Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla 12.07.2014

Kesäloma alkoi viikko sitten, joten päätimme suunnistaa Suonenjoelle käymäsiltään lauantaina. Tarkoitus oli tavata vanhoja tuttuja, katsella menoa ja palata kotiin hyvissä ajoin. Niinpä ajelimme karnevaalialueelle noin kuuden aikaan alkuillasta ja pääsimme maksuttomalle juhla-alueelle todistamaan Karnevaaliohjelmaa. Esiintymisvuorossa oli Viktor Klimenko. 

Viktor Klimenko oli kuin raikas tuulahdus Neuvostoliitosta. Hän esitti vanhoja, perinteisiä suomalaisia ja venäläisiä kansanlauluja. En tiennyt, että Viktor on nykyään myös standup –artisti. Mutta kaikkien pitää tietenkin seurata aikaansa. Tässäpä Viktorin sanailua, joka nostatti ehkä hymyn mahdollisesti jonkun huulille kai:

- Minulle tuli eräs mies sanomaan, että etkös sinä Klimenko ole jo kuollut. Minä vastasin, että en minä ole kuollut.

- Kun ikään tulee näin paljon, ystävät alkavat harvenemaan.

- Ensi vuonna palaan tänne Karnevaaleille opaskoiran kanssa.

Eihän tuollaista läppää voinut kuin kuunnella. Kun Klimenko laittoi playbackkina Finlandian soimaan ja tulkitsi kappaleen paatoksella, kylmät väreet jäivät puuttumaan selkäpiistä. Ihmettelin vain, miten mies voi näyttää edelleen samalta kuin 60-luvun Suomileffoissa. Säilöökö hän itsensä samalla aineella kuin venäläiset suolakurkut? Suuria arvoituksia, jotka saivat jäädä minun puolestani ratkaisematta. Mutta kyllä Viktor lopussa taputukset sai ja viisi kiloa Suonenjoen mansikkaa. Turhaa minä tässä tuota punasatiinipaitaista finskikasakkaa herjaan. Olin vain tälle konsertille aivan liian nuori kohdeyleisöksi.

Seuraavaksi lavalle asteli imitaattori Jukka Laaksonen. Kohtuu hyvää settiä, tosin Sami Hedbergin kanssa Jukan olisi turha astua samalle lavalle samana päivänä samalla paikkakunnalla. Muutama juttu osui ja upposi oikeasti ja sai naurunpyrskähdyksiä aikaan. Koska en osaa enkä edes pystyisi imitoimaan Jukan lailla, tyydyn kertomaan pelkät tarinat. Nämä jäivät mieleen:

- Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi jäivät joululomalle ja Tarja lähti poikkeuksellisesti illanviettoon ilman Penttiä. Tällä aikaa Pentti tempaisi kunnon kännit. Kun Tarja tuli kotiin, hän huomasi takapihan puhtaassa hangessa keltaisen tekstin: Tarja on idiootti. Tarja soitti Supon pojille ja vaati, että asia tutkitaan välittömästi. Laboratoriotestien tulos oli osittain odotettu: Virtsa oli Pentin, kuten Tarja epäilikin, mutta käsiala oli Anneli Jäätteenmäen.

- Bill Clinton, Michail Gorbatsov ja Martti Ahtisaari keskustelijat maidensa puolustuskyvyistä. Clinton kehaisi, että heidän armeija on todella pelottava. Se hiihtää ensin 15 kilometriä, hyppää sitten jään läpi ja ui toiset 15 kilometriä jää alla. Niin pelottava on Usan armeija.

Gorbatsov sanoi, että heidän armeija on vielä pelottavampi. He hiihtävät ensin 30 kilometriä, sukeltavat sitten jään läpi ja uivat toiset 30 kilometriä.
Oli Martin vuoro. Bill ja Michail katsoivat häntä tarkkaavaiseksi. Viimein Ahtisaari tokaisi: Peijoona. Meidän armeija on niin pelottava, että meidän Marko ei mennyt sinne ollenkaan.

Illan aikana tapasimme tuttuja ja pidimme hauskaa. Ilmassa oli pienen urheilujuhlan tuntua, semmoista maalaismeninkiä. Seurasimme vielä mansikkatytön kruunauksen ja suunnistimme sitten takaisin Kuopioon. Edellisenä iltana Petri Nygård oli kuulemma vetänyt kunnon shown ja koko karnevaalialueen täyteen. Päätimme, että ensi kesänä tullaan uudestaan ja tällä kertaa voidaan olla vaikka yötä.

Juha Föhr on muuten saanut kaksoset. Tiedättekö niiden nimet? Var Föhr ja Där Föhr… (Jukka Laaksonen)

Lomalla viimeinkin, voin ottaa bissenkin

Huomenna on aika siirtää ajatukset lomamodelle neljäksi viikoksi. Kuvitelkaa. Neljä viikkoa, ettei tarvitse herätä töihin. Neljä viikkoa, ettei tarvitse kulkea kellon mukaan. Neljä viikkoa, että voi maata niin pitkään kun haluaa, tehdä mitä huvittaa ja mennä minne haluttaa. Neljä viikkoa.

On ollut aikoja, jolloin työpaikkaa tuli vaihdettua tiuhaan ja vuodet kuluivat ilman vuosilomia. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän puntarissa painaa vapaa-aika verrattuna rahaan. Maltan tuskin odottaa eläkeikää ja sitä tunnetta, kun viimeinen työpäivä on takana. Kun työvelvoitteet on tehty ja voi hyvillä mielin jäädä vapaalle. Lopun elämää. Loistava tulevaisuus.

Mutta sitä ennen tämä neljän viikon loma on pala taivasta, jota pitää makustella päivä kerrallaan ja hengittää minuutti minuutilta. Jospa tässä ehtii toipua niin, että jaksaa taas vääntää 11 kuukautta oravanpyörässä. Tuntuu vain, että sen pyörän vauhti kiihtyy vuosi vuodelta kun taas oma vauhti hidastuu ja hiipuu. Ihminen ei ole kone, eikä edes koneen jatke. Ihminen on jotain paljon monimutkaisempaa.

Joten seuraavia juttua saattaa joutua odottamaan, eli päästän teidän lukijatkin lomalle. Kyllähän tämä meikäläisen juttujen lukeminen käy välillä työstä. Ehkäpä lomalla tulee uusia inspiraatioita, uusia tuulia, uusia maisemia. Uusia ajatuksia, jotka sitten hakkaan vimmatusti wordille ja julkaisen kaiken kansan katsottavaksi. Tiedä häntä, aika näyttää. Tällä hetkellä tuntuu, että sekä henkinen että fyysinen takki on kohtuullisen tyhjä.

Lomalla aion ottaa: aurinkoa, rusketusta, sania, päivetystä, väriä pintaan, päikkärit, nokkaunet, rennosti, lunkisti, hieronnan, manikyyrin, pedikyyrin, miniatyyrin, kirjan käteen, kilpikonnan, papukaijan, viljakäärmeen, maissihiiren, onkeeni, opikseni, tilaisuudesta vaarin, kupin kahvia, palan kakkua, vaimon syliini, toiset huomioon, aikaa itselleni, ässäarvan, vara-avaimen, lompakon, kamman, kännykän, aurinkolasit, tuopin olutta, huikan aperitiivia, hiukan viiniä, pullon punkkia, mäyräkoiran, pari kossua, kännit, perseet olalle, nakit silmille, nokkiini, pultit, raivarit, lopputilin, brasilialaisen vahauksen, tatuoinnin, lävistyksen, napakorun, selkääni, turpaani, sakot, vihat niskoilleni, syyt kontolleni, ohraleivän ja viimein järjen käteen.

Aurinkoista kesää.

What to do in Kuopio: Saaristokatu bicycle route

 If You have time in summer and the sun is shining, go and discover Kuopio by bike. Buy or rent (don’t steal) a bike and take a map with You, Kuopio has hundreds of kilometers of bike routes and views are wonderful. One of the best routes is Saaristokatu, that goes through Saaristokaupunki (the town of islands).

Saaristokatu is 4,5 km long scenic route, that passes through the islands connected by bridges. You don’t need packed lunch or water, because there is many shops and a ice cream kiosk along the way. Just take a wallet and bicycle. 

In Keilakanta there’s a high bridge, where You can see beautiful landscape to Lake Kallavesi and canal. There are also many geocaches along the road and a frisbee golf track in Peikkometsä. Track has many ponds so if You go throwing frisbee make sure that You have floating discs.

Keilakanta bridge and canal

Love locks in Keilankanta bridge

canal to Lake Kallavesi

School of Martti Ahtisaari, former President of Finland 1994-2000 and Nobel Peace Prize winner 2008

Views to Lake Kallavesi along the road

Bicycle route is isoleted from car road

Where to go in Kuopio: Pikku-Pietarin Torikuja

 If You want to see something special in the middle of Kuopio, come to Pikku-Pietarin Torikuja (Pikku-Pietari Market Alley). Long, old building includes little shops, hand-made items, gifts and a cafe. You could also meet Pikku-Pietari himself: A little boy dressed in 1800 century cloathes singing traditional finnish folksongs.

In market alley there’s many peaces of hand-made items, that You can’t get from nowhere else in the world. Like wooden souvenier cork that has text: Kysyjän perseeseen tulppa ( Plug to questioners ass). That’s weird Savo humor but don’t be afraid. Many finnish people don’t understand it either. 

 Savo people are strange but honest, and they tend to laugh behind Your back. In a warm way, of course. Savo people also like to talk a lot so visitors are always welcome to Kuopio. 

One thing You must know: old people don’t speak any other languages than savo but still, they will talk to You willingly. Just say okay and kiitos (thank you) and You’ll do fine.  

Pikku-Pietari himself

Cafe

Hand-made slingshots

Savo fishing steelyard: shows weight wrong

Handbags made of LP records

Puiston mysteeriset pyramidit

Käytin aamulla koiraa ulkona ja voitte arvata hämmästykseni, kun menin puistoon. Paikalle oli ilmestynyt, kuin tyhjästä, puolenkymmentä hiekka- ja kivipyramidia. Mitä oli tapahtunut? Kuinka nuo mystiset muodostelmat olivat tuohon tulleet? Oliko kukaan muu ehtinyt huomata niitä? Asia vaati tutkimista.

Olen katsellut Isojalan jäljillä –sarjaa ja siitä viisastuneena rajasin eri vaihtoehtoja pois. Ufot noita rakennelmia eivät olleet tehneet, koska en nähnyt täällä(kään) yhtään lentävää lautasta viime aikoina. Paikallisilla asukkailla ei ollut tietotaitoa tai aikaa kyhätä moisia kasoja. Pyramidit muistuttivat erehdyttävästi Egyptin Gizassa olevia sukulaisiaan. Puntaroituani jonkin aikaa asiaa tulin vääjäämättömään lopputulokseen: Pyramidien rakentajat olivat muinaisia egyptiläisiä.

Jo muinaiset egyptiläiset osasivat pyramidin rakentamisen taidon. Tuhansia vuosia sitten he rakensivat aavikolle valtavia kivimehutetroja, jotka pönöttävät edelleen turistinähtävyyksinä keskellä ei mitään. Muinaiset egyptiläiset kävivät siis viikonloppuna lähipuistossamme, toivat tullessaan tonneittain kiviä, soraa ja hiekkaa ja tekivät pyramidit yhdessä yössä. Paljain käsin ilman mitään apuvälineitä. Hämmästyttävää!

Olin niin tohkeissani löydöstä, että kuvasin ja kartoitin paikan huolellisesti ja palasin kotiin. Maltoin tuskin odottaa, että pääsen kertomaan asiasta vaimolle. Parempi puolisko oli keittänyt aamukahvia ja istui keittiössä sanomalehti kädessä. Annoin koiralle ruuan, heitin sandaalit eteiseen ja aloin kiihtyneessä mielentilassa kertomaan huikeasta havainnostani. Vaimo kuunteli minua koko ajan tarkkaavaisesti eikä sanonut sanaakaan. Kun oli päässyt tarinan kliimaksiin, odotin puolison reaktiota. Hän pohti asiaa hetken, katsoi minua sitten pitkään ja tuumasi rauhallisesti:

- Oletko sinä muistanut pitää lakkia päässä ulkona? Siellä paistaa aurinko aika kuumasti ja sinulla kun ei ole paljoa hiuksia päälakea suojaamassa.

En ymmärtänyt, miten tuo kommentti liittyi mihinkään.

Helvetillinen helle

Juuri kun on tottunut käyttämään vesikelin voiteita, ulkona tapahtuu kummia. Taivaalla hehkuu keltainen pallo ja villapaita tuntuu epämiellyttävän kuumalta ja hikiseltä. Mitä tämä on? Taasko ilmasto muuttuu ja millaisella vauhdilla? Kuka rikkoi lämpömittarin, kun se on pysähtynyt kahteenkymmeneenviiteen asteeseen?

Sateisen ja kylmän alkukesän jälkeen lämpö tuntuu hetken mukavalle, kunnes perisuomalaiseen tyyliin tilanne alkaa ärsyttämään. Kun päältä on riisuttu kaikki, mihin siveyssäännöt ja virkavalta antaa luvan, ei enää jää vaihtoehtoja. Muukalaisvastainen, kalpea pohjolan asukas alkaa väriltään muuttumaan pelkojensa kaltaiseksi. Kohta hän ei uskalla enää huudella ulkomaalaiselle painu kotiisi, koska pelkää rusketuksen ja rajaviranomaisten erehdyksen vuoksi joutuvansa samalle paluulennolle.

Olisi ehkä hyvä hoksata, että lämpötila on mielentila. Se, mikä Jämijärven rannalla tuntuu helvetin kuumalle, onkin kauan odotetulla Rhodoksen reissulla Välimeren rannalla ihanan lämmintä. Kellukkamahainen mies pohtii kotona, kehtaako lähteä Kuopion torille patsastelemaan t-paidassa ja polvihousuissa. Sama kaveri pasteeraa syyslomalla Las Palmasin hiekkarannalla jaloissaan nuoruusvuosiensa liian vanhat ja liian tiukat speedot. Rouva pukee kotonaan kolttua koltun ylle hellekelin kyläkäynnille, mutta istuu kuukauden päästä portugalilaisen allasbaarin tiskillä ylpeästi yläosattomissa.

Huomenna menen töihin ja seuraan taas mielenkiinnolla ihmisten reaktioita. On kummallista, että yleensä sadesäästä ja helteestä valittavat samat henkilöt. Itse olen varannut valitusaiheeksi talven pakkaset ja kylmät ilmat, mutta helteellä en valita. Ei tulisi mieleenkään. Joskus (aina) tuntuu siltä, että sitä on tullut synnyttyä väärälle leveysasteelle. Jos olisin jumala, siirtäisin Suomen Välimeren rannalle. Lapin tuntureista tekisin keskimäärin 1,5 km korkeampia, ettei maamme talviurheilu kuolisi sukupuuttoon. Viinan hintaa en välttämättä laskisi Välimeren maiden tasolle, koska silloin suomalaiset joisivat itsensä sukupuuttoon. Me olisimme edelleen lintukoto Italian, Kreikan, Serbian, Makedonian ym. naapurissa… Emme taitaisi olla kauan.

Nyt on sunnuntai ja aurinko paistaa. Tilanne on aikalailla parempi kuin viime viikon maanantaina Kuopion viinijuhlilla. Vielä viikko duunia ja sitten lomille lomps. Aion ottaa lomalla aurinkoa, ruskettaa ihoni, polttaa nahkani, istua terassilla, seistä jonossa, maata rannalla, kävellä kaupungilla, pyöräillä, matkustella autolla, bussilla, junalla, laivalla, käydä kylässä, sukuloimassa, keikoilla, rannalla, torilla, kahvilla, katsoa telkkaria, lukea lehtiä, surffata netissä, kuunnella radiota, kirjoittaa blogia, ottaa valokuvia, olutta, siideriä, syödä, juoda ja naureskella vaimon kanssa.

Kun kesän kylmät kelit ja sateet olivat pahimmillaan sattui yhtenä päivänä hetki, että sade taukosi ja aurinko pilkisti ujosti pilvien välistä. Viäräleukainen työkaverini katsoi toimiston ikkunasta ulos, siristi hetken silmiään ja tokaisi: Sais jo nämä helteet loppua.

Kuopion Viinijuhlat 30.06.2014: Kolmas Nainen ja Jukka Poika

Vain elämää, niinpä niin. Pauli Hanhiniemi ja Kolmas Nainen on meikäläiselle ollut aina enemmän kuin vain elämää. Jukka Poika on uudempi tuttavuus ja nimenomaa Vain Elämää –tv sarjasta, jossa mm. Pauli ja Jukka tulkitsivat toistensa biisejä. Artistien tämän hetkisestä suosiosta kertoo, että Kolmas Nainen aloitti ja Jukka Poika oli illan pääesiintyjä. Minä olisin laittanut aktit toiseen järjestykseen. Mutta minä olenkin vanha.

Kanapastaa ja pestoa

Vauhtia otimme lounastamalla Trattoria Sorrennossa. Paikka sijaitsee vain kivenheiton päässä Kuopion satamasta. Idyllinen pieni ravintola, jonka italialainen omistaja puhuu yhtä sujuvasti italiaa, suomea ja savoa. Paikka on niin pieni ja suosittu, että ilta-aikaan sinne on melko turha yrittää ilman pöytävarausta. Meillä oli varaus viidelle hengelle.

Cappuccino ja pannacotta

Pastaa, pizzaa, juustoja, bruschetta-leipää, punaviiniä, pannacottaa, cappuccinoa, nam. Ei tarvinnut lähteä nälkäisenä keikalle. Illaksi luvattiin vesisadetta, joten varustauduimme kertakäyttösadetakeilla. Sillä eihän festarialueelle saa viedä sateenvarjoja, eihän? Väärin. Viinijuhlille sai. Tästä vähän myöhemmin lisää.

Ennen lähtöä vaimo huomasi facebookista, että viinijuhlat mainostivat erikoistarjousta: Jos kerrot portilla, että haluat facebook –tarjouslipun, saat lipun kympillä (10 €)! Lohjalta tullut kaverini tarttui heti tilaisuuteen ja sai lipun halvalla. Me ostimme liput hyvissä ajoin ennakkoon ja maksoimme niistä 23 €. Reilua? En tiedä oliko niistä, jotka eivät facebook-tarjouksesta mitään tienneet, vaan ostivat jonossa ennen kaveriani täysihintaiset, 26 €:n liput portilta. Tarjouksen ansiosta paikalle tuli varmaan sellaista porukkaa, joka olisi muuten jäänyt sadesään takia kotiin.

Punaviinimukit kojulta käteen ja katsomaan Kolmatta Naista. Yleisöä oli ihan mukavasti ottaen huomioon, että tuuli napakasti ja vettä tihkutti. Kun bändi aloitti soiton, taivas aloitti vesisateen ja ihmiset avasivat sateenvarjonsa. Sateenvarjomeri peitti hetkessä näkyvyyden lavalle. Ei auttanut kuin luikerrella ihmisjoukon halki lavan eteen, että näki jotain. Loppu hyvin, kaikki hyvin eikä vesisade haitannut, kun päällä oli lämmintä vaatetta ja sadetakit. Sää on pukeutumiskysymys, sanoi mummokin aikoinaan. 

Kolmas Nainen oli hyvässä vedossa ja starttasi alkuaikojen reippaammilla ralleilla. Väliin soitettiin pari uutta biisiä, joista en ollut kuullut aikaisemmin kun hitin Me ollaan ne. Hän on yhä hän kolahti heti ensi kuulemalta. Paulin ääni ja lyriikka on parhaimmillaan juuri näissä eronneen suomalaisen miehen sielunmaisemia luotaavissa rockballadeissa. Bändin pitkänlinjan fanina joudun häpeäkseni tunnustamaan, etten ole vieläkään ostanut uusinta levyä. Lupaan parantaa syntini vielä tänä kesänä. 

Pauli Hanhiniemi nautti nauttineena esiintymisestä täysi rinnoin ja heitteli välispiikeissä huumoria ja piikkejä bändin suuntaan. Kertoi, miten 1994 kavereilla oli ollut aika kireä tunnelma, eikä soittaminen meinannut enää sujua. Sitten bändi hajosi ja palasi vasta 15 vuoden jälkeen yhteen. Eiköhän tässä kireydet ole nyt ohi, solisti virnuili. Siltä se näytti ja kuulostikin.

Lautalla –biisin alussa Pauli esitteli haitariaan ja kehui ostaneensa sen kuolinpesän huutokaupasta. Tähän basisti vielä kommentoi, että kuolinpesä oli todella tyytyväinen kauppaan. Hyvinhän tuo haitari Hanhiniemen käsissä soi kuten aikaisemmin huuliharppukin. Sakari Pesolan kitarariffit vierittivät vastustamattomasti melankoliaa mieleen. Kuten huomaatte, rock ryyditti raavaankin miehen rujon runolliseksi.

Kesken keikan äänentoisto simahti ja soitto hiljeni. Kolmoset, eikun Naiset, siis bändi ei tästä hätkähtänyt vaan jatkoi kesken jäänyttä kappaletta ”akustisesti” ja Pauli laulatti Oo Sammyn kertosäettä yleisöllä. Tämä ilmojen aikaansaama karaokehetki päättyi nopeasti ja rokki jatkui entiseen malliin. Keikan loppua kohti tunnelma ja vesisade tiivistyivät ja hurja tuuli repi sadetakin helmoja. Kaiken kaikkiaan upea reipas tunti eikä sää haitannut yhtään.

Jukka Poikaa odotellessa pakenimme Ravintola Wanhan Sataman suojaan, kuten parisataa muutakin. Makasiinirakennukseen on tehty DJ Niten elämää esittelevä näyttely. Jos et tiedä kuka on DJ Nite, et ole selvästikään Savosta. Tai ainakaan Kuopiosta. Nite aloitti DJ hommat jo 60-luvulla ja… no, käykää itse katsomassa. Näyttelyyn kuuluu mm. Disco-puhelinkoppi joka oli pahimmoilleen kiinni juuri sinä iltana. 

Kaveri on ehtinyt tehdä aika paljon. Hatunnosto pioneerille. Kuopion kesässä voi esim. Cafe Sataman terassilla törmätä vanhaan mieheen, joka on pukeutunut paljettitakkiin ja lakkiin ja soittelee jutustelun lomassa vinyyleiltä Tsingis Khania, Dancing Queenia ja Staying alivea. Hän on DJ Nite.

DJ Nite -näyttelyä Wanhassa Satamassa

Ilta viileni ja sade jatkui. Viimein lavalle ilmestyi reggaebändi, joka soitti letkeällä reggaesoundilla. Noin viiden minuutin jälkeen soitto taukosi ja herra Poika, Jukka Poika, astui lavalle. Virne oli samanlainen kuin Vain Elämää –ohjelmassa. Jukka Poika aloitti hittiputken, joka kuulosti tutulle näin artistia seuraamattomankin korvaan. Mielihyvää, Siideripissis, Älä tyri nyt.. Jos Kolmannen Naisen keikka tihkui suomirokkia, hikeä, melankoliaa ja testosteronia, Jukka Pojan keikka lainehti aurinkoa, positiivisuutta ja hyvää mieltä. Molempi parempi, sanoisin, mutta Kolmas Nainen kolahti enemmän. 

Jukka Poika laulatti yleisöä ja vieressäni minuakin vanhempi, pyylevä pikkutakkimies huojui hurmioituneena ja huuteli kappaleiden väliin Reggae-insinööri! Jukka Pojan virnuiluun oli helppo yhtyä. Kun hän huusi: Kuopion tytöt ja pojat sanokaa kyllä niin tottahan minäkin vastasin kun pyydettiin. Encorena rallatettiin hymyssä suin Silkkii ja aamulla ääneni oli muuttunut bassoksi.

Keikan jälkeen menimme vaimon kanssa kotiin, katsoimme loppuun Saksa – Algeria MM-matsin ja aamulla reippaana kymmeneksi töihin. Onneksi viinijuhlat ovat vain kerran vuodessa.