sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Pullukka Run 11.06.2016, Kuopio



Pullukoita kun ollaan, päätimme vaimon kanssa jo talvella, että lähdemme ensimmäisen kerran Kuopiossa järjestettävään Pullukka Runiin. Tapahtuma on Sami Hedbergin ideoima viihteellinen liikuntatapahtuma, jossa juostaan puolimaraton, Pikkupullukka 10 km, lasten maraton ja minimaraton. Lauantaina Väinölänniemelle koleaan säähän kokoontui lähes 1000 kuntoilijaa/ kilpailijaa.



Tunnelma oli leppoisa ja porukkaa viihdytti kuuluttajan ominaisuudessa oululainen stand up –koomikko Zaani. Alussa vedettiin koko porukan lämmittelyjumppa Vänärin nurmella. Oli ihan paikallaan, aamun koleus nimittäin jäädytti näppejä. Osa porukasta oli selkeästi lähtenyt tosimielellä mutta me vaimon kanssa keskityimme lähinnä ulkourheilullisiin seikkoihin eli juoksuasuun. Hauskimmasta päästä oli eräs kaverikaksikko, jotka esiintyivät identtisinä kaksosina. 10 kilometriä kylki kyljessä, saman paidan ja saman hatun alla oli kuulemma suoritus ”joka ei tule toistumaan”. 

Sami tsemppasi juoksijoita ja juoksi itse kympin

Ryhmälämmittely ennen koitosta

Kuuluttaja Zaani

Lähtö stadionilta
Reitti lähti Väinölänniemen urheilukentältä, kiersi Haapaniemellä, palasi takaisin Vänärille ja jatkui sitten Kallavettä myötäillen satamaan ja siitä Kauppakatua ylös torille. Kauppahallin takana oli käännös ja samaa reittiä takaisin. Reittipituus 10 km, eli puolimaratoonarit kiersivät sen kahteen kertaan. Nopein, Risto Mägi, pyyhkäisi 21 km aikaan 1h 17 min. Meillä meni kymppiin aikaa 1 h 39 min.


Sitten mennään!!

Ainut miinus pitää antaa aikataululle. Kun juoksijat saapuivat maaliin n. 13 – 14.00 korvilla, palkintojenjako oli vasta klo 15.00. Kylmässä tuulessa porukka ei viihtynyt vaan palkintojenjaossa oli paikalla enää palkittavat + tukijoukot. Ensi kerralle pieni aikataulutiivistys niin hyvä tulee.

Matkan varrella oli tsemppilappusia

Reitti kulki Snellmanninpuiston läpi

Ja Kauppakatua pitkin keskustaan

Illalla oli vuorossa Sami Hedberg show Peränimen kasinolla. Jutuissa oli jonkun verran tuttua mutta silti nauratti. Sami tuumasi, että hänellä ei ole enää kymppimatkan jälkeen jalkoja. En ihmettele. Mies veti tapahtuman + neljä stand up -keikkaa saman päivän aikana! Käsittämätön suoritus. Parhaiten showssa upposi meihin savolaisiin suunnatut piikit. Hedberg kysyi oliko paikalla Joroislaisia ja totesi sitten, että pitäjällä on aika komea slogani: Joroinen, Savon Pariisi. Jos joroislaiset satutte joskus eksymään Ranskaan, niin teitä odottaa melkoinen yllätys!

Palkintojenjakoa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti