Pyörällä halki Suomen 2. päivä: Norja

24.07.2018

Heräsin yöllä kolmen aikaan ja kömmin teltasta ulos katsomaan, miltä yötön yö näyttää. Aurinko paistoi kirkkaasti tuntureiden yllä ja ilma tuntui viileältä. Meikäläisen unia auringonpaiste ei haittaa mutta voin kuvitella, että jollekin se on iso ongelma. Rauhoittavaa pimeyttä ei Lapin kesässä tule missään vaiheessa.

Nuorgamin Lomakeskus klo 03.00.

Minua jännitti. En jännittänyt tulevaa päivää, edessä olevaa reissua tai mitään muutakaan siihen liittyvää. Jännitin sitä, mitä selkä tykkää nukutusta yöstä. Tällä reissulla makuupussin alla oli vain sentin paksuinen, vaahtomuovinen retkipatja ja peitto. Miksu on harrastanut lattialla nukkumista jo pitkään ja markkinoi sitä minullekin. Näin keski-ikäisenä, mukavuudenhaluisena ukkona koko ajatus on tuntunut niin... epämukavalta. Tämä reissu muutti ajatteluani ja päätin, että jos kotioloissa selkä ärhentelee, siirryn yöksi lattialle ohuen retkipatjan päälle. Luomuhoitoa selälle ja kokemuksesta voin sanoa, että toimii. Telttailun aikana selkäkivuista ei ollut tietoakaan.

Tiistai oli välipäivä ja ohjelmassa retki Norjan puolelle. Aamurisoton jälkeen päätimme ajaa Jäämeren rantaa Vesisaareen ja mahdollisesti siitä eteenpäin. Sää oli pilvinen mutta lämmin ja mieli korkealla. Minulla oli jotain hämäriä muistikuvia 70-luvun Vesisaaresta: siitä miten keräsimme velipojan kanssa simpukankuoria merenrannalla ja kylissä oli suuria, puisia telineitä, joissa kuivatettiin kalaa. Arvasin, että noista ajoista asiat ovat vähän muuttuneet.

Nuorgamista Norjan rajalle on matkaa 3 kilometriä ja rajanylityksen huomaat siitä, että tien keskiviiva muuttuu keltaiseksi ja tienvieruskylttien teksti vaihtuu norjaksi. Jostain kumman syystä myös luonto tuntuu tietävän, missä raja kulkee. Norjan puolella luonto on paljon karumpaa ja rannikolle saavuttaessa puut katoavat maisemasta kokonaan. Köröttelimme kapeaa mutta hyväkuntoista tietä pitkin tuntureita kunnes reitti vei alas merenrantaan. Nykyaika oli saapunut tännekin ja kalankuivaustelineistä oli enää muisto vain. Välillä tien vasemmalla puolella oli jyrkkä kallioseinämä ja oikealla aava meri. Me savolaismaisemissa kasvaneet turistit huokailimme ihastuksesta. Kaunista.

Vadsö (Vesisaari)

Vadsössä pysähdyimme katsomaan kaupunkia ja sen satamaa. Paikka tunnetaan Suomessa nimellä Vesisaari. Ihmettelin vähän, miksi seudun paikkakunnilla on myös suomalaiset nimet, kunnes googletin alueen historiaa. 1800-luvulla Vesisaareen muutti suuri määrä suomalaisia, ja vuosisadan vaihtuessa yli puolet sen väestöstä oli suomenkielisiä kveenejä (Wikipedia).

Vadsön kaupungintalo

Kaupungilla heräsimme dilemmaan, jota emme ottaneet etukäteen huomioon: Norja ei ole euromaa. Onneksi löysimme pienen pankkikonttorin ja marssimme ennakkoluulottomasti sisään. Yksinäisen tiskin takana istui meikäläisen ikäinen mies. Seuraava keskustelu käytiin englanniksi:

- Voiko teillä vaihtaa valuuttaa euroista kruunuiksi?
- Ei voi.
- Tiedättekö, missä voisi vaihtaa?
- En tiedä. Kysykää vaikka jostain kaupasta.

Kun tulimme pankista ulos, seisahduin hetkeksi ulko-oven eteen ja katsoin oikealle. Pankin seinässä sijaitsi automaatti, jossa oli Visa Electron –merkki. Vinkkasin Miksulle, että koetan nostaa rahaa seinästä. Se onnistui vaivattomasti ja pian omistin kaksisataa Norjan kruunua (n. 20 euroa). Miksu toimi samoin ja valuuttakriisimme oli ohi. Tuli vain mieleen, että pankkikaveria ei ilmeisesti kiinnostanut pätkääkään neuvoa jotain suomalaisturisteja valuutanvaihdossa. Miksun sanoja lainatakseni: kaverista huokui kolmenkymmenen vuoden työkokemus...

SpareBank. Täällä meitä ei palveltu mutta onneksi automaatti oli aivan ulko-ovan vieressä.

Kahvilassa palvelu oli toisesta ääripäästä. Ystävällinen rouva möi meille kahvit ja suostui vielä pojan pyyntöön vaihtaa rahaa niin, että hän sai yhden kappaleen jokaista norjalaiskolikkoa ja muutaman pikkusetelin. Miksu ei juo kahvia mutta halusi kuitenkin kokeilla, oliko norjalainen kahvi erilaista. Ilmeestä päätellen ei ollut. – Ei tullut minusta vieläkään kahvinjuojaa.

Tässä kahvilassa meitä palveltiin hyvin. Suosittelen.

Kuppi norjalaista kahvia a' kaksikymppiä (= 2 euroa)

Koska päivä oli vasta puolessa, päätimme jatkaa matkaa Vardöseen (suomeksi Vuoreija). Matkalla ajoimme läpi pikkukylien ja edessä avautui hienoja maisemia. Poroja ei ollut mutta lampaita sitäkin enemmän. Karu, ruohoa kasvava maasto olikin optimaalinen lampaan laiduntamiselle. Ennen Vardötä tie nousi ylös vuorelle ja laskeutui sitten alas rannikolle. Näimme Vardön saaren jo kaukaa. Erityisesti pisti silmiin suuri, valkoinen pallo, joka kuuluu Naton tutkavalvonta-asemalle. Lähestyimme rantaa, mutta missään ei näkynyt siltaa. Ehkä saareen pääsee lautalla? Sitten eteen ilmestyi kuin valtava, maasta ammottava merikäärmeen kita. Opastetaulussa luki, että meren ali kulkevan tunnelin pituus on 2,8 km. Ajoimme epäröimättä sisään.

Vardön tunneli kulki 2,8 kilometriä n. 80 metrin syvyydessä meren ali saarelle. Kuva saaren puoleiselta tunnelinsuulta.

Tunneli on kapea. Onneksi vastaan ei tullut rekkoja.

Vardö osoittautui idylliseksi pikkukaupungiksi. Rakennukset ovat lähinnä puutaloja ja kaupungin laidalla sijaitsee 1700-luvulta peräisin oleva linnake. Esitteen mukaan Vardön linnake on maailman pohjoisin linnoitus. Paikalla oli jo vuonna 1305 kuningas Håkon V:n rakennuttama ensimmäinen linnake. Nykyinen on vuodelta 1738 ja säilynyt alkuperäisessä asussaan. Todella näkemisen arvoinen paikka.

Museolinnoitus on ainoa jäljellä oleva norjalainen linnoitus, jossa on komentaja. Nykyinen komentaja on järjestyksessään numero 42. Komentajan alaisuudessa on neljä sotilasta. Heidän tärkeimpiä tehtäviä on olla palovahtina, lipun nostaminen ja laskeminen, lumityöt, korjaus- ja kunnostustehtävät sekä kunnialaukausten ampuminen kuningasperheen syntymäpäivinä sekä 17. toukokuuta (kansallispäivä) ja 7. kesäkuuta (Norja irtosi Ruotsi-Norja valtioliitosta vuonna 1905).

Haakon VII muistomerkki. Haakon oli Norjan kuningas vuosina 1905 - 1957. Kun Saksa miehitti Norjan vuonna 1940, Haakon lähti maanpakoon Lontooseen ja toimi Saksan vastaisen toiminnan symbolina. Natsi-Saksan kukistuttua kuningas palasi maanpaosta vuonna 1945.

Kuningattaren portti. Tämä on kopio. Alkuperäinen portti tuhoutui toisessa maailmansodassa.

2. maailmansodan aikana Vardöllä oli keskeinen rooli saksalaisten rannikkolinnakkeena. Linnoitus toimi komentokeskuksena ja koko kaupungissa oli enimmillään 3000 saksalaista sotilasta. Linnake säästyi tuhopoltolta saksalaisten vetäydyttyä, mutta 2/3 kaupunkia tuhoutui venäläisten pommituksissa.

1600-luvulla tapahtui Vardön noitavainot. Moni joutui ns. vesikokeen uhriksi: syytetty heitettiin mereen jalat ja kädet sidottuina. Jos tämä nousi pintaa, hänet poltettiin noitana roviolla. Kahdeksankymmentä naista ja muutama mies kokivat tämän kohtalon. Väestömäärään suhteutettuna Vardössä oli eniten noitia koko Euroopassa.

Kuvassa punainen varastomakasiini joka oli täynnä vanhoja tykkejä (seuraava kuva) ja muuta entisajan rekvisiittaa.

Orjatalo. Linnoituksen rakentajat olivat sotilaita ja orjia, eli kuritushuonevankeja etelä-Norjasta.

Linnakkeen jälkeen suunnistimme saaren koillisosaan. Ennen saaren kärkeä tie muuttui niin huonokuntoiseksi, että taivalsimme viimeiset n. kaksi kilometriä jalan. Viimein eteemme aukesi jylhien kallioiden reunustama ranta ja aaltoileva Barentsinmeri. Saimme eräänlaisen ”on the edge of the world” –kokemuksen. Tähän päättyy manner-Eurooppa.

Tämä tienvarsitaideteos jäi mysteeriksi. Paikallinen kalakukko?

"I want to stand as close to the edge as I can without going over. Out on the edge You see all the kinds of things You can't see from the center" - Kurt Vonnegut -

Miksu pääsi maailman laidalle.

Aluetta hallitsi kukkula, jonka päälle oli rakennettu betoninen bunkkeri. Kukkula oli louhittu täyteen luolia. Jäi turvallisuussyistä tutkimatta.

Bunkkeri oli perua toisen maailmansodan ajoilta.

Miksu tutki yhden luolan ja kävi muutaman kymmenen metriä kukkulan sisällä. Isän pyynnöistä huolimatta.

Rannikon maisema on jylhä ja kaunis.

Paluumatkalla kävimme vielä kaupungilla. Sillä aikaan kun olimme kaupassa, Vardön satamaan saapui suuri matkustajalaiva, josta purkautui maihin satoja turisteja. Yhtäkkiä rauhallisen kaupungin kadut olivat täynnä ihmisiä, jotka poukkoilivat sinne tänne ja räpsivät kuvia mennessään. Vähän niin kuin me. Päätimme hypätä autoon ja aloittaa paluumatkan Nuorgamiin.

Rantatie kulki läpi pienten kylien.

Palatessa sattui pieni episodi. Väsyneenä päivän riennoista ajoimme harhaan. Miksu toimi kuskina ja minä kartanlukijana, eli nuokuin puoliunessa katsellen vaihtuvia maisemia, kun Miksu kertasi ääneen päivän kokemuksia. Jossain vaiheessa meille heräsi tunne, että nyt ajetaan hornan tuuttiin. Tarkistin asian mapsista ja totta: olimme ajaneet 40 kilometriä ohi Nuorgamin risteyksen. Linnuntietä Nuorgamiin oli vain 15 kilometriä, mutta välissä virtasi Tenojoki. Ei auttanut muuta kuin kääntyä ja palata takaisin. Jotain väsymystilastamme kertonee se, että Tenojoki on rajajoki ja kun ajoimme harhaan, joki oli tien vasemmalla puolella. Herätyskelloja ei soittanut edes se, että paluumatkalla joki olisi pitänyt näkyä tien oikealla puolella. Harhailun seurauksena emme ehtineet kauppaan ennen sulkemisaikaa, joten iltapalana oli taas risottoa.

Tässä vielä minun ja Miksun arviot Nuorgamin lomakeskuksen leirintäalueesta telttailijan näkövinkkelistä:

Minä: arvosana 8/10
+ hieno sijainti Tenojoen varrella
+ siistit ja toimivat yhteiset tilat
- suhteellisen kallis, 2 hlö + teltta = 30 € yö
- itikat, mutta niitähän Lapissa riittää

Miksu: arvosana 9/10
+ laadukkaat yleistilat
+ vuorinäkymä
- vakava vastaanottoukko (palvelualttiudessa "kehitettävää")
- valtava määrä hyttysiä

Seuraavana päivänä Miksu aloitti pyöräilyurakkansa Nuorgamista Helsinkiin.
PS: Miksu on kirjoittanut reissusta blogissaan: Miko Lankinen - Dude with the thoughts

"Olimme pojan kanssa tienpäällä kaksi ja puoli viikkoa. Tuossa ajassa reissasimme Lappiin, kävimme Pohjois-Norjassa ja matkustimme Suomen halki Nuorgamista Helsinkiin. Tuo Nuorgam-Helsinki etappi olikin ikimuistoinen. Poikani pyöräili sen yhdessätoista päivässä vanhalla naisten kolmivaihteisella polkupyörällä. Minä oli mukana huoltomiehenä ja ajoin etapit autolla."

Pyörällä halki Suomen 1. päivä: Autolla Nuorgamiin

23.07.2018

Maanantaiaamuna pakkasimme auton ja suunnistimme kohti Nuorgamia. Matkaa Kuopiosta Oulun kautta Nuorgamiin kertyy n. 1000 kilometriä. Ajamiseen meni koko päivä, joten lähdimme jo aamu kuudelta. Minä otin ensimmäisen ajovuoron.

Miko has wrote about this journey in his blog: Miko Lankinen - The Dude with the thoughts

Luvalla sanoen ajomatkan aikana ei ollut paljoakaan nähtävää ennen Rovaniemeä. Siikalatvan kohdalla huikkasin Miksulle, että nyt ajetaan sitten loppumatka samaa tietä, mitä hän polkee viikon kuluttua takaisinpäin. – En halua nähdä etukäteen! Poika heitti läpällä.

Rovaniemi ja kauan odotettu ruokatauko

Kebabia noutopöydästä. Tarjolla oli myös paistettuja muikkuja! Sopii savolaisille.

Rovaniemellä pysähdyimme kebabille ja kävimme pyhiinvaellusmatkalla Lordin aukiolla. Tai ei se mikään pyhiinvaellusmatka ollut. Sattuipahan vain ruokapaikka olemaan samaisen aukion laidalla. Hassua, että siitä Euroviisuvoitosta on jo 12 vuotta aikaa.

Aukion keskellä on iso betonimonumentti, johon on ikuistettu monsteribändin jäsenten kädenjäljet. Ennemmin helvetti jäätyy kuin Suomi voittaa Euroviisut, sanottiin ennen. Helvetistä en tiedä mutta voitto otettiin meillä tosissaan ja siitä on todisteena tuo muistomerkki, jota uusi sukupolvi katsoo jo hieman vinosti hymyillen. Mutta meille kuuskyt ja seitkytluvulla syntyneille vuoden 2006 Euroviisuvoitto never foget.

Lordin kädenjäljet Rovaniemellä

 Rovaniemen ostoskeskuksessa sattui hauska kohtaaminen: Käyskentelimme Miksun kanssa kaikessa rauhassa ostoskeskuksen käytävällä, kun vastaan tuli ryhmä nuoria naisia, joista yksi alkoi haastatella meitä:
- Oletteko te tai oletteko olleet parisuhteessa?
- Ei. Me ollaan isä ja poika. Sehän olisi laitonta.
Onnistuin pitämään naamani peruslukemissa ja nainen meni selvästi hämilleen. Hän ei kuitenkaan luovuttanut vaan aloitti uudestaan:
- Tarkoitin että oletteko te tahoillanne olleet parisuhteessa?
- Joo, kyllä. Vahvistukseksi esittelin vasemman käden nimettömässä olevaa sormusta.
- No hyvä. Minä olen kaupittelemassa tällaista (esitteli jotain tarraa tms.). En tosin rahasta vaan vaihdan sen johonkin tavaraan, jos sinulla on.
Mietin hetken, kaivoin sitten lompakkoa ja tarjosin pari särkylääkettä.
- En tiedä, onko tämä laitonta, mutta mulla ei ole nyt muuta vaihdettavaa.
- Okei. Oon saanut jo särkylääkkeen aikaisemmin, joten antaa olla. Oisko sulla antaa tulevalle vaimolle ohjeita parisuhdetta varten?
- Tarvitaan pitkää pinnaa.

Ivalossa. Homma skulaa hyvin.

Miksu ei ole koskaan käynyt Oulua pohjoisempana. Minulla viimeisestä Lapin reissusta oli kulunut jo melkein neljä vuosikymmentä. Ensimmäinen poro tepasteli vastaan ennen Rovaniemeä ja mitä pohjoisemmaksi päästiin, sitä useammin tienreunassa näkyi sarvipäitä. Porot eivät muusta liikenteestä välitä, joten autoilijat joutuivat väistelemään nöyrästi tiellä taivaltavia eläimiä. Onneksi Lapissa on valoisa kesä ja pitkät suorat. Kesäaikaan porokolari on melkeinpä huonoa tuuria.

Utsjoen korkeudella maisema muuttui tutun näköiseksi. Uljasta Tenojokea reunastaa molemmilla rannoilla vaivaiskoivujen ja pensaiden värittämät tunturit, aivan kuten isän 70-luvulla ottamissa kaitafilmielokuvissa. Miksu oli maisemasta aivan haltioissaan. Mietin, että näin ne elämän ympyrät aina välillä sulkeutuvat: isä vei meidän perhettä 70- ja 80-luvulla Lappiin ja nyt kuljin oman pojan kanssa samoissa maisemissa. Oli hauska huomata, minkälaisen vaikutuksen Lapin maisemat saivat aikaan ja innostus tarttui myös minuun. Nyt ollaan Pohjoisessa! Enää 40 kilometriä ja saavuimme perille Nuorgamiin.

Tässä vaiheessa auto toimi vielä hyvin. Mutta ei mennä asioiden edelle. Aiheesta lisää tulevina päivinä.

Mentiin kahden kuskin taktiikalla: toinen ajoi, toinen huilasi

Nuorgam, kuten kaikki matkan varrella olevat pikkupaikkakunnat, on yhden tien varteen kasvanut kylä. Uutta 70-lukuun verrattuna on suuri rajamarketti, joka on selkeästi suunnattu norjalaisille kuluttajille. Nuorgamin kylässä ei ole tarpeeksi asukkaita pitämään moista pytinkiä taloudellisesti pystyssä. Ohitimme vielä huoltoaseman ja toisen kaupan, ennen kuin tien vasemmalla puolella näkyi määränpää: Nuorgamin lomakeskus.

Lomakeskuksen edustalla seisoi iso tolppa, jonka tienviittoihin oli merkitty etäisyyksiä eri puolille maailmaan. Tolpassa luki myös Kuopio ja kilometrimäärä 1008 km. Sen verran ajoimme neljässätoista tunnissa. Takapuoli ei huutanut hoosiannaa, mutta ristiselkä jämähti jo aikoja sitten istuma-asentoon ja vaati vähän venyttelyä.

Saimme hyvin mutkattomaan tyyliin ohjeet yöpymiselle ja köyhdyimme kuusikymppiä, eli kolmekymppiä per yö. Hinta olisi voinut olla kovempikin. Ennen reissua hankin netin kautta Camping Key –kortin, jolla luvattiin alennuksia leirintäalueyöpymisistä. Kortti maksaa 16 euroa/ vuosi. Nuorgamissa vastaanotto oli tyly: kortti ei kelpaa meillä. Katsoin alustavasti, että kortin antamalla alennuksella kaksi yötä maksaa yhteensä 70 euroa. Nyt meitä veloitettiin kahdesta yöstä ilman korttialennusta 60 euroa! Emme valittaneet.

Tiedoksi: Tämä kortti ei kelpaa Nuorgamissa

 

Kun teltta saatiin pystyyn oli iltapalan aika. Camping-alueella oli vain asuntoautoja ja –vaunuja. Meidän teltta nökötti yksinäisenä alueen laidalla. Yhteiset tilat kuten keittiö, vessat ja suihkut olivat hyvässä kunnossa. Keittiössä oli myös jotain, mitä kaikilla leirintäalueilla ei ole: jääkaappi ja mikro.

Myöhemmin illalla saimme naapuriksi toisen telttakunnan.

Yhteinen keittiötila oli tilava ja viihtyisä. Ja huom: mikro ja jääkaappi!

Suihku, puhtaat vaatteet, hyttysmyrkkyä pintaan, risottoa naamariin ja olimme valmiita heittäytymään vapaalle. Kävelimme Tenojoen rannalle, istuuduimme penkille ja ihailimme ilta-auringon paistetta. Sama paiste muuttui yöllä huomaamattomasti aamuauringoksi, koska Nuorgamissa oli meneillään yötön yö ja aurinko laskeutui seuraavan kerran vasta heinäkuun lopussa.

Seuraavana päivänä lähdimme ulkomaille.

"Olimme pojan kanssa tienpäällä kaksi ja puoli viikkoa. Tuossa ajassa reissasimme Lappiin, kävimme Pohjois-Norjassa ja matkustimme Suomen halki Nuorgamista Helsinkiin. Tuo Nuorgam-Helsinki etappi olikin ikimuistoinen. Poikani pyöräili sen yhdessätoista päivässä vanhalla naisten kolmivaihteisella polkupyörällä. Minä oli mukana huoltomiehenä ja ajoin etapit autolla."

Tenojoki on Euroopan suurin vapaana virtaava lohijoki

Huomiseen!

Pyörällä halki Suomen: Huoltomiehen tarina (Prologi)

Blogi on elänyt hiljaiseloa, mutta tähän on ihan pätevä syy. Olimme pojan kanssa tienpäällä kaksi ja puoli viikkoa. Tuossa ajassa reissasimme Lappiin, kävimme Pohjois-Norjassa ja matkustimme Suomen halki Nuorgamista Helsinkiin. Tuo Nuorgam-Helsinki etappi olikin ikimuistoinen. Poikani pyöräili sen yhdessätoista päivässä vanhalla naisten kolmivaihteisella polkupyörällä. Minä oli mukana huoltomiehenä ja ajoin etapit autolla.

Muistan kuulleeni Miksun suunnitelmasta ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Itse hän kertoi suunnitelleensa matkaa jo kolme vuotta. Ensin ehdotin, että lähden mukaan skootterilla. Viime vuonna halusin jo pyöräillä koko reissun. Karu todellisuus iski kasvoihin, kun kävimme vuosi sitten elokuussa neljän päivän pyöräretkellä, jossa matkaa kertyi 280 km. Reissu oli antoisa mutta rankka. Nuorgamista Helsinkiin matka on melkein viisi kertaa pidempi, joten otin järjen käteen ja ehdotin, että tulen mukaan autolla. Suunnitelmana oli, että viemme polkupyörän autolla Nuorgamiin ja poika pyöräilee Helsinkiin samalla, kun minä ajan etapit autolla ja hoidan huoltohommat. Näin tehtiin.

Reissusta muodostui ikimuistoiset kaksi ja puoli viikkoa. Matkalla tuli epätoivon hetkiä, onnettomuuksia ja vastoinkäymisiä. Näitä tasapainotti onnistumiset, hauskat kohtaamiset, iloiset yllätykset ja mahtavat maisemat. Kerron reissutarinan blogissani päivä päivältä, jahka saan valokuvat ja muistiinpanot purettua. Tämä on tarina isän ja pojan vähän erilaisesta kesälomamatkasta.