Kävin torstaina Toriherkussa syömässä megalihiksen (lihapiirakka, pihvi, kanamuna, juusto). Grillin asiakastilassa istui vanhempi rouva. Perässäni tuli iäkäs herrasmies ja nämä kaksi tervehtivät toisiaan kuin vanhat tutut. Juuri silloin rokkarin näköinen kaveri käveli grillin ohi ja kaksikko seurasi katseella kulkijaa. Mies tokaisi:
- Siellä vaan rokki soi.
- Koronarokki, nainen tuhahti vihaisesti.
Olin todella huojentunut, että huppari peitti rannettani koristavan kolmen päivän Kuopiorock vip-rannekkeen.
Kuopiorock näkyi kaikkialla.
Kuopiorock järjestettiin välivuoden jälkeen pandemian varjossa. Tämän huomasi myös paikan päällä. Esiintymislavojen luona ihmiset pitivät enimmäkseen turvavälejä, kasvomaskeja näkyi siellä täällä ja käsidesejä oli saatavilla joka pöytätasolla. Kaiken kaikkiaan meno oli rauhallisempaa kuin ennen koronaa.
Turmion Kätilöt aloitti rockin.
Staminan aikana taivas repesi ja vesisadetta riittikin sitten torstaina iltaan asti.
Aina loistava Amorphis. Kuvat otettu takarivistä.
Ensimmäisen päivän pääesiintyjä Within Temptation Hollannista. Nightwishin ohella rockin paras veto.
Perjantain aloitti Anssi Kela.
Klamydia.
Klamydian lavashowhun kuului sateenkaari.
En ole koskaan nähnyt Puistolavalla näin paljon yleisöä. Sakari Hietala kuulutti seuraavan esiintyjän: "Hän on elävä legenda jota me kaikki saamme kiittää siitä, että suomalainen rock löi läpi maailmalla!".
Lavan otti haltuun Andy McCoy, joka heitti todella hienon keikan. Soolobiisien lisäksi bändi soitti Hanoi Rocksin hitit Tragedy, 11th Street Kids ja Oriental Beat
Keikan aikana Andy esitteli taustalaulajana olevan naisen tyttärekseen ja tämä lauloi kaksi biisiä. Tytär? Hämmentävää. Googlettamalla selvisi, että kyseessä on taiteilija Sofia Zida, joka ei todellakaan ole sukua Andylle. Kaksikko on vastikää järjestänyt yhteisen taidenäyttelyn otsikolla "Like father like daughter".
Antti Tuisku sai aikaan yleisöryntäyksen.
Perjantain pääesiintyjänä Haloo Helsinki.
Lauantain yllättäjä: jyväskyläläinen Lost Society. Todella kova liveveto!
Herra Ylppö oli hyvällä tuulella. Settiin mahtui kolme Vain Elämää -coveria. "Mies murtuu" jäi kuulematta, harmi.
Beast in Black
Amaranthen lavashow oli sävy sävyyn iltataivaan kanssa.
Lauantain pääesiintyjä Nightwish. Oli näitä esiintyjiä muitakin mutta kännykkäkuvat eivät kaikkien kohdalla onnistuneet.
Kaiken kaikkiaan loistavasti järjestetty tapahtuma, upeita esiintyjiä, eivätkä sadekuurotkaan onnistuneet latistamaan tunnelmaa. Artistit pitivät puheita siitä, miten hienoa on taas päästä esiintymään ja tekemään töitä. Vaikea kuvitella miltä tuntuu, kun pandemia tekee työttömäksi ja tulevaisuus on täysin hämärän peitossa. Suuri respect ja voimia kaikille tapahtuma-alalla työskenteleville.
Tuliko tästä koronarock? Se jää nähtäväksi. Vastuu on kuitenkin viime kädessä myös yleisöllä, järjestäjät tekivät kaiken mitä pitikin.
Vipissä ei ollut tungosta ja turvavälit toimivat illallakin hyvin.
Olavi tuli taas ottamaan Kuopion haltuun. Henry's Pubin loppuunmyyty keikka todisti, että kaveri on edelleen kovassa vedossa ja nauttii työstään täysin rinnoin.
Keikan alussa soineet uuden Skorpioni albumin kappaleet saivat uteliaan myönteisen vastaanoton. Hämmentävin biisi oli maaginen Miten mulla meni, joka pakottaa kuulijan keskittymään lyriikoihin. Uusivirran lyriikat ovat moniselitteisiä kudelmia, joissa tarina kerrotaan hienovaraisesti vihjaillen. Uuden levyn hitti Kesäyön uni räjäytti potin ensimmäisen kerran ja sai porukan bailaamaan.
Keikan puolivälissä Olavi riisui paidan pois ja sai naisyleisön jakamattoman huomion. Hillitsin itseni ja pidin paidan päällä, vaikka Henkan lämpötila lähenteli ruotsalaista saunaa. Keikalla kuultiin 10 vuotta sitten julkaistun albumin Minä olen hullu kappaleet Löysäläisen laulu ja nimikappale Minä ole hullu. Vanhempaa materiaalia edustivat Reeperbahn ja Nukketalo palaa. Omalta suosikkilevyltäni Ikuiset lapset soi illan aikana Mannerlaatat, Kauneus sekoittaa mun pään ja Auttakaa!
Välispiikeissä Olavi yltyi kehumaan Kuopiota ja heitteli pikkutuhmaa läppää. Hän mainosti bändin basistin olevan sinkku ja kysyi, onko yleisössä sinkkuja:
- Täällä on seitsemän sinkkua. Hyvältä näyttää. Tosin se on seitsemän liikaa, meidän basisti kun tykkää olla yksin.
Välillä Olavi teki galluppia, moniko on pannut bändin rumpalia.
- Kyllä täällä käsiä nousee.
Solistin hyväntahtoinen huumori ja poikamainen karisma sekä bändikavereiden säestämä herjanheitto puri hyvin nauravaan yleisöön.
Olavi oli esittelemässä seuraavaa biisiä "tämä on ihan Kuopiota varten", kun joku yleisöstä huusi:
- Lentävä kalakukko!
Olavi pysähtyi sekunnin murto-osaksi, totesi "ei ihan" ja aloitti ilmeisen ex temporena Edu Kettusen kappaleen Lentäjän poika sähköuruilla itseään säestäen. Muu bändi seurasi aluksi vierestä ja liittyi sitten pikkuhiljaa mukaan. Lyhennetyn version jälkeen artisti totesi, että tarkoitus oli kyllä soittaa uuden albumin Huhuu. Huhuu päättikin varsinaisen keikkasetin komeasti.
Heti keikan alussa kiinnitin huomiota bändin kitaristiin. Olavin biiseissä on kosolti kauniita kitarariffejä ja tänä iltana Timo Kämäräisen soitto kuulosti erinomaiselta. Kun bändi saapui ensimmäiselle encorelle ja aloitti kappaleen Sininen kukka, kitaristista kuoriutui varsinainen Mark Knopfler. Olavi antoi Timolle tilaa ja tämä soitti suurimman osan kappaleesta pelkän rytmiryhmän säestyksellä. Kävin keikan jälkeen kiittämässä Kämäräistä illan ikimuistoisimmasta hetkestä.
Toisen encoren aikana Olavi pyysi yleisön joukosta päivänsankari Lauran kavereineen lavalle. Olavin johdolla koko Henkka lauloi hänelle hyvää syntymäpäivää. Yleisössä oli myös toinen synttärisankari Jaakko, jonka Olavi kutsui myös lavalle ja ripusti kitaran tämän kaulaan. Laura kavereineen sai marakassit.
- Nyt soitetaan Nuori ja kaunis. Se on niin vitun helppo biisi, että sen osaa kaikki.
Sitten koko sekalainen kombo esitti biisin ja yleisö toimi taustalaulajana. Moniko tekee keikallaan noin? Uusivirralle yleisön huomioiminen on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Olavi on vuosien varrella noussut Suomi poprockin eliittiin. Silti kaveri ilmoitti taas keikan jälkeen, että kaikki ovat tervetulleita morjestamaan häntä baarin puolelle. Olaville suosio ei tunnu nousevan päähän, vaikka tilaisuuksia varmasti olisi. Luin Soundista haastattelun jossa hän perusteli, miksei osallistu esim. tosi-tv juttuihin:
– Jos kokisin äkillisen mullistuksen suosiossa vaikkapa Vain elämään
ja muun näkyvyyden kautta, pääsisin ”yhdessä yössä tähtiin” ja
valloittaisin vaikka Hartwall-areenan. Se toisi mukanaan uudenlaisia
kokemuksia, mutta samalla se veisi minut tästä tällä hetkellä
täydellisen siunatusta itsenäisyydestä sinne julkisuuden varjopuolien
äärelle. – Olen jopa hieman pelännyt sitä, mitä tapahtuisi, jos
minusta tulisi suuren kaliiperin julkkis. Haluan pitää kiinni
yksityisyyteni rippeistä ja voida käydä lasteni kanssa Linnanmäellä
kaikessa rauhassa, hypätä seiskan ratikkaan ilman että olen siellä kuin
suuri huutomerkki tai mennä Mäkelänrinteen uimahalliin ilman, että siitä
kirjoitellaan Seiskaan. (Soundi 5/2019)
Ihmettelin keikan jälkeen vaimolle, että miten tuo kaveri ei ollenkaan vanhene! Vaimo kuittasi maanläheisesti: - Se on alle neljänkymmenen. Ei tuossa iässä vielä vanheta.
Painakaapa tuo mieleenne nuoret ( alle nelikymppiset)!
Tarinoita Olavi Uusivirran keikoista tässä linkissä: Olavi Uusivirta
Ensimmäinen ihminen astui kuun pinnalle 50 vuotta sitten. Yritin muistella, missä mahdoin olla kun Neil Armstrong lausui legendaarisen "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle" -lauseen. Taisin olla potalla.
Viimeiset jenkit käväisivät kuussa vuonna 1972. Sen jälkeen on ollut hiljaista. Ehkä vahvin ehdokas seuraavaksi kuukävelijäksi on kiinalainen taikonautti. Meidän härmäläisten huulilla suurin kysymys kuuluu: koska on suomalaisen vuoro?
Nokian kännykkä on monta kertaa tehokkaampi kuin Apollo 11:sta tietokone, joten eiköhän meiltä tietotaitoa löydy. Laitetaan sote ja muut vouhotukset jäihin ja keskitytään olennaiseen eli lähettämään ensimmäinen sisunautti kuuhun. Eikö olisi hienoa!
Uudenmaan autotehtaalla koottu kuumobiili, kyydissään historian ensimmäinen sisunautti. Mutta kuka?
Sitten tullaan dilemmaan, kuka suomalainen saa kunnian astua ensimmäisenä kuun pinnalle. Mitä hän sanoo? Onko jaloissa reinot? Onko hän selvinpäin? Ja ennen kaikkea: mitä ulkomaalaiset ajattelevat siitä?! Ei sinne ainakaan entistä urheilijaa voi lähettää. Seppo Räty saattaisi ensitöikseen laukaista suorassa lähetyksessä: "kuu on paska planeetta". Tommi Evilä kokeilisi, miten pitkälle kuussa voi hypätä ja Juhani Tamminen latistaisi tunnelman toteamalla: "Eihän täällä ole ketään! Lähdetäänpäs kotiin veljet".
Paavo Väyrynen laskeutumassa kuuhun? Ei kiitos.
Poliitikkoja ei myöskään kannata lähettää matkaan. Ajatelkaa nyt esim. jos maailman ensimmäinen ihminen kuussa olisi ollut Paavo Väyrynen: "Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri harppaus Paavo Väyrysen presidentinvaalikampanjalle". Paavon voisi vaihtoehtoisesti lähettää pelkällä menolipulla Uranukseen.
"Tiällä Mualimannapa. Kuulooko kuuraketti? Ee teitillä onkelmia satu olemaan?"
Lähtöpaikaksi kävisi parhaiten Mualimannapa eli Kuopion tori. Ennen lähtöä torilavalla pidetään perisavolainen spektaakkeli: Tarot esittää kappaleen Ashes to the Stars ja Timi Lexikon biisin Moon kuu. Teemu Vesterisen stand up show laukaisee lähtöjännityksen ja saa unohtamaan kuolemanvaaran ja hankkeen mielettömyyden. Tämän jälkeen sinivalkoinen raketti kohoaa sinivalkoiselle taivaalle Sibeliuksen Finlandia-hymnin säestyksellä. Solistina tietenkin Saku Kuosmanen.
Mutta kuka siis on historian ensimmäinen suomalainen kuussa? Jos tämä tapahtuisi vuonna 1969, vastaus olisi selvä: Olavi Virta. Ajatelkaa sitä kyynelten määrää, kun Virran Ola kuunkamaralle astuessaan pysähtyy, vetää syvään henkeä ja aloittaa: "Hopeinen kuu luo merelle siltaa..." Siinä olisi maailman kansoilla ihmettelemistä. Musiikki on universaali kieli, joten tunnelma ei jäisi kenellekään epäselväksi.
Paras vaihtoehto 2020-luvun sisunautiksi on Jani Wickholm. Ai kuka? No vuoden 2004 Idols -laulukisan kakkonen tietenkin! Jani on maanläheinen kansanmies, johon on helppo samaistua. Ja se ääni!
"Kuulooko Mualimannapa? Ilimottelempa vuan, että Kalakukko on laskeetunna ililman aekojaan"
Kuvitelkaa seuraavainen skenaario:
Andy McCoy ja Jani Wickholm laskeutuvat kuuhun. Andy on itseoikeutetusti mukana, koska hänellä on vuosien kokemus muissa maailmoissa olemisesta. Andy on "Spaced out of my head", kuten Hanoi Rocksin biisissä Tooting Beck Wrecked todetaan. Jani siis astuu ulos aluksesta, kiipeää tikkaat alas kuin Armstrong ikään ja astuu kuun kamaralle. Seuraa hetken hiljaisuus, tv-katsojat pidättävät henkeä ja huomaavat Janin kainalossa kitaran. Hän ottaa kitaran esiin ja on tekevinään soundcheckin (tekevinään, koska kuussa ei ole ilmakehää, joten kitarasta ei näin ollen kuulu ääntä). Sitten Jani aloittaa kappaleen Kuu, ja kylmät väreet kulkevat läpi Suomen Hangosta Nuorgamiin. Playback-nauhan säestämänä luonnollisesti.
Jani Wickholm kuun kamaralla
Kuu Kuinka monta kertaa Kuu oli oppaani mun Kuinka monta kertaa Taivalta taittelin Etsien, kaivaten Niin apua sen, valoa tielleni tuo Näytä reitti taas rakkaani luo
Mä kuulta kyselin tietäni kotia päin Luokses matkaa teen Se oli kapea polku, sen valossa näin Niin kivinen Mä kuulta kyselin tietäni kotia päin Tieltä eksy en Mä vaikka välillä usvaan ja pimeään jäin Luokses matkaani teen
Kuu Yöksi ilta tummuu Kertooko kaipuusta tuo? Kuinka luokses kaipaan Taivalta taittelin Etsien, kaivaten Niin apua sen, valoa tielleni tuo Näytä reitti taas rakkaani luo
Näin Kuopio Rockin alla aloin muistella elämäni ensimmäistä festarikeikkaa Sorsasalossa juhannuksena 1984. Kuopiossa järjestettiin Highway Rock ensimmäisen ja samalla viimeisen kerran. Minun piti alunperin olla aivan muualla, mutta kohtalo puuttui peliin ja löysin itseni seisomasta Sorsasalon raviradalta vesisateessa kolmentuhannen muun ihmisen kanssa.
Kesäkuun alussa päätin, että tämä juhannus vietetään festareilla. En enää muista alkuperäisen tapahtuman nimeä, eikä siitä löytynyt mitään mainintaa netistä. Johtunee siitä, ettei sitä koskaan järjestetty. Ostin kalliin lipun etukäteen, pakkailin kamoja ja vain viikkoa ennen juhannusta sain lukea lehdestä uutisen, että tapahtuman järjestäjä katosi tuhka tuuleen vieden ennakkomaksut mennessään. En tiedä, saatiinko kaveria koskaan kiinni, mutta rahat meni ja ketutus oli ankara. Juhannus oli pilalla.
Sitten kaverini Kake ja Tepi ehdottivat, että lähtisin heidän mukaan Kuopion Highway Rockiin. Tarkoitus oli leiriytyä Taivalharjun leirintäalueella. Lyöttäydyin kavereiden seuraan ja kun Simppa lähti vielä mukaan, meitä oli neljän hengen iskujoukko valmiina pitämään hauskaa. Ja hauskaa meillä olikin.
Itse Highway Rockista ei ole enää paljoa muistikuvia näin kolmenkymmenenviiden vuoden jälkeen. Ravirata oli outo paikka festarin järjestämiselle ja taivaalta satoi vettä. Päätin tutkia leikekirjaani ja löysin Savon Sanomissa 27.06.1984 julkaistun jutun, joka valottaa hyvin, miksi Highway Rockia ei järjestetty uudestaan. Tässä Keijo Leppäsen raporttia paikan päältä:
Higway rockista puuttuu se jokin
Lita Ford, Blackfoot, Johnny Thunders & Heartbreakers, Southside Johnny, Popeda ja Hanoi Rocks. Siinä muutamia kuumimpia nimiä juhannuksen keikkailijoista. Ja myös syy siihen, miksi Highway Rock Kuopion Sorsasalossa oli jo etukäteen tuomittu epäonnistumaan. Tarpeeksi kovia nimiä ei onnistuttu saamaan Kuopioon ja yleisömäärä jäi siksi mitä se oli.
Vaikka Sorsasalossa olivat teinibändit Broadcast ja Yö, niin toisilla festivaaleilla oli tarjota huomattavasti enemmän. Kuten esimerkiksi yöpymismahdollisuus alueella ja näkö- ja kuuloetäisyys esiintyjiin. Nyt yleisö joutui seisomaan puolitoistametrisen aidan takana noin kolmenkymmenen metrin päässä esiintymislavasta. Kontaktivaikeuksista kärsivät sekä yleisö että esiintyjät.
Festarin aloitti haminalainen Saigon
Broadcastin keikasta Leppänen toteaa seuraavaa:
Bändi oli hyvässä vedossa, mutta miksaus oli alle arvostelun koko esityksen ajan. Voimakkaasti säröytynyt äänentoisto ja miksauksen keskiäänivoittoisuus ei antanut parasta kuvaa Broadcastin musiikista. Parhaimpina juttuina jäivät mieleen "Rainy Night" ja "You Broke My Heart", ja myös tuorein singlebiisi toimi hyvin. Kitarat soivat kauniisti, mutta pianon puute haittasi bändin levysoundiin tottuneita.
Dave Lindholmin The Run Runs selvisi setistään paremmin:
The Run Runs ei liikoja vitkastellut oman settinsä pystyttämisessä ja sama rentous leimasi bändin soittoakin. En tiedä tekeekö The Run Runs tämän tietoisesti, mutta kuulijalle jää ainakin sellainen maku, että yleisöä yritetään innostaa viimeiseen sointuun asti.
Lopetusnumerona oli tietysti yleisönhuudatusbiisi "Hey hey, I love that Sauna". Ja yleisökin eli sen mukana kenties parhaiten koko iltana. Toki Davekin huomasi yleisön eristyneisyyden, mutta totesi kuten ennenkin: "Näin se menee..."
Feedbackin keikalle Leppänen antaa huutia:
Bändi vaikuttaa liiaksi sisäänlämpiävältä, jotta yleisö huomaisi sen osaavan myös esiintyä. Sanoitukset ovat kaukaa haettuja tanssimusiikiksi ja sävellykset vailla tarttumakohtia noustakseen hiteiksi. Bändin tavaramerkki, elastinen rytmiikka, ei myöskään mene perille suurelle yleisölle. Muutos olisi toivottava. Mistä johtuu, että parhaat saavutuksensa Feedback tekee vieraan materiaalin parissa ja englannin kielellä?
Yön konsertti koostui lähinnä uusista biiseistä, mutta mukaan oli otettu myös vanhempaa materiaalia kuin muistoksi miesten punk-taustasta. Ja muistohan tuo punk-kausi oli. Yö on tällä hetkellä vieraantunut siitä lähes kokonaan pois. Jos ei oteta lukuun Jussi Hakulisen kostyymia ja laulaja Ollin niittejä.
Musiikki ja soittotaito eivät olleet missään balanssissa maineen suhteen. Kosketinsoittaja Hakulisen mahtava soitinarsenaali jäi vai rekvisiitaksi ja soittajiksi ryhmästä voi mainita vain basistin ja rumpalin.
Yö
Illan päätti ulkomaan ihme Toto Coelo:
Yön jälkeen esiintynyt Toto Coelo, englantilainen laulu- ja tanssiryhmä olisi toiminut jossakin ravintolassa pikkutunneilla, muttei täällä. Elävän musiikin vastapainoksi tarjottiin yleisölle neljä tanssivaa laulajaa, jotka esiintyivät valmiiden nauhojen turvin.
Nauroin ääneen kun luin arvostelua. Ei ollut hyvä päivä festareilla, mutta ei myöskään kriitikolla. Omissa muistoissa tapahtuma jäi sivuseikaksi ja pääasia oli Kaken ja Tepin kanssa kohkaaminen suomalaisessa suviyössä.
Juhannuspäivänä kävimme vielä Siilinjärven Huvikummussa katsomassa Lita Fordia ja Hanoi Rocksia. Sekään ei mennyt ihan putkeen, mutta siitä keikasta enemmän tarinassa Hanoi Rocks.
On heinäkuu ja runosuoni kuivuu. Lomaviikko tuli ja meni. Viikon loma on vähän niin kuin Jaakko Teppo lauloi aikoinaan Työttömän veisussa: maha menee tyhjäks kertapierasulla. Näillä mennään ja onneksi elokuussa sitten lisää.
Happoradio
Kuopion Viinijuhlat oli viime viikolla kiihkeimmillään ja kävimme kahtena perättäisenä iltana haistelemassa tunnelmaa. Lasiakaan en viiniä maistanut, olutta sitäkin enemmän, mutta todellinen motivaatio oli hyvät esiintyjät: perjantaina Happoradio, Ellinoora ja J. Karjalainen, lauantaina Sanni ja Don Huonot.
Happoradio oli sykähdyttävä kuten aina. Uusi hitti Tehdään jotain kaunista nosti palan kurkkuun. Pala kurkussa oli myös solisti Aki Tykillä. Hän kertoi sairastavansa flunssaa ja taisteli äänen kanssa koko keikan ajan. Tehtävää ei helpottanut yhtään se tosiasia, että Tykin yläfalsetti on bändin tavaramerkki melkein jokaisessa biisissä. Urhea taistelu palkittiin ja toipilas selvisi urakasta mallikkaasti.
Ellinoora
J. Karjalainen
Don Huonot oli uusi ja kauan odotettu livekokemus. Vuonna 1999 ostin Donkkareiden Tähti -CD:n ja rakastuin bändiin, mutta valitettavasti liian myöhään. Pian tuon jälkeen yhtye hajosi ja poistui takavasemmalle. Harmittelin, että kavereita tuskin enää näkee keikoilla.
Mutta toisin kuin 60-luvulla sanottiin nyrkkeilyn raskaansarjan mestareista (hävittyään he eivät koskaan palaa takaisin), Don Huonot palasi. Minulla ei ole mitään vertailukohtaa bändin alkuaikojen esiintymisiin mutta voin kuvitella, että meno on ollut villiä. Sedät nimittäin jaksavat heilua edelleen!
Sanni
Viinijuhlilla riitti väkeä ja kun kyse on suomalaisista, osa oli tukevasti viinin hengen vallassa. Näinhän se menee täällä pohjolan perukoilla. Viini on nautintoaine ja voi pojat, että ihmiset nauttivat! Oluen kanssa homma pysyi vähän paremmin hanskassa.
Kerron tähän loppuun oman ensikokemuksen viinin valmistamisesta. Raaka-aineina käytimme vettä, hiivaa, sokeria ja appelsiinia. Kutsuimme lopputuotetta Peikkojuomaksi. Peikkojuoma ei ollut puna- eikä valkoviiniä, vaan paremminkin harmaaviiniä, joka jätti seuraavana aamuna suuhun mahahappoisen jälkimaun. Teimme satsin Kaken ja Tepin kanssa.
Meille sattui aloittelijan moka: "viinikanisterin" korkkiin unohtui tehdä reikä. Kun parin päivän jälkeen kävimme autotallin kätköllä, meitä odotti outo näky: muovikanisteri oli paisunut lähes jalkapalloksi, josta kanisterin kulmat törröttivät kuin kissan korvat. Räjähdysvaara oli ilmeinen. Alkoi kärsivällisyyttä vaatinut käymispaineen purku varovasti korkkia availlen.
Kesken projektin autotallin ovi aukesi ja pikkuveljeni astui sisään. Hän ihmetteli meitä kolmea ja epämuodostunutta muovikanisteria:
- Mitä siinä on?
- Mopon bensaa. Oltiin just tankkaamassa. Mee pois!
Lopulta joimme keskenkäyneen Peikkojuoman, tulimme pieneen humalaan ja sitäkin kauheampaan krapulaan. Eli vietimme eräänlaiset alaikäisten viinijuhlat.
