Lahti - Kuopio pyöräreissun 3. päivä: Yö neuvolassa

 Päivän motto: Kohta sataa (Pete Parkkonen)

Tänään edessä oli nelipäiväsen pyöräilymme jännittävin etappi: Joutsa - Pieksämäki 92 km. Jännitystä aiheutti lähinnä tuntematon tieosuus sekä säätiedote, joka lupasi vesisadetta koko päiväksi.

Eilen rikkoutunut kännykkä herätti ajatuksia siitä, miten elämä on riippuvainen matkapuhelimesta. Onneksi Miksun kännykkä toimi joten emme jääneet pimentoon. Tässä vähän muistilistaa mitä kannattaa ottaa mukaan, jos puhelin sattuu sanomaan sopimuksensa irti kesken reissun:

- Kello/herätyskello. Aika orpoa rueta nukkumaan ilman herätyskelloa jos aamulla on tarkoitus herätä aikaisin.

- Kartta. Ilman google mapsia pärjää, jos reitti on tuttu. Tuntemattomalla reitillä voi eksyä helposti.

- Kirja. Ajattelin, että kyllähän matkalla pärjää kun on äänikirjat käytössä. Entäs sitten kun kännykkä sippaa?

- Kynä ja paperia. Tykkään tehdä matkoilla muistiinpanoja että tapahtumat ja paikat pysyvät tuoreemmin muistissa. Tätä varten minulla on aina mukana muistivihko ja kynä. Ne eivät mene jumiin eikä virta pääse loppumaan kesken.

- Kamera. Tällä reissulla kahden viimeisen päivän kuvasaldo jäi pojan kännykkäkameran varaan. Ajattelin kyllä ottaa varalta digikameran mukaan mutta en tietenkään ottanut. Ensi kerralla otan.

- Taskulamppu. Kaiken varalta, kun kännykän taskulamppu on pois pelistä.

Puolenmatkan lounastauko Kangasniemen Teboililla.

Alkumatka Joutsasta Kangasniemelle sujui aivan loistavasti: tasainen maantie, myötätuuli, vähäistä sadetta. Kun tien vieressä oleva kyltti ilmoitti, että saavuimme Etelä-Savoon, muuttui myös tie ylä- ja alamäkivoittoiseksi. Erään raskaan ylämäen jälkeen Miksu totesi sarkastisesti: 

- Tervetuloa Savoon.

Kangasniemen Teboililla pidimme lounastauon. Tarjolla oli broileria ja tirripaistia. Tirripaistia, ihanan rasvaista! Miksu tykkäsi enemmän broilerista ja tuumasi, että kasvisruuan etu liharuokaan verrattuna on se, että kasvisruuassa kaikki on syötävää. Liharuuassa voi olla luita, rustoja ja rasvaklönttejä. Totta tuokin. Meikä vanhan liiton miehenä veteli tirripaistin rasvoineen päivineen parempiin suihin.

Vielä hymyilyttää. Kohta sataa, kunnolla.

Kolmekymmentä kilometriä ennen Pieksämäkeä jouduimme sitten säätiedotustermein runsasta sadetta -tyyppiseen tilanteeseen. Vettä satoi niin rankasti, että silmälasit huurtuivat ja kengät tuntuivat kuin olisi polkenut märät pesusienet jalassa. Ehkä ensi kerralla hankin goretexkengät ennen reissuun lähtöä. Tämäkin pätkä päättyi aikanaan onnellisesti ja viiden tunnin pyöräilyn jälkeen pääsimme perille majoitukseen, Wanhan neuvolan majataloon.

Wanhan neuvolan majatalo, Selkiöntie 24 Pieksämäki.

Majatalon rakennus on alunperin 1948 Pieksämän ( silloinen kauppalan nimi) Terveystalo. Yläkerrassa oli kolme kätilön asuntoa ja katutasossa lasten neuvola. Wanhan Neuvolan Majatalo avasi ovensa 2014. Paikka on aivan keskustassa, puolen kilometrin päässä torista.

Kerroin tarinassa "Puheenvuoro pakolaisista" miten suonenjokelaisten ja pieksämäkeläisten välillä oli vihaa nuoruudessani 80-luvulla. Ennen oltiin sentään herrasmiehiä. Kuvassa herrasmiehet kuvattuna Pieksämäellä 30-luvun alussa. Miten tämä liittyy tähän tarinaan: ei mitenkään. Kuva: Finna.fi

Ulko-ovi oli lukossa, joten meidän piti soittaa ja pyytää omistajaa tulemaan avaamaan. Hän tulikin melkein heti ja kysyi, olinko saanut hänen eilen lähettämää sähköpostia jossa olisi ollut oven avainkoodi. Sain varmaan, mutta en tietenkään nähnyt viestiä ilman puhelinta. Kun seisoimme eteisessä läpimärkinä ja vettä valuen nainen kysyi, halutaanko me käydä saunassa. No aivan varmasi! Majoituimme huoneeseen, ripustimme vaatteet kuivumaan ja puolen tunnin päästä istuimme lauteilla heittämässä löylyä. Miten autuas olo viiden tunnin kylmyyden ja sateen jälkeen.

Yövyimme Pertti -huoneessa.

Yhteisissä tiloissa oli keittiö/oleskeluhuone, wc/suihkut sekä sauna.

Seinillä oli tauluja, jotka kertoivat neuvolan historiasta.

Illalla kävimme vielä syömässä ja kaupassa ostamassa aamupalatarpeita. Päivän pyöräily painoi jaloissa sen verran että ei jaksettu hifistellä vaan söimme hampurilaisaterian Hesburgerissa. Kun palasimme majataloon omistaja oli ulkoiluttamassa koiraansa. Koiravanhus oli jo 13 vuotias ja tuli tervehtimään meitä häntä heiluen. Nainen paljasti, että lemmikki on opetettu tervehtimään vieraita ja sai siitä hyvästä herkkupalan. Kun tehtävä oli suoritettu, koira nappasi herkut ja mielenkiinto meihin lopahti välittömästi. Hyvin ehdollistettu!

Paluupäivän aamu. Viimeinen etappi Pieksämäki - Kuopio.

Seuraavana aamuna olikin sitten reissun viimeinen pyöräilypäivä, jolle tuli pituutta n. 90 km. Ennen lähtöä yritimme tuulettaa huonetta kunnolla, sillä märkien vaatteiden hikinen löyhkä oli sanalla sanoen hirvittävä.

Paluumatkalla ei tapahtunut mitään erikoisempaa, joten tyydyn toteamaan lopuksi että neljän päivän reissu Lahdesta Kuopioon oli hieno kokemus säistä huolimatta ja kännykkä tuli kuntoon näyttöä vaihtamalla. 

Miksulla oli edelleen sama naistenpyörä, jolla hän pyöräili neljä vuotta aikaisemmin Nuorgamista Helsinkiin. Tosin tuunattuna seitsemänvaihteiseksi.

Tässä linkissä tarinaa viisi vuotta aiemmin tehdystä pyöräretkestä: Savo-Karjala pyörätour

Lahti - Kuopio pyöräreissun 2. päivä: Vesisadetta ja tuskanhikeä

Päivän motto: Kun ystävät varoittavat sinua, kuuntele.

Pyöräilyn toinen päivä valkeni Camping Sysmässä enteillen sadetta.

Camping Sysmän aamupalalla tiedustelin, onko heillä postikortteja myytävänä. Minulla on tapana lähettää reissuilta postikortteja itselleni ja säilyttää ne kansiossa. Eräänlainen postikorttimatkapäiväkirja siis (tulipa pitkä yhdyssana!). Ei ollut postikortteja. Viimeiset oli myyty edellisenä kesänä saksalaisille turisteille, joten luovuin koko ideasta tämän reissun ajaksi. Liian työlästä lähteä etsimään postikortteja pikkupaikkakunnalla. Sääli.

Ennen vanhaa oli komeita postikortteja. Ei ole enää...

Aamu meni kytätessä sopivan sateetonta rakoa pyöräilylle. Kun sellainen vihdoin tuli, lähdimme sotkemaan kohti Hartolaa ja sade saavutti meidät vartin pyöräilyn jälkeen. Sitten pyöräilimme säätermein ajoittaista sadetta -kelissä kunnes saavuimme Hartolan Jari Pekkaan ja kävimme syömässä. Tauon aikana sää kirkastui, jes! Matkanteosta tulisi nyt helpompaa.

Hartolassa on komea, arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema kirkko. Valmistunut vuonna 1913.

Paitsi että ei tullutkaan. Vähän pohjustusta aiheeseen: Pari viikkoa aikaisemmin törmäsin ystävääni Lauriin Puutossalmen kioskilla. Juttelimme kesälomasuunnitelmista ja kun kerroin meidän matkareitistä, Laurin reaktio oli:

- Älkää nyt kuitenkaan nelostietä ajako. Hartolan ja Joutsan väli on aivan hirveä! Rekkoja menee koko ajan.
- Mutta sehän on vain kahdenkymmenen kilometrin mittainen pätkä.
- Silti. Hankkikaa ainakin sivupeilit, että näette takaa tulevan liikenteen.

Toinen varoitus tuli tiistaina päivää ennen reissulle lähtöä. Miniäni Pihla kuuli meidän matkasuunnitelmasta ja vastaus kuulosti jotenkin tutulle:
- Ei kannata ajaa pyörällä nelostietä Hartolasta Joutsaan. Tiellä on ihan hirveä liikenne. Kiertäkää jotain toista kautta.

Kuva: Pixabay

Palataan tähän päivään. Olimme Hartolassa, tauko vietetty ja matka jatkui pitkin nelostietä Joutsaan. Tunnin kuluttua olimme yhä elossa mutta järkytyksestä jäykkinä. Tieosuuden piennar oli korkeintaan 20 cm leveä ja raskasliikenne paahtoi ohi vajaan metrin päästä jopa 4 - 5 rekan letkoissa. Lisäksi matkan varrella tehtiin tietyötä jolloin väylä kapeni entisestään. Ylämäessä talutimme pyöriä pientareen puolella, koska rekkojen ja tienvarsivaroitustolppien välissä ei mahtunut enää kulkemaan. 

Uskokaa siis rakkaat lukijat kun varoitan teitä:

ÄLKÄÄ AJAKO NELOSTIETÄ POLKUPYÖRÄLLÄ HARTOLAN JA JOUTSAN VÄLILLÄ.

Onnellisesti päättyneen neljänkymmenen kilometrin päiväetapin jälkeen majoituimme Joutsassa Hotelli Aatto & Elliin. Vanha 50-luvun kivitalo piti sisällään hotellihuoneita ja kellariravintolan. Ja mikä parasta: huoneessa oli sauna! Sauna napsahti päälle välittömästi ennen kuin ehdimme purkaa märät vaatteet ja matkatavarat. 

Sää aiheutti sen, ettei tehnyt mieli lähteä bongaamaan paikallisia nähtävyyksiä. Tosin kauppareissulla kävi mielessä, että liekö paikkakunnalla on oikeasti mitään nähtävää. Joutsa vaikutti pieneltä, uinuvalta 4350:nen asukkaan kunnalta. 

Joutsan keskustan sykettä torstai-iltana.

Kyllä Joutsassa jotain tapahtuu. Siitä todisteena tämä hotellin seinässä ollut juliste.

Hotellin kellariravintola oli tiiliseinäinen, holvikaarinen, pieni ja idyllinen paikka. Ennen kuin menimme syömään googlettelin paikan arvosteluita ja yksi kommentti toistui usein: hidas palvelu. No worries, meillä ei ollut kiirettä. Pyysimme ruokalistan, 0.5 litran sahtituopit ja menimme pöytään suunnittelemaan mitä syötäisiin.

Sahti on erikoinen, hiilihapoton olutjuoma josta Miksu tuumasi:

- Ihan kuin simaa johon on lisätty viinaa.

Jotain tuollaista sahdista oli aistittavissa ja 7 %:n alkoholipitoisuus aiheutti nopeasti hövelimmän olon. Mistään turhasta perinnejuomasta ei kuitenkaan ole kysymys: Sahti on rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi vuonna 2002, eli se kuuluu samaan joukkoon ranskalaisen shampanjan ja kreikkalaisen fetajuuston kanssa.

Päivän päätteeksi palkitsimme itsemme tuopillisella sahtia. Kippis!

Puoli tuntia myöhemmin Miksu kävi tiskillä huomauttamassa, että me voitais sitten tilata ne ruuat. Kanatoast ja kanapizza tulivatkin sitten vartissa ja hyvää oli. Ruokailun kruunasi köyhät ritarit mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Miksi köyhiä ritareita ei tarjoilla joka paikassa? Loistava perinteinen jälkiruoka! Ruokailun jälkeen ostimme vielä tuliaisiksi 0,3 litran sahtipullot hintaan 8 € kpl.

Miksu tyytyväisenä köyhät ritarit -jälkiruuan ääressä.

Kanapizza.

Kanatoast.

Illalla tapahtui sitten jotain, mikä muutti koko matkan luonnetta: puhelimen näyttö pimeni. Ilmeisesti kostea päivä teki tehtävänsä ja aiheutti luurissa oikosulun. Nyt olimme sitten loppumatkan Miksun puhelimen varassa. Navigaattorin virka siirtyi isältä pojalle.

Mitä sinä Savonlinnassa?

Mitä sinä -sarjassa on tällä kertaa vuorossa Savonlinna. Tänä kesänä ei tosin tarvitse perustella, miksi matkailee kotimaassa. Korona jyllää ja matkailua ulkomaille ei suositella.

Kävimme Savonlinnassa viimeksi 2014. Siitä tarkemmin tarinaa tässä. Tältä kesältä isot tapahtumat on peruttu, joten käytimme tilaisuuden tutustua myös Savonlinnan ympäristöön. Ensimmäisenä etappina kävimme Koloveden kansallispuistossa, joka sijaitsee Savonlinnasta 70 km pohjoiseen Heinäveden tien varrella.

Koloveden kansallispuistosta lisää: Luontoon.fi

"Maapohja on paikoin hyvinkin kivikkoista ja juurakkoista" No shit Sherlock!

Tuolla jossain se norppa uiskentelee. Ei tullut meitä moikkaamaan.

Koloveden kansallispuisto käsittää Suur-Saimaan luonnontilaista saaristoa, joka on mm. saimaannorpan koti. Pinta-alaltaan kansallispuisto on 47 neliökilometriä ja se on perustettu vuonna 1990. Maitse pääsee patikoimaan vain yhdelle reilun kolmen kilometrin pituiselle lenkille, muuten kansallispuistossa liikutaan meloen tai soutaen. Pieni varoituksen sana: satunnaiselle samoilijalle Kolovesi kahdenkymmenenseitsemän asteen helteessä ei ole mikään puistokävely. Me emme arvanneet tätä.

Koloveden polku on juurakkoinen ja kivinen, eli liikkuminen vaatii jonkinlaista peruskuntoa ja hyvät jalkineet. Hämähäkinseittejä roikkui puista, joten tarjouduin urheasti keulamieheksi ja raivasin rakkaalleni tietä erämaahan. Vaimolle Kolovesi oli ensimmäinen kansallispuistokokemus: hellettä, hyönteisiä ja kivikkoisia polkuja. Jossain vaiheessa hän kysyi minulta:

- Onko tämä ollut sulle pelkkää nautintoa?
- Joo.

Kaikki eteni hienosti taukopaikalle asti. Kaunis Koloveden ranta, patongit ja vesipullo. Mikä voisi mennä vikaan? Eksyminen. Jatkoimme tauon jälkeen polkua joka nousi jyrkän mäen laelle. Kolovesi näytti sen päältä kuin Kallavesi Puijontornista (savolaista liioittelua mutta henkisesti totta). Aurinko porotti, paarmat surisi ja vaimoa vi...ketutti. Kun viimein pääsimme takaisin autolle, kännykkä ilmoitti matkan pituudeksi 4,8 km (piti olla 3,3 km). Eksyttiin "vähän" mutta "kivaa" oli.

Villa Aria on kesähotelli, joka sijaitsee veden äärellä Savonlinnan ydinkeskustassa. Villa Aria valmistui vuonna 1896 Savonlinnan yleiseksi sairaalaksi ja uuden ilmeen talovanhus sai vuosina 1997–98, jolloin rakennus peruskorjattiin ja restauroitiin. (lähde: Visit Savonlinna)

Tämä on ollut sairaalan käytävä. Hotellihuoneet ovat entisiä potilashuoneita. 

Savonlinnassa majoituksenamme toimi idyllinen sairaala vuodelta 1896. Tuossa ei ole sitten tippaakaan sarkasmia. Sairaala, anteeksi siis hotelli, oli todellakin siisti ja huokui historiaa. Huoneisiin oli tehty moduleista wc ja nukkumaparvi. Miinuksena mainittakoon ilmastoinnin puute ja kohtuullisen kapea parisänky. Kun on yhdessä jo yli kymmenen vuotta, pariskunta tarvitsee yöllä omaa tilaa ja kylki kyljessä nukkuminen on hikistä puuhaa. Varsinkin kun huoneen lämpötila huiteli kolmessakymmenessä asteessa.

Hotellihuone nukkumaparvelta kuvattuna. Parvi oli kuin huonosti lämmitetty sauna. Onneksi sitä ei tarvinnut käyttää.

Sain kansallispuistosta salamatkustajan, sillä suihkun lattialla vilisti suuri hämähäkki. Hämähäkin tappaminen tietää kuulemma seitsemän vuoden epäonnea, joten edessä on kovia aikoja. Kestän sen tosin paremmin kuin vaihtoehtoisesti vaimon reaktion, jos hän olisi nähnyt kahdeksanjalkaisen pedon...

Savonlinnan vierailuun kuuluu olennaisesti sisävesiristeily. Lisätietoa: Sisävesiristeilyt Saimaalla

Tunnin risteily kustantaa 18 € /aikuinen

Tämän kesän Oopperajuhlat on peruttu. Sääli, sillä Olavinlinna on upea konserttipaikka.

Edellisen reissun tapaan laivaristeily ympäri Savonlinnan oli must. Jospa näkisimme norpan livenä! Risteilyemäntä ampui toiveen alas kertomalla, että tänä kesänä norppia ei ole näkynyt. 

Ravintola Waahto Savonlinnan satamassa.

Etanoita kahdelle. Toimii aina.

Ylikypsää porsasta, timjamiperunaa, sipulipyreetä ja chorizo-valkosipulivoita. Reissun ylivoimaisesti paras ruoka.

Risteilyn jälkeen maistui Ravintola Waahdon etanat ja possu. Aivan loistavaa evästä ja hinta sen mukainen. Ruuan jälkeen nousimme arjen yläpuolelle eli Sokos Hotellin muikkuterassille, josta on upeat näköalat. Koronan takia terassilla työskenteli vain kaksi henkeä ja paikka meni kiinni jo klo 21. Illan kruunasi upea auringonlasku, sataman ravintolalaivan olut ja paikalle saapuneet uittomiehet. Kaverit kertoivat mielenkiintoisia tarinoita puutavaran uitosta Saimaan reiteillä. Konttorirotan teki melkein mieli vaihtaa ammattia.

Sokos Hotellin Muikkuterassilta oli hulppeat näköalat.

Savonlinnan satama ja kivinorppa kesäkuun yössä.

Seuraavana aamuna kävimme tutustumassa hotellin respan mainostamaan Waahto Breweryyn, joka sijaitsi vain sadanmetrin päässä hotellista. Panimo myi paikallisia tuotteita ja siellä sai kuulemma myös maistiaisia. Brewery oli kuitenkin pettymys: ei myyjää, ei esittelyä, ei maistiaisia, ei mitään mainitsemisen arvoista. Odotimme tovin myymälässä kunnes rykäisin kovaan ääneen ja joku random panimotyötekijä ilmestyi paikalle (vaimo torui meikäläistä: "et sinä voi yskiä noin korona-aikaan!"). Kaveri odotti että valitsimme itse ostokset ja rahasti sitten jurosti. Se siitä.

Matkamuistoksi neljä pulloa paikallista olutta ja siideriä: 10 €

Olavinlinnan opastettu kierros tehtiin jo edellisellä kerralla, joten tyydyimme vain käymään linnan terassilla. Paikalla oli muutama turisti ja kaksi eksynyttä lokinpoikasta, jotka pitivät kovaäänistä meteliä. 

Linnareissun jälkeen siirryimme Kesäravintola Linnakrouviin syömään muikut uusilla perunoilla ja tartarkastikkeella. Yksinkertaista ja niin hyvää. Krouvin terassi on viihtyisä ja rakennus 1800-luvulta. Terassi on useammassa tasossa ja onneksi sillä kertaa tyhjillään, sillä henkilökuntaan kuulunut mies kasteli juuri kukkia ja sadatteli, kun kasteluvesi valui yllättäen ruukun pohjasta läpi suoraan alemmalle tasanteelle.

Kesäravintola Linnakrouvi. 

Mukava miljöö ja hyvät muikut. 

Muikut mahassa on helppoa jatkaa päiväretkeä keskustaan. Käytän aina tilaisuuden hyväksi jos törmään matkalla divariin, eikä tämä reissu ollut poikkeus. Saimaan Antikvariaatista tarttui mukaan Kurt Vonnegutin Titaanin Seireenit ja Marko Kilven Elävien kirjoihin yhteishintaan 15 €. Suosittelen molempia kirjailijoita lämpimästi. Kurt Vonnegut on klassikko ja Marko Kilpi kuopiolainen kansanedustaja ja dekkarikirjailija, entinen poliisi. 

Saimaan Antikvariaatti, Olavinkatu 34

Keskustasta matka jatkui Vääräsaaren sillan kautta Sulosaareen ja Lettukahvila Kalliolinnaan.

Sulosaaren ainoa rakennus on pieni, vaaleanpunainen huvila vuodelta 1889. Rakennuksessa toimii  Lettukahvila Kalliolinna.

Vääräsaaressa sijaitsee Wanha Kasino. Tsaarin ajoista asti asiakkaitaan palvellut Wanha Kasino valmistui Onnellisten saarille kylpylävieraiden huvi- ja seuraelämän keskuspaikaksi vuonna 1896. Ravintolatilan suunnitteli arkkitehti Johan Jacob Ahrenberg (1847–1914). Lähde: Spahotelcasino.fi

Koiraihmisille vinkiksi: Olavinlinnan lähellä olevan Hotelli Hospitzin terassilla on menu myös koirille!

50- ja 60-luvulla Suomessa purettiin suruttaa vanhoja rakennuksia uusien tieltä. Savonlinnassa on jotain sentään säästetty. Varsinkin Linnankadun varrella sijaitsee useita 1800 ja 1900-luvun taitteen komeita puutaloja. Näistä löytyy kattava historiakatsaus Parasta Saimaalla -sivulta Savonlinnan viehättävät puutalot

Ravintola Valo, Linnankatu 12

Illan pizzat syötiin Ravintola Valossa. Paikka on komea vuonna 1915 rakennettu puinen jugendtalo, jonka edessä on iso terassi. Koronasta johtuen täälläkin oli paljon tilaa ja asiakkaina vain suomalaisia. Menu näytti todella erikoiselle ja päätimme tilata eri pizzat ja laittaa ne puoleksi. Näin saimme maistaa sekä paholaiskana- että jalopizzaa, hyviä molemmat.

Paholaisenkana: Broileri, ananas, bearnaisekastike, paholaisenhillo ja juusto.

Tarjoilija kertoi, että eniten tänä kesänä on mennyt Valo pizzaa. Se on niin omituinen! Pizzassa on savumuikkua, varhaisperunaa, tilli-sitruuna creme fraichea, punasipulia ja juustoa. Ei uskallettu kokeilla eli jäi ensi kertaan.

Lähtöaamuna torilta tarttui vielä mukaan lakka- ja omenalörtsy.

Jos haluat nähdä maailman suurimman puukirkon, sinun ei tarvitse matkustaa Kerimäkeä kauemmas. Kirkkoon mahtuu viisituhatta henkeä ja istuinpaikkoja on kolmelletuhannelle! Miksi ihmeessä tuollainen kirkko rakennettiin pieneen itä-suomalaiseen pitäjään? Erään legendan mukaan rakentajille sattui mittavirhe, mikä tuntuu aika epäuskottavalta. Niin tumpeloja sen ajan timpurit eivät voineet olla että kattoristikkoa pystyttäessä joku olisi tuumannut: tulipas tästä pirun korkea! Näytäppä vielä niitä piirrustuksia. 

Ei, tumpeloita eivät rakentajat olleet vaan päinvastoin. Kerimäen kirkko on edelleen puurakentamisen mestariteos.

Kirkon edessä olevalla kellotapulilla on korkeutta 42 metriä.

Kirkko ei meinannut mahtua valokuvaan.

Savonlinnasta on Kerimäelle matkaa n. 25 km

Kirkonmäellä oli hiljaista ja syy selvisi pian: kirkko aukesi vasta klo 11. Painuimme siis puoleksi tunniksi kahville. Tasalta paikalla pyöri jo turisteja ja sujahdimme sujuvasti sisään. Jos kirkko on iso ulkoapäin niin sisätilat aiheuttivat myös hämmennystä. Ja tämä kaikki on rakennettu jo vuonna 1847!

Kirkossa on neljä kaminaa vuodelta 1915. Kaminat eivät ole enää toiminnassa eikä kirkkorakennuksessa ole lämmitystä. Joka vuosi joulupäivän aamuna järjestetään  joulujumalanpalvelus, jossa vanhan perinteen mukaan istutaan turkit päällä ja kintaat kädessä.

Kangasalan urkutehtaan 20-ääniset urut vuodelta 1894 näyttävät suuressa kirkkosalissa melkein lastenuruilta.

Kirkon kupoli kohoaa 27 metrin korkeuteen.

Kirkossa ei ole mukavuuksia. Penkitkin on niin kapeat ja kovat, että rahvas ei pääse nukahtamaan saarnan aikana.

Kirkossa oli ryhmä, jossa puhuttiin ruotsia. Normitilanteessa ei mitään kummallista mutta näin korona-aikaan nostatti kulmakarvoja. He olivat varmaan suomenruotsalaisia. Ruotsalaisille rajat pysyvät tänä kesänä kiinni heidän katastrofaalisen koronatilanteen vuoksi.

Kerimäen kirkkorannassa kävimme vielä katsomassa punaisia venevajoja. 

Muita tarinoita:

Mitä sinä Mikkelissä?

Mitä sinä Lahdessa?