keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Tsaarin uudet vaatteet

Olipa kerran tsaari, joka piti vallasta. Hän piti vallasta niin paljon, että käytti kaikkia keinoja pönkittääkseen diktatuuriaan: peukaloituja vaaleja, naapurimaiden pelottelua ja vastustajien salamurhaamista. Tsaari ei välittänyt kansansa murheista tai valtakunnan asioista. Hän ei ylipäätään ollut kiinnostunut mistään muusta kuin vallasta. Sen sijaan, että olisi tehnyt töitä, hän vietti päivänsä lähinnä juonittelemalla ja ryöstämällä valtion kassasta.

Eräänä päivänä tsaarin luo saapui liikemiehiä, jotka selittivät olevansa taitavia luomaan maailman mahtavimpia päämiehiä. Miehet väittivät, että heillä oli salainen vaalijärjestelmä, jolla diktaattori voi voittaa sadan prosentin äänimäärällä. Niin ylivoimaisesti, että asian ymmärtämiseksi täytyi olla erityisen viisas. Tyhmät ihmiset eivät sen sijaan ymmärtäisi lainkaan miten se on mahdollista, väittivät huijarit.

Minun täytyy järjestää itselleni tuollaiset vaalit, tuumi Tsaari. Sitten saisin selville, kuka valtakunnassani on viisas ja kuka tyhmä, hän ajatteli. Niinpä tsaari pyysi liikemiehiä valmistelemaan vaaleja. Hän antoi huijareille runsaasti rahaa, jotta nämä pääsisivät työssään alkuun. He eivät kuitenkaan käyttäneet rahaa vaaleihin vaan pistivät rikkaudet omiin taskuihinsa. 

Tsaari sai sadan prosentin äänisaaliin ja vaalien jälkeen hän saapui hovinarriensa saattamina juhlimaan voittoaan. Huijarit olivat kunnioittavinaan tsaaria. "Kas miten upea vaalivoitto, arvon tsaari“, he sanoivat. "Tosiaankin upea“, säestivät hovinarrit. Mutta eivät he tietenkään ymmärtäneet mitään. Kukaan ei vain uskaltanut tunnustautua tyhmyriksi.


Niin tsaari astui saattueineen ulos kaiken kansan ihailtavaksi. Kansalaiset olivat tulleet sankoin joukoin tsaarin juhlakulkuetta katselemaan. Ihmiset hurrasivat ja ihastelivat tsaaria. Kukaan ei kehdannut myöntää, ettei ymmärtänyt pätkääkään, miten tuo pätkä pystyi voittamaan vaalit. Kukaan ei halunnut myöntää olevansa tyhmä.


Silloin kuului ihmisjoukosta pienen tytön ääni. "Mutta eihän tsaari voittanut vaaleja“, tyttö huudahti. Lapsen sanat levisivät nopeasti ihmisjoukossa. "Joku sanoi, että tsaarilla ei ole valtaa“, kuiskasivat ihmiset toisilleen. "Tsaari on huijari“, he supisivat.


"Mutta eihän hän olekaan mitään“, huusivat lopulta kaikki. Ja se hävetti tsaaria suunnattomasti, sillä hän tiesi kansalaisten olevan oikeassa. Hän ymmärsi viimein, että kaikki näkivät, millainen huijari hän oli. Ja niin tsaariparan ei auttanut muu kuin painaa päänsä alas ja palata mellakkapoliisien suojelemana takaisin bunkkeriinsa. Sen pituinen se.

Mukaelma H.C.Andersenin sadusta Keisarin uudet vaatteet.

Kuvat: Pixabay



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti