maanantai 10. helmikuuta 2014

Citius, altius, fortius

Olympialaiset ovat siitä erityiset kisat, että niissä voi esiintyä urheilijoita, joilla ei ole mitään tekemistä huippu-urheilun kanssa. Kuten esimerkiksi Sotsissa kilpaileva tongalainen kelkkailija Bruno Banani. Tässä muutama muu, todellisessa olympiahengessä kilpaillut urheilija:

Arturo Kinch  / Costa Rica

Arturon haaveena oli edustaa maataan olympialaisissa. Voidakseen osallistua kansainvälisiin kilpailuihin, hän perusti Costa Rican hiihtoliiton. Ensimmäisen kerran hän esiintyi Lake Placidin olympialaisissa 1980. Verkkokalvoilleni on ikuisiksi ajoiksi palanut kuva hänen omalaatuisesta, nykyttävästä hiihtotyylistä. Kilpailussa hän otti alusta asti tarkkailuasemat ja säilytti ne maaliin saakka. Arturo osallistui olympialaisiin viisi kertaa. Torinon 2006 kisat jäivät viimeiseksi. Melkein viisikymppinen costaricalainen sijoittui 15 km hiihdossa toiseksi viimeiseksi häviten voittajalle, Viron Veerpalulle 28 minuuttia.

Eddie Edwards / Iso-Britannia

Edwards edusti Iso-Britanniaa 1988 Calcaryn olympialaisissa. Hän sijoittui mäkihypyn pienen ja isonmäen kilpailuissa viimeiseksi. Joka kerta sai olla sydän kurkussa, kun Eddie ponnisti hyppyrin nokalta. Samoissa kisoissa Matti Nykänen otti kolme kultaa. Eddie oli omalla sarallaan yhtä suuri julkkis kuin kisojen suomalainen mitalirohmu.
Jamaikan kelkkajoukkue

Jamaikan kelkkajoukkue osallistui ensimmäisen kerran olympialaisiin Calgaryssa 1988. Viimeisessä laskussa heidän kelkkansa kaatui kovassa vauhdissa ja katastrofi oli lähellä. Tähän tapaukseen löyhästi perustuen tehtiin loistava komediaelokuva Kelkkajengi / Cool Runnings (1993).



Masempe Theko / Lesotho

Masempe oli Lesothon uintiedustaja Lontoon olympialaisissa 2012. Olympialaisten hitain uimari paransi omaa ennätystään 50 metrin vapaauinnissa yli 7 sekuntia. Tästä huolimatta hän hävisi erän voittajalle 18 sekuntia ja oli kisojen viimeinen. Masempe sai tiedon olympiaedustuksesta kesäkuussa, paria kuukautta ennen kisoja, ja harjoitteli muutaman viikon ajan aamuisin ennen töihin lähtöä.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Minulle noista vain Eddie Edwards on tuttu, mutta hänet muistan sitten sitäkin paremmin. Taisin odottaa mäkikilpailuissa kaikkein eniten hänen hyppyjään, kun niissä oli aina pienoinen jännitysmomenttikin mukana. :-)

    Minulla on semmoinen muistikuva, että hän olisi joskus Suomessa ollessaan yöpynyt mielisairaalassa, kun rahat loppuivat. Mutta voin olla väärässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ihmettelisi, vaikka tuo tarina olisi totta. Melkoinen velikulta oli tuo Eddie :)

      Poista