Pyörällä halki Suomen 3. päivä: Pyörämatka alkaa

Tuhti aamupala. Risottoa tottakai.

25.07.2018
Tämä aamu oli erilainen: nyt alkoi Miksun urakka polkupyörällä Nuorgamista Helsinkiin. Aluksi tarkoitus oli, että ajan Utsjoelle ja pidämme ensimmäisen taukopaikan Norjan puolella. Lisäksi sovimme käsimerkistä: kun ohitan Miksun autolla, moikkaan hänelle mennessä. Jos Miksu moikkaa takaisin, kaikki on kunnossa ja ajan seuraavalle etapille. Jos taas ei moikkaa, tiedän että jotain on vialla ja osaan pysähtyä.

Nuorgam - Helsinki. Let's Go! Kulkupelinä Tunturin Romeo ja Julia, kolmivaihteinen naistenpyörä 1900-luvulta.

 Miksu polkaisi pyörällä matkaan ja minä jäin pakkaamaan autoa. Kävin kaupassa tankkaamassa autojääkaapin ja huoltamolla tankkaamassa auton. Noin puolen tunnin jälkeen olin valmiina lähtöön. Nuorgam - Utsjoki maantie mutkittelee kauniisti Tenojoen vartta pitkin, mutta olin sen verran täpinöissäni, että en joutanut katsomaan maisemia. Sen sijaan seurasin auton matkamittaria ja koetin arvioida, koska ajaisin Miksun kiinni. Kymmenen kilometrin jälkeen valmistauduin kohtaamiseen, mutta poikaa ei näkynyt. 

Joku vitsaili meille lähtiessä, että helppohan se on Nuorgamista tulla etelään, kun on pelkkää alamäkeä.

Kun olin ajanut 15 kilometriä, aloin huolestua. Ei kai kaveri lähtenyt väärään suuntaan? Todennäköisesti ei. Vaihtoehtoja oli vain kaksi ja toisessa suunnassa vastaan tulee Norjan raja. Mutta silti? Viimein erään ylämäen puolessavälissä pyöräili tuttu hahmo ja huokaisin helpotuksesta. Ei mitään hätää!

Ajoin ohi ja moikkasin mennessäni. Tarkistin taustapeilistä ja huomasin, että Miksu ei moikannut takaisin. Jotain vialla? Pysähdyin seuraavalle P-paikalle ja jäin odottamaan poikaa.
- Moi. Onko jotain hätänä?
- Ei. Unohdin vaan moikata takaisin!

Pysähdys tuli kuitenkin tarpeeseen. Miksu pumppasi renkaisiin lisää ilmaa, rasvasi ketjut ja lisäsi hyttysmyrkkyä. Hyttyset olivat tosin se pienin riesa. Isompi vaiva olivat kymmenet kärpäset, jotka pörräsivät hikisen pyöräilijän ympärillä.

Utsjoen kahvila. Nurkkapöydässä vanhat äijät puhuivat saamenkielellä. Hauskan kuuloista keskustelua.

Kahvilan varoituskyltti. Koska en ole skinny, jätin kakun väliin ja otin pelkän kahvin.

 Matka jatkui. Ajoin Utsjoelle ja arvioin, että minulla oli tunti aikaa ennen seuraavaa taukoa. Ajoin Utsjoki sightseeing kylän läpi, mikä oli nopeasti tehty. Sitten ostin kaupasta postikortin, etsin kahvilan ja menin juomaan kupposen kahvia samalla kun kirjoitin terveisiä kotiin. Tosin postikortti oli lähinnä minulle itselleni. Lähetän niitä satunnaisesti reissuilta ja kotona talletan kortit kansioon muistoksi. 

Kahvilan jälkeen ajoin sillan yli Norjaan. Heti sillan jälkeen oikealla oli P-paikka, johon jäin odottamaan. Ei tarvinnut odottaa kauan. Miksu polki ilmeisen hyvävoimaisen näköisenä ja pidimme tankkaustuokion auton varjossa. Helle huiteli + 27 asteessa, joten nestettä kului litra tolkulla.

Utsjoelta pääsee Tenojoen yli Norjaan Saamen siltaa pitkin.

Tauon jälkeen matka jatkui kohti Kaamasta.

 Matkaa oli taitettu 40 kilometriä. Seuraava yhteinen taukopaikka suunniteltiin 50 kilometrin päähän. Puolivälissä Miksu pitäisi oman minitauon. Jatkoimme matkaa ja minä pistin ylös matkamittarin lukemat. Aika tasan 50 kilometriä myöhemmin tuli vastaan P-paikka, joka sijaitsi pienen maantiesillan kupeessa. Sillan ali virtasi puro, jossa oli vilvoittavaa vettä. Täydellinen taukopaikka.

Puurot kiehumaan.

Jo aamulla huomasin, että auton ilmastointi ei toiminut. Tämähän sattui hienosti näin hellepäivänä! Lapin P-paikoilla ei ole varjoisia kohtia, joten levittelit pyyhkeet tuulilasille ja sain auton sisälämpötilan laskemaan alle neljäänkymmeneen asteeseen. Toinen huono uutinen koski eturenkaita. Auto tuntui puoltavan oikealle ja vika oli syönyt molempien eturenkaiden sisäpinnat sileiksi. Ei auttanut muuta kuin aloittaa soittorumba rengasliikkeisiin. Ivalosta ja Sodankylästä ei irronnut meidän aikatauluun sopivaa aikaa, mutta onneksi sain varattua ajan Rovaniemelle seuraavalle maanantaille. Nyt piti sitten laittaa kädet ristiin ja toivoa, että renkaat kestävät vielä 400 kilometriä.

90 kilometriä takana vastatuulessa ja + 27 asteen helteessä.

Uinti raikkaassa purovedessä tuli hellepäivänä tarpeeseen.

Päivä oli helteinen ja Miksu valitti vastatuulesta. Kun tähän vielä lisäsi mäkisen maaston, ei päivän etappi ollut todellakaan helppo. Ajoin edellä Lomakylä Jokitörmään Kaamaseen ja varasin meille telttapaikan. Campingia pitää vanha pariskunta, joilla ei ollut kiirettä mihinkään. Leppoisaan meininkiin sopi sekin, että heidän pankkikortinlukija ei toiminut. Kävin haalimassa matkakassasta kolikoita ja maksoin majoituksen käteisellä, 18 euroa yö. Itse alue oli nimensä mukaisesti jokitörmällä metsän laidassa. Maasto näytti hyttyshautomolle, mutta verenimijöitä oli yllättävän vähän. Sitäkin enemmän oli paarmoja, jotka eivät välittäneet helteestä. Pystytin teltan ja päätin käydä iltapäiväkahvilla.

Täälläkin olimme ainoat telttailijat karavaanareiden joukossa.

Kun olin juonut kahvit Kaamasen Kievarissa, sain idean lähteä ajamaan Miksua vastaan tarkistamaan, miten matka edistyi. Hetkeä aikaisemmin lämmin sadekuuro kasteli maan, mutta ei raikastanut ilmaa yhtään. Ehdin ajaa vain pari kilometriä, kun puhelin soi. Miksu ilmoitti, että matkateko piti keskeyttää kaksikymmentä kilometriä ennen määränpäätä, koska kovat sääolot ja ylämäet vaativat veronsa. Hain pojan ja pyörän kyytiin ja ajoimme leirintäalueelle tankkaamaan ja lepäämään.

Kaamasessa ei eletä vielä 24/7 aikataululla. Kadehdittavaa.

Miksua otti selvästi päähän päivän pyöräilytavoitteesta jääminen. Lohdutin, että saavutettu 123 kilometriä ei ollut missään nimessä huono suoritus. Tankkaus ja pulahdus jokeen piristivät mieltä. Ensimmäinen päivä antoi esimakua, että reissusta ei tulisi helppoa.

Miksu testasi Jokitörmän rannan. Lämmintä vettä, kuten kaikkialla tänä hellekesänä.

Sauna jäi testaamatta. Olisi kustantanut 15 euroa tunti.

Tässä vielä arvostelu Lomakylä Jokitörmä Campingista:

Minä: arvosana 6/10
+ edullinen
+ rauhallinen sijainti
- keittiötilat pienet ja helteellä kuuma
- pankkikortin lukija ei toiminut (yhteyshäiriö). Onneksi oli käteistä. 

Miksu: arvosana 7/10
+ veden äärellä
+ ei mitään valittamista
- melko mitäänsanomaton (miinus?)
- ei mitään kehuttavaa 

Seuraavana päivänä oli edessä etappi Kaamanen – Saariselkä. Päivään mahtui karhuja, vesisadetta ja hajonnutta elektroniikkaa.

"Olimme pojan kanssa tienpäällä kaksi ja puoli viikkoa. Tuossa ajassa reissasimme Lappiin, kävimme Pohjois-Norjassa ja matkustimme Suomen halki Nuorgamista Helsinkiin. Tuo Nuorgam-Helsinki etappi olikin ikimuistoinen. Poikani pyöräili sen yhdessätoista päivässä vanhalla naisten kolmivaihteisella polkupyörällä. Minä oli mukana huoltomiehenä ja ajoin etapit autolla."

Pyörällä halki Suomen 2. päivä: Norja

24.07.2018

Heräsin yöllä kolmen aikaan ja kömmin teltasta ulos katsomaan, miltä yötön yö näyttää. Aurinko paistoi kirkkaasti tuntureiden yllä ja ilma tuntui viileältä. Meikäläisen unia auringonpaiste ei haittaa mutta voin kuvitella, että jollekin se on iso ongelma. Rauhoittavaa pimeyttä ei Lapin kesässä tule missään vaiheessa.

Nuorgamin Lomakeskus klo 03.00.

Minua jännitti. En jännittänyt tulevaa päivää, edessä olevaa reissua tai mitään muutakaan siihen liittyvää. Jännitin sitä, mitä selkä tykkää nukutusta yöstä. Tällä reissulla makuupussin alla oli vain sentin paksuinen, vaahtomuovinen retkipatja ja peitto. Miksu on harrastanut lattialla nukkumista jo pitkään ja markkinoi sitä minullekin. Näin keski-ikäisenä, mukavuudenhaluisena ukkona koko ajatus on tuntunut niin... epämukavalta. Tämä reissu muutti ajatteluani ja päätin, että jos kotioloissa selkä ärhentelee, siirryn yöksi lattialle ohuen retkipatjan päälle. Luomuhoitoa selälle ja kokemuksesta voin sanoa, että toimii. Telttailun aikana selkäkivuista ei ollut tietoakaan.

Tiistai oli välipäivä ja ohjelmassa retki Norjan puolelle. Aamurisoton jälkeen päätimme ajaa Jäämeren rantaa Vesisaareen ja mahdollisesti siitä eteenpäin. Sää oli pilvinen mutta lämmin ja mieli korkealla. Minulla oli jotain hämäriä muistikuvia 70-luvun Vesisaaresta: siitä miten keräsimme velipojan kanssa simpukankuoria merenrannalla ja kylissä oli suuria, puisia telineitä, joissa kuivatettiin kalaa. Arvasin, että noista ajoista asiat ovat vähän muuttuneet.

Nuorgamista Norjan rajalle on matkaa 3 kilometriä ja rajanylityksen huomaat siitä, että tien keskiviiva muuttuu keltaiseksi ja tienvieruskylttien teksti vaihtuu norjaksi. Jostain kumman syystä myös luonto tuntuu tietävän, missä raja kulkee. Norjan puolella luonto on paljon karumpaa ja rannikolle saavuttaessa puut katoavat maisemasta kokonaan. Köröttelimme kapeaa mutta hyväkuntoista tietä pitkin tuntureita kunnes reitti vei alas merenrantaan. Nykyaika oli saapunut tännekin ja kalankuivaustelineistä oli enää muisto vain. Välillä tien vasemmalla puolella oli jyrkkä kallioseinämä ja oikealla aava meri. Me savolaismaisemissa kasvaneet turistit huokailimme ihastuksesta. Kaunista.

Vadsö (Vesisaari)

Vadsössä pysähdyimme katsomaan kaupunkia ja sen satamaa. Paikka tunnetaan Suomessa nimellä Vesisaari. Ihmettelin vähän, miksi seudun paikkakunnilla on myös suomalaiset nimet, kunnes googletin alueen historiaa. 1800-luvulla Vesisaareen muutti suuri määrä suomalaisia, ja vuosisadan vaihtuessa yli puolet sen väestöstä oli suomenkielisiä kveenejä (Wikipedia).

Vadsön kaupungintalo

Kaupungilla heräsimme dilemmaan, jota emme ottaneet etukäteen huomioon: Norja ei ole euromaa. Onneksi löysimme pienen pankkikonttorin ja marssimme ennakkoluulottomasti sisään. Yksinäisen tiskin takana istui meikäläisen ikäinen mies. Seuraava keskustelu käytiin englanniksi:

- Voiko teillä vaihtaa valuuttaa euroista kruunuiksi?
- Ei voi.
- Tiedättekö, missä voisi vaihtaa?
- En tiedä. Kysykää vaikka jostain kaupasta.

Kun tulimme pankista ulos, seisahduin hetkeksi ulko-oven eteen ja katsoin oikealle. Pankin seinässä sijaitsi automaatti, jossa oli Visa Electron –merkki. Vinkkasin Miksulle, että koetan nostaa rahaa seinästä. Se onnistui vaivattomasti ja pian omistin kaksisataa Norjan kruunua (n. 20 euroa). Miksu toimi samoin ja valuuttakriisimme oli ohi. Tuli vain mieleen, että pankkikaveria ei ilmeisesti kiinnostanut pätkääkään neuvoa jotain suomalaisturisteja valuutanvaihdossa. Miksun sanoja lainatakseni: kaverista huokui kolmenkymmenen vuoden työkokemus...

SpareBank. Täällä meitä ei palveltu mutta onneksi automaatti oli aivan ulko-ovan vieressä.

Kahvilassa palvelu oli toisesta ääripäästä. Ystävällinen rouva möi meille kahvit ja suostui vielä pojan pyyntöön vaihtaa rahaa niin, että hän sai yhden kappaleen jokaista norjalaiskolikkoa ja muutaman pikkusetelin. Miksu ei juo kahvia mutta halusi kuitenkin kokeilla, oliko norjalainen kahvi erilaista. Ilmeestä päätellen ei ollut. – Ei tullut minusta vieläkään kahvinjuojaa.

Tässä kahvilassa meitä palveltiin hyvin. Suosittelen.

Kuppi norjalaista kahvia a' kaksikymppiä (= 2 euroa)

Koska päivä oli vasta puolessa, päätimme jatkaa matkaa Vardöseen (suomeksi Vuoreija). Matkalla ajoimme läpi pikkukylien ja edessä avautui hienoja maisemia. Poroja ei ollut mutta lampaita sitäkin enemmän. Karu, ruohoa kasvava maasto olikin optimaalinen lampaan laiduntamiselle. Ennen Vardötä tie nousi ylös vuorelle ja laskeutui sitten alas rannikolle. Näimme Vardön saaren jo kaukaa. Erityisesti pisti silmiin suuri, valkoinen pallo, joka kuuluu Naton tutkavalvonta-asemalle. Lähestyimme rantaa, mutta missään ei näkynyt siltaa. Ehkä saareen pääsee lautalla? Sitten eteen ilmestyi kuin valtava, maasta ammottava merikäärmeen kita. Opastetaulussa luki, että meren ali kulkevan tunnelin pituus on 2,8 km. Ajoimme epäröimättä sisään.

Vardön tunneli kulki 2,8 kilometriä n. 80 metrin syvyydessä meren ali saarelle. Kuva saaren puoleiselta tunnelinsuulta.

Tunneli on kapea. Onneksi vastaan ei tullut rekkoja.

Vardö osoittautui idylliseksi pikkukaupungiksi. Rakennukset ovat lähinnä puutaloja ja kaupungin laidalla sijaitsee 1700-luvulta peräisin oleva linnake. Esitteen mukaan Vardön linnake on maailman pohjoisin linnoitus. Paikalla oli jo vuonna 1305 kuningas Håkon V:n rakennuttama ensimmäinen linnake. Nykyinen on vuodelta 1738 ja säilynyt alkuperäisessä asussaan. Todella näkemisen arvoinen paikka.

Museolinnoitus on ainoa jäljellä oleva norjalainen linnoitus, jossa on komentaja. Nykyinen komentaja on järjestyksessään numero 42. Komentajan alaisuudessa on neljä sotilasta. Heidän tärkeimpiä tehtäviä on olla palovahtina, lipun nostaminen ja laskeminen, lumityöt, korjaus- ja kunnostustehtävät sekä kunnialaukausten ampuminen kuningasperheen syntymäpäivinä sekä 17. toukokuuta (kansallispäivä) ja 7. kesäkuuta (Norja irtosi Ruotsi-Norja valtioliitosta vuonna 1905).

Haakon VII muistomerkki. Haakon oli Norjan kuningas vuosina 1905 - 1957. Kun Saksa miehitti Norjan vuonna 1940, Haakon lähti maanpakoon Lontooseen ja toimi Saksan vastaisen toiminnan symbolina. Natsi-Saksan kukistuttua kuningas palasi maanpaosta vuonna 1945.

Kuningattaren portti. Tämä on kopio. Alkuperäinen portti tuhoutui toisessa maailmansodassa.

2. maailmansodan aikana Vardöllä oli keskeinen rooli saksalaisten rannikkolinnakkeena. Linnoitus toimi komentokeskuksena ja koko kaupungissa oli enimmillään 3000 saksalaista sotilasta. Linnake säästyi tuhopoltolta saksalaisten vetäydyttyä, mutta 2/3 kaupunkia tuhoutui venäläisten pommituksissa.

1600-luvulla tapahtui Vardön noitavainot. Moni joutui ns. vesikokeen uhriksi: syytetty heitettiin mereen jalat ja kädet sidottuina. Jos tämä nousi pintaa, hänet poltettiin noitana roviolla. Kahdeksankymmentä naista ja muutama mies kokivat tämän kohtalon. Väestömäärään suhteutettuna Vardössä oli eniten noitia koko Euroopassa.

Kuvassa punainen varastomakasiini joka oli täynnä vanhoja tykkejä (seuraava kuva) ja muuta entisajan rekvisiittaa.

Orjatalo. Linnoituksen rakentajat olivat sotilaita ja orjia, eli kuritushuonevankeja etelä-Norjasta.

Linnakkeen jälkeen suunnistimme saaren koillisosaan. Ennen saaren kärkeä tie muuttui niin huonokuntoiseksi, että taivalsimme viimeiset n. kaksi kilometriä jalan. Viimein eteemme aukesi jylhien kallioiden reunustama ranta ja aaltoileva Barentsinmeri. Saimme eräänlaisen ”on the edge of the world” –kokemuksen. Tähän päättyy manner-Eurooppa.

Tämä tienvarsitaideteos jäi mysteeriksi. Paikallinen kalakukko?

"I want to stand as close to the edge as I can without going over. Out on the edge You see all the kinds of things You can't see from the center" - Kurt Vonnegut -

Miksu pääsi maailman laidalle.

Aluetta hallitsi kukkula, jonka päälle oli rakennettu betoninen bunkkeri. Kukkula oli louhittu täyteen luolia. Jäi turvallisuussyistä tutkimatta.

Bunkkeri oli perua toisen maailmansodan ajoilta.

Miksu tutki yhden luolan ja kävi muutaman kymmenen metriä kukkulan sisällä. Isän pyynnöistä huolimatta.

Rannikon maisema on jylhä ja kaunis.

Paluumatkalla kävimme vielä kaupungilla. Sillä aikaan kun olimme kaupassa, Vardön satamaan saapui suuri matkustajalaiva, josta purkautui maihin satoja turisteja. Yhtäkkiä rauhallisen kaupungin kadut olivat täynnä ihmisiä, jotka poukkoilivat sinne tänne ja räpsivät kuvia mennessään. Vähän niin kuin me. Päätimme hypätä autoon ja aloittaa paluumatkan Nuorgamiin.

Rantatie kulki läpi pienten kylien.

Palatessa sattui pieni episodi. Väsyneenä päivän riennoista ajoimme harhaan. Miksu toimi kuskina ja minä kartanlukijana, eli nuokuin puoliunessa katsellen vaihtuvia maisemia, kun Miksu kertasi ääneen päivän kokemuksia. Jossain vaiheessa meille heräsi tunne, että nyt ajetaan hornan tuuttiin. Tarkistin asian mapsista ja totta: olimme ajaneet 40 kilometriä ohi Nuorgamin risteyksen. Linnuntietä Nuorgamiin oli vain 15 kilometriä, mutta välissä virtasi Tenojoki. Ei auttanut muuta kuin kääntyä ja palata takaisin. Jotain väsymystilastamme kertonee se, että Tenojoki on rajajoki ja kun ajoimme harhaan, joki oli tien vasemmalla puolella. Herätyskelloja ei soittanut edes se, että paluumatkalla joki olisi pitänyt näkyä tien oikealla puolella. Harhailun seurauksena emme ehtineet kauppaan ennen sulkemisaikaa, joten iltapalana oli taas risottoa.

Tässä vielä minun ja Miksun arviot Nuorgamin lomakeskuksen leirintäalueesta telttailijan näkövinkkelistä:

Minä: arvosana 8/10
+ hieno sijainti Tenojoen varrella
+ siistit ja toimivat yhteiset tilat
- suhteellisen kallis, 2 hlö + teltta = 30 € yö
- itikat, mutta niitähän Lapissa riittää

Miksu: arvosana 9/10
+ laadukkaat yleistilat
+ vuorinäkymä
- vakava vastaanottoukko (palvelualttiudessa "kehitettävää")
- valtava määrä hyttysiä

Seuraavana päivänä Miksu aloitti pyöräilyurakkansa Nuorgamista Helsinkiin.
PS: Miksu on kirjoittanut reissusta blogissaan: Miko Lankinen - Dude with the thoughts

"Olimme pojan kanssa tienpäällä kaksi ja puoli viikkoa. Tuossa ajassa reissasimme Lappiin, kävimme Pohjois-Norjassa ja matkustimme Suomen halki Nuorgamista Helsinkiin. Tuo Nuorgam-Helsinki etappi olikin ikimuistoinen. Poikani pyöräili sen yhdessätoista päivässä vanhalla naisten kolmivaihteisella polkupyörällä. Minä oli mukana huoltomiehenä ja ajoin etapit autolla."