Terveisiä Pisalta/Pisasta!

Pisan torni

Otsikko oli vähän ongelmallinen. Sanotaanko terveisiä Pisalta vai terveisiä Pisasta? Joku kielipoliisi voisi ottaa kantaa tähän dilemmaan.

Oli lauantai ja vaimo töissä, eli tavallisen tylsä päivä. Onneksi asumme ”mualimannavalla” eli Kuopiossa, mistä on hyvät kulkuyhteydet kaikkialle. Niinpä päätin lähteä käymään Pisassa. Edellisestä käynnistä on kulunut jo kaksikymmentä vuotta. Pakkasin repun, hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan kohti lentokenttää. Kymmenkunta kilometriä myöhemmin moottoritiestä erkani lentokentän ramppi. Painoin kaasua, ohitin rampin ja jatkoin moottoritietä pitkin kohti pohjoista.

Tässä vaiheessa lukija arvannee, että kertoja on virtsannut häntä linssiin. En matkustanut Italiaan vaan Nilsiään. Nilsiän Pisa on 270 metriä korkea vaara, joka sijaitsee keskellä luonnonsuojelualuetta. Alueella on patikointireittejä, näköalatorni ja historiallisia maamerkkejä. Ilma oli pilvinen mutta sateeton, joten keli oli juuri passeli pienelle patikkaretkelle.

Kuopiosta on Pisalle matkaa 67 kilometriä. Tieviitat ovat selkeät, mutta silti onnistuin eksymään. Suunnistin nimittäin GPS-kartan mukaan. Saanko jo sanoa, että GPS-kartat ovat saatanasta? Ihminen on läpi historian pärjännyt paperikartoilla ja kompasseilla, mutta nyt emme osaa edes lähikauppaan ilman satelliittiopastusta. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes käännyin tienviitan mukaisesti sivutielle, josta matkaa perille oli enää kilometri. Hetken päästä GPS näytti, että minun piti kääntyä sivutieltä pienelle metsätielle. Ihmettelin ohjetta, mutta käännyin sokeasti neuvottuun suuntaan ja köröttelin hiekkatietä mäkiä ylös alas yhä syvemmälle erämaahan.

Yhtäkkiä GPS ilmoitti, että olin perillä. Pysäytin auton keskellä ei mitään, ympärilläni pelkkää metsää. GPS oli neuvonut tien, jota myöten pääsi autolla lähimmäksi Pisaa. Vaara sijaitsi kilometrin päässä, mutta luontopolku kulki aivan muualta. Kiroilin hetken, käänsin auton ja palasin tulosuuntaan. Kun pääsin takaisin oikealle tielle, ajoin puolisen kilometriä ja heti seuraavan mutkan takaa ilmestyi parkkipaikka sekä iso PISA-kyltti. Älkää hyvät ihmiset käyttäkö gebsiä kun ajatte maaseudulla vaan luottakaa tienviittoihin. Niin meidän isätkin ovat luottaneet.

Kuin löylynä kiukaaseen taivas ripotteli päälleni pari pisaraa. Patikoin pitkin metsätietä ja kaipasin kumisaappaita. Sadetta ei kuitenkaan tullut. Metsätie vaihtui kapeaksi poluksi, joka vei sakeaa aluskasvillisuutta kasvavaan metsään. Vastaan tuli pari pariskuntaa, mutta muuten reitti oli hiljainen. Linnut lauloivat ja räkättivät, pensaat kahahtelivat ja puut narahtelivat. Luonnonsuojelualueen metsä on sen verran sankkaa, että mielikuvitukselle jää mukavasti aikaa tulkita outoja ääniä hirven, karhun tai suden aiheuttamiksi. Onneksi aurinko paistoi kirkkaasti, eikä möröt tulleet esiin piiloistaan.

polun varrella oli penkki

Penkissä oleva muistolaatta sai hiljentymään hetkeksi

Kilometri ennen Pisaa maasto muuttui kangasmetsäksi ja polku lähti loivaan nousuun. Vaaran juurella alkoi nousu, johon oli rakennettu teräskaide ja jyrkimpiin kohtiin metalliportaat. Portaista huolimatta kiipeäminen on rankkaa, eikä Pisalle ole huonokuntoisilla tai liikuntarajoitteisilla mitään asiaa. Vaaran laella olisin voinut puristaa hupparista litran hikeä. Sää oli lämmin mutta pidin pitkiä vaatteita ötököiden varalta. Koko matkalla en tavannut yhtään hirvikärpästä ja itikoitakin oli vain muutama. Että se niistä ötököistä.

Täyssinän rauhanraja  vuonna 1595

Pisa kohoaa 170 metriä ympäröivän maaston yläpuolelle ja se on ollut aikoinaan Ruotsi-Suomen ja Venäjän rajalla. Täyssinän rauhassa vuonna 1595 Ruotsi ja Venäjä saivat sovittua valtakuntien välisen rajan sijainnin. Rajapyykit merkittiin maastollisesti merkittäviin paikkoihin. Pisan huipulla on kivi, johon Ruotsin ja Venäjän viranomaiset hakkasivat rajamerkkinsä. Tämä on yksi Pohjois-Savon vanhimmista muistomerkeistä. 

Kiveen asetettu laatta muistutti, että rajakiven kaiverruksia ei saa vahingoittaa

Luulin ottaneeni kuvan rajakivestä mutta mitä vielä! Mitä lie riipustuksia

Oikea rajakivi näyttää tältä. Pitää bongata ensi kerralla

Pisan laella

Jatkoin patikointia vaaran laella olevalle näköalatornille. 2014 alueella tehtiin peruskorjaus, jossa puuportaat ja kaiteet korvattiin teräksisillä ja vanhan puunäköalatornin tilalle rakennettiin 12 metriä korkea teräksinen rakennus. Torni on uusi, hieno ja totaalisen kammottava. Metallinen kehikko ympäröi kierreportaita, joita myöten pääsee näköalatasanteelle. Päätin olla pelkäämättä ja hivuttauduin portaita pitkin ylös. Maisema on todella mahtava, sen minkä uskalsin ympärilleni katsoa. Paluumatka oli vielä pahempi, sillä ritiläportaiden välistä näkyi pudotus alas. Kiipeilyn jälkeen en tiennyt, olinko hiessä kauhusta vai patikoinnin aiheuttamasta rasituksesta. 

Paluumatkalla sain muistutuksen maailman pienuudesta. Olin palaamassa metalliportaita alas, kun huomasin ylös kiipeävän miehen. Jäin odottamaan, että mies pääsee ohitseni, kun kuulin yllättäen hänen tervehtivän minua nimeltä. Sehän oli Suonenjoen aikainen kaverini Janne! Vaihdoimme pikaisesti kuulumisia. Kaveri oli tullut Kuopiosta polkupyörällä, juoksi nyt Pisan huipulle ja aikoi pyöräillä takaisin. Eli semmoiset 140 kilometriä pyöräilyä + patikointi päälle. Totesin, että mulle riittää hyvin kuuden kilometrin patikointi ja sitten autolla kotiin. Kaveri oli käynyt Pisalla viimeksi kolmekymmentä vuotta sitten. Mikä todennäköisyys, että törmättiin juuri Pisan portaissa! Maailma on pieni.

Kaksi naista tuli tämän kyltin kohdalla vastaan. Kysymykseen: Oliko se iso? naiset naurahtivat ja totesivat: Joo, kannatti se käydä katsomassa.

Vastaus oli niin epämääräinen että kävin sitten itsekin katsomassa. Isohan se, mutta olisin varmaan kävellyt huomaamatta ohi ilman tuota kylttiä.

Täyssinän kartta: http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/historia/isot_kuvat/tayssina.html

Pisan tornin kuva: Pixabay

Savolaista matkailua heinäkuussa: Tahko, Louhosareena, suurpetoja ja Nilsiän öljysheikki

Tänään oli aika lähteä laskettelukeskukseen. Oli yksi kesän (harvoja) lämpimimmistä päivistä ja suksetkin tuli vietyä varastoon toissa päivänä. Ystävämme Itävallasta tuli käymään meille viikoksi joten mikäs sen parempaa kuin esitellä suomalaista laskettelukeskusta kesällä. Itävallassa kun niitä ei taida olla.

Nyt nappaa!!

Päivämme alkoi Kuopion torilta, josta ostimme kauden marjoja ja seurasimme pilkkimistä. Mualiman Navassa on soutuvene, johon on rakennettu pilkkireikä torikannen alla olevaan kirjolohitankkiin. Onginta maksaa 10 € /5 minuuttia ja jos (melkein aina kun) kirjolohi nappaa koukkuun, kala maksaa 15 € /kpl. Tällä kertaa pilkillä oli joku ulkokuopiolainen rouva ja paineet olivat kovat, kun kymmenet silmäparit tapittivat toimitusta silmä kovana. Ensimmäinen nappaus irtosi nostovaiheessa, mutta toisella yrittämällä onnisti ja rouva nosti alle kiloisen lohen ylös pilkkireiästä. Savolaista hulluutta hauskimmillaan.

Matkaa Kuopiosta Tahkolle tulee n. 50 kilometriä ja koska Nilsiä on liittynyt Kuopioon, olimme koko ajan maantieteellisesti Kuopiossa. Kesällä maisemahissi toimii keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 13 – 16.00 ja kymmenen minuutin matka huipulle kustantaa 5 euroa. Korkeanpaikankammoisena minua ei huipulle olisi saanut sukset jalassa, mutta kesäkelillä shortseissa matka oli yllättävän miellyttävä, vaikka välillä kiikuttiinkin kymmenisen metriä maanpinnan yläpuolella. 

Tahkon rinnettä ylös. Tässä vaiheessa oli vähän kakka jäykkänä.

...mutta sitten rentouduin ja nautin maisemista

Ylhäällä oli mahtavat näköalat alla siintävää järvisavoon. Tasannebaarista saa kahvia, ruokaa, virvokkeita ja erilaisia turvokkeita. Hiihtohissi toi huipulle myös joukon maastopyöräilijöitä, jotka laskettelivat pyörillä rinnettä alas pelottavalla vauhdilla. Meikäläisellä ei olisi ollut mitään asiaa rinteeseen kuusi vuotta vanhalla Soliferillani. Tai ehkä minä vielä joskus kokeilen. Riippuu hinnasta.

Hissillä ylös, pyörällä alas

Kymmenen kilometriä Tahkolta etelään sijaitsee Nilsiän Louhosareenaan, entiseen kvartsikivikaivokseen rakennettu esiintymispaikka. Ajoimme opasteiden mukaan hiekkatietä, mutta perillä tie oli suljettu suurella portilla. Rohkeana kaverina jätin naiset odottamaan, kiersin portin ja marssin tietä pitkin rinnettä ylös. Rinteen jälkeen tuli vielä isompi rinne, jonka marssin hieman hitaammin ylös. Kun olin melkein louhoksella, näin talon ja sen pihalla auton. Aidassa oli kyltti, joka kertoi paikan olevan yksityisaluetta ja varoitti vahtikoirasta. Ymmärsin yskän ja päätin kääntyä takaisin. Louhosareena oli siis suljettu ja jäi näkemättä.

Paluumatkalla koin järkytyksen. Hiekkatiellä lähellä porttia oli suuret tassunjäljet. Karhu! Vinkkasin naiset paikalle ja esittelin tohkeissani metsänkuninkaan jälkeä. Äkkiä koko tilanne alkoi ahdistamaan. Olimme keskellä korpea, yksityisalueella, ja jossain lähellä tallusteli mesikämmen. Ei muuta kun pikamarssia autolle ja kokka kohti tulosuuntaa. Mutta olihan se kuumottava tilanne: Nähdä karhunjäljet livenä!

Kun olimme ajelleet jonkin aikaa, vaimo googletti tabletillaan ja palautti meidät maanpinnalle. Eivät ne olleetkaan karhun jäljet vaan jonkin suuren koira. Ilmeisesti sen vahtikoiran, josta kyltti varoitti. Piru vie! Siitä olisi tullut NIIN hyvä juttu tähän blogiin. Ehdotin vielä, että jospa ne olivat suden jälkiä mutta ei. Koira mikä koira. Totuus on tarua tylsempää.

Paluumatkalla oli vielä yksi pyhiinvaelluspaikka, jossa piti pysähtyä: Pajulahden Man Oil huoltoasema. Me kasarin kasvatit muistamme vielä edesmenneen Tauno Kuosmasen, Nilsiän öljysheikin. Tauno pääsi Karpolla on asiaa –ohjelmaan kertomalla, että hän jalostaa jäteöljystä voiteluöljyä ja myy sitä mm. Suomen armeijalle. Karpo teki ajankohtaispätkän viihdyttävästä kylähullusta ja hankkipa Kuosmaselle myös arabikaavun, jossa Nilsiän öljysheikki esiintyi julkisuudessa. Kun aika jätti Kuosmasesta, päätti paikallinen yrittäjä perustaa Man Oil –nimeä kantavan yksityisen huoltoaseman, josta on tullut jonkinlainen kulttinähtävyys. Huoltamolla oli jopa myynnissä Nilsiän öljysheikki t-paitoja. Olisin halunnut itselleni parikymppiä maksavan harvinaisuuden mutta jäljellä oli vain XXL –kokoja. En minä sentään niin iso ole. Vielä.

 Karpolla on asiaa: Nilsiän öljysheikki