torstai 11. heinäkuuta 2019

Introvertti ekstrovertti

Paljastan nyt jotain, mitä en ole kertonut vielä kenellekään: olen introvertti ekstrovertti. Viihdyn hyvin yksin luonnossa ja kotona. Viihdyn myös mainiosti esim. urheilutapahtumissa ja keikoilla tuhansien ihmisten joukossa.

Tykkään myös järjestää entisten työkavereiden tapaamisia, leffakerhoa, reissuja ja pieniä happeningeja. Töissä on mukavaa, kun saa tehdä yksin töitä työkavereiden ympäröimänä. Ota tuosta nyt selvää.

Blogin aloittaminen kuusi vuotta sitten oli todella pelottavaa. Entä jos joku tuttu löytää tämän? Tai joku tuntematon? Tunnistetaanko minut kaupungilla ja alkaako somemylläkkä? Menetänkö yksityisyyteni? Näin jälkikäteen ajateltuna aika huvittavia pelkoja, mutta silloin kaikki oli meikäläiselle uutta ja ihmeellistä. Nyt on pelkästään positiivista, että joku jaksaa näitä tarinoita lukea ja antaa välillä jopa palautetta.

Laskurin mukaan kävijöitä/klikkauksia blogissa on keskimäärin 50-100 kpl päivässä. Ajattelin tehdä pienen gallupin teille rakkaat lukijani:

1. Mistä löysit tämän blogin?
2. Kuinka usein käyt lukemassa postauksia?
3. Ja ennen kaikkea: Miksi luet blogiani?

Vastata voi alla olevaan kommenttikenttään.


Kuva: Pixabay

5 kommenttia:

  1. Päädyin blogiisi Kukkapilli-blogin kautta. Bloglovin ilmoittaa automaattisesti uudesta postauksesta ja luen sen sitten kun on aikaa. Seuraan blogiasi, koska osaat yllättää aihevalinnoillasi ja siksi miten niitä käsittelet. Pidän myös kielesi värikkyydestä.

    VastaaPoista
  2. Edellinen kertoi jo kaiken, mitä minun piti tähän kirjoittaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Leena ja Aune kommenteista! Joskus mietityttää, että blogi on melkoista tilkkutäkkiä ja selkeämpää olisi keskittyä vain muutamaan aihealueeseen. Mutta sitten välähtää mieleen joku outo tosiasia/tosi outo asia ja taas mennään... Yritän jatkaa samaan malliin :)

    VastaaPoista
  4. Taisit kerran kommentoida jotain minun blogiini ja tulin tänne vastavuoroisesti kurkkimaan. Pidän tavastasi kirjoittaa ja aiheet ovat monipuolisia. Blogisi on oman blogini lukulistalla.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista Seita. Minulla on myös sinun blogi lukulistalla :)

    VastaaPoista