perjantai 28. helmikuuta 2020

Koronavirus: uhka vai mahdollisuus?

Kuopiossa on todettu koronavirusepäily. Tilanne on viranomaisten mukaan hallinnassa. Kuvassa mahdollisen tartunnan saanut saamassa asianmukaista hoitoa.
Vanhana mies haaveilee, että voisi joskus vaeltaa yksin ylös vuorille kuolemaan. Valitettavasti täältä puuttuu vuoret ja lääketiede pitää meitä elossa vaikka väkisin. Onneksi luonto loi uuden ratkaisun tähän ongelmaan: koronavirus tulee ja korjaa korkeaan ikään selvinneet seniorit pois eläkejärjestelmän maksupiiristä. Ihanaa.

Uutisissa kerrottiin, että Kanariansaarilla suomalaiset turistit joutuvat jäämään kahdeksi viikoksi hotellin all-inclusive karanteeniin koronaviirustapauksen vuoksi. Voi raukkoja, ihan bu-huu. Joudut hengaamaan pikkukuumeessa uima-altaan reunalla varjon alla ja lipittämään lääkkeeksi rommitotia. Ymmärrän kyllä, että potuttaa. Kaikillahan on aina kiire lomalta takaisin kylmään pohjolaan painamaan aamusta iltaan töitä hiki hatussa.

Jyväskylässä epäiltiin junamatkustajan saaneen koronatartunnan. Jos tartunta ilmee jo matkan aikana, laitetaanko junan ovet lukkoon ja matkustajat kahdeksi viikoksi makuuvaunuihin karanteeniin? Kysyn vaan, kun matkustamme tänään pojan kanssa raiteita pitkin Kuopiosta Lahteen. Pitää varmaan linnoittautua valmiiksi ravintolavaunuun, ihan vain kaiken varalta.

Koronavirus pistää myös miettimään oman elämän prioriteetteja. Onko kaikki hyvin? Asiaan saa osviittaa kysymällä itseltään, kummassa olisit mielummin karanteenissa: kotona puolison kanssa vai duunissa työkavereiden luona? Jos vastaus on jälkimmäinen, voi pohtia vaihtoehtoja omalle parisuhteelleen. Onko aika tehdä muutos? Olisiko sittenkin järkevämpää erota?

Tilanteeseen on olemassa toinenkin ratkaisu. Aina voi jatkaa entiseen tapaan ja elää toivossa, että saa koronavirustartunnan ja kuuluu siihen kahden prosentin riskiryhmään,  jonka tauti korjaa mukanaan autuaammille peliautomaateille.



2 kommenttia:

  1. Mahdollisuus. Ois hankkinut miljoona kasvosuojusta pari kuukautta sitte, niin nyt tekis massia.

    VastaaPoista