Terveisiä Istanbulista!

Pysähdyin aamulla katsomaan Kuopion keskustassa sijaitsevan rakennuksen purkamista. Tuohon rakennukseen liittyy eräs hauska muisto kaukaiselta 90-luvulta. Kiinteistön toisessa kerroksessa sijaitsi Ravintola Istanbul, jossa kävin yhden ainoa kerran.

90-luvulla työelämä oli hieman toisenlaista. Kiirettä ja stressiä piisasi kuten nykyään, mutta vastapainona työnantaja järjesti meille duunareille yhteisiä vapaa-ajan reissuja milloin minnekin. Eräänä syksyisenä perjantaina lähdimme tilausbussilla Taivalkoskelle ja vietimme virkistysviikonlopun metsähallituksen mökillä. Mukavuuksia ei ollut mutta mukavaa sitäkin enemmän. Siitä vastasi hyvähenkinen seura sekä talon tarjoama ruoka ja juoma.

Sunnuntain paluumatka oli krapulainen. Koko kööri haisi nuotion savulle ja viikonlopun virvokkeille. Bussi saapui Kuopioon puolen päivän jälkeen ja nälkä oli kova. Päätimme kaverini Miken kanssa käydä pikaisesti syömässä. Paikaksi valikoitui Ravintola Istanbul.

Kuva: Pixabay

Tilasimme pizzat ja oluet. Pari tuntia vierähti huomaamatta ja samalla ruokajuomat kihahtivat salakavalasti jo valmiiksi pehmeään päänuppiin. Jossain vaiheessa muistin, että minun pitää soittaa kotiin. Koska kännyköitä ei ollut vielä keksitty, pyysin lupaa käyttää ravintolan puhelinta. Lupa myönnettiin ja näppäilin numerot epävarmoin sormin. Langan toisessa päässä vastasi silloinen vaimoni, joka ei vaikuttanut järin ilahtuneelta. Keskustelu meni näin:

- Hei. Minä tässä.
- Sinunhan piti olla kotona jo pari tuntia sitten. Missä sä oot?
- Istanbulissa.

Saman tien sain luurin korvaan ja jäin ihmettelemään, mitä tapahtui. Sitten mielessäni välähti ja naama punaisena näppäilin numerot uudestaan. Sain työllä ja tuskalla korjattua, että äskeinen ei ollut läppä enkä ollut Turkissa, vaan soitin Puijonkadun Ravintola Istanbulista. Lupasin palata kotiin välittömästi.

Kotimatka oli pelottava. Puhuin Miken ympäri ja sain hänet mukaan yövieraaksi. Kotiovella soitin ovikelloa ja pujahdin Miken selän taakse piiloon. Oven avasi kiukkuinen rouva, joka häkeltyi nähdessään vieraan miehen. Kaverini esitteli itsensä hieman sammaltaen, kätteli herrasmiesmäisesti ja selitti, että olin pyytänyt häntä yökylään. Vaimon kiukku suli silmissä ja vihdoin minäkin uskalsin tulla esiin Miken hartioiden takaa. Paluu Istanbulista päättyi suhteellisen onnellisesti.