keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Valomerkki ja viimeinen kalja

Koronan vuoksi suljen kotioveni ja suuni enkä avaa päätäni ennen poikkeustilan päättymistä. Lausun joka ilta voimalorun, jolla valmistaudun tulevaan:

Nenä vuotaa norona
eikä makkarissa jaksa ryskiä
Voiko se olla korona
kun ei kuitenkaan tartte yskiä?




Jos joku ihmettelee, miksi vitsailen vakavalla aiheella vastaan, että periaatteessa kaikelle tässä elämässä voi nauraa. Myös koronalle. Nauru ei paranna ketään mutta se voi lievittää tuskaa, jota uutiset ja some aiheuttavat.

Kuopion torilla oli hiljaista iltapäivällä keskiviikkona
Maailmasta löytyy myös asioita, joista on leikki kaukana. En esimerkiksi vitsaile kovin mielelläni naisista. Olen tähän ikään oppinut, etten tule koskaan (täysin) ymmärtämään vastakkaista sukupuolta. Pätee varmaan 99,99 % miehistä. Mutta ei se mitään, naiset saa ja pitää olla mukava (joskus masentava) mysteeri.

Kerrankin saa olla kotona ja tuijottaa telkkaria ihan luvan kanssa.
Korona tulee tappamaan paljon ihmisiä, se on fakta. Paljon inhimillistä surua ja murhetta. Vitsit on vähissä, jos kuolema osuu omaisiin. Koputan puuta, toivon parasta ja pelkään pahinta. Mutta kyllä me tästä selvitään.

Koronan jälkeen maailma muuttuu. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sitä ei kukaan tiedä. Saamme kovan opetuksen siitä, ettei elämässä mikään ole itsestäänselvää.

Tunnelin päässä ON valoa. Uskotaan siihen.

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Käsidesipeli

Koronaepidemian myötä asiat ovat saaneet aivan uusia merkityksiä. Hain vaimon aamulla töistä yövuoron jälkeen ja kun avasin autoradion, ensimmäisenä soi Kool and the Gangin Cherish. Aloitin kuuntelun kesken kertosäkeen ja tunsin, että James Taylor lauloi suoraan minulle:

Cherish the love we have
For as long as we both shall live


Hetkinen? Mitä pirua sinä tuolla tarkoitat, kysyi yksin autossa. Miten niin as long as we both shall live? Oliko tämä enne?


Katastrofin kynnyksellä  ihmiset hamstraavat wc-paperia. Tähän on evoluutio meidät tuonut. Kivikaudella esi-isämme etsivät ruokaa välttääkseen nälkäkuoleman. Sama jatkui vielä sota- ja pula-aikoina viime vuosisadalle asti. Nyt suomalaiset varastoivat wc-paperia että on mihin pyyhkiä, kun kotikaranteenin kurimuksessa syödään kaappi tolkulla kuivamuonaa ja säilykkeitä. Onhan se kamalaa, jos kaiken Netflixin katsomisen ja tietsikkapelien pelaamisen lomassa jää perse pyyhkimättä. Modernin ihmisen painajainen.


No pasta today

Maailmanloppu voi tulla: ihmiset ovat ostaneet riisilavat tyhjiksi

Marketin lihatiski on kuin suoraan Neuvostoliitosta

Leipä miehen tiellä pitää?

Koronasta liikkuu monenlaisia juttuja. Kake laittoi viestin, joka menee näin:

Tiedättekö, kun ennen julkisilla paikoilla sitä yskäisi peittääksen pierun, niin eilen kassajonossa jouduin pieraisemaan peittääkseni yskäisyn.


Toisen tragedia on toisen komedia. Eräs kaverini kertoi että oli yksin viikonlopun kotona, kun vaimo ja lapset viettivät hiihtolomaa mummolassa. Puhelimessa vaimo ohjeisti miestä ostamaan kotiin käsidesiä koronan varalta. Mies teki työtä käskettyä.

Kuva: Pixabay
Kävi kuitenkin niin, että kaikki käsidesit oli myyty loppuun ja hyllyt huusivat tyhjyyttään. Nokkelana kaverina hän paineli marketin Alkoon ja osti pullon koskenkorvaa. Eiköhän tuo aja saman asian kuin käsidesi, hän tuumasi.

Seuraavana aamuna kaveri heräsi hämmentyneenä vessan lattialta pelkät kalsarit jalassaan. Tyynyn virkaa toimitti lattialaatoille kuivunut oksennuslammikko. Koskenkorvapullo lojui tyhjänä eteisen lattialla, mutta hän ei kuollakseenkaan muistanut, oliko pessyt sillä kertaakaan käsiään.


torstai 12. maaliskuuta 2020

Vältä koronavirustartunta: Pese vaatteesi yhdeksässäkymmenessä asteessa

Kyllä, luit aivan oikein. Koronavirusuhan vuoksi pesin kaikki vaatteeni pesukoneen yhdeksänkymmenen asteen ohjelmalla. Siinä kuolivat mahdolliset pöpöt koronaviruksesta kovakuoriaisiin. Vain karhukainen voi selvitä tuosta pesuohjelmasta. Israel lähetti viime vuonna raketillisen karhukaisia kuuhun ja siellä ne kuulemma nukkuvat syvää talviunta. Onneksi koronavirus ei ole ihan noin sitkeä perkele.

Karhukainen. Näitä enintään 1,5 mm pitkiä selkärangattomia eläimiä esiintyy kaikkialla maapallolla. Niitä elää niin valtamerien syvyyksien kovassa paineessa ja jäätiköiden kylmyydessä kuin Afrikan aavikoiden sietämättömässä kuumudessa ja vuoristojen korkeuksissakin. Karhukainen on selviytynyt jopa avaruuden paineettomuudessa ja säteilyssä. Lähde: National Geographic Suomi

Siinä virallinen versio, mutta eihän se ihan noin mennyt. Viime sunnuntaina, kun vaimo oli töissä, päätin olla omatoiminen ja pestä puseroita. Säädin pesuohjelman neljäänkymmeneen asteeseen ja linkous tuhatneljäsataa kierrosta /minuutti. Annostelin pesuaineen, luukku kiinni ja virta päälle. Helppoa kuin heinänteko.

Myöhemmin pesuhuoneesta kantautui piippaus merkkinä pesuohjelman loppumisesta. Avasin luukun, nostelin kosteat paidat koriin ja vilkaisin ohimennen pesuohjelmanappuloita. Samassa veri pakeni päästä ja silmissä sumeni: pesuohjelma näytti yhdeksääkymmentä astetta! Mitä vi….tsiä?? Miten tuo voi olla mahdollista? Herra hajamielinen ei tarkistanut nupin asentoa sen vertaa, että olisi huomannut tehneensä emämunauksen. Pyykit velloivat siis reilun tunnin verran melkein kiehuvassa pesuvedessä. Paidat kutistuivat mutta säilyivät onneksi käyttökelpoisina, joten selvisin pelkällä säikähdyksellä. Tuon katastrofin sivutuotteena tekstiileistä kuoli varmaan oikeasti kaikki eloperäinen materiaali.

Koronaviruksen aikana meidän kaikkien on hyvä muistaa käsihygienia ja välimatkan pitäminen kanssaihmisiin. Ei kätellä, aivastellaan hihaan ja pysytään kotona jos oireita ilmenee. Näin ehkäistään taudin leviäminen ja riskiryhmien altistuminen hengenvaaralle. Omasta puolestani en pelkää, olenhan sentään (kohtuullisen)perusterve ja (entinen)nuori mies. Eniten hirvittää, jos virus muuntautuu samanlaiseksi kuin miesflunssa. Mieskoronavirus tekisi pahaa jälkeä meidän urospuolisten keskuudessa.

*****

Tapanani ei ole laittaa blogiin henkilökohtaisia viestejä. Vaimo näytti tämän whatsupp -viestini työkavereilleen ja heitä vähän nauratti, joten menköön tällä kertaa. Olkoon tämä todistusaineistona viime sunnuntain sähläyksestä.


sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Lahden Salpausselän kisat 2020: Oletteko te veljeksiä?


Viikko sitten olimme pojan kanssa Lahdessa. Kyseessä oli tällä kertaa meille jo perinteeksi muodostuneet toiset perättäiset Salpausselän kisat. Edellisen vuoden kokemus oli sen verran positiivinen, että päätimme tsekata uudestaan, miten suomalaisten suksi luistaa. Ja luistihan se aivan loistavasti.

Kisajuna Salpausselän juna-asemalla, Lahti MM 1958. Kuvaaja Halme Erkki. Kuva: Finna.fi
Menomatkalla Kuopiosta Lahteen pelasimme junan ravintolavaunussa korttia. Pöydässä istui myös kaksi hilpeästi korkin päälle astunutta jannua joista toinen uteli meiltä:

"Oletteko te veljeksiä?" 

Otin kysymyksen kohteliaisuutena, onhan meillä Miksun kanssa kuitenkin kolmekymmentä vuotta ikäeroa. Miksulle tuo oli varmaan vähemmän mairittelevaa, eli sama tiedustelu sisälsi sekä kohteliaisuuden että loukkauksen. Vitsi vitsinä. Onneksi eivät sentään kysyneet kuten 1,5 vuotta sitten Rovaniemellä, että olemmeko parisuhteessa!

"Oletteko te veljeksiä?"


Perjantaina kisoihin oli vapaa pääsy ja ehdimme parahiksi katsomaan mäkihyppykisan toista kierrosta. Kisoista puuttui jännitys, sillä yksikään suomalainen hyppääjä ei selvinnyt jatkoon. Meikäläisten huono menestys näkyi myös yleisömäärässä ja tunnelmassa. Eniten meteliä pitivät japanilaiset ja puolalaiset kisaturistit. Saksalaiset ja itävaltalaiset tulivat hyvänä kakkosena.

Mäkimontun katsomossa oli tilaa, vaikka perjantaina oli kisoihin vapaa pääsy.


Kisamonttu oli lumetettu ja seitsemän asteen pakkasessa ilta tuntui jopa talviselle lumettoman ja lämpimän talven keskellä.

Mutta mistä saadaan uusia suomalaisen mäkihyppyperinteen jatkajia? Missä piilottelevat tulevaisuuden Nykäset, Ahoset ja Niemiset? Mäkihyppymenestyksen vuodet ovat nyt historiaa ja se saa olon surulliseksi. Jotenkin tuntuu, että viime vuonna Salpausselän kisoissa vietetty Matti Nykäsen muistojuhla oli samalla suomalaisen mäkihypyn hautajaiset. Ainakin toistaiseksi.

Jouko Törmänen: Olympiakultaa Lake Placidista 1980.
Matti Nykänen: Olympiakultaa Sarajevo 1984, kolme olympiakultaa Calgary 1988, MM-kultaa Oslo 1982, MM-kultaa Engelberg 1984, MM-kultaa Seefeld 1985, MM-kultaa Oberstdorf 1987, MM-kultaa Lahti 1989
Toni Nieminen: Kaksi Olympiakultaa Albertville 1992
Jani Soininen: Olympiakultaa Nagano 1998, MM-kultaa Thunder Bay 1995, MM-kultaa Trondheim 1997
Janne Ahonen: MM-kultaa Thunder Bay 1995, kaksi MM-kultaa Trondheim 1997, MM-kultaa Val di Fiemme 2003, MM-kultaa Oberstdorf 2005
Lauantai lähti käyntiin Kahvila Asemapäällikön aamiaisbuffetilla. Upea paikka. Hotellitason aamiainen kustantaa 9.50 €. Vahva suositus!

Kahvila Asemapäällikkö. Kahvilan kotisivut tässä linkissä.



Tällä aamupalalla pärjäsi pitkälle iltapäivään.
Lauantain kisat alkoivat suomalaismenestyksellä, kun Krista Pärmäkoski otti naisten kymmenen kilometrin hiihdossa pronssia. Miesten viidentoista kilometrin kisassa saatiin sitten makeaa mahan täydeltä. Matkan ennakkosuosikki, Venäjän Alexander Bolshunov, hyytyi viimeisillä kilometreillä ja Iivo Niskanen vei voiton hurraavan kotikatsomon edessä. Upea tunnelma!

Pärmäkoski kolmas!

 
Iivo mestarina maaliin! Kuva: Ylen televisiolähetys
Kisahalli oli kutistunut viime vuodesta. Screenit loistivat poissaolollaan ja tilalla oli pari kuudenkymmenenviiden tuuman telkkaria. Istahdimme toisen töllöttimen ääreen särpimään olutta ja katsomaan yhdistetyn parisprinttiä, kun kuvaruutuun tuli ilmoitus "tv sammuu automaattisesti viiden minuutin kuluttua". Ja niinhän se sitten sammui juuri pahimmoilleen kesken kisan. Järkkäreitä ei näkynyt, mutta onneksi eräs isäntä hoksasi vieruspöydältä kaukosäätimen ja napsautti lähetyksen uudestaan päälle. Samassa pöydässä istunut nainen tiesi kertoa, että telkkarit myydään kisojen jälkeen pois pilkkahintaan paikallisessa Powerissa.



Tämä houkutus jätettiin tällä kertaa väliin.



Kisahallin vaatimaton "screeni": 65 tuuman tv. Piti istua pöydän vieressä että näki kisalähetyksen.

Illan joukkuemäen kilpailua katsoimme suomalais-itävaltalaisella miehityksellä, eli me kaksi vahvistettuna Miksun itävaltalaisella ystävällä. Meillä Miksun kanssa riitti riemun aiheeksi se, että suomen joukkue päihitti ensimmäisellä kierroksella Venäjän kuten vuosi sitten ja pääsimme viimeisenä joukkueena toiselle kierrokselle. Loppusijoituksissa Suomi oli kahdeksas.


Olimme välillä joukkuekisan johdossa. Tosin vain siinä vaiheessa, kun muut joukkueet olivat hypänneet yhden hypyn vähemmän.
Itävallan joukkue jäi kisan kolmanneksi ja voiton vei Saksa. Tämä kiukutti hieman Miksun itävaltalaista ystävää. Kun Miksu kysyi Elisabethilta, mikä hänellä on saksaa vastaan, tämä heitti vastakysymyksenä, että mitä meillä sitten on Venäjää vastaan. Vastasin kaikkien puolesta:
- Big nasty neighbours.



Hyppykierrosten välissä pidettiin hiihdon hall of fame -tilaisuus, jossa legendojen joukkoon nostettiin mm. Marjo Matikainen ja Samppa Lajunen. Molemmat lopettivat aikoinaan aktiiviuran suhteellisen nuorina ja uransa huipulla.

Kisapäivä päättyi perinteiseen ilotulitukseen.
 

Salpausselän kisojen virallinen peffanalunen.
Pienenä vinkkinä: jos olet menossa kisoihin, varaudu että stadionin muovipenkeissä paleltuu takapuoli ja sukuelimet. Etsin kisa-alueelta myytäviä peffanalusia ja törmäsin ensimmäisenä kojuun, jossa myytiin käytettyjä istumasuojia hintaa 5 € kappale. Aikani etsittyä löysin viimein virallisen kisapeffanalusen, hinta 5 €. No ok, sama hinta ja sama efekti, mutta onhan tuo kuitenkin aito salpausselän pefletti, jossa on legendaarinen vuoden 1978 hiihdon MM-kisojen logo. Kotona kehystän sen ja laitan seinälle. Paitsi että en laita, kun vaimo kuulee suunnitelmistani ja käyttää veto-oikeuttaan.


Meidän kisapäivät olivat lumettomia, mutta sunnuntain lähtöpäivänä pyrytti oikein kunnolla. Luin juna-aseman kahvilassa Etelä-Suomen Sanomien kolumnia "Mitä tehdä hiihtostadionilla ilman lunta". Lahden urheilukeskuksen kustannukset ovat 3,8 miljoonaa euroa vuodessa. Talvet ovat lyhentyneet ja kisojen katsojamäärät laskeneet, mikä luo tumman varjon koko tapahtuman ylle. Lahdesta tuli aikoinaan kaupunki vuonna 1905 ja Salpausselän kisoja on järjestetty vuodesta 1923 alkaen. Hieno ja pitkä perinne, jonka soisi jatkuvan myös tulevaisuudessa.