi.

Samaisena vuonna bändi tuli keikalle Suonenjoen kaarihallille. Ja sinnehän oli tietenkin pakko päästä. Nuorelle pojalle sattui vain hassusti reissulle varattujen juomien kanssa. Pääsin kaarihallille sisään, menin seinusta viertä kiertävälle puupenkille ja hups, nukahdin siihen. Kesken illan heräsin omituiseen tunteeseen. Avasin silmäni ja näin, miten pilkkopimeän hallin lavalla valokeilassa seisoi yksinäinen hahmo. Taustalla soi Harsoisen teräksen taianomainen ksylofonikuvio ja mikrofonitelineeseen nojaava, hikeä valuva Alanko lauloi: Kai puu on paljon kokenut ja nähnyt elämää. Mutta tässä tulee se jonka varjoon kaikki jää, Harsoinen teräs… Sammuin uudestaan, joten tuo oli kaikki, mitä näin Hassisen koneesta livenä.

 

Sitten Hassisen kone hajosi. Pian eetteriin ilmestyi uusi bändi, jonka laulajalla oli tuttu ääni. Ismo oli perustanut Sielun veljet. Ja taas minä olin pihalla. Esikoisalbumilla soineet biisit karkoittivat minut pariksi vuodeksi kauas pois. En vain tajunnut, mitä ihmettä niillä laulettiin. Musiikki oli rujoa, yksinkertaista, ja kappaleiden sanat täyttä hebreaa: Kinkkubingo, kinkkubingo, Emil, Emil Zatobek, Emil, videohölkkä…

Käsittämätöntä lyriikkaa. Karjalan kunnailla kukkii puu. Onko se kaktus vai joku muu?... Kapinoin sanoitusten näennäistä typeryyttä vastaan. Ei Karjalassa kasva kaktuksia! Ei kaktus ole puu!

Mutta jälleen aika teki tehtävänsä. 1985 ajoin työkseni kylmäautoa ja auton kasettisoittimessa soi Lynyrd Skynyrdiä, Hanoi Rocksia ja Eppuja. Kuulin radiosta kappaleen, joka koukutti ensi kuulemalta. Se oli Sielun veljien ”Peltirumpu”. Kesken työpäivän, ajoreitin varrella kävin Varkauden Musiikki Fazerissa ja ostin ”L’amourhan” c-kasettina. Sinä kesänä en enää muuta kuunnellutkaan. ”Tiskirätti”, ”On mulla unelma” ja kumppanit soivat taukoamatta ajomatkoillani Savossa. Olin taas Ismo Alanko –fani.

Seuraavan vuoden ”Kuka teki huorin” –LP iski vielä hermoon, mutta sitä seuraava ”Suomi – Finland” oli taas semmoista materiaalia, että jätin kiekon pölyttymään levyhyllyyni. Aktiivinen bändin seuraaminen loppui ja pian bändi meni telakalle 1992. 

 Vuonna 2000 Hassisen kone teki juhannuskeikan Joensuussa. Kaverit pyysivät minuakin mukaan, mutta perhesyyt estivät reissun. Nuo kaverit olivat tuosta Hanoi Rocks –tarinasta tutut Kake ja Tepi. Vietin rauhallista koti-iltaa, kun puhelin soi. Vastasin, mutta langan päässä ei kuulunutkaan ihmisääni, vaan hiljaista kohinaa ja ksylofoniriffi Harsoisesta teräksestä. Kaverit soittivat minulle kesken Hassisen koneen esiintymisen ja antoivat minun kuunnella hetken meneillään olevaa keikkaa. En oikein tiennyt, käännettiinkö siinä puukkoa haavassa vai halusivatko jätkät vain jakaa kokemuksen kanssani. Sillä hetkellä olin henkisesti Joensuussa.

Kesällä 2010 päätimme vaimon kanssa lähteä Kuopiorockiin. Tapahtuma on Väinölänniemessä, parin kilometrin päässä kotoamme, joten meidän ei tarvinnut telttailla. Keikan pääesiintyjinä oli mm. PMMP ja Baseballs. Ismo Alanko ja teho-osasto esiintyivät jo perjantai iltapäivällä. Sinne siis.

Ismo Alanko ja teho-osasto Kuopiorockissa 2010

 Keikka oli loistava ja herätti uuden innostuksen Alangon musiikkiin. Ismo heilui lavalla käärmemäisin elkein ja esitti kappaleita soolouraltaan ja myös muutaman vanhemman kappaleen. Muistan ihmetelleeni, miten jätkä viisikymppisenä on noin timmissä kunnossa! Kunnioitettavaa.

Sielun veljet heräsivät henkiin seuraavana vuonna ja esiintyivät, yllätys yllätys, Ilosaarirockissa. Ja yllätys yllätys, en ollut paikalla. Mutta onneksi bändi lähti kiertueelle ja saapui Kuopioon joulukuussa. 3.12.2011 koitti päivä, jolloin näin Sielun veljet vihdoin livenä. Paikka oli Kuopion Puikkari ja tupa täynnä kuten pitääkin. Menimme vaimon kanssa yläparvelle, koska lavan eteen oli mahdotonta päästä. Sali pimeni, keikka alkoi.

Se oli menoa. ”Peltirumpu”, ”Tiskirätti”, ”Aina nälkä” sai yleisön villiin tanssiin. Kun vuoroon tuli tuo käsittämätön ”Emil Zatopek”, kaikki aukesi minulle. Kappaleen rujo, jankkaava riffi sai meidät hyppimään paikoillaan. Valonheittimien leirinuotiomaisessa valossa  shamaanimme Alanko hoki mantraansa ja huomasin laulavani mukana maanisesti Emil, Emil Zatopek, Emil, Emil Zatopek, Emil… Se oli lähes uskonnollinen hetki. Seuraavaksi ”Säkenöivä voima” vaivutti meidät transsiin. Tilaan, johon nykyajan ihmisellä ei ole avainta mennä. Avaimena toimi suuri heimopäällikkö Ismo Alanko, joka vakuutti meille: Kaikki tahtoo elää, säkenöivästä voimasta, säkenöivästä voimasta, säkenöivästä voimasta. Kaikki tahtoo elää, säkenöivästä voimasta… 

Sielun veljet Puikkarissa 3.12.2011