Depeche Mode, Helsinki 18.02.2018: Where's the Revolution?

Sunnuntaina oli tilaisuus tarkistaa nuoruuden ihastuksen nykykunto: Depeche Mode saapui Global Spirit tour kiertueen keikalle Helsingin Hartwall Areenalle. Edellisestä Suomen vierailusta ehti vierähtää reilu neljä vuotta. Kerroin tuolloin keikkatunnelmia postauksessa Onko Depeche Moden jälkeen elämää?

Vastauksena omaan kysymykseen: elämä on jatkunut. Depeche Mode julkaisi vuosi sitten Spirit –albumin, joka oli yllättävän vihainen ja kantaa ottava. Tästä tarkempi analyysi postauksessa Depeche Mode: Spirit - Erään albumin anatomia. Vihalle on syynsä. Bändi ei pidä nykymenosta rapakon takana ja myös oman maan Brexit sekoilu saa teksteissä huutia. Asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä, mutta rivien välissä sanoma on selvä. Kappale Where’s The Revolution kutsuu ihmisiä barrikadeille. 

Konsertin alku näytti heti tämänkertaisen teeman. Ennen kuin bändi astui lavalle, tunnelmaa lämmitti Beatlesien Revolution. Viimein videotaululle ilmestyi pelkistetyt tikkujalat, jotka tarpoivat paikallaan. Uuden levyn aloitusraita Going Backwards imaisi hallin Depeche Moden synkän kauniiseen maailmaan. 

Toisena kappaleena esitetty It’s No Good oli ensimmäinen vuoden 1997 Ultra –albumilta soitettu raita. Yllättäen tämä albumi nousi pääosaan ja siltä esitettiin peräti viisi kappaletta. Spirit –levyltä soitettiin kaiken kaikkiaan kolme uutta biisiä, kun taas edelliseltä, vuonna 2013 ilmestyneeltä Delta Machinelta ei ensimmäistäkään. Muutenkin keikka painottui, ymmärrettävistä syistä, bändin 90-luvun kultakaudelle. Kahdestakymmenestä kappaleesta tuolta ajalta oli tasan puolet.

 A Pain That I’m Used To aloitti tutusti, mutta sitten bändi muutti sävellyksen täysin tunnistamattomaksi, uudeksi versioksi. Edellisellä keikalla törmäsin samaan asiaan: Depeche Modella on uskomaton kyky versioida omia biisejään ja puhaltaa niihin uutta henkeä. En tiedä toista yhtyettä, joka pystyy samaan.

Keikan sykähdyttäviin hetkiin kuului uudelta albumilta kuultu Cover Me, jonka aikana isolla screenillä näkyi kappaleesta tehty musiikkivideo. David Gahan astronauttina oli toteutettu komeasti ja video oli todella henkeäsalpaavan kaunis. Sama löytyy youtubesta, mutta kokemus häviää areenan valtavalla videotaululle. Martin Gore esitti keikan puolivälissä tuttuun tyyliin pari hitaampaa balladia, Insight ja Home, joiden aikana Dave kävi lavan takana vetämässä happea. 

Martinin soolojen jälkeen Dave aloitti komean In Your Room, joka on yksi kaikkien aikojen parhaimmista Depeche Mode kappaleista. Yli kuusiminuuttinen teos kasvaa pikku hiljaa jylhän vinksahtaneeksi rakkauslauluksi. Screenillä pariskunta tanssi olohuoneessaan asiaan kuuluvan kohtalokkaasti. Todella koskettava ja hieno esitys. 

Where’s The Revolutionissa Dave Gahan kiipesi korokkeelle ja julisti kappaleen sanomaa kuin diktaattori konsanaan. Punainen tausta korosti lyriikan synkkyyttä ja suuret nyrkit takoivat kertosäkeen tahdissa. Tässä uudessa hitissä on potentiaalia kiertueiden kestosuosikiksi. Tosin näin ajattelin viimeksi myös monesta Delta Machine albumin biisistä, mutta nyt ne loistivat poissaolollaan. Bändi tietää, että suuri yleisö tulee kuuntelemaan nimenomaan ikivihreitä, kuten Everything Counts ja Never Let Me down Again, jotka ovat soineet eetterissä jo neljän vuosikymmenen ajan.

Annan erityismaininnan kiertueen taustavideoille. Enjoy the Silencen aikana screenillä näkyi jättimäinen lammas, lehmä, koira, kani ja hevonen. Ei kuulosta erikoiselle, mutta itse video oli hypnoottisen kauniisti kuvattu. Walking in My Shoesin aikana näytettiin tarina nuoresta transvestiittimiehestä, joka meikkaa aamulla itsensä juhlakuntoon, laittaa jalkaan uskomattoman korkeakorkoiset, valkoiset kengät  ja kävelee sitten hämyiseen baariin. Tarina ei kerro, meneekö kaveri töihin vai pitämään hauskaa. Biisi kuitenkin alleviivaa nuoren miehen ahdistunutta olemusta ja Daven pyyntö ”Try walking in my shoes” on suora kannanotto seksuaalivähemmistöjen puolesta. Depeche Mode heitti edellisen keikan Pietarissa, missä ko. sanoma on tulenarka. Olisinpa saanut olla kärpäsenä katossa.

Encorena kuultiin Walking in My Shoesin lisäksi I Want You Now, A Question of Time ja loppulaulatuksena Personal Jesus. Kappaleiden välissä Dave otti paineilma-aseen ja laukaisi yleisön joukkoon ammuksen (t-paita?). Ammuksen kiinni saanut nainen oli ratketa onnesta. Lopussa bändin jäsenet Martin Gore, David Gahan ja Andrew Fletcher vilkuttivat ja kumarsivat pitkän tovin ja vaikuttivat silminnähden tyytyväisiltä illan yleisöön. Kiitos Depeche Mode! Seuraavaa keikkaa odotellessa.