torstai 3. heinäkuuta 2014

Kuopion Viinijuhlat 30.06.2014: Kolmas Nainen ja Jukka Poika



Vain elämää, niinpä niin. Pauli Hanhiniemi ja Kolmas Nainen on meikäläiselle ollut aina enemmän kuin vain elämää. Jukka Poika on uudempi tuttavuus ja nimenomaa Vain Elämää –tv sarjasta, jossa mm. Pauli ja Jukka tulkitsivat toistensa biisejä. Artistien tämän hetkisestä suosiosta kertoo, että Kolmas Nainen aloitti ja Jukka Poika oli illan pääesiintyjä. Minä olisin laittanut aktit toiseen järjestykseen. Mutta minä olenkin vanha.

Kanapastaa ja pestoa


Vauhtia otimme lounastamalla Trattoria Sorrennossa. Paikka sijaitsee vain kivenheiton päässä Kuopion satamasta. Idyllinen pieni ravintola, jonka italialainen omistaja puhuu yhtä sujuvasti italiaa, suomea ja savoa. Paikka on niin pieni ja suosittu, että ilta-aikaan sinne on melko turha yrittää ilman pöytävarausta. Meillä oli varaus viidelle hengelle.

Cappuccino ja pannacotta


Pastaa, pizzaa, juustoja, bruschetta-leipää, punaviiniä, pannacottaa, cappuccinoa, nam. Ei tarvinnut lähteä nälkäisenä keikalle. Illaksi luvattiin vesisadetta, joten varustauduimme kertakäyttösadetakeilla. Sillä eihän festarialueelle saa viedä sateenvarjoja, eihän? Väärin. Viinijuhlille sai. Tästä vähän myöhemmin lisää.

Ennen lähtöä vaimo huomasi facebookista, että viinijuhlat mainostivat erikoistarjousta: Jos kerrot portilla, että haluat facebook –tarjouslipun, saat lipun kympillä (10 €)! Lohjalta tullut kaverini tarttui heti tilaisuuteen ja sai lipun halvalla. Me ostimme liput hyvissä ajoin ennakkoon ja maksoimme niistä 23 €. Reilua? En tiedä oliko niistä, jotka eivät facebook-tarjouksesta mitään tienneet, vaan ostivat jonossa ennen kaveriani täysihintaiset, 26 €:n liput portilta. Tarjouksen ansiosta paikalle tuli varmaan sellaista porukkaa, joka olisi muuten jäänyt sadesään takia kotiin.

Punaviinimukit kojulta käteen ja katsomaan Kolmatta Naista. Yleisöä oli ihan mukavasti ottaen huomioon, että tuuli napakasti ja vettä tihkutti. Kun bändi aloitti soiton, taivas aloitti vesisateen ja ihmiset avasivat sateenvarjonsa. Sateenvarjomeri peitti hetkessä näkyvyyden lavalle. Ei auttanut kuin luikerrella ihmisjoukon halki lavan eteen, että näki jotain. Loppu hyvin, kaikki hyvin eikä vesisade haitannut, kun päällä oli lämmintä vaatetta ja sadetakit. Sää on pukeutumiskysymys, sanoi mummokin aikoinaan. 



Kolmas Nainen oli hyvässä vedossa ja starttasi alkuaikojen reippaammilla ralleilla. Väliin soitettiin pari uutta biisiä, joista en ollut kuullut aikaisemmin kun hitin Me ollaan ne. Hän on yhä hän kolahti heti ensi kuulemalta. Paulin ääni ja lyriikka on parhaimmillaan juuri näissä eronneen suomalaisen miehen sielunmaisemia luotaavissa rockballadeissa. Bändin pitkänlinjan fanina joudun häpeäkseni tunnustamaan, etten ole vieläkään ostanut uusinta levyä. Lupaan parantaa syntini vielä tänä kesänä. 

Pauli Hanhiniemi nautti nauttineena esiintymisestä täysi rinnoin ja heitteli välispiikeissä huumoria ja piikkejä bändin suuntaan. Kertoi, miten 1994 kavereilla oli ollut aika kireä tunnelma, eikä soittaminen meinannut enää sujua. Sitten bändi hajosi ja palasi vasta 15 vuoden jälkeen yhteen. Eiköhän tässä kireydet ole nyt ohi, solisti virnuili. Siltä se näytti ja kuulostikin.

Lautalla –biisin alussa Pauli esitteli haitariaan ja kehui ostaneensa sen kuolinpesän huutokaupasta. Tähän basisti vielä kommentoi, että kuolinpesä oli todella tyytyväinen kauppaan. Hyvinhän tuo haitari Hanhiniemen käsissä soi kuten aikaisemmin huuliharppukin. Sakari Pesolan kitarariffit vierittivät vastustamattomasti melankoliaa mieleen. Kuten huomaatte, rock ryyditti raavaankin miehen rujon runolliseksi.

Kesken keikan äänentoisto simahti ja soitto hiljeni. Kolmoset, eikun Naiset, siis bändi ei tästä hätkähtänyt vaan jatkoi kesken jäänyttä kappaletta ”akustisesti” ja Pauli laulatti Oo Sammyn kertosäettä yleisöllä. Tämä ilmojen aikaansaama karaokehetki päättyi nopeasti ja rokki jatkui entiseen malliin. Keikan loppua kohti tunnelma ja vesisade tiivistyivät ja hurja tuuli repi sadetakin helmoja. Kaiken kaikkiaan upea reipas tunti eikä sää haitannut yhtään.


Jukka Poikaa odotellessa pakenimme Ravintola Wanhan Sataman suojaan, kuten parisataa muutakin. Makasiinirakennukseen on tehty DJ Niten elämää esittelevä näyttely. Jos et tiedä kuka on DJ Nite, et ole selvästikään Savosta. Tai ainakaan Kuopiosta. Nite aloitti DJ hommat jo 60-luvulla ja… no, käykää itse katsomassa. Näyttelyyn kuuluu mm. Disco-puhelinkoppi joka oli pahimmoilleen kiinni juuri sinä iltana. 

Kaveri on ehtinyt tehdä aika paljon. Hatunnosto pioneerille. Kuopion kesässä voi esim. Cafe Sataman terassilla törmätä vanhaan mieheen, joka on pukeutunut paljettitakkiin ja lakkiin ja soittelee jutustelun lomassa vinyyleiltä Tsingis Khania, Dancing Queenia ja Staying alivea. Hän on DJ Nite.

DJ Nite -näyttelyä Wanhassa Satamassa


Ilta viileni ja sade jatkui. Viimein lavalle ilmestyi reggaebändi, joka soitti letkeällä reggaesoundilla. Noin viiden minuutin jälkeen soitto taukosi ja herra Poika, Jukka Poika, astui lavalle. Virne oli samanlainen kuin Vain Elämää –ohjelmassa. Jukka Poika aloitti hittiputken, joka kuulosti tutulle näin artistia seuraamattomankin korvaan. Mielihyvää, Siideripissis, Älä tyri nyt.. Jos Kolmannen Naisen keikka tihkui suomirokkia, hikeä, melankoliaa ja testosteronia, Jukka Pojan keikka lainehti aurinkoa, positiivisuutta ja hyvää mieltä. Molempi parempi, sanoisin, mutta Kolmas Nainen kolahti enemmän. 



Jukka Poika laulatti yleisöä ja vieressäni minuakin vanhempi, pyylevä pikkutakkimies huojui hurmioituneena ja huuteli kappaleiden väliin Reggae-insinööri! Jukka Pojan virnuiluun oli helppo yhtyä. Kun hän huusi: Kuopion tytöt ja pojat sanokaa kyllä niin tottahan minäkin vastasin kun pyydettiin. Encorena rallatettiin hymyssä suin Silkkii ja aamulla ääneni oli muuttunut bassoksi.



Keikan jälkeen menimme vaimon kanssa kotiin, katsoimme loppuun Saksa – Algeria MM-matsin ja aamulla reippaana kymmeneksi töihin. Onneksi viinijuhlat ovat vain kerran vuodessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti