Ruokaratsia Yle Teemalla

Miten loistava ohjelma! Brittiläinen keittiömestari Matt Tebbutt selvittää, miten ruokia valmistetaan ja mitä ”salaisuuksia” niiden tuottamisen taakse kätkeytyy. Satuin katsomaan viime perjantain uusintajaksot (tulee kaksi peräkkäin) ja ohjelma koukutti välittömästi.

Matt kävi jaksossa mm. Suomessa Valion tehtailla tutkimassa, miten vatsaystävälliset maitotuotteet valmistetaan. Valio lisää tuotteisiin Lactobacillus rhamnosus –nimistä probioottista maitohappobakteeria, jota esiintyy terveen ihmisen suolistossa. Tämä bakteeri auttaa suolistoa toimimaan oikein.

Kun Matt sitten tiukkasi, mistä bakteeri on alun alkaen saatu, alkoi Valion edustaja hieman kiemurtelemaan. Viimein hän kertoi, että bakteeri on ihmisestä peräisin. 30 vuotta sitten vapaaehtoisena toimineen amerikkalaisen miehen suolistosta on saatu eristettyä bakteeri, jota nyt viljellään ja lisätään maitotuotteisiin. Matt kysyi, onko bakteeri siis peräisin ihmispaskasta. Haastateltava vastasi että se, mikä kulkeutuu ihmisen suoliston läpi ja tulee ulos, sisältää juuri tuota vatsaystävällistä bakteeria.

Matt osaa tehdä jutut hulvattoman hauskasti ja samalla totaalisen asiantuntevasti ja asiallisesti. Kun nämä hätkähdyttävät yksityiskohdat tuodaan julki käydään myös läpi se, että tuotteet ovat EU:n tiukan elintarvikelain mukaisesti tutkittuja ja turvalliseksi todettuja. Eli lopputulema on: Tätä voit edelleen syödä kuten ennenkin. Nytpähän tiedät, miten sitä valmistetaan.

Ruokaratsia tulee siis Yle Teemalla torstaisin klo 20.00 kaksi jaksoa peräjälkeen. Muistakaa katsoa!

Ruokaratsia Yle Teema 

Vaimoni vaihtoi minut puolalaiseen!

Nyt se sitten tapahtui. Olin jossain mieleni perukoilla hieman osannut pelätäkin tätä. Vaimo vaihtoi uuteen.

Jo pidemmän aikaa hän vaikutti jotenkin tyytymättömälle. Huomautteli tekemisistäni, näytti nyrpeää nenää. Teinpä niin tai näin, ei mennyt oikein. Hiljenin, masennuin ja yritin taas uudestaan. Mutta kun ei.

Sitten vaimo kertoi avoimesti, että hän on harkinnut vaihtavansa uuteen. Hän oli iskenyt silmänsä puolalaiseen. He olivat kohdanneet ostosreissulla ja se oli kuulemma menoa. Rakkautta ensi silmäyksellä. Oli siis tullut aika laittaa loppu minun tekemisille ja puolalainen saisi ottaa paikkani. Oli kuulemma kehuttu kaveri, ystävät suosittelivat. Uutinen oli musertava.

Yö siinä meni valvoessa. Ja toinenkin. Loppuviikosta vaimo ilmoitti, että puolalainen on tulossa meille. Että minun ja hänen olisi aika tavata. Ei minun kuulemma tarvinnut minnekään lähteä. Sopisimme hyvin kolmestaan saman katon alle. Uusi hoitaisi ne hommat, mitä minä olin aikaisemmin yrittänyt hoitaa. Ja kuulemma paljon paremmin. Olinko tästä tiedosta iloinen? En helvetissä!

Ei auttanut itku markkinoilla. Tänään ovikello soi ja oven takana seisoi vanhanko mies. Hän oli haalareissa, partasuu, harmaat hiukset. Hieman lyhyempi kuin minä. Tiedusteli selvällä suomenkielellä, asuuko vaimoni tässä osoitteessa. Asuuhan hän. No sitten olen tullut oikeaan paikkaan. Siirryin olohuoneeseen kun kaveri asteli perässäni sisälle. Mainitsin, että vaimoni tulee tunnin päästä. On kauppareissulla. Ei se mitään, mies tuumasi. Eiköhän tässä saada asiat järjestettyä.

Kun vaimoni palasi kotiin, oli mies jo lähtenyt. Istuin mietteliäänä sohvalla enkä sanonut mitään. Vaimo meni heti keittiöön, huokaisi haltioituneena ja hihkasi: Ihanaa! Vihdoinkin! Huomasin, miten kauan hän oli tätä muutosta halunnut ja odottanut. Jotenkin hänen onnensa ja hyväntuulisuutensa sai minutkin sulamaan ja huokaisin raskaasti. Minun piti vain sopeutua, eihän tässä muukaan auta. Tilanne on nyt muuttunut, mutta ehkä parempaan suuntaan. Ja sainhan sentään edelleen asua vaimoni kanssa saman katon alla.

Niinpä laitoimme yhdessä tuumin puolalaisen Gram –astianpesukoneen täyteen astioita, latasimme pesuaineen ja laitoimme koneen pyörimään. Se hyrisi tasaisen hiljaisella äänellä ja jo tunnin päästä astiat olivat kiiltävän puhtaita. Pakko se on nyt tunnustaa. Hyvä että vaimo vaihtoi minun käsin tiskaamisen puolalaiseen astianpesukoneeseen. Parempaa jälkeä se tekee kuin minä.

Mitä sinä Mikkelissä?

Näin kysyi ystäväni kun kerroin, että lähdemme vaimon kanssa käymään Mikkelissä. Niin, mitäs siellä? Jos olisimme lähteneet Helsinkiin, Tampereelle tai Turkuun, ei kysymyksessä olisi ollut samaa pohjasävyä. Tiesin, että ajatuskuplassa kaverillani luki: Eihän siellä ole mitään.

Mikkeli on minulle tuttu paikka. Kävin siellä armeijan (josta kerroin tarinassa You’re in the army now) ja asuin vielä opiskeluajan pari vuotta Launialan kaupunginosassa. Tuosta on kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta. Vaimolle paikka oli tuntemattomampi. Innostuimme ex-tempore aiheesta kun laskimme reissun kustannuksia. Onnibussilla Kuopio – Mikkeli – Kuopio kahdelle hengelle kustansi 10 euroa. Siihen vielä yö Cumulus hotellissa, niin minikaupunkilomalle tuli hintaa yhteensä 90 € matkoineen ja majoituksineen. Mikäpäs siinä, eikun menoksi.

Marsalkka Mannerheimin patsas sijaitsee Mikkelin torilla ja Marskin varjo lepää jykevänä kaupungin yllä.

Hieman historiaa. Mikkeli sai kaupunkioikeudet Venäjän keisari Nikolai I:ltä vuonna 1838. Asemakaavan suunnitteli C. L. Engel. Talvi-, jatko- ja Lapin sodassa 1939 – 1945 Mikkelissä sijaitsi Suomen armeijan päämaja ja siellä toimi Marsalkka Mannerheim esikuntineen. Ensimmäiset omat muistoni Mikkelistä on elokuulta 1986. Mikkelin torin laidalla oli piiritystilanne, jossa poliisi saartoi pankkiryöstäjän autoa. Ryöstäjällä oli kolme panttivankia ja auto täynnä räjähteitä. Äkkiä ajoneuvo räjähti ja räjähdyksessä kuoli pankkiryöstäjä sekä yksi kolmesta panttivangista. Tapaus tunnetaan Mikkelin panttivankidraamana. Menin armeijaan Karkialammelle kaksi kuukautta tapauksen jälkeen.

Mikkelin keskusta on kohtalaisen pieni ja kaikki mukavan kävelymatkan päässä. Ensin marssimme Mikkelin tuomiokirkkoon, jonka 64 metriä korkea torni näkyy yli koko kaupungin. Uusgoottinen kirkko rakennettiin 1896 – 97.

Kirkko selvisi kuin ihmeen kaupalla jatkosodan pommituksista. Koska kaupungissa sijaitsi päämaja, Neuvostoliitto pommitti sitä jatkuvasti ja tuhosi huomattavan osan vanhaa Mikkeliä. 

Mikkelin Tuomiokirkko on vaikuttavan näköinen rakennus

Seuraava siirtymä oli tarkoitus tehdä Naisvuorelle mutta matkalla tuli vastaan paikka, jota ei minun Mikkelissä oloaikanani vielä ollut: Viestikeskus Lokki. Paikka oli kunnostettu matkailunähtävyydeksi 1990 –luvulla. Lokki oli Päämajan viestikeskus, jonka entisöidyt toimitilat sijaitsevat Naisvuoreen louhitussa kallioluolastossa. Viestityskeskus käsitteli kirje-, sanoma- ja puhelinliikennettä. Keskuksen kautta lähetettiin ja purettiin myös salattuja, sodanjohtoon ja tiedusteluun liittyviä sanomia. Erittäin mielenkiintoinen paikka ja pääsymaksukin oli kohtuullinen 2,50 €. Luolaston perimmäisessä osassa oli mukavan viileää, kun ulkona lämpömittari huiteli kolmessakymmenessä asteessa.

Viestikeskus Lokin näyttely vuoren sisällä.

Kartalla näkyy vielä vanhan Suomen rajat

Naisvuoren näköalatorni

Hellepäivänä hyvä tapa saada hiki irti on kiivetä Naisvuoren päälle vuonna 1912 rakennettuun vesitorniin, joka toimii nykyään näköalatornina. Se on Suomen vanhin säilynyt vesitorni. Ylhäälle vie spiraaliportaat eikä tornissa ole ilmastointia, joten lämpötila tornin ”lasiakvaariossa” taisi olla päälle neljänkymmenen. Kannattava kiipeily silti, koska 360 asteen näköala on hulppea yli koko kaupungin.

Näköalatornin näkymiä

Tarkemmin katsottuna torni näytti juuri niin vanhalle kuin se on: 102 vuotta.

Savilahden kivisakasti

Pienen kävelymatkan päässä oli sitten Savilahden kivisakasti. Rakennus seisoo keskellä Porrassalmen katua ja autotie menee sen molemmilta puolilta. Alkuperäinen rakennus on 1400-luvulta ja siten Savon vanhin säilynyt kivirakennus. Sakasti restauroitiin vuonna 1900 jolloin se sai keskiajan kivikirkkoja muistuttavat tiilipäädyt ja paanukaton. Sakastissa toimii Kirkkomuseo. Museo on kyllä yksi pienimmistä, missä olen ikinä käynyt, mutta siellä oli muutama mielenkiintoinen esine. Sakastin läheltä bongasimme yhden geokätkön.

Mäntyharjun kirkon saarnastuoli Kivisakastin kirkkomuseossa.

Kivisakasti on keskellä Porrassalmenkatua.

Kirkkopuiston suihkulähde

Kirkkopuiston soittolava vuodelta 1897

Kirkkopuistoa. Taustalla näkyy uusi kauppakeskus Stella

Kauppahalli Kauppakeskus Stellassa

Torin luona odotti yllätys. On nimittäin paikka muuttunut siitä, kun viimeksi olen viisi vuotta sitten käynyt. Entisen kauppahallin paikalla sijaitsee nyt Kauppakeskus Stella ja koko rakennusten välinen katu on katettu. Uudistus on erittäin onnistunut. Kun aikaisemmin kauppahalli oli syrjässä kujalla hieman luotaan työntävästi, nyt se sijaitsee keskellä kauppakeskusta ja imee ihmisiä  sisäänsä. Muutenkin kauppakeskus on suunniteltu kunnioittaen vanhaa rakennusympäristöä. Torilla ei ollut enää autopaikkoja, vaan parkkipaikka on siirretty torin alle. Tori näytti paljon avarammalle ja sitä myöten paremmalle kuin ennen. Hyviä uudistuksia.

Kauppakeskuksessa oli itsepalvelu jäätelöautomaatti. Ostos punnittiin kassalla.

 

Mikkelin satama on nätti ja sijaitsee kaupungista katsoen junaradan toisella puolella. Vaikka  radan yli kulkee kävelysilta eikä matkaa torilta ole kuin n. 15 min jalkaisin, on satama jotenkin syrjässä ja kaipaisi enemmän elämää. Satamassa sijaitsee purjelaivaan rakennettu Ravintolalaiva Toivo, joka on hieno paikka. Kun haastattelin baarimikkoa hän kertoi, että paikka on vähän olosuhteiden armoilla. Huonolla säällä ei tule asiakkaita ja hyvälläkin ilmalla on vähän arvoitus, löytävätkö asiakkaat perille. Siksi aukioloajat oli merkitty klo 14.00 – eli paikka on auki niin kauan, kun väkeä riittää.

Satamasta lähtee myös m/s Jaarli ja m/s Kuutti, joilla pääse risteilemään Saimaalle. Meillä risteily jäi väliin ja sitä myöten myös käynti Kenkäverossa, joka on näkemisen arvoinen paikka. Kenkävero on vanha pappila, jossa on myymälöitä ja ravintola. Viimeksi olen käynyt paikassa viisi vuotta sitten.

Sataman läheltä löytyi kotikutoisen oloinen mainoskyltti

Kyltti kuului Putki Sämpylälle. Jäi testaamatta kioskin anti. Tiedä vaikka olisi ollut kaupungin parhaat hodarit.

Kun palasimme satamasta torille, pisti yksi asia silmään. Torilla on paljon terasseja, mutta vain ravintoloiden yhteydessä sijaitsevat olivat auki. Helteinen heinäkuu, torstai-ilta, kaupunki täynnä turisteja ja toriterassit kiinni. Perin merkillistä.

Röyhkeät naakat väijyvät torilla makupaloja

Torilla kannattaa syödä paistettuja muikkuja. Nami.

 Kävelimme hotellille ja tilasimme herkkulautasen kahdelle. Annokseen sisältyi kaksi kanan-, porsaan- ja naudanpihviä, perunoita, vihanneksia ja kolme eri kastiketta. Minulla ei ollut Huviretkestä mitenkään suuria odotuksia, mutta tällä kertaa kokki pääsi yllättämään. Oli nimittäin yhdet elämäni parhaimmista pihveistä. Varsinkin nauta oli täydellisen medium ja suli suussa. Päätimme, että seuraavan kerran on pakko testata samaa annosta Kuopion Huviretkessä ja katsoa, onko laatu tasaista kautta Suomen vai onko Mikkelin Cumulukseen vain eksynyt mielettömän hyvä kokki.

Huviretken herkkulautanen kahdelle. Hinta 40 - 49 €, kirjaimellisesti. Torstaina satsi maksoi 49 €, perjantaina toisella kerralla 40 €...?

Illalla taivas repesi ja satoi kaatamalla noin tunnin ajan. Kun sade lakkasi, päätin esitellä vaimolle armeija-ajan kantapaikkani Päämajapubin. Kasarilla Päämajapub mainosti, että heillä on Suomen pisin baaritiski. Paikka oli eritoten varusmiesten suosiossa. Karkialammen varuskunta on lakkautettu jo vuosia sitten, joten nyt paikalla oli vain siviilejä. Ja heitäkin tosi vähän. Terassi oli kansoitettu mutta sisällä oli lämmintä kuin ruotsalaisessa saunassa eikä ristinsielua, baarimikkoa lukuun ottamatta.

Torstai vaikutti yllättävän rauhalliselle vuodenaikaan nähden. Tuoppia tilatessa kysäisin myyjältä, missä päin täällä Mikkelissä on iltaelämää. Kaveri pysähtyi miettimään ja tuijotti hetken kaukaisuuteen. Odottelin aikani ja sanoin sitten:

-         Tuliko vaikea kysymys?

-         Nyt pistit kyllä aika pahan, baarimikko myönsi.

Viimein hän neuvoi, että kadun toisella puolella oleva Wilhelm on auki nollaneljään, eli oletettavasti siellä tapahtuu jotain. Loppuilta menikin sitten vaimon kanssa Wilhelmissä.

Että semmoinen Mikkeli tour. Kun lähtee reissuun avoimin mielin ja laittaa aivoissa kytkimen turisti –asentoon, saa aina paljon enemmän irti. Vaikka sitten pyörisi vain kotikulmilla tai naapuripitäjässä.

Seniiliyttä odotellessa

Satuinpa todistamaan seuraavanlaista dialogia terveyskeskuksessa. Kyseessä oli pariskunta, joiden ikä alkoi ilmeisesti seiskalla, ehkä jopa kahdeksikolla. Papalla oli kävelysauvat, rouvalla ei. He istuivat odotussalissa ja ilmeisen huonokuuloisina puhuivat kohtuullisen kovalla äänellä.

Rouva: (katsoo kädessään olevaa lähetettä) – Tässä lukee, että keskiviikkona klo 10.

Herra: - Onko nyt keskiviikko?

R: - On.

H: - Mutta kello on vasta yhdeksän.

R: - No niin on. Tultiin liian aikaisin.

H: - Mennään sitten käymään jossain ja tullaan takaisin.

R: - Voi herran jestas sentään.

Pariskunta taivalsi rauhallisesti vastaanoton asiakasluukulle ja pappa kysyi vielä suureen ääneen, missä sen-ja-sen tohtorin vastaanotto on. Vastausta en kuullut mutta se selvisi hetken kuluttua kun pappa totesi rouvalleen: - Se on kolmosessa. Me ollaan väärässä kerroksessakin!

Maltan tuskin odottaa tulevaisuutta, kun pääsen eläkkeelle. Tulen harhailemaan ostoskeskuksissa ja terveyskeskuksissa ilman kelloa, kalenteria ja ajantajua. Minnekään ei ole enää kiire, ja kaikkeen on loppuelämä aikaa. Jos jostain myöhästyy, niin yritetään sitten toisena päivänä uudestaan.

Veikkaanpa, että meillä tuo roolitus tulee menemään niin, että minä olen kuutamolla ja vaimo pitää suunnasta ja aikatauluista huolen.

Kuopiorock 25. - 26.7.2014: Let me take you far away, You'd like a holiday

Tänä kesänä Kuopiorock ei jäänyt säästä kiinni. Päivälämpötila huiteli + 25 C tienoilla ja taivas oli pilvetön. Keli oli jopa niin kuuma, että keikalla suihkutettiin yleisöä vesiletkuilla auringonpistoksen välttämiseksi. Tuli tarpeeseen, kertoo nimimerkki eturivissä heilunut.

Olemme vaimon kanssa jättäneet tapahtuman parina viime kesänä väliin, mutta tällä kertaa lomat ja aikataulut natsasivat kohdalleen, joten päätimme ostaa liput jo hyvissä ajoin. Jossain vaiheessa keväällä ilmoitettiin, että pääesiintyjäksi tulee Scorpions. Kasarikasvattina tämä sopi paremmin kuin hyvin. ”Yllättäen” perjantaina rokkikansan keski-ikä oli ainakin kymmenen vuotta alempi kuin lauantaina. Muutama muukin keski-ikäinen löysi tiensä Väinölänniemelle lauantaina kun main even oli tiedossa.

Tuure Kilpeläinen

Perjantai polkaistiin käyntiin Tuure Kilpeläisen tahdeissa. Meille kaveri oli tuntematon kuuluisuus. Bändin lattarisaundit ja letkeä meininki sopivat hellekelille loistavasti. Päivä oli kuumimmillaan ja Väinölänniemen stadionin päälle nurmen suojaksi laitettu musta kangasmatto ei paljoa tilannetta helpottanut. Bändi ja keli eivät jättäneet kylmäksi. Tuure piti huumoria yllä ja basistin asu oli ehkä viikonlopun seksikkäin.

Poisonblack

Sitten siirtymä seuraavalle stagelle ja virvoittava juoma käteen. Levitimme vaimon kanssa viltin nurmelle ja jäimme odottamaan tulevaa. Tarkoitus oli katsoa Stigiä mutta heti alkutahdeista tajusimme, että majoituimme väärän lavan eteen. Ei siinä mitään, Poisonblack säesti meidän janojuomia ja sitten vaihdettiin rantalavalle.

Stig

Stigin keikasta meni ohi vartti sekä se Niks ja naks, jonka vaimo olisi halunnut kuulla. Loppukeikalla Stig heitti mm. coverin Dingon Nahkatakkinen tyttö –biisistä ja joku yleisöstä huusi ääneen sen, mitä ajattelin hiljaa mielessäni: Sähän laulat paremmin kuin Neumann!

Haloo Helsinki

Haloo Helsingin Elli

Takaisin päälavalle, jonne kerääntyi jo huomattavasti enemmän porukkaa kuin Tuure Kilpeläisen aikana. Haloo Helsinki aloitti setin mutta äänen jumalat olivat eri mieltä ja bändi lopetti parin tahdin jälkeen. Sitten hieman kalibrointia Queenin We Will Rock You –biisin suomenkielisen muunnelman aikana ja eikun menoksi. Keikkaa kuunnellessa tuntui hurjalle, että bändi on ollut koossa seitsemän vuotta ja tehnyt vasta neljä albumia. Tunnin settiin ei osunut yhtään heikkoa hetkeä ja laulaja Ellin ääni parani keikan edetessä. Päivän paras kotimainen veto.

Turmion Kätilöt

Päivän kuopiolainen akti meille oli Turmion Kätilöt. Takuuvarmaa teknometallia, jolla on vankka kohdeyleisönsä. Kyllähän Tirehtööri, Verta ja lihaa ym. on tuttuja biisejä, ei siinä mitään. Live on live ja Kätilöt on ehdottomasti hyvä livebändi.

Therapy?

Therapy? oli perjantain bändeistä se, jota odotin eniten. Olin ilmeisesti yksi harvoista, koska päälavan eteen saapui ilta kahdeksan aikaan hävettävän vähän yleisöä. Therapy? ei antanut sen häiritä, vaan bändin keulamies, laulajakitaristi ja ainoa alkuperäinen jäsen Andy Cairns esiintyi, kuin meitä olisi ollut satakertainen määrä. Slovarin Diane Andy esitti playbackina soitetun jousiorkesterin säestyksellä, mikä ei itse asiassa ärsyttänyt lainkaan. Hieno biisi.

Therapyn laulaja bongasi yleisössä paidan, jonka halusi esitellä kaikille. "Never seen anything like this Before". Sitten hän huudatti yleisöä: I love Anal!

Tältä kaverilta piti ihan kysyä, onko alkuperäinen paita. Aito oli.

Illan hämärtyessä puistolavalle nousi Verjnuarmu. Bändi soittaa metallia savoksi, mitä on vaikea kuvailla. Kannattaa kuunnella. Tosin ymmärrän, että jos kuulija on esim. pohjanmaalta, Verjnuarmun lyriikka ei välttämättä aukea:

Verjnuarmun Tervapiru

Verjnuarmun Puijon Perkele

”Virittyy jänteet laalaa jouset kuoleman laaluva
Tuhannet soettajat laaluun yhtyy, taevas täättyy mustista nuolista
Se saje kun tulloo vaenooja parkuu kuolemanpelekova
Tuhannet viholliset joukkona kuatuu, tanner täättyy verestä ja suolista”

Popeda

Puoli yksitoista päälavan edessä oli illan suurin yleisömassa. Kun bändi aloitti soiton tajusin, että olin nähnyt sen livenä viimeksi kolmekymmentävuotta sitten. Helvetti, olen vanha pieru! Pate Mustajärvi sen sijaan ei ollut muuttunut sitten viime näkemän. Niskatukka oli poissa, mutta muuten äijä tuntui olevan elämänsä kunnossa ja veti Popedan kanssa kunnon shown. Good for him. Meille vaimon kanssa Popeda kuuluu osastoon mukava nähdä livenä, levyä en osta.

Scandinavian Music Group

Lauantai ja fressinä aloitukseen. Klo 14.00 rantalavalle astui Scandinavian Music Group. Tiesin kappaleen Hullu rakkaus mutta muuten ei ollut mitään hajua, mitä tuleman piti. Herran jestas, keikkahan oli aivan loistava! Taas hellepäivälle sopivan sulavaa ja rentoa menoa ryyditettynä katkeransuloisilla sanoituksilla. Varsinkin kappale Ei paniikkia osui ja upposi. Kuuntelin myöhemmin youtubesta pari bändin biisiä ja huomasin, mikä ainakin meikäläisen korviin särähti ensi kuulemalla: Levytetyt biisit ovat hieman hajuttomia ja mauttomia verrattuna liveversioihin.

Vettä kului Tähkän Laurilla ja yleisöllä

Klo 15.00 päälavan avasi Lauri Tähkä. Emme ole Tähkä –faneja mutta kaveri osaa kyllä ottaa yleisönsä. Tähkä ilmoitti heti keikan alussa, että lavalta yleisön eteen poistuminen on kielletty 100.000 euron sakon uhalla. Joku yleisöstä huusi, että maksetaan porukalla. Lauri tähän, että laitetaanko puoleksi viiskyttonnia ja viiskyttonnia? Koko juttu oli tietenkin huuhaata ja kohta Tähkä juoksi yleisön edessä aidatulla alueella ja lainasi vielä jonkun naisen hellehattua. Hyvä ja energinen keikka kaiken kaikkiaan.

Juha Tapio

Viiden aikaan samoille lauteille asteli Juha Tapio, meikäläisen favorite. Keikka käynnistyi erittäin onnistuneella slovariversiolla kappaleesta Sitkeä sydän. Olisin itse toivonut enemmän Juhan vanhempaa tuotantoa mutta minkäs teet, totta kai uudet biisit menevät edelle. Toki Ohikiitävää ja Mitä silmät ei nää kuultiin, kuten varmasti aina. Keikka oli vedetty stadionmoodiin ja paria biisiä venytettiin pitkään ja pitkään. Vähän liian pitkään. Olen nähnyt Juha Tapion Kuopion Musiikkikeskuksella ja pidin enemmän sen keikan intiimistä tunnelmasta. Se ei olisi välttämättä toiminut festareilla, joten olkoon menneeksi tämä suomalainen Bruce Springsteen –versio.

Klamydia, mitä tästä bändistä pitäisi sanoa? Nostan hattua, että kaverit ovat veivanneet punkkia ilman kompromisseja jo… 26 vuotta. Yleisö oli messissä samoin kun edellisen päivän Popedan keikalla, joten oletan yleisön olleen suhtkoht samaa.

Klamydia

Ei siinä mitään, huonoa läppää, suoraa rypistystä ja tarttuvia kertosäkeitä:

”Joka minttumaari turpaa kii ja pelti kii
kolme pulloo leijonaa ja jokaista vietiin.
Ilmassa outoa taikaa on
niityllä kirmaa raavas mies alaston.

Ota vaatteet pois, joku hullu huusi, vaatteet pois oli heitä kuusi
eikä järjissään, takuulla ollut yksikään”

Sanni

Tunnelmasta toiseen. Siirryimme keikan jälkeen rantalavalle, jossa esiintyi Sanni. Kevyttä suomipoppia, radiosta tuttuja hittejä. Sannin taustalla soitti nuoria jannuja, joten ikäryhmän molemmille sukupuolille oli silmänruokaa. Joku nuorimies edessämme totesi, että lavalla esiintyy hänen tuleva vaimonsa. Eihän siinä, ei muuta kuin Saku Sammakko kosiomatkalle huhuu.

Sanni ei kiinnostanut meitä parin biisiä enempää, joten siirryimme anniskelualueelle. Siellä sattui jotain sangen omituista. Noin kolmekymppinen mies lyöttäytyi meidän pöytään, jutteli mukavia mummostaan ja niin edelleen ja kysyi sitten viattomasti, mitä päihteitä käytämme. Vastasin siihen että olutta. Kaveri kysyi, että mitä muita päihteitä käytämme. Siinä vaiheessa vaimo töni tanakasti meikäläistä kyynärpäällä kylkeen ja hätävalheen turvin poistuimme pöydästä. Diileri ei tälläkään kertaa saanut kaupiteltua mitään, kuten ei kerran aikaisemminkaan (tarinassa meillekin on diilattu).

The Scorpions

Ilman hepoa, ruohoa, amfetamiinia ym. piristeitä siirryimme väkijoukkoon, joka odotti lauantai-illan pääesiintyjää. Olen nähnyt Scorpionsit kerran aikaisemmin vuonna 1998 joten olin hieman hajuilla, mitä tuleman piti. Keikka oli siltikin odotuksia parempi. Lavalle asteli Klaus Maine, Rudolf Schenker ja Matthias Jabs, yhteensä 191 vuotta! Nuoremmat jannut olivat basisti Pawel Maciwoda (47 v), joka oli selkeästi Stigin basistin kaksoisveli, sekä rumpali James Kottak (52 v).

Maine toivotti hyvää iltaa Kuopio ja otti heti yleisön haltuun. Alussa rypistettiin rankemmilla biiseillä ja porukka rokkasi. Puolivälissä muistettiin Ukrainassa alas ammutun lentokoneen kuolonuhreja kappaleella Send me an Angel ja sitten mentiin taas kovempaa. Hyvin rakennettu show.

Välillä Maine kehui Suomea ja järvimaisemia. Paras yleisön nuoleskelu tapahtui kappaleen Big City Nights aikana, jolloin bändin takana olevalle valtavalle videoscreenille ilmestyi sana: KUOPIO. Suuren kaupungin yöt. hell yeah!! Encorena kuultiin Still Lovin’ You, Wind of Change ja Rock You Like a Hurricane. Pakko tunnustaa: vaikka kaksi ensimmäistä balladia ovat kuluneempiakin kuluneempia, ne toimivat livena aivan mahtavasti. Siellä me laulettiin loppuunmyydyn Kuopiorock –yleisön mukana täysin palkein. Ammattimiehet ovat ammattimiehiä.

Dinosaurukset ovat kuolemassa. The Scorpions on yksi niistä. Ei nämä vaille seitsenkymppiset äijät enää montaa vuotta lavoilla heilu. Käykää bongaamassa, ennen kuin dinosaurus häviää sukupuuttoon.