keskiviikko 10. helmikuuta 2016

China Beach ja muut suosikkisarjat 80-luvulta



Teen vihdoin ja viimein jatkoa aloittamalleni Tv-sarjamuistelolle Safiiri ja Teräs ja muut suosikkisarjat 60- ja 70-luvulta. Tällä kertaa paneudun 80-luvun sarjoihin. Tässäpä lista ohjelmista, jotka kumpusivat muistin syövereistä.

Koska luettelosta uhkasi taas paisua megalomaaninen, päätin tehdä pari rajausta. Jätin esim. kaikki sketsisarjat pois listalta. Täältä ei siis löydy Ei yhdeksän uutisia tai Hymyhuulia. Tämä ei ole myöskään best of –luettelo vaan muistelo sarjoista, jotka tekivät minuun vaikutuksen silloin ennen.

Nimen perässä olevat vuosiluvut ovat sarjan tuotantovuodet.

****

MARSIN AIKAKIRJAT (1980)

1970-luvun lopulla löysin Ray Bradburyn kirjat ja olin suuri Bradbury-fani. Kirjailijan novellikokoelma Marsin Aikakirjat kuvattiin tv-minisarjaksi 80-luvun alussa. Aihe oli kiehtova: Ihmiset saapuvat Marsiin ja löytävät sieltä sivilisaation ja kulttuurin, joka poikkeaa omastamme. Marsilaiset arvostavat rauhaa ja rakkautta, ihmiset tuovat tullessaan turmellusta ja valloittavat uudisraivaajien tavoin planeetan itselleen. En enää muista, kuinka hyvin kaikki oli kuvattu mutta marsilaisten ulkomuoto jäi kyllä mieleen. Kaljuja, kiiluvasilmäisiä, ihmisvartaloisia ufo-olentoja.


TÄÄLTÄ IKUISUUTEEN (1980)

Tässä sarjassa seurattiin Pearl Harborin sotilastukikohdan elämää 1941, kun japanilaiset tekivät yllätyshyökkäyksen Havaijille. Sodan ohella juoneen kuului tietenkin romantiikkaa ja kiellettyä rakkautta. Natalie Wood nähdään yhdessä viimeisimmistä rooleistaan Karen Holmesina, sotilaan vaimona. Itse asiassa tämä sarja valmistui jo 1979 mutta ujutan sen tähän, koska varsinainen esitysvuosi oli 1980.


TRIFFIDIEN KAPINA (1981)

Tässä brittisarjassa suuret lihansyöjäkasvit, Triffidit, ottavat vallan, kun maailmanlaajuinen meteoriittikuuron aiheuttama välähdys sokeuttaa ihmiset. Triffidit ovat parimetrisiä, kolmella juurellaan käveleviä kihokkeja, jotka osaavat kommunikoida keskenään. Kasvi on tietenkin ihmisen tieteellisen kokeen tulos. Muutama ihminen säilyttää näkökykynsä ja taistelu kasvihirviöitä vastaan alkaa.


HILL STREET BLUES (1981 – 87)

”Be careful out there”. Legendaarinen lause, jolla Hill Street Bluesin poliisiaseman aamupalaveri aina päätetään. Pelkkä sana Hill Street Blues käynnistää sarjan tunnarin jossain mielen sopukoissa. HSB oli erittäin lämminhenkinen ja hyvä poliisisarja, jossa ei ollut sankareita vaan ihmisiä pitämässä yllä lakia ja järjestystä ja kamppailemassa jokapäiväisten arkielämän ongelmien kanssa. Tätä sarjaa seurattiin koko perheellä.


RITARI ÄSSÄ (1982 – 86)

Ti-ti-di-ti-di-di-di- ti-ti-di-ti-di-di-di… Taas soi tunnari päässä. Michael Knight (Hasselhoff) ajoi älykkäällä Kit-autolla, joka osasi puhua. Yhdessä he ratkoivat rikoksia ja auttoivat niiden uhreja. Niin kornia mutta niin viihdyttävää. Kitin ja Michaelin sanailu muistutti välillä vanhan avioparin kommunikointia sättimisineen ja ilkeyksineen. Kerrankin auto oli isäntäänsä viisaampi. Minulle David Hasselhoff tulee aina olemaan Ritariässä.


FAME (1982 – 87)

Fame kertoi New Yorkilaisen taidepainotteiden koulun opettajista ja opiskelijoista. Tanssia, laulua ja musiikkia. Hyväntuulinen sarja jossa nuoret pistivät parastaan päästäkseen lopulliseen tavoitteeseen, eli kuuluisuuteen omalla taiteensarallaan. Teinisarja, tiedetään. Siksipä sitä teininä katsoinkin.


RAUTA-AIKA (1982)

Rauta-aika oli mahtipontinen, Suomen esihistorialliseen aikaa sijoittuva legenda Väinöstä, Ilmarista ja Lemmikistä, jotka etsivät itselleen puolisoa ja siinä sivussa taistelivat Pohjan väen kanssa. Kalevalaista tarinaa siis. Loiri teki roolin Ilmarina ja mukana olivat mm. Kari Heiskanen, Mikko Niskanen, Kristiina Halkola ja Esko Salminen. Yhdessä mieleenpainuvimmista kohtauksista Salmisen esittämältä Pohjan isännältä lyödään miekalla kaula poikki ja päätön ruumis seisoo veren suihkutessa kaula-aukosta. Oli muuten teinipojan silmissä niin karu ja siisti kohtaus että!


NÄKEMIIN VAIN, MURU (1983 /1986)

Joukko englantilaisia rakennustyömiehiä seikkailee Saksassa. Porukka on kirjava ja henkilökemiat menevät enemmän tai vähemmän ristiin, joten tuloksena on hauskoja tapahtumia ja sattumuksia. Vuoden -86 jatko-osassa kaverit ovat Espanjassa. En tiedä miten tällainen sarja tehtäisiin nykyaikana. 80-luvulla ei ollut nettiä, joten miehet viettivät vapaa-ajat keskenään eivätkä roikkuneet skypessä juttelemassa vaimolleen tai tyttöystävilleen. Suosikkihahmoni oli Wayne, nuori rokkari ja naistenmies, jolla oli aina jotain menossa. Waynea näytellyt Gary Holton menehtyi 1985 huumeiden yliannostukseen.


OKALINNUT (1983)

Tämä australialaissarja kertoi Clearyn perheen tarinan Drogheda –nimisellä lammastilalla Australian takamailla. Juoneen sisältyi myös romantiikkaa, kun tilan tytär Meggie (Rachel Ward) rakastuu kylän pappiin (Richard Chamberlain). Sarja voitti aikoinaan kuusi Emmy-palkintoa ja neljä Golden Globea.


TAISTELUPARI (1984 – 86)

Dempsey and Makepeace. Legendaarinen poliisipari, jonka edesottamuksia tuli seurattua tiiviisti. Dempsey oli rento amerikkalaismies ja Makepeace jämäkkä ja säntillinen brittinainen. Kipinäähän siitä syntyy luonnollisesti. Pari meni tosielämässä naimisiin vuonna 1989. Sarja oli todella suosittu ja tarjosi jokaiselle jotain: toimintaa, draamaa ja huumoria. Naiskatsojat seurasivat sarjaa pääasiassa Dempseyn ja miehet Makepeacen vuoksi.


NIILIN LÄHTEILLÄ (1984)

Neil Hardwickin omaelämänkerrallisesta minisarjasta en muista oikeastaan muuta, kuin että se oli hauska ja oivaltava, kuten Hardwickin tuotokset yleensäkin. Valitettavasti sarjaa ei ole koskaan esitetty uusintana. Hei MTV3, eikö jo olisi aika?

V (1984 – 85)

Scifi sarjassa V ulkoavaruudesta saapuu vierailijoita maapallolle. Vierailijat näyttävät erehdyttävästi ihmisiltä. Näennäisen rauhallisen vierailun takana on kuitenkin suunnitelma tuhota ihmiskunta ja valloittaa maapallo. Vierailijat ovat liskoihmisiä, jotka maskeeraavat itsensä ihmisiksi. Jakso, jossa avaruusolennon maski repeää ja alta paljastuu suomuinen liskoiho, herätti valtavan haloon Suomessa. Yleisöpalaute oli niin rankkaa, että MTV3 joutui jättämään sarjan kesken se sisältämän väkivallan vuoksi.


BILL COSBY SHOW (1984 - 92)

Bill Cosby Show kertoi tohtori Huxtablen perheen elämästä. Tarina oli vähän kuin Pieni Talo Preerialla siirrettynä 80-luvulle. Puhtoinen perhe koki pieniä kriisejä ja vastoinkäymisiä, joista selvittiin aika kunnialla. Eipä ollut tuohon aikaan mitään tietoa siitä, että tri. Huxtable oli tosielämässä melkoinen Jekyll ja Mr. Hyde. Tämän päivän raiskausskandaaleissa ryvettynyt Bill Cosby saa katsojan näkemään sarjan aivan eri valossa. Itse asiassa noiden paljastusten jälkeen Bill Cosby Shown uusintoja tullaan tuskin enää näkemään.


KONNANKOUKKUJA KAHDELLE (1985 – 89)

Tämä oli meikäläiselle SE tv-sarja 80-luvulla. Konnankoukkuja kahdelle esitteli tulevan supertähden, Bruce Willisin, joka näyttelee ylienergistä etsivä David Addisonia. Blue Moon –etsivätoimiston johtaja Maddiellä (Sybil Shepherd) on täysi työ yrittäessään ratkoa asiakkaiden ongelmia ja samanaikaisesti pitää ADHD David (Willis) aisoissa. Aivan loistavaa tilannekomiikkaa ja fantastista dialogia. Tällaista sarjaa ei ole enää nähty eikä tehty.


IHMEMIES McGYVER (1985 – 92)

MacGyverista tuli synonyymi henkilölle, joka osaa tehdä mitä tahansa. MacGyver joutui tiukkoihin tilanteisiin rikollisten ja erilaisten katastrofien vuoksi mutta selviytyi aina varusteinaan vain linkkuveitsi ja jeesusteippi. Tai jotain muuta vastaavaa.


SISKO JA SEN VELI (1986)

Tuija ja Immu ovat kolmekymppiset sisarukset, jotka asuvat yhdessä ja koettavat selvitä arkielämästä isän kuoleman jälkeen. Hardwickin käsikirjoitus ja ohjaus on hauskaa ja nokkelaa. Jakso Tietokonetreffit sai lehdistöpalkinnon ja kunniamaininnan Montreux’n Kultainen Ruusu –kilpailussa.


KOIRA HAUDATTUNA (1987 – 92)

Jake and the Fatman. Tämän sarjan suomennos on niin kaukana alkuperäisestä kuin vain mahdollista. 70-luvun Cannonia näytellyt William Conrad on piirisyyttäjä McCabe aka Fatman, joka esiintyy joka jaksossa koiransa Maxin kanssa. Jake on McCabelle työskentelevä rikostutkija. Jake tekee likaisen työn sillä aikaa kun Fatman pohtii, kerää langat yhteen ja selvittää rikoksen.


PULMUSET (1987 – 97)

Al Bundy oli amerikan vastinen Uuno Turhapurolle. Perheenisä, jota kiinnostaa ainoastaan oma hyvinvointi. Perheen muut jäsenet, vaimo Peggy, tytär Kelly ja poika Bud ovat Alille vain rasite. Sietämättömät naapurit Marcy ja Jefferson saavat Alin voimaan pahoin. Kenkäkauppiaan elämä on yhtä helvettiä, jota helpottaa ruoka, laiskottelu, muutama olut ja satunnaiset vierailut tissibaarissa. Al on ihmismäinen versio samaan aikaan alkaneen Simpsonit –animaatiosarjan Homer Simpsonista.


CHINA BEACH (1988 – 91)

China Beach kertoo vietnaminsodan aikana toimineesta sotilassairaalasta. McMurphy (Dana Delaney) on kaunis ja siveellinen sairaanhoitaja. Hänen vastakohtansa on kollega ja miestennielijä K.C (Marg Helgenberger). Kolmikkoa täydentää naiivi vapaaehtoistyöntekijä Cherry White (Nan Woods). Tietäähän tuon, mitä tapahtuu kun rintamalta sairaalaan joutuneiden miesten ja sairaanhoitajien elämät sotkeutuvat toisiinsa. China Beach oli hyvä sotadraama hieman erilaisesta näkövinkkelistä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti