Dublin eka päivä: (melkein molemmat) pojat palasivat kaupunkiin

Kaikki alkoi koronavuonna 2020. Eräänä mökkiviikonloppuna vaimot saivat päähänsä, että me lähdetään porukalla katsomaan Duran Durania Dubliniin. Keikka piti alunperin olla kesäkuussa 2020, mutta siirtyi pandemian vuoksi vuodella. Seuraavana vuonna pandemia jatkui ja keikkaa siirrettiin taas vuodella. Vihdoin armon vuonna 2022 näytti siltä, että konsertti toteutuu, joten nousimme kesäkuisena perjantaina Finnairin kyytiin ja lensimme sinivalkoisin siivin satujen saarelle. Runollista eikö totta?

Dublinin lentoasemalla meitä odotti jonkinmoinen kaaos: matkalaukkujen purkutila oli täynnä... matkalaukkuja. Niitä oli hujan hajan pitkin käytäviä, ilmeisesti tarkoitettuna lastattavaksi jatkolennoille. Good luck sanon minä. Onneksi meillä oli suora lento Helsingistä ja laukut tulivat samalla kyydillä. Myöhemmin selvisi, että työvoimapulan vuoksi sama kaaos vallitsi muillakin kentillä ympäri maailmaa. Korona-aika on tehnyt tehtävänsä.

Kentältä matkustimme hotelliin puheliaan kuskin kyydissä. Matka kustansi neljältä henkilöltä 30 € eli jos olet liikkeellä isommalla seurueella, taksi on hyvä vaihtoehto.

Rakennustyömaataulu herätti hilpeyttä.

Kun majoittautuminen oli suoritettu ja laukut purettu, lähdimme tutustumaan ja aistimaan irlantilaisuutta. Nopeiten se tapahtuu maistelemalla irlantilaisia viskejä. Kake ja Tiina suosittelivat Teeling Whiskey Distilleryn viskitaistingiä joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. 

Teeling Whiskey Distillery on uusi, vuonna 2015 perustettu panimo Dublinin laitakaupungilla. Paikan kotisivut löytyvät tästä: Teeling

Ennen kierrosta jouduimme hieman odottamaan. Kanapiirakka ja makkararulla, kiitos.

Kierroksen alustuksen piti iäkäs herrasmies, joka tuntui tietävän kaiken viskistä. Harmi, että paikalla kuulunut melu peitti välillä äänen alleen ja osa tarinasta jäi kuulematta.

Irlantilaista viskiä tislataan käytetystä ohramaltaasta kolmeen kertaan ja lopputuloksena on 80 % alkoholia. Tämä jytäkkä mehu laimennetaan vedellä noin 63 %:iin, ennen kuin se varastoidaan tynnyreihin vähintään kolmeksi vuodeksi. Tammitynnyrit antavat viskille luonteenomaisen kellertävän värin. Lopuksi viski sekoitetaan, että saadaan mahdollisimman tasalaatuinen juoma ja pullotusvaiheessa vielä laimennetaan haluttuun vahvuuteen (yleensä 40 %) lisäämällä joukkoon vettä. 

Opastettu kierros + 4 viskimaistiaista kustansi 30 €. Suosittelen

Viskitaistingin jälkeen meidät ohjattiin myymälään ja pienessä hiprakassa oli otollista ostaa tuliaisia: pieniä matkamuistopulloja, jääkaappimagneetti, sadeviitta ja taskumatti.

Kun viskiä haudutetaan tynnyreissä vuosikausia, osa siitä haihtuu ja tynnyrit vajuvat. Ennen aikaan tätä ilmiötä selitettiin niin, että taivaan enkelit käyvät tissuttelemassa muhivaa viskisatsia silloin kun kukaan ei ole näkemässä. Tästä on tullut sanonta "Angels' share". Aiheesta on tehty myös loistava veijarikomedia, suomalaiselta nimeltään Enkelten siivu. Kuvalinkissä on leffatraileri. Kannattaa katsoa!

Viskin maistelu oli mukavaa ja aiheutti sievoisen hiprakan. Seitinohut irlantilainen päiväkänni olisi kuitenkin helposti muuttunut viskin tissuttelulla köydenpaksuiseksi suomalaiseksi humalaksi, joten loppupäiväksi jätimme väkevät pois ja tyydyimme miedompiin juomiin. Ja niitähän riittää, olimmehan "mustan oluen" luvatussa maassa.

Paluumatkalla hotelliin tuli vastaan St. Patrickin katedraali joka imaisi meidät sisäänsä. Yli 800 vuotta vanha kirkko oli upea ja täynnä turisteja. Vasta sisällä muistin, että kannoin kädessäni Teeling Whiskey Distillery -kassia. Kukaan ei näyttänyt kuitenkaan välittävän eikä taivaasta iskenyt salamaa joten arvelin että asia on okei.

St. Patrickin katedraali, rakennettu vuosina 1191 - 1270.

Jonathan Swiftin rintakuva. Hän oli kirjailija ja anglikaanipappi, joka kirjoitti mm. Gulliverin retket -kirjan ja toimi St. Patrickin katedraalin tuomiorovastina.

Paikka vaikutti hieman "maallistuneen", sillä suuren kirkkosalin päädyssä oli iso matkamuistomyymälä, josta lähti mukaan keittiömagneetti ja postikortti. Samaan aikaan ulkona taivas valutti vettä urakalla. Kun sade lakkasi lähdimme ulos ja kirkon ovella paikallinen nainen huikkasi meille: "Rain is over for now but don't let the weather fool Ya!" Niin totta! Reissun jokaisena päivänä satoi, milloin enemmän ja milloin vähemmän.

Myös täällä törmäsi Ukrainan sodan kaikuihin.

Illan päätteeksi suunnistimme syömään Temple Barin alueelle. Matkalla vastaan tuli epäilyttävän monta kilttiasuista miestä iloisessa humalassa. Mitä täällä tapahtuu? Kävi ilmi, että seuraavana päivänä Dublinissa pelattiin Kansojenliigan futismatsi Irlanti - Skotlanti. Skotit ottivat pelietkot asiaan kuuluvalla hartaudella ja juhlivat mahdollista voittoa jo etukäteen. Asiallista meininkiä.

Skotlantilaiset valmistautumassa seuraavan päivän otteluun, hilpeästi ja äänekkäästi.

Illallispaikaksi valikoitui tämä pub.

Tilasin listalta irlantilaista lihapataan. Lautasella on muussia ja sen alla iso annon lihaisaa kastiketta. Valokuva ei paljoa kerro mutta kyseessä on yksinkertainen ja hyvä ruoka. Hintataso Suomen luokkaa.

Melkein jokaisesta pubista kantautui irlantilaista kansanmusiikkia. Meidän paikassa musisoinnista huolehti tämä veteraanikolmikko.

Illan päätteeksi teimme vielä pyhiinvaellusmatkan keskustassa sijainneeseen The Clarence hotelliin. Mulle kovana U2 fanina paikka on merkityksellinen, sillä sen omistaa bändin laulaja ja kitaristi. Kävimme vielä Kaken kanssa hotellin ala-aulassa, mutta Bono ja The Edge eivät olleet kotona.

Kake sanoitti sosiaaliseen mediaan Thin Lizzyn "Boys are back in town" -biisin uudestaan, koska mulle tämä reissu Dubliniin oli eka kerta: 

"One middle-aged guy is back in town and an other one is in town for the first time"

Kuulosti asialliselle, mutta ei tuosta biisiä saisi tekemälläkään.

Thin Lizzyn edesmenneen laulajan Phil Lynottin muistomerkki Temple Barissa.

"Guess who just got back today?
Them wild-eyed boys that'd been away
Haven't changed, had much to say
But man, I still think them cats are crazy
The boys are back in town
I said the boys are back in town"

Thin Lizzy: Boys are back in town

Markkinarako

Ystäväni Kake vinkkasi minulle artistista, joka tekee ennennäk... kuulumatonta musiikkia. Jalmari Laaksonen pieree kännissä -nimisellä äänilevyllä artisti päästelee kaiken kaikkiaan 177 pierua, jotka on äänitetty vuoden 2021 aikana. Näinkin voi korona-aikaa hyödyntää!

Kuva on Kuopion Puijolta, eikä liity tähän tarinaan mitenkään. 

Aioin välittömästi tilata ko. taidepläjäyksen, mutta pahaksi onneksi koko painoserä (30 kpl) oli loppuunmyyty. Ei auta muuta kuin jäädä odottamaan, tuleeko pieruja lisää.

Jalmari Laaksonen pieree kännissä toimisi loistavasti tunnelman luojana esim. ristiäisissä, jossa pieni päähenkilö tahtoo muutenkin päästellä paukkuja papin siunauksen aikana. Tai firman pikkujouluissa, kun eläkkeelle jäävälle pomolle pidetään puheita ja kiitetään yhteisistä työvuosista: "Kiitos Ensio ja hyviä eläkepäiviä. Tähän lopuksi soitan yhden kappaleen, jonka me firman työntekijät omistamme sinulle täydestä sydämestä. Tai jostain toisesta elimestä". 

Parisuhteessa Jalmarin kootut teokset voisi myös toimia "rivien välisenä" viestinä:    Mies: - Voitaisko harrastaa illalla seksiä? Vaimo: - Tottakai! Käy sinä ensin pesulla niin minä himmennän sillä aikaa valoja ja laitan jotain romanttista soimaan...

Muista, että moni kakku ei ole päältä kaunis. Kun ensi kerralla näet huoltomiehen vaihtamassa kesärenkaita tai isännän kyykkimässä pihamaalla, suhtaudu näkyyn kunnioituksella. Voihan olla, että tuo housun vyötäröstä vilkkuva persvako onkin levyttävän artistin markkinarako.

Ps: Olen nyt pyörinyt tämän aiheen parissa kuin pieru nahkahousuissa, pahoittelut siitä. Pieruhuumoria löytyy myös tarinasta: Pierumiljonääri

Kuopiorock 2021 satoa

Kävin torstaina Toriherkussa syömässä megalihiksen (lihapiirakka, pihvi, kanamuna, juusto). Grillin asiakastilassa istui vanhempi rouva. Perässäni tuli iäkäs herrasmies ja nämä kaksi tervehtivät toisiaan kuin vanhat tutut. Juuri silloin rokkarin näköinen kaveri käveli grillin ohi ja kaksikko seurasi katseella kulkijaa. Mies tokaisi:

- Siellä vaan rokki soi.
- Koronarokki, nainen tuhahti vihaisesti.

Olin todella huojentunut, että huppari peitti rannettani koristavan kolmen päivän Kuopiorock vip-rannekkeen.

Kuopiorock näkyi kaikkialla.

Kuopiorock järjestettiin välivuoden jälkeen pandemian varjossa. Tämän huomasi myös paikan päällä. Esiintymislavojen luona ihmiset pitivät enimmäkseen turvavälejä, kasvomaskeja näkyi siellä täällä ja käsidesejä oli saatavilla joka pöytätasolla. Kaiken kaikkiaan meno oli rauhallisempaa kuin ennen koronaa.

Turmion Kätilöt aloitti rockin.

Staminan aikana taivas repesi ja vesisadetta riittikin sitten torstaina iltaan asti.

Aina loistava Amorphis. Kuvat otettu takarivistä.

Ensimmäisen päivän pääesiintyjä Within Temptation Hollannista. Nightwishin ohella rockin paras veto.

Perjantain aloitti Anssi Kela.

Klamydia.

Klamydian lavashowhun kuului sateenkaari.

En ole koskaan nähnyt Puistolavalla näin paljon yleisöä. Sakari Hietala kuulutti seuraavan esiintyjän: "Hän on elävä legenda jota me kaikki saamme kiittää siitä, että suomalainen rock löi läpi maailmalla!".

Lavan otti haltuun Andy McCoy, joka heitti todella hienon keikan. Soolobiisien lisäksi bändi soitti Hanoi Rocksin hitit Tragedy, 11th Street Kids ja Oriental Beat

Keikan aikana Andy esitteli taustalaulajana olevan naisen tyttärekseen ja tämä lauloi kaksi biisiä. Tytär? Hämmentävää. Googlettamalla selvisi, että kyseessä on taiteilija Sofia Zida, joka ei todellakaan ole sukua Andylle. Kaksikko on vastikää järjestänyt yhteisen taidenäyttelyn otsikolla "Like father like daughter". 

Antti Tuisku sai aikaan yleisöryntäyksen.

Perjantain pääesiintyjänä Haloo Helsinki.

Lauantain yllättäjä: jyväskyläläinen Lost Society. Todella kova liveveto!

Lähiöbotox runttasi reipasta räppiä: "Kato mua silmiin vitun kusipää!"

.

Herra Ylppö oli hyvällä tuulella. Settiin mahtui kolme Vain Elämää -coveria. "Mies murtuu" jäi kuulematta, harmi.

Beast in Black

Amaranthen lavashow oli sävy sävyyn iltataivaan kanssa.

Lauantain pääesiintyjä Nightwish. Oli näitä esiintyjiä muitakin mutta kännykkäkuvat eivät kaikkien kohdalla onnistuneet.

Kaiken kaikkiaan loistavasti järjestetty tapahtuma, upeita esiintyjiä, eivätkä sadekuurotkaan onnistuneet latistamaan tunnelmaa. Artistit pitivät puheita siitä, miten hienoa on taas päästä esiintymään ja tekemään töitä. Vaikea kuvitella miltä tuntuu, kun pandemia tekee työttömäksi ja tulevaisuus on täysin hämärän peitossa. Suuri respect ja voimia kaikille tapahtuma-alalla työskenteleville.

Tuliko tästä koronarock? Se jää nähtäväksi. Vastuu on kuitenkin viime kädessä myös yleisöllä, järjestäjät tekivät kaiken mitä pitikin.

Vipissä ei ollut tungosta ja turvavälit toimivat illallakin hyvin.