Seikkailu Niittylahdessa

Lauantai oli aurinkoinen päivä, joten päätimme pakata reput ja lähteä Niittylahden retkeilyalueelle. Niittylahti sijaitsee Kuopiosta 40 km Vehmersalmelle päin. Alueella on kaksi patikointipolkua, joiden pituudeksi kertyy n. 10 km. 

Mukaan lähtivät vaimo, hänen poikansa ja tämän tyttöystävä. Koska olen jo ”kokenut patikoija”, kerroin mitä tuleman piti. Tarinoilta taisi mennä pohja pois jo heti alkumatkasta, kun ajoin harhaan ja jouduimme kiertämään parinkymmenen kilometrin lenkin ennen kuin löysimme paikalle. Vaimolta tuli kuiva kommentti: minä oletin että sinä tiedät minne mennään. Tiesinhän minä. En vain ole koskaan aikaisemmin käynyt Niittylahdessa.

Parkkipaikalla on Ukko Loden petäjä. Paikallinen puukuuluisuus

Tämä kartta löytyy Kuopion retkeilyreitit - alueet sivulta: linkki

Alkuviivästyksen jälkeen törmäsimme parkkipaikalle, josta lähti polut Tonkkurinmäelle ja Mustamäelle. Sain vinkin eräästä blogista, että reitti kannattaa kiertää myötäpäivään, jolloin parhaat nähtävyydet jäävät matkan loppuvaiheeseen. Lähdimme siis Tonkkurinmäelle ja patikoimme vajaan kaksi ja puolikilometriä reilussa tunnissa. Sen verran meni aikaa luontoa ihastellessa, juurakkoista polkua tarpoessa ja valokuvia ottaessa.

Seuraavana oli vuorossa Mustamäen kierros. Tälle kiekalle tuli matkaa reilut kahdeksan kilometriä. Alkumatka mentiin metsäautotietä ja sitten polku lähti metsän siimekseen ja muuttui haastavammaksi. Alue on rauhoitettu, joten joka puolella metsää on kaatuneita puita, jotka on jätetty luonnonmukaisesti maatumaan. Itse polulla puita ei ollut kuin muutama. Reitti oli raivattu hyvin ja siellä täällä runkoja oli sahattu juuri patikoinnin mentävän aukon verran. 

Joutenlampi

Matkan varrella tapasimme seuraavat villieläimet:

-         muurahaisia

-    heinäsirkka

-         pari hyttystä

-         Neitoperhonen

-         sammakko

-         lintuja

-         hämähäkkejä (paljon)

-         hirvikärpänen

Meikäläinen joutui kävelemään keulamiehenä, koska reitin varrella oli lukematon määrä hämähäkinseittejä, jotka raivasin urhoollisesti takajoukkoja varten. Vaimo sai yhdet hepulit, kun hirvikärpänen laskeutui hänen päähän ja lähti vilistämään pitkin niskaa. Siinä olikin pähkinänkuoressaan matkan vaarallisimmat vaiheet.

Mustamäellä on laavu, puuvaja ja ulkohuussi. Nuotiossa savusi vielä edellisen kävijän hiillos, joten nuotion sytyttäminen uudestaan oli helppo rasti. Ulkona nuotiolla paistettu makkara on kyllä yksi maailman parhaista gourmet –eväistä. Nesteen tarve tuli vähän aliarvioitua. Yksi pillimehu ja litran juomapullo on turhan vähän kun tarvotaan lämpimässä säässä mäkistä kinttupolkua. Eli varaa pari litraa juotavaa, ettei iske jano ja väsy.

Välillä mentiin pitkospuita ja jyrkimmissä kohdissa oli puiset portaat

Laavun jälkeen oli vuorossa matkan kohokohdat. Mustamäen suojelualue käsittää kaistaleen metsää Mustajärven rannalla. Luontopolku kulkee aivan rantakallioiden tuntumassa. Siinä oli taas meikäläisellä kamppailemista maiseman ihailemisen vr. korkeanpaikankammon kanssa. 

Paikka on uskomattoman kaunis. Rinne on louhikkoinen ja maassa kasvaa jäkälää. Kallionreuna päättyy pystysuoraan, paikoin jopa neljänkymmenen metrin pudotukseen järvelle. Vaimo otti itsestään reunaselfiet ja hetken mietittyäni päätin tehdä samoin. Istahdin kallion laidalla suorin jaloin niin, että nilkat ylettivät hädin tuskin reunan yli. Nojasin tiukasti taaksepäin, ettei tuuli tai joku orava pudottanut minua jyrkänteeltä. Vaimon ottamassa kuvassa kuvakulma luo illuusion, että chillailen rennosti reunalla. Todellisuudessa tuijotin tiukasti kaukaisuudessa olevaan pisteeseen, hikoilin kauhusta ja odotin, että kuvaussessio oli ohi. Selvisin hengissä. 

Kallioseikkailun jälkeen oli vuodossa vielä näkötorni ja siitä kilometrin matka autolle. Tässä vaiheessa jalat olivat jo aika puhki ja vesivarastot juotu, joten paluu kotiin tuntui mukavalle. Oli kerta kaikkiaan hieno retkipäivä. 

Niittylahti on täällä