Marjanpoimijan mehukkaat paljastukset

Muistan, miten 80-luvulla MTV mullisti suomalaisen tv-maailman. Sitä ennen telkkarissa oli ollut Ylen monopoli, kaksi kanavaa joiden lähetykset alkoivat klo 18.00 ja päättyivät puolilta öin maamme lauluun. Elettiin Kekkoslovakian aikaa, jolloin TV 1 ja TV 2 –kanavat olivat virallinen Suomi. MTV toi televisioon toisenlaisen todellisuuden. Kesäisin esitettiin mm. puolen yön aikaan pehmopornoleffoja kuten Autokouluopettajan mehukkaat paljastukset ja Ikkunanpesijän mehukkaat paljastukset. Tämä alustus ei liity mitenkään itse tarinaan. Tulipahan vain mieleen, kun keksin tuon otsikon.

Kun olin 15-vuotias, isä järjesti minulle kesätyöpaikan tuttavan marjatilalle. Tarkoitus oli poimia mansikoita. Kestin työssä neljä pitkää päivää, luovutin torstaina, itkin ja pyöräilin mummon kesämökille. Kun mansikkaisäntä kävi kertomassa vanhemmille, että minua ei ollut näkynyt töissä, isä ajoi mökille ja löysi minut laiturin nokasta narraamassa kaloja. Vannoin, että en enää koskaan poimisi marjoja.

Vannomatta paras, kuten sanotaan. Mennään muutama vuosi eteenpäin ja siirrytään Pohjanmaalle. Seurustelin tulevien lasteni äidin kanssa ja tuleva anoppi ehdotti, että lähdetään porukalla puolukkametsään. Totta kai, totesin ja olin innolla lähdössä. Kyllähän te tiedätte. Kun seurustellaan ja anoppi- tai appikokelas pyytää tekemään jotain, se tehdään mukisematta. Tyyliin: Miten olisi, lähdetkö tyhjentämään kesämökin ulkohuusin paskatynnyrin? Se on ollut tyhjentämättä jo kymmenen vuotta, ja huusia on käyttänyt koko suku. Totta kai! Voin tehdä sen vaikka yksin!

Niinpä ajoimme metsäautotietä kunnes tulimme kuivaan kangasmetsään, joka näytti otolliselta puolukkamaastolta. Ei muuta kun sangot kantoon ja patikoimaan. Ei mennyt kauankaan, kun puolukoita löytyi pilvin pimein. Niinpä minäkin, marjastamisen kerran kieltänyt jannu, aloin innokkaana urakoimaan.

En muista, miten kauan olimme marjastaneet, kun alkoi tapahtua. Olin hieman kauempana toisista ja kyyristelin kuusenoksien alla. Sitten oikaisin rivakasti selkäni ja löin samalla pääni yläpuolella olevaan oksaan. Äkkiä ympärilläni alkoi surista ja kuhista. Jostain tuli pilvi ampiaisia, jotka hyökkäsivät kimppuuni. Kaksi niistä pisti minua kaulaan ja yksi käteen. Hätäännyin totaalisesti, heitin sangon marjoineen kankaalle ja läksin villiin juoksuun.

Siinä kangasta ympäri juostessa tajusin, mitä oli tapahtunut. Oksalta oli irronnut ampiaispesä, joka oli pudonnut hupparini huppuun. Pesä oli täynnä äkäisiä pistiäisiä, jotka kävivät tunkeilijan kimppuun. Heitin hupparin vauhdissa kankaalle ja jatkoin juoksua, kunnes eksytin viholliset ja jäin tarkistamaan osumia. Pallukat tuli pistoksista mutta onneksi en ole allerginen.

Vuosia tapahtuneen jälkeen istuimme appiukon kanssa lauteilla, kun puhe kääntyi tapaukseen. Appiukko oli semmoinen jalat maassa oleva jäärä, joka ei vähästä hätkähtänyt. Totesi kuitenkin, että kun ei minua vielä silloin tuntenut, oli tilanne ollut aika absurdi. Siinä hän katseli, kuinka vävyehdokas sai jonkun kohtauksen keskellä metsää ja lähti juoksemaan heikkopäisenä vaatteita matkalla riisuen. Appiukko katsoi minua rauhallisesti ja tuumi: Kyllä minä hetken ajattelin, että taitaa tuo kaveri olla vähän hullu. 

Se parhaiten nauraa joka nauraa paremmin kuin toiseksi paras

Olen täällä usein pohdiskellut entisajan ja nykyajan eroja. Tähän minulla on jo näkökulmaa, olenhan sentään viime vuosituhannen kasvatti. Kun minä synnyin, Kekkonen oli presidentti, Neuvostoliitto oli voimiensa tunnossa, Beatles suositumpi kuin koskaan, Englanti voitti jalkapallon maailmanmestaruuden ja jenkit suunnittelivat tosissaan ihmisen lähettämistä kuuhun. Tänään Kekkonen on kuollut, Neuvostoliitto hajonnut, Beatlesin jäsenistä enää kaksi elossa, Englanti ei voita jalkapallossa ketään ja kiinalaiset suunnittelevat tosissaan ihmisen lähettämistä kuuhun. Ajat muuttuvat.

Kun olin nuori poika oli hauskaa kuunnella isojen miesten tarinankerrontaa kesämökin rantasaunan lauteilla. Nuo tarinat tarttuivat totta kai ja kun kuuli muualta lisää, halusin myös itse ruveta vitsinkertojaksi. En olisi koskaan arvannut, että jotkut tulevat tekemään Suomessa uraa ja tienaamaan omaisuuksia samalla asialla. Ja jos olisin ehdottanut isälle, että ajattelin sitten isona ryhtyä ammatikseni kertomaan vitsejä yleisölle voi olla, että olisimme käyneet rakentavan työelämän realiteetteihin liittyvän keskustelun. Mutta tuo saunanlauteiden sit down –komiikka olikin vain kalpea aavistus tämän päivän stand up –komiikasta. Ja kyllä, Sami Hedberg on hankkinut omaisuuden kertomalla yleisölle vitsejä. Ihan aikuisena.

Urheilukin on muuttanut muotoaan. Kauppaopiston aikaan meillä oli tapana pelata sählyä urheilutunnilla. Peli oli nopeaa, hauskaa ja hektistä. Mailataitureita oli harvassa mutta yritystä ja mustia varpaankynsiä sitäkin enemmän. Kukapa meistä olisi ollut valmis jättämään opinnot, harjoittelemaan kovemmin ja tähtäämään kansainväliselle sählyuralle. En minä ainakaan. Kuitenkin vajaa kymmenen vuotta myöhemmin pelattiin jo ensimmäiset salibandyn maailmanmestaruuskisat 1996 ja nykyään lajia pelataan ammattimaisesti ympäri maailmaa. Salibandyliittoon kuuluu 55 maata, uusimpana Mosambik. Eipä sillä, että minusta olisi muutenkaan tullut urheilijaa. Mutta tällaista lajikehitystä en olisi koskaan osannut ennustaa.

On myös helpottavaa todeta jälkikäteen, miten väärässä on ollut. Poikani ilmoitti vajaa kymmenen vuotta sitten lähtevänsä opiskelemaan pelialaa. Pelialaa? Tämä oli aikaan ennen Roviota ja Angry Birdsia. Toivottelin hyvää opiskelua ja toivoin, että kaikki päättyy hyvin. Hiljaa mielessäni ajattelin, että hyvä kun poika ehti käydä jo ammattikoulun ja hänellä oli yksi oikean alan tutkinto suoritettuna. Peliala? Olisinko minä poikasena tuumannut lähteväni opiskelemaan pelialaa, mahdollisesti rakentavani uusia lautapelejä ja kehitteleväni semmoisen keilailua jäljittelevän pihapelin kuin mölkky? Ei tullut mieleenkään. Pelaaminen oli minun nuoruudessa lasten puuhaa ja aikuiset pelasivat korkeintaan korttia ja shakkia. Ja nyt poikani on töissä pelialan firmassa ja heidän tekemiä videopelejä pelataan ympäri maailmaa. Pakko tunnustaa: joskus on mukavaa olla väärässä.

Kulta-Antti ja muut etuliitteelliset ihmiset

Ruuskasen Antti voitti EM-kultaa keihäänheitossa ja ristittiin kulta-Antiksi. Näin pronssi-Antti (olympiapronssi 2012) sai uuden nimen. Tuli mieleen eräs tarina, joka myös liittyy näihin etuliite- ja lempinimiasioihin.

Englantilainen arkkitehti kulki pienen poikansa kanssa pitkin kotikaupunkinsa katuja. Mies oli ehtinyt tehdä elämässään yhtä sun toista ja esittelikin ylpeänä suunnittelemiaan rakennuksia. He tulivat kaupungin kirjastolle ja mies sanoi:
- Tämän kirjaston minä suunnittelin parissa kuukaudessa. Mutta kutsutaanko minua kirjastonrakentaja-Jackiksi? Ei kutsuta.
He jatkoivat matkaa ja tulivat kaupunkia halkovalle joelle, jonka yli kulki upea kaarisilta. Mies osoitti siltaa pojalleen ja totesi.
- Tämän sillan minä piirsin kymmenen vuotta sitten. Mutta kutsutaanko minua sillanrakentaja-Jackiksi? Ei kutsuta.
Matka jatkui rinnettä ylös kaupungin kirkolle. Kirkko oli rakennettu mäen päälle ja se katseli majesteettisesti yli kaupungin. Mies ja poika pysähtyivät kirkon varjoon ja jälleen hän kertoi tarinaa.
- Tämän kirkon minä suunnittelin nuorena miehenä. Mutta kutsutaanko minua kirkonrakentaja-Jackiksi? Ei kutsuta.

Mies katsoi masentuneena kirkon takana olevalle niitylle ja huokaisi. - Mutta sen kerran, kun minut yllätettiin lampaan kanssa...

Kolmas Nainen Kuopion Puikkarissa 15.08.2014

On se kova. Kolmas Nainen livenä paikanpäällä todistettuna toisen kerran puolentoista kuukauden sisällä. Edellinen keikka oli viinijuhlilla kesäkuun lopussa. Ja jos mahdollista, tämä keikka oli edellistäkin parempi.

Hanhiniemen Pauli

Pauli kertoi, että kiertuetta on enää kaksi keikkaa jäljellä. Onhan tämä teidän tilanne hyvä. Jos me vasta aloitettaisiin keikkakiertuetta, pitäisi nämä kaikki biisit opetella uudestaan. Nyt me osataan ne. Ja sen kyllä huomasi. Soitto kulki ja rullasi ja bändi selvästi nautti keikasta. Ja niin nautti yleisökin.

Uudet kappaleet Kaupunki on aavikko, Piru piti pitseriaa, Hän on yhä hän ja Me ollaan ne jatkoivat hyvätasoista rockhittilinjaa. Parhaimmat kuorolaulut saatiin Äiti pojasta pappia toivoi ja Tästä asti aikaa –biisien aikana.

Hanhiniemen karisma on jotain aivan omaa luokkaa. Pauli ei pyydä eikä anele. Hän ei heittele käsiä yhteen –käskyjä. Hän pysähtyy vain biisien aikana tuijottamaan intensiivisesti yleisöä. Ja aivan kuin yleisö lukisi Paulin ajatukset, kaikki alkavat sanattomasta käskystä taputtamaan ja heiluttamaan käsiä ilmassa. Tunnelmassa on hurmosta, iloa ja rokin riemua. Jotain semmoista, mitä ei voi tekemällä tehdä tai rahalla saada. Sirkustirehtööri Hanhiniemi ohjaa laumaansa lempeällä ja humoristisella otteella, ja kaikilla on hauskaa.

Pauli kertoi, miten hän oli hotellihuoneessa miettinyt, että kai sitä voisi käydä vähän ulkonakin. Hän käveli satamaan ja jäi katsomaan laiturin vieressä ollutta vesitasolentokonetta. Koneen omistaja tuli jututtamaan Paulia ja yritti myydä tälle lentoa Kuopion yllä. Sitten kaveri oli heittänyt haasteen: Jos osaat arvata tämän koneen vuosimallin oikein, pääset kyytiin ilmaiseksi. Pauli piti pienen, draaman kaareen sopivan tauon ja lausui sitten: Ja minähän arvasin. Kuopio on kuulemma kaunis taivaalta käsin katsottuna.

Vuorossa Lautalla

Sakari Pesola

 

Tuli hiki, pakko myöntää. Illan aikana kuultiin mm. Missä viisaaksi tullaan, Elämän tarkoitus, Paskanhajua, Maailma on tyly, Valehtelisin jos väittäisin, Pyörteeseen, Kartat mua, Lautalla, Ooh Sammy... Kolmas Nainen on todella kovassa vedossa. Kannattaa käydä tsekkaamassa, ennen kuin kiertue päättyy.

  

Puntit tutisee

Maailma muuttuu hurjaa vauhtia. Myös urheilumaailma. Katselin yleisurheilun Euroopan mestaruuskisoja ja sain huomata, ettei urheilukaan ole enää entisensä. Näin jotain, mitä en ole koskaan ennen nähnyt.

Euroopan mestaruuskisojen taso yleensä ottaen ei tietenkään ole niin kova kuin maailmanmestaruuskisojen. Niinpä suomalaisetkin ovat tapelleet finaalipaikoista ihan tosissaan. Mikä sitten oli häkellyttävin suoritus? Eetu Rantalan hieno alkueräjuoksu sadalla metrillä? Oskari Mörön Suomen ennätys neljänsadan metrin aidoissa? Ei mikään näistä. Itse asiassa hätkähdyttävin hetki ei edes liittynyt itse suorituksen lopputulokseen tai mitaleihin. Voisi sanoa, että kyseessä oli enemmänkin ulkourheilullinen seikka.

Seurasin miesten satasen alkueriä ja odotin, tempaiseeko joku alle kymmenen sekunnin. Sitten tapahtui jotain odottamatonta. En muista juoksijan nimeä ja kansalaisuuskin lienee sivuseikka. Kaveri taisi voittaa oman eränsä. Kun juoksu oli ohi, se näytettiin uusintana eri kuva kulmista. Hidastuksessa kiinnitin huomiota, että nykyajan juoksuhousut eivät jätä mielikuvitukselle mitään varaa. Tämä juoksija, joka vei erä nimiinsä, sattui omistamaan melko julman kokoisen etuheijarin. Kun kuvaa näytettiin edestä super slowmotionilla, juoksu lähenteli aikuisviihdettä. Jopa minä, heteromies, jäin tuijottamaan tuon lemmenvaltikan hypnoottista, huippuhidastettua liikettä. Herran jestas, ajattelin mielessäni.

Välierien aikana myös vaimo oli telkkarin ääressä. Jännitimme, miten Rantalan Eetulle käy omassa erässään. Jäi seitsemänneksi, joten se siitä. Kun vuoroon tuli juoksija, joka oli kiinnittänyt huomioni aikaisemmin, vinkkasin vaimoa seuraamaan kisaa. Juoksun lopuksi siirryttiin taas uusintoihin ja slowmotion -kuviin. Ja jälleen kerran tuo ihmishevonen täytti kuvaruudun. Sanoin vaimolle, että katsopas tuon kaverin shortseja. Oisko ne numeron liian pienet? Vaimon ilme oli näkemisen arvoinen kun hidastus alkoi. Hän mykistyi hetkeksi ja sanoi sitten ääneen: Herran jestas!

Kai se tuo lisäarvoa kisoille, kun niissä on silmänruokaa molemmille sukupuolille. Onhan kisoissa toki kauniita naisiakin, ei siinä mitään. Olen sitä sukupolvea, joka on kasvanut vähän eri maailmassa. En tiedä, miten Lasse Virenille olisi käynyt, jos hän olisi joutunut kipittämään yhtä tiukoissa trikoissa. Tai Martti Vainiolle. Ehkäpä hidastuskuvat entisaikojen suomalaistähdistä olisivat olleet enemmänkin korneja, mene tiedä. Mutta maailma muuttuu ja kaikkeen tottuu ja sopeutuu. Ehkä joskus tulevaisuudessa ympyrä sulkeutuu ja nähdään yleisurheilukisat, joissa kunnioitetaan antiikin perinteitä ja arvoja. Ja kisataan alasti.

Hyvää huomenta Vietnam, hyvää yötä Robin Williams

Pysäyttävä uutinen. Maailma on yhtä lahjakasta koomikkoa köyhempi. Mikä sai ihmisen, joka oli elokuvissaan niin hauska ja elinvoimainen, ajautumaan umpikujaan elämässään? Minne katosi huumori ja elämänilo? Loppupeleissä vain Robin tietää vastauksen, mutta ei ole täällä siitä kertomassa.

Minulle Robin Williams oli ensimmäisellä kerralla Ystäväni avaruudesta –sarjan Mork. Teinipoikaan hervoton huumori ja ”nano nano” tervehdys osui ja upposi. Mutta ensimmäinen leffa, joka jäi todella mieleen, oli Hyvää huomenta Vietnam. Robin Williamsin esittämä radiodj Adrian Cronauer saapui Vietnamiin viihdyttämään amerikkalaisia joukkoja, jotka taistelivat kommunismia vastaan kaukana kotoa. Williamsin monologi radioaalloilla oli hulvatonta mutta samalla kaiken taustalla oleva sodan todellisuus muutti komedia draamaksi. Hieno läpimurtorooli.

1989 Kuolleiden runoilijoiden seura räjäytti tajunnan. Sisäoppilaitoksen uusi opettaja, Robin Williamsin esittämä John Keating, opetti koulun poikia ajattelemaan omilla aivoillaan ja olemaan uskomatta auktoriteetteja. Mutta vanhat traditiot, jäykät perinteet ja tiukka kuri mursi koulupojista herkimmän ja tämä teki lopulta itsemurhan. Elokuvassa oli jälleen komiikkaa mutta vastapainona ajatuksia herättäviä huomioita elämästä. Tartu hetkeen -sanonta jäi elämään.

Fisher Kingin Parryna Robin pääsi revittelemään oikein kunnolla. Omituisen, reikäpäisen hahmon alta paljastui mies, jonka sydän ja mieli olivat murtuneet. Ehkäpä Williams oli näissä rooleissaan niin hyvä juuri siksi, että hän tiesi mitä esitti. En ole seurannut hänen elämänvaiheitaan valkokankaan ulkopuolella mutta uutiset heti itsemurhan jälkeen kertoivat, ettei Robin ollut elämässään kovinkaan onnellinen. Hän oli ilmeisesti eräänlainen herkkä klovni, joka piilotti kyyneleet huumorin taakse.

2002 ilmestyneet Tunnin kuva ja Insomnia esittelivät tähdestä aivan toisenlaisen puolen. Roolihahmot olivat synkkiä, pakkomielteisiä ja sairaita. Hymy oli hävinnyt, tilalla oli vain ilkeä irvistys ja kanssaihmisille vaarallinen, syrjään vetäytynyt psykopaatti. Ahdistavia mutta hyviä leffoja.

Kun loppu on mikä on jää pohtimaan, miksi? Jotenkin tuntuu, että tämä meni vastoin käsikirjoitusta. Vastoin sitä sanomaa, mitä koomikko itse levitti parhaissa elokuvissaan. Että vaikka elämä mättää, ei kannata luovuttaa. Aina on jotain, minkä vuoksi kannattaa jatkaa. Ja aina tulee jotain, mikä vie elämää eteenpäin. Sääli, ettei Robin itse enää jaksanut uskoa tuohon sanomaan.

Haapsalu, Viro

Tänä kesänä tuli käytyä Haapsalussa. Haapsalu on pieni, 11.000 asukkaan kaupunki Viron länsirannikolla. Kaupunki on perustettu vuonna 1279. Historia saatossa kaupunkia ovat hallinneet Ruotsi ja Venäjä sekä viimeksi Neuvostoliitto. Kaupungin keskustassa sijaitsee 1200-luvulla rakennettu Piispanlinna ja kirkko, jotka ovat säilyneet kohtalaisen hyvin. 

Tässäpä kuvia reissusta:

Haapsalun vanha keskusta on pieni ja idyllinen. Matalia puutaloja ja kapeita katuja.

Haapsalun Piispanlinna, rakennettu 1200-luvulla. Linnassa sijaitsee Baltian suurin yksilaivainen kirkko.

 Viburadalla pääsi ampumaan jousipyssyllä. 10 nuolta 5 euroa.

Linnaan liittyy legenda Valkeasta daamista (kuvassa):

Keskiajalla kaikkien pyhien miesten tuli elää siveellistä elämää luostarin sääntöjen mukaan. Naisilta oli piispanlinnaan pääsy ankarasti kielletty. Kerrotaan, että nuori munkki ja virolainen nainen rakastuivat toisiinsa. Koska nuoret eivät voineet pysyä erossa toisistaan, munkki puki tytön pojaksi ja toi hänet linnaan kuoropojaksi. Eräänä päivänä petos paljastui ja piispan tuomio oli ankara: munkki teljettiin linnan tyrmään rangaistuksena nälkäkuolema. Tyttö muurattiin elävänä rakenteilla olevan kastekappelin seinään. Naisen huudot kuuluivat useiden päivien ajan, kunnes vaikenivat. Hänen sielunsa ei ole vieläkään saanut rauhaa. Sen vuoksi Vaalea daami ilmestyy elokuussa täydenkuun öinä kastekappelin pyöreään ikkunaan kummittelemaan ja suremaan rakastajaansa.

Piispanlinnassa sijaitsee museo, jossa esitellään mm. keskiaikaisia aseita. Kuvassa vanhoja tykkejä.

 

Piispanlinnan kirkossa sijaitsee Pohjois-Euroopan ainoa pyöreä kastekappeli. Vastaavia kappeleita tavataan vain Italiassa ja muualla Etelä-Euroopassa.

 

 

Rantapromenadi kulkee pitkin merenrantaa. Promenadin varrella sijaitsee pitsihuviloita ja mm. Tshaikovskin penkki. Penkki on muistomerkki kuuluisalle säveltäjälle, joka vietti kaupungissa kesiään. 

 Rantaa vartioi kivinen jääkarhu

Rannalta löytyy myös lintutorni. Näköala merenlahdelle ja ympäristöön on hulppea.

Keisarillinen tsaari rakennutti 1800-luvulla Haapsaluun Viron suurimman, katetun rautatieaseman. Venäjän ylhäisö matkusti paikkakunnalle viettämään kesiä ja käymään kaupungin kuuluisissa kylpylöissä. 1990-luvulla yksityisyrittäjä osti rautatien 300 eurolla, purki ja myi rautatiekiskot. Jäljelle jäi vain asema, joka toimii nykyään rautatiemuseona.