Vuoden yrittäjä

Ryysyistä rikkauteen (Rags to Richie), siinäpä vasta tehtävä. Olen koettanut kaikkea, mutta vielä ei ole natsannut.

Otin kakkoshomman ilmaisjakelulehtien jakajana. Työntelin sinisiä kärryjä ja kipusin kerrostalojen rappuja ylös alas. Mutta sen sijaan, että olisin vain työntänyt lehden luukusta sisään, minä soitin ovikelloa. Ja kun joku avasi oven, pidin pienen myyntipuheen ja tarjosin ilmaista kaupunkilehteä nimelliseen yhden euron hintaan. Runsaan asiakaspalautteen vuoksi sain potkut.

Päätin ajatella isompia (thing pig). Perustin toiminimen ja hankin y-tunnuksen. Sitten suunnistin kaupungin jokakesäiseen rock-konserttiin ja keräsin koko viikonlopun tölkkejä ja pulloja. Niitä oli paljon! Maanantaina ajoin pakettiautolastillisen palautuspulloja marketille ja vietin Tomran edessä koko iltapäivän. Palautusautomaatin kuitti kädessä pyysin audienssia myymälävastaavan luo. Kerroin hänelle, että koska tölkkien keräily on minulle ammattimaista, toiminimen alla tehtävää liiketoimintaa, suostun nimelliseen viiden sentin lisäkorvaukseen per palautettava yksikkö plus alvi. Pitkällisen neuvottelun ja kiistelyn jälkeen sain lopulta porttikiellon kyseiseen automarkettiin.

Masennuinko tästä? E-hei. Olen yrittäjä henkeen ja vereen, joten sain tästä vain lisäpontta yhä kovempiin satsauksiin. Kun kuulin uutisen, että lipputrokarit ovat hamstranneet Cheekin konserttilippuja, sain kuningasidean: Minäkin ryhdyn lipputrokariksi. Mutta ei mitään konserttilippuja vaan jotain, mitä kukaan ei koskaan ole tullut ajatelleeksi. Sinä yönä en nukkunut tuntiakaan. Olin niin täpinöissäni.

Paljastan tässä nyt liikeideani mutta varoitan, että jos joku yrittää kopioida tämän ja tulee mun reviirille, ei hyvä heilahda. Lupaan, että kilpailijalle kannetaan hevosenpää sänkyyn, postilaatikosta löytyy pernaruttokirje ja padassa porisee lemmikkikani. Olet varoitettu (You are warmed).

Alan myymään paikallisia lippuja paikallisille ja turisteille (local people and strangers). Aloitan yökerhoista. Olen jo hankkinut ensi lauantaille keskustan yökerhoon sata lippua a' 10 euroa. Myyn ne rakennuksen kulmilla 11 eurolla, eli otan vain nimellisen yhden euron toimitusmaksun. Siitä syntyy kate, joka tässä tapauksessa on 100 euroa. Yksinkertaista!

Päivystän myös iltapäivisin rautatieaseman edessä. Junista purkautuu matkustajia, jotka ovat jatkoyhteyttä vailla. Heille myyn kertalippuja paikallisbussiin. Lippu maksaa 3,30 euroa, minulta lipun saa hintaan 4,30. Kauppa käy varmasti, koska pitäähän ihmisten koteihin ja hotelleihin päästä painavine laukkuineen ja kasseineen. Tämä on pomminvarma suunnitelma.

Viimeisin aluevaltaukseni on keskustan pysäköinnin markkinointi. Olen ostanut pysäköintiautomaateista parin tunnin pysäköintilappuja hintaan kaksi euroa kappale. Myyn niitä tarvitseville hintaan kolme euroa kappale. Näin joulun aikaan keskusta on täynnä jouluostoksille menijöitä, joten idea on idioottivarma. Päivystän pääkatujen varsilla ja kun matkalainen parkkeeraa ruutuun, olen paikalla myymässä parkkilippua. As simple as that.

Olen laskenut, että euron katteella ja viidenkymmenen lipun päivämyynnillä hankin ensimmäisen miljoonani  54,79 vuodessa. Miinus verot.

Onko Depeche Moden jälkeen elämää?

Mielestäni aiheellinen kysymys eilisen keikan jälkeen. Kumma kyllä, Hartwall Areena ei ollut loppuunmyyty. Tunnelmaa tämä ei pilannut, päinvastoin. Paikalle saapumattomat jäivät paitsi kovan luokan keikasta.

Tarkennus: tämä kuva on puoli tuntia ennen keikan alkua. Permanto tuli melkein täyteen ja vain takakaarteen istumakatsomo oli tyhjillään.

Vaikka David Gahan ja Martin Gore ovat jo yli viisikymppisiä, on heidän lavashowsta paljon opittavaa nuoremmalla polvella. Kaksituntinen keikka jakautui alkupuolen uuden levyn materiaaliin, keskellä oli suvantovaihe jota johti balladeillaan Martin ja lopussa pistettiin koko tupa tanssimaan Davidin piiskatessa porukan yhteislauluun ja jameihin.

Vaikka Depeche Mode on pohjimmiltaan konepoppiorkesteri, oli liveakti puhdas rock-konsertti. Kaikki saundit syntikoista rumpuihin soitettiin ihmisvoimin, mikä kuului välillä satunnaisina riitasointeina ja rytmin hakemisena. Mutta tämä on juuri se elävän esityksen suola: Hieman säröä, rosoisuutta ja arvaamattomuutta. Sitä "vaaran tuntua".

Bändi myös vedätti yleisöä pariin otteeseen kunnolla. "Personal Jesus" lähti käyntiin puolinopeudella ja hetken näin mielessäni kuvina New Orleansilaisen hautajaissaattueen, jota surullisen laahaavasti mollissa soittava jazzpumppu saattelee. Kun alku oli raahustettu ensimmäiseen säkeistöön, bändi lopetti ja aloitti uudestaan tutun nopealla kitarariffillä. Personal Jesus tuli uudestaan ja laittoi porukan hyppimään.

David Gahan

Myös muista kappaleista oli tehty uusia versioita. Yksi onnistuneimmista oli Martin Goren laulama "Shake the Disease", joka soi pianosäesteisenä, herkkänä balladina.

Martin Gore

 

 Tämä oli ensimmäinen DM bongaus mutta ei tule jäämään viimeiseksi. Pitää vielä tähän lopuksi laittaa ruokapaikkavinkki: Kampissa sijaitsevan BBQ Housen "Espeto de cordeiro temperado com castanha de caju" on liian hyvää. Sano tilatessa vain: Otan Cajunmaustettua karitsaa. Kyllä tarjoilija ymmärtää.

Parempaa uutta vuotta

Tämä vuosi on ollut kummallinen. Kaikenlaista on sattunut, särkynyt ja hajonnut. Niputan tähän vuoden tapahtumat ja tämä kuuluu kategoriaan outoja tositarinoita.

Alkuvuodesta hajosi pyykinpesukone. Eräänä kauniina päivänä se alkoi lingotessa pitämään sellaista meteliä, että pelkäsimme koko laitteen räjähtävän. Nyt sitten pestään pyykit alakerrassa taloyhtiön pyykkikoneella. Muutama kuukausi tämän perään astianpesukone tupsahti ja sähköinen savunhaju täytti keittiön. Nyt sitten pestään astiat käsin.

Keväällä tupsahti myös hiustenkuivaaja ja parvekkeella sähkögrilli. Grilli lakkasi vain toimimasta kesken kokkauksen, mikä lienee vastus/käämi/päre palanut. Hiustenkuivaaja on jo hankittu uusi, mutta grilli odottaa edelleen parvekkeella kaatopaikalle vientiä.

Entäpä sitten nämä meidän kulkuneuvot? Ostettiin nimeltämainitsematon, amerikkalainen -98 vuosimallia oleva farmariauto. Kaikki vaikutti hyvälle, kunnes päivää ennen lomareissua autosta hajosi jarrut. Vaimolle ostettiin polkupyörä, joka kahden viikon ulkonaolon jälkeen alkoi ruostumaan ja piti palauttaa takaisin liikkeeseen. Pojan pyörästä hajosi sitten kesällä vaihteet.

Sitten sattui käsittämätön yhteensattuma, kun kotiovesta hajosi torstaina lukko, joka onneksi meni vuokranantajan piikkiin. Samaisen viikon lauantaina autosta oli yön aikana hajoitettu kuskinpuolen oven lukko. Eli kaksi lukkopesää meni kahden vuorokauden sisällä. Miten todennäköistä?

On tässä hajottu myös fyysisesti. Kevään norsupalloavauksessa vaimolta vääntyi polvi ja kahden viikon sairasloma. Elokuussa sulkapallopelissä minulta meni selkä ja kahden viikon sairasloma. Viime viikolla sitten iski noidannuoli ja viikko sairaslomaa. Pitäisi varmaan koputtaa puuta mutta kun ei enää pysty. On tullut koputettua niin, että rystysiin koskee.

Seuraavana vuorossa ovat varmaan olkkarin ja makkarin tv, kameran akku ja digiboksi. Olkkarin iso tv välkkyy aina, kun ohjelmassa on suoralähetys. Makkarin tv ei tahdo välillä mennä päälle, pitää odottaa ja toivoa että kyllä se vielä käynnistyy. On vielä käynnistynyt. Digiboksi sammuu ja lähtee päälle itsestään, kameran akku purkaa itsensä yhdessä yössä.

Unohtuikohan tästä listasta jotain? Luultavasti. Tuli vain mieleen, kun vasta oli tuo perjantai ja 13. päivä, että tämä on ollut koko vuosi yhtä 2013 ja perjantaita. En toivo siis hyvää uutta vuotta vaan todellakin parempaa sellaista.

Konttorirotta

Tämä tapahtui ysärillä, kun yritin hankkia elantoani vakuutusedustajana. Ei ole ihan niitä helpoimpia hommia. Sen lisäksi, että yritin provikkapalkalla hankkia elantoa, pääsin aina välillä tuuraamaan toimistossamme, kun vakinainen henkilökunta oli koulutus- yms. päivillä.

Oli helteinen kesäpäivä, ja minä lupauduin taas perjantaiksi pitämään kioskia pystyssä, kun muut lähtivät firman juhliin Etelä-Suomeen. Meidän toimisto oli pieni kivijalkakonttori hieman syrjässä keskustasta. Miljöö sinällään oli kaunis: Rakennus sijaitsi puiston laidalla, eikä mitään suurempaa liikennettä ollut mihinkään suuntaan. Kyseinen toimisto on jo aikoja sitten lakkautettu ja firmakin sulautunut suurempaan konserniin.

Aloitin aamu yhdeksältä ja istuuduin toimistotiskin taakse puvussa ja kravatti kaulassa. Elimme aikaa ennen internettiä ja koska tiesin, että mitään suurta asiakasryntäystä ei ollut odotettavissa, olin varustautunut kirjalla ja muutamalla sanoma- ja aikakauslehdellä. Aloin siis tappamaan aikaa oikein urakalla.

Parin tunnin kuluttua toimiston ikkunan eteen pysähtyi ihminen. Oikea elävä potentiaalinen asiakas! Hän katsoi sisälle näyteikkunasta ja minä suoristin ryhtini. Piilotin kirjan tiskin taakse ja katselin tärkeän oloisena näyttöpäätettä. Asiakas käveli pari kertaa edestakaisin, kurkisti välillä ikkunasta pidellen käsiä häikäisysuojana, vaikutti pohdiskelevalta mutta päätti sitten kuitenkin jatkaa matkaa. Pahus! Olo oli kuin kalastajalla, jolta oli juuri päässyt karkuun kymmenen kilon hauki.

Puolelta päivin oli ruokatunnin aika. Koska ketään ei ollut käynyt siihen mennessä eikä ollut kovin todennäköistä että kävisikään, päätin lähteä vastapäätä puistossa olevalle nakkikioskille syömään makkaraperunat, tai sitä sun tätä kuten Savossa sanotaan. Otin avaimet taskuun, laitoin kengät jalkaan ja kävelin etuovelle. Tartuin oven kahvaan ja työnsin, ovi ei hievahtanutkaan. Ravistelin vielä pari kertaa, ovi ei auennut. Olin unohtanut avata sen aamulla.

En tiedä, minkä värinen olin sillä hetkellä, mutta armoton hiki puski välittömästi pintaan. Se aamuinen asiakas oli varmaan yrittänyt päästä sisälle, mutta koska ovi oli lukossa, hän oli jäänyt ulkopuolelle. Hän tähysteli ikkunasta sisään, kun minä nökötin tiskin takana tärkeän oloisena, enkä tehnyt elettäkään avatakseni ovea. Ei hyvää päivää....

Sinä päivänä ei käynyt muita, eli mokasin sen ainoan asiakkaan. Maanantaina pomo kysyi, että miten meni. Totesin vain, että hiljaista oli.

Tarot

I want to take a chance to promote my hometown heavy metal band TAROT.

Tarot was founded in 1982, so it's the oldest still touring metal band in Finland. Band members are Pecu Cinnari drums, Marco Hietala bass and vocals, Zachary Hietala guitar, Tommi Salmela keyboards and vocals and Janne Tolsa keyboards.

Band has made nine studio albums in 30 years. They tour occasionally, not even every year. Reason for this is Marco Hietala. He is better known as singer and bassplayer in metalband NIGHTWISH. So Tarot is more or less his side project nowardays.

Tarot has toured all around the world but still has status of a cult or margin band. That is strange, because if You listen to Marcos voice and dark, heavy sounds of this band I'm sure You will be hooked. That is of cource, if you like this kind of heavy music.




Next time You can see TAROT live in Henry's Pub Kuopio 26.12.2013

Inssiajo

Inssi ei ollut mitenkään iloisella tuulella. Edellisiltaiset pirskeet muistuttivat vielä olemassa olostaan syvällä tumman hiuspehkon peittämässä päässä. Ohimolla jyskytti traktori, joka yritti epätoivoisesti nousta jyrkkää ylämäkeä päälaelle. Siinä se vain jurrasi, pyöritti kettingeillä varustettuja pyöriään. Aurinkolasit peittivät kaiken ulkopuolisilta.
- Lähdetäänpäs sitten.

Eero kiinnitti turvavyön ja katsoi syrjäkarein miestä. Hienoinen viinan löyhähdys deodoranttipilven seasta paljasti kaiken. Eeroa hermostutti jo ilmankin, ja nyt kun inssi oli ilmiselvästi kankkusessa ja vihainen, Eero meni täysin kipsiin. Koettaen rauhoittaa käsiään hän starttasi ja vaihtoi ykkösen silmään. Paidan napit kiristivät ilkeästi rintaa.
- Ja suoraan.

Parkkipaikka jäi taakse. Eero huokaisi helpotuksesta kun auto lähti sulavasti liikenteeseen.
- Risteyksestä vasemmalle.
Eero hidasti, vaihtoi pienemmän vaihteen ja jäi odottamaan linja-auton menoa. Inssi haukotteli ja hieroi ohimoitaan. Hänen leuassa kasvoi melko pitkälle kehittynyt parransänki, joka antoi tietynlaisen machomiehen leiman. Inssi piti siitä. Tyytyväisenä hän siveli karheaa turpaansa. Ajaja tuntui varsin pätevältä, joten tästä tulee helppoa: Istun vain rennosti ja neuvon välillä suuntaa. Hänen puolestaan koko juttu olisi voinut olla jo siinä.

Eero ei tiennyt inssin aivoituksista mitään. Häntä harmitti, että oli vahingossa vaihtanut kolmoselta pienemmälle vaihteelle. Onneksi mies ei osoittanut eleelläkään huomanneensa kömmähdystä. Hylkäämisen pelko sai Eeron tupeltamaan. Hän ei tiennyt, että inssi ei välittänyt tuon taivaallista koko ajosta. Tämä antoi välillä ohjeita monotonisella äänellä. Ulkoa opittuja sanoja, rutiinilla.
- Oikealle.

Eero pisti vilkun päälle ja katsahti taustapeiliin. Valtava rekka kärkkyi ohitustilaisuutta. Se menikin ohi heti, kun Eero ryhmittyi tien laitaan. Mennessään rekka roiskutti kuraa tuulilasille. Eero haroi tuskissaan lasinpyyhkijää ja painoi vahingossa äänimerkkiä.
- Rauhallisesti vaan, inssi tokaisi väsyneesti. Eero löysi etsimänsä, mutta meinasi kaahata yhden käden ohjauksessa ojan puolelle. Inssi ei sanonut sanaakaan.

Seuraavassa risteyksessä hän ajoi suoraan. Mies hengitti raskaasti vieressä. Eero odotti neuvoja ja hiljensi vauhtia jokaisen risteyksen kohdalla. Mitään ei kuulunut. Kaupunginraja tuli vastaan, matka jatkui.
- Vasemmalle, inssi sanoi yllättäen ja maiskautti suutaan. Eero tutkaili miehen kasvoja, mutta aurinkolasit eivät paljastaneet mitään. Hän kääntyi varovasti hiekkatielle, jonne ei ollut tienviittaakaan. Eero hermostui lisää. Hän ei tuntenut tietä. Kaikki oli pelottavaa ja outoa. Kumma, ettei ajo-opettaja ollut puhunut tästä mitään.

Hiekkatie jatkui ja jatkui. Välillä Eero joutui jarruttamaan, kun  lehmät ylittivät tien vanhan ukon paimentamina. Tie oli sateen pehmittämä ja kurainen. Vesilammikoista roiskui lokaa ja havunneulasia auton kylkeen. Matka jatkui hitaasti mutta varmasti.
- Ja oikealle.

Eero oli kummissaan. Sitten hän huomasi vanhan kärrytien, joka oli osittain ruohon peitossa. Tämä on kyllä jo kohtuutonta, hän ajatteli. Kukaan ei ole kulkenut tietä pitkin varmaan moneen viikkoon. Eeron piti totella ohjeita. Hän kääntyi polulle, jossa suuret männyt muodostivat jännittävän holvikaaren auton yläpuolelle.

Muutaman kilometrin päässä tie sivusi järveä, jonka rannat oli peitetty kesämökeillä ja rantasaunoilla. Jänis seisoi mutkan takana ja lähti liikkeelle vasta aivan viime tingassa. Eero unohtui seuraamaan sitä eikä huomannut väistää kiveä, joka jymähti auton pohjaan ilkeästi. Hän jatkoi ajamista naama punaisena. Inssi tuntui mutisevan jotain itsekseen.

Polku päättyi maantiehen. Eero katsoi inssiä käsi valmiina vilkulla.
- Anteeksi, minnekkäs sitten?
- Vasemmalle, vasemmalle, inssi mutisi ja viuhtoi käsillään epämääräisesti. Eero kääntyi maantielle traktorin peesiin. Traktoria ajoi maajussi, jonka punakka niska ja musta baskeri kuulsivat takalasin läpi. Eero lisäsi vauhtia ja lähti ohittamaan. Vasta ohituksen jälkeen hän huomasi keltaisen sulkuviivan, joka oli merkkinä ohituskieltoalueesta. Eero olisi voinut itkeä, mutta inssi ei virkkanut sanaakaan. Heijastukset maisemista vaihtuivat hänen aurinkolasien linsseissä yhtäjaksoisena filminä. Miehen hengitys oli käynyt yhä raskaammaksi. Eero huomasi kellosta, että ajo oli kestänyt jo kolmatta tuntia. Inssi ei puhunut mitään seuraavaan puoleen tuntiin. Eero koetti rykimällä kiinnittää tämän huomion, tuloksetta. Inssi tuhisi ja murahteli.
- Oikealle.

Eero laittoi vilkun päälle, vaikkei nähnytkään risteystä. Eikä sitä tullutkaan. Hän ajoi kilometrin vilkku päällä, ennen kuin luovutti masentuneena. Inssi pelleili hänen kustannuksellaan. Ohi ajavan henkilöauton takaikkunasta heristettiin vihaisesti nyrkkiä. Samalla inssi alkoi kuorsaamaan.

Eero ei oikein uskonut korviaan. Hän katsoi varovaisesti miestä, mutta aurinkolaseista heijastui vain Eeron hikiset kasvot. Inssi nukkui! Oli nukkunut jo pitkän aikaa ja sanonut suuntia unissaan. Eero ajoi tien sivuun reputuksenkin uhalla. Sitten hän ravisteli miestä:
- Herätys!

Inssi mumisi jotain, haukotteli ja otti lasit silmiltään. Hän katsoi säikähtäneenä kuskia ja ympäristöä. - Miksi auto on tien sivussa?
- Te nukuitte. Minä ajoin jo neljättä tuntia, enkä tiedä yhtään, missä me ollaan.
Inssi tunsi kylmän hien nousevan iholle. Hän oli kankkusesta kananlihalla, mutta päänsärky oli onneksi hellittänyt.
- No voi helvetti. Missä me ollaan?
- Kun en tiedä. Minä ajoin ohjeitten mukaan jotain hiekkatietä ja tulin tälle maantielle. Tienviitoissa lukee outojen paikkakuntien nimiä.

Inssi oli pulassa. Hän koetti selvittää päätään tupakan avulla. Eero alkoi yskiä:
- Voisitko olla polttamatta. Minulla on astma.
Inssi heitti tupakan ulos avonaisesta ikkunasta ja avasi turvavyön.
- Voi perkeleen perkele, hän raivosi. Eero istui kauhuissaan ja puristi rattia. Mies nousi ulos autosta ja käveli keulan puolelle. Sitten hän potkaisi vihaisesti etupuskuria. Ohi ajavan volvon takaikkunassa kurkki puolen tusinaa lastenpäitä.
- No et sinäkään voinut herättää.
- Kun en huomannut vasta kuin nyt. Aurinkolasit hämäs. Mikään ei saanut syyllisyyttä pois inssin hartioilta. Hän tarkasteli valkoisia pilviä niska takakenossa, kädet lantiolla. Eero odotti. Mies istuutui takaisin paikoilleen, huokaisi ja rapsutti mietteliäänä korvaansa. Linja-auto ajoi taivaanrantaan. Lokinpaska läsähti tuulilasille.
- Lähdetään takaisin.

Eero epäröi. - Mutta kun ei tiedetä, mistä sitä...
- Ajetaan vain takaisinpäin, inssi murahti. Eero ei ihmetellyt enää, vaan teki u-käännöksen keskellä tietä. Mies nojasi raskaasti penkin selkänojaan ja ravisti päätään. Eero vaihtoi isompaa silmään ja muutaman kilometrin päässä kaahasi fiatin ohi. Inssi laittoi lasit takaisin suojaamaan valonarkoja silmiä. Eero laski häikäisysuojan alas. Hän odotti koko ajan, milloin miehen hengitys alkaisi kuulostamaan raskaammalta. Silloin hän kyllä jumaliste löisi.

Ilta pimeni. Eero ei tiennyt suuntaa. Tienviitoissa luki uppo-outoja nimiä: Käreniemi, Jalkaharju, Polkula. Missä hitossa he olivat? Tie muuttui yhtenäiseksi taikinaksi, harmaaksi pitkoksi. Autojen valokiilat paljastivat kappaleen yömaisemaa. Kura roiskui tien poskeen ja kasteli satunnaisen liftarin. Moottorin monotoninen hurina vaikutti rauhoittavasti kuin hermolääke. Se heikensi huomiokykyä, hidasti refleksejä, rauhoitti lihakset. Inssi tuhisi täydessä unessa. Uhkauksistaan huolimatta Eero ei uskaltanut herättää häntä.

Mekanlahti jäi taakse ja liikenne hiljeni.  Maantie kaarteli yön tummentamien peltojen välissä. Viljavainiot täynnä keltaisia tähkäpäitä ja siellä täällä nökötti väsynyt leikkuupuimuri keräämässä voimia seuraavaa päivää varten. Maatalojen isännät vetivät hirsiä vuoteissaan. Eero kuunteli radiosta yöohjelmaa, jossa kehoitettiin varomaan vesiliirtoja. Se tässä nyt vähiten huolestuttaa, Eero tuumi. Inssi nukkuu ja he olivat eksyksissä jossain satojen kilometrien päässä kotoa. Eero ei enää haaveillut ajokortista. Inssin rokulipäivä oli pilannut kaiken. Toisaalta hänellä oli hyvät mahdollisuudet kiristää kortti vaitioloa vastaan.

Kului taas tunti. Maisemat eivät muuttuneet yhtään tutummiksi. Eero koetti etsiä mahdollista polkua, jota pitkin hän oli ajanut maantielle. Kaikki näytti samalta. Inssi kuorsasi monttu ammollaan, aurinkolasit poskella. Eerolle tuli kiusaus työntää C-kasetti avoimeen suuhun, tai ajaa täräyttää lähimpään kiveen. Mies ehtisi tuskin herätä, kuolema tulisi silmänräpäyksessä. Herkullinen haave.

Mies korahti, maiskutteli suutaan, höpisi jotain maidon litrahinnasta ja käänsi kylkeä. Eeroa otti pattiin. Hän tuuppi miestä kylkeen, mikä sai aikaan vain röyhtäyksen. Hän lisäsi kaasua ja hurjasteli 120 kilometria tunnissa kapealla tiellä. Vastaantulijat väistivät kaaharia mahdollisimman lähelle tien reunaa.

- Herää nyt hitossa!
Inssi hypähti ylös niin äkisti, että turvavyö nirhaisi häntä kaulasta. Aurinkolasit putosivat lattialle. Hetken mies katsoi Eeroa mitään näkemättömillä silmillä, höhkäisi ja sammahti uudelleen. Voi hyvä Jumala, Eero huokaisi. Hän pysäytti auton ja kävi heittämässä vettä pellon reunassa. Lähettyvillä ei ollut näkösuojaa, mutta se ei Eero haitannut. Hän vihelteli, veti sepalluksen kiinni, poimi maasta kiven ja heitti sen auton katolle. Kops ja naarmu. Inssin korina kantautui ulos asti. Eero kasteli tennarinsa mutaisessa ojassa ja nousi tielle katsomaan maisemia. Peltoa pellon jälkeen. Sitten hän huomasi vanhuksen, joka maitohinkki kourassa tepasteli kohti.
- Anteeksi. Mikähän tämän paikan nimi on?

Papparainen pysähtyi, oikaisi selkäänsä ja tuijotti epäluuloisesti muukalaista. - Mittee?
- Että mikähän se tämän paikan nimi mahtaa olla?
- Korvenpohja, papparainen vastasi ja jatkoi kulkuaan.
- Niinpä tietenkin, Eero naurahti. - Kiitoksia!
Korvenpohja. Sama vaikka olisi sanonut että Zimbabwe. Yhtä paljon hyötyä.

Eero käynnisti auton ja työnsi inssin ruhon pois vaihdekepin tieltä. - Vasemmalle! karjaisi mies ja huitaisi tuulilasiin. Sitten hän jatkoi rauhallisesti uniaan.
- Vasemmalle. Ja paskat.
Polttoainemittari näytti melkein tyhjää, joten  Eeron piti etsiä kiireisesti lähintä huoltamoa. Vain muutaman kilometrin päästä vastaan tuli bensa-asemalle. Hän ajoi mittarille ja pisti tankin täyteen. Lasku menisi autokoululle.

Kello kääntyi aamuyön puolelle. Eero tiesi, että hän oli ajanut tienhaaran ohi. muttei oikeastaan välittänyt enää. Uni painoi päälle koko voimallaan. Hän ei tajunnut pysähtyä, vaan alkoi nojaamaan rattiin silmät ristissä. Tie muuttui sumuksi, usvaksi, joka kohosi ylös haihtuen savukiehkuran lailla.

Kivet rapisivat auton pohjaan. Eero löi päänsä rattiin ja huudahti tuskasta. Inssi retusi turvavöissä ja heräsi paniikissa. Auto töksähti ja sammui. Sitten tuli hiljaista. Eero huomasi, että he olivat keskellä viljapeltoa. Auto sammui multavakoihin. Tähkäpäät taittuivat sen alle. Kuu paistoi kirkkaasti pilvettömältä yötaivaalta. Inssi ravisteli päätään ja nousi autosta. Eero jäi nojaamaan rattiin valmiina nukahtamaan uudestaan.

Inssi kusi auton takarenkaalle kuin koira ja tarkasteli renkaiden jälkiä pellossa. Auto oli tullut loivasti tien yli ja jatkanut vasemmalle puolelle kyntäen peltoa parisataa metriä. Viljapeltoon oli laonnut auton mentävä käytävä. Kaukaisuudessa siinteli maatalo. Tiellä kulkeva rekka-auto ei vaivautunut pysähtymään nähtyään auton vieressä seisovan inssin. Inssi vilkutti väsyneesti ja istahti tavarasäiliön luukulle. Eero tuli ulos autosta. Hän hengitti syvään lämmintä, raikasta, viljantuoksuista ilmaa. Inssi pani tupakaksi.

- Tiedätkös, meillä on hiton hyvä tuuri, ettei auto lähtenyt metsään vaan tänne tasaiselle pellolle.
Eero nyökkäsi ja haukoitteli. Heinäsirkat sirittivät kilpaa niin, että korvat olivat mennä lukkoon. Varisparvi kohosi pellosta ilkkuen jäykälle linnunpelättimelle. Lepakko lekutti pään korkeudella ja metsästi yöperhosia. Kaikkialla lepäsi sininen hiljaisuus.

- Mitenkäs tästä jatketaan? Eero tiedusteli.
Inssi kohautti hartioitaan: - Katsotaan nyt. Nukkuakin pitäisi.
- Sitähän sinä olet tehnyt koko matkan ajan.
- Oli semmoiset bileet eilen, mies selitti nolona. - Tosi rajut bileet.
- Oliko tyttöjä?
- Paljon, paljon, inssi huokaili. Tupakka sai hänet yskimään ja rykäisemään keltaisen liman viljankorrelle.
- Nuo tekee keuhkosyövän, tiedäks?
- Joo, mutta minkäs teet. Kerran polttaa, aina polttaa.

He olivat taas hiljaa. Inssi istui takakontilla ja Eero konepellillä. Yö tuntui kylmenevän, Kaukaa kuului kuikan huuto. Leuto tuuli kertoi järvestä alempana rinteen takana.
- Ei taida useinkaan tulla tämmöistä ajoa, Eero virnuili.
- Eipä juuri. Vaan hyvinhän tuota ajoit. Ihan hyvin.
- Entäs nyt?
- Painutaan autoon nukkumaan.
- Eikö pitäis käydä ilmoittamassa noille ihmisille, Eero viittasi taloa kohti. Inssi irvisti.
- Äh, mitä turhia. Antaa ihmisten nukkua. Ehtiihän sitä sitten aamulla.
- Niinpä tietysti.

Inssi nousi, heitti tumpin maahan ja käveli etuovelle. - Nuku sinä takana. Minä olen jo tottunut tähän etupenkkiin.
- Okei, Eero myöntyi ja raahautui unisena taakse. Hän veivasi ikkunan auki, jotta raitista ilmaa pääsi sisään. Sitten hän rutisti takkinsa tyynyksi pään alle.

Maantiellä ajoi kuorma-auto sadan kilometrin tuntinopeudella kohti tuntematonta päämäärää. Ratissa nuokkui väsynyt kuski, jonka ajatuksissa siinteli maitolasi, sämpylä ja puhtaat lakanat.

(novelli tehty kultaisella 1900-luvulla. Kauan kauan sitten.)

Kuopio. Rakkaudella.

Kuopio on ollut kotikaupunkini jo 20 vuotta. Kuvat kertokoon puolestaan.