Mansikkakarnevaalit

Poutvaara Matti, kuvaaja. Kulkue Suonenjoen Keskustassa; Mahdollisesti Ensimmäiset Suonenjoen Mansikkakarnevaalit.

Luin kirjan, joka toi mieleen muistoja omasta nuoruudesta: Seppo Heikkisen Mansikkakarnevaalit. Tässä tarinaa kirjasta sekä omia tosielämän kokemuksia Suonenjoelta 80-luvun alusta.

Mansikkakarnevaalit on tarina Liimataisen kaveriporukan matkasta Iisalmesta Suonenjoen Mansikkakarnevaaleille kesällä 1978. Retki alkaa reippaasti isäukon romu-Transitilla, eikä kommelluksilta vältytä edes alkumatkalla. Rane kertoo kavereille tulevasta rockfestarista ja mansikkatytöistä, mutta perillä totuus osoittautuu tarua ihmellisemmäksi ja myös karummaksi. Viikonloppu etenee kiljunmakuisena ja savunhajuisena kohti kauan odotettua Kontran keikkaa Kaarihallilla. Tuon illan jälkeen Liimataisen elämä muuttuu ikuisiksi ajoiksi.

Poutvaara Matti, kuvaaja. Kauneuskilpailut Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla.

Seppo Heikkisen romaani ilmestyi vuonna 2011 ja vaikka tarina on fiktiivinen, kirjassa on paljon tuttua. Vietin oman nuoruuden ja teini-ikäni Suonenjoella ja sain kokea omakohtaisesti Mansikkakarnevaalien huuman 80-luvun alkupuolella. Tunnustan, että olen vähän jäävi arvostelemaan tätä teosta, joten tyydyn vain toteamaan, että juoni on mukaansatempaava ja tarinankerronta jouhevaa. Suosittelen kirjaa nimenomaan teille, joilla on muistoja Suonenjoelta 70-80 -luvun taitteesta.

Kanerva Teuvo, kuvaaja. Karnevaaliravit (Suonenjoen Mansikkakarnevaalit).

Yritin muistella, mitä itse tein romaanin tapahtuma-aikoina vuonna 1978. Olin vielä ala-asteella, joten Kaarihallille tai iltarientoihin ei ollut mitään asiaa. Vanhempani olivat yrittäjiä ja karnevaalien aikaan tehtiin tiliä. Isä ja hänen yhtiötoveri Tase pitivät karnevaalialueella kojua, jossa myytiin grillimakkaraa ja grillattuja broilereita. Minä olin sedän apupoikana, kun haimme pakettiautolla äidin grillikioskin kylmähuoneesta makkaraa, kanaa ja juomia täydennyksenä karnevaalialueelle. Ihmismassa täytti kaupungin kadut niin, että pelkkä kahden kilometrin ajomatka kylmähuoneelta karnevaalialueella kesti puoli tuntia. Sinä viikonloppuna tuoreen kaupungin (Suonenjoesta tuli kaupunki vuonna 1977) väkiluku tuplaantui!

Loput valokuvat (ellei toisin mainita) omasta albumista: Karnevaalikulkue vuodelta 1981

Kirjassa kerrottuja tapahtumia pääsin kokemaan 80-luvun alussa. Mansikkakarnevaalit vetivät meitä teinejä puoleensa kuin hunaja. Koti oli Vesitorninmäellä ja tutustuin samassa korttelissa asuvaan Kakeen ja Tepiin. Meistä tuli pian erottamattomat. Tepi oli meistä se urheilijanuorukainen (vähän kuin kirjan Timppa), joka joutui tekemään karnevaalien aikaan talkootöitä urheiluseuran orjana sillä aikaa, kun minä ja Kake pidimme hauskaa.

Kirjassa kuvataan hyvin tuon ajan alkoholipolitiikkaa, joka oli luvalla sanoen jäykkää. Minulla oli tapana pummata juomat isän baarikaapista, kunnes käry kävi ja piti ryhtyä ostamaan omat viinakset. Alkoholin hankkiminen alaikäisenä ei ollut kuitenkaan vaikeaa, korkeintaan vähän hankalaa. Suonenjoki on pieni paikkakunta ja kaikki ikäiseni tiesivät kylän hakumiehet. Tärkeintä oli olla ajoissa liikkeellä, ettei hakumies ehtinyt lupautua jollekin toiselle. Siihen aikaan Alkosta sai ostaa vain litra väkevää viinaa ja kaksi litraa väkevää viiniä per henkilö per viikko. Koska kylä oli pieni ja ihmiset tunsivat toisensa, ei hakumies voinut käydä määräänsä enempää ostoksilla. Minä hankin ensimmäisiä karnevaalejani varten kaksi pulloa lonkeroa ja kolmen vartin Ruskapullon. Näillä eväillä bailasin koko viikonlopun ja möin vielä toisena iltana ylimääräiseksi jääneen Ruskan puolikkaan jollekin janoiselle.

Kesä oli suonenjoen pojille kiehtovaa aikaa, koska kylän raitilla liikkui ulkopaikkakuntalaisia mansikkatyttöjä. Isommat pojat rehvastelivat laittavansa kesän alussa bänksit tyttökaverin kanssa, että pääsivät pyörittämään uusia mimmejä. Syksyllä he yrittivät taas palata häntä koipien välissä tutun murun luokse. Meidän kaveriporukassa meno oli alkoholilla läträämistä lukuunottamatta aika kilttiä. Kukaan meistä ei osannut tapella ja joskus joku saattoi päästä suutelemaan tytön kanssa. Se oli huimaa ja niitä juttuja jauhettiin kaverien kanssa pitkään.

Haluan käyttää tilaisuuden hyväkseni ja kiittää Suonenjoen Mansikkakarnevaaleja sekä Kaarihallia nuoruuteni parhaista kokemuksista. Pitää joku kerta kokoontua Kaken ja Tepin kanssa muistelemaan noita aikoja. Kaverit saattavat muistaa jotain, mikä itseltä on jo painunut unholaan. Muistoissani kesät Suonenjoella olivat lämpimiä ja hauskoja, täynnä teini-iän huumaa ja uusia kokemuksia.

Palaan vielä lopuksi Heikkisen romaaniin. Kirjassa kerrottiin sorakuopasta ja nuotiopiiristä. Meidän kaveriporukalla oli sellainen karnevaalien jälkeen aamuyön tunneilla, kun aurinko nousi ja humalatila laski. Kake nukkui hiekalla sillä aikaa, kun otimme Tepin kanssa vauhtia ja hypimme nuotion yli huutaen "Geronimo". Kirjan lopussa selvisi, ettei kyse ollut kuitenkaan samasta sorakuopasta.

Joudun vähän kritisoimaan Mansikkakarnevaalit -kirjan loppuratkaisua. En pitänyt siitä, miten kirjan hahmoille kävi. Tämä on puhtaasti subjektiivinen reaktio ja meikäläisen henkilökohtainen ongelma. Samaistuin tarinaan niin, että toivoin Liimataiselle ja kumppaneille yhtä onnellista loppua kuin omalle nuoruudelleni.

Muita Mansikkakarnevaaleihin liittyviä postauksia löytyy tästä:

Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla 12.07.2014

 Kesäisiä muistoja keskellä talvea: Suonenjoen mansikkakarnevaalit

Arkistokuvat: Finna.fi 

Poutvaara Matti, kuvaaja. Mansikanpoimijoita Suonenjoella.