keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Rakkaudentunnustus

Meitä suomalaisia miehiä moititaan usein siitä, että emme osaa näyttää tunteitamme. En yleensä kirjoita tunteista, koska aihealue on yksityinen ja herkkä. Eilisen kiihkeä illan ja alkuyön jälkeen tunnen kuitenkin vastustamatonta tarvetta purkaa tuntojani tänne blogiin. Tunne on niin pakahduttava, etten pysty pitämään sitä sisälläni. Teen siis julkisen rakkaudentunnustuksen, enkä häpeä mitään. Olen rakastunut jalkapalloon.

Kuva: Pixabay

Se ei ollut kuitenkaan rakkautta ensisilmäyksellä. Ei lähimainkaan. 70-luvulla televisiossa näytettiin lauantaisin Englannin 1. divisiooonan (nyk. Valioliiga) jalkapalloa, joka ei kiinnostanut pätkääkään. Asuimme Suonenjoella ja paikallisjoukkue SuPa (Suonenjoen Pallo) pelasi aladivareissa. Kun halusin tuhlata viikkorahoja, en ostanut lippua peliin vaan kävin Sokkarilla ostamassa Asterix sarjakuvalehden tai kävelin Paperikauppa Makkoseen tutkimaan postimerkkejä. Hangon LaPelta (Postimerkkiliike Lauri Peltonen Oy) juuri saapunut erä käytettyjä islantilaisia merkkejä päihitti jalkapallo-ottelulipun mennen tullen.

Kuva: Pixabay

Vuonna 1982 Espanjassa pidetyt jalkapallon MM-kisat olivat ensimmäiset, joita seurasin televisiosta. Erityisesti Paolo Rossi jätti lähtemättömän vaikutuksen teini-ikäisen mieleen. Brasiliaa vastaan hän teki hattutempun ja johdatti Italian 3-2 voitolla jatkoon. Välieräottelussa Puolaa vastaan Rossi teki taas Italian maalit ja maa meni 2-0 voitolla finaaliin, jossa Saksa kaatui 3-1. Tässäkin pelissä avausmaalin teki kukapa muukaan kuin Paolo Rossi (Wikipedia).

Kuva: Firstpost
Siitä lähtien olen seurannut kaikki jalkapallon MM- ja EM-kisat. Seurajalkapallo ei vain edelleenkään kiinnostanut ja jääkiekko oli penkkiurheilulaji numero yksi. 90-luvulla muutimme Kuopioon, mutta Kupsin peleihin "eksyin" vasta 2000-luvun alussa. Siitä se sitten lähti. Ensin otin annoksen kotimaista Veikkausliigaa, kunnes siirryin kovempiin peleihin ja vaihdoin Uefan Mestareiden liigaan. Addiktio oli valmis. Nyt talvet kuluvat Champions leaguen tv-pelejä katsoessa ja keväällä siirrän katseen kotimaan ruohokentille. Jääkiekko alkaa pikku hiljaa jäämään taka-alalle. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän "vihreä veran shakki" kiehtoo mieltä.


Kuva: Pixabay

Palaan vielä kiihkeään eilisiltaan. Mestareiden Liigan semifinaalissa ottivat toisistaan mittaa Katalonian jättiläinen FC Barcelona ja Englannin Liverpool. Ensimmäinen osaottelu päättyi Barcelonan 3-0 voittoon ja Liverpool oli mahdottoman tehtävän edessä: he tarvitsivat 4-0 voiton päästäkseen yhteismaaleilla (4-3) finaaliin. Barcelona on nelinkertainen Mestareiden liigan voittaja (viimeisin vuodelta 2015), Liverpool on voittanut kerran (2005). Kyseessä oli siis todellinen Daavid vrs. Goljat tyylinen mittelö. Liverpoolilla ei ollut mitään mahdollisuutta.

Miten sitten kävikään? Ensimmäisen puoliajan jälkeen Liverpool johti 1-0. Tämä ei tietenkään vielä riittänyt, mutta toisella puoliajalla koettiin ihme: kotijoukkue latoi kaksi maalia kahdessa minuutissa ja äkkiä yhteismaalit olivatkin tasan 3-3. Peli oli siis täysin auki. Barcelonan riveissä pelannut maailman paras jalkapalloilija Lionel Messi ei saanut mitään aikaiseksi ja puoliajan lopussa tapahtui jotain ennennäkemätöntä: Kulmapotkutilanteessa Liverpoolin pelaaja lähti kävelemään pois kulmalipulta antaakseen laukaisuvuoron pelikaverille. Äkkiä hän tajusi tilaisuuden tulleen, ryntäsi takaisin ja antoi millintarkan kulmapotkun maalille, josta joukkuetoveri jatkoa pallon reppuun hölmistyneiden katalaanien katsoessa vierestä. 4-0 ja Liverpool finaaliin!



Tässä pelissä oli kaikkea: suuri ja mahtava vihollinen valmiina murskaamaan vastustajan. Nurkkaan ahdistettu altavastaaja nousee kuin ihmeen kaupalla kanveesista. Voittomaali saa nerokkuudessaan katsojan haukkomaan henkeä. Kyynelehtivät fanit katsomossa, kun pillin vihellys päättää pelin. Ottelun sankarit halaavat toisiaan ja kiittävät yleisöä, joka ei koskaan lakannut uskomasta ihmeeseen. Hävinneet onnittelevat voittajia ja poistuvat näyttämöltä.

Tämän takia rakastan jalkapalloa.

PS: Tänään lisää klo 22.00 kun ratkeaa, kumpi tulee Liverpoolia vastaan finaaliin: Ajax vai Tottenham.

kuva: Pixabay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti