James (Jaakko) Cook, suuri löytöretkeilijä

Historia on jännää. Mitä syvemmälle historiaan sukeltaa, sitä oudompiin ja ihmeellisempiin tarinoihin törmää. Historia on ehtymätön ja sitä kirjoitetaan joka päivä uudestaan. Tämän päivän fakta voi olla huomispäivän fiktiota ja toisinpäin. 

Yle esitti vähän aikaa sitten loistavan 6-osaisen dokumenttisarjan Sam Neillin Tyyni Valtameri. Jaksot ovat vielä katsottavissa Yle Areenassa.

Yle Areena: Sam Neilin Tyyni Valtameri

Kapteeni James Cook, Nathaniel Dance-Hollandin maalaama muotokuva vuodelta 1775.

Dokumentissa näyttelijä Sam Neill matkaa Tyynellämerellä kapteeni James Cookin jalanj.... vanavedessä. Neill vierailee paikoissa, joissa Cook kävi kolmella tutkimusmatkallaan vuosina 1768 - 1779. Hän jätti lähtemättömän jäljen löytämiinsä alueisiin ja paikallisten ihmisten elämään.

Toisella Tyynenmeren-matkallaan Cook yritti löytää eteläistä mannerta ja purjehti kauemmas etelään kuin kukaan ennen häntä. Hän ei kuitenkaan koskaan päässyt Antarktikselle. Kuva: Finna.fi

Dokumentti kiehtoi niin, että janosin saada lisää tietoa Cookin matkoista. Nettidivarista bongasin John Langin kirjan James Cook, suuri löytöretkeilijä. Kirja on painettu Kuopiossa O.Y. Kirjapaino Sananvallassa vuonna 1919. Erittäin osuvasti näin kuopiolaiselle lukijalle. Satavuotiaalle opukselle tuli hintaa postikuluineen 10 €.

John Langin alkuperäisteos ilmestyi vuonna 1906 aikaan, jolloin Brittiläinen Imperiumi oli laajimmillaan ja kattoi neljäsosan koko maailmasta. Britit toivat (omasta mielestään) sivistystä, lakia ja järjestystä takapajuisille kansoille. Tämä mentaliteetti huokuu myös Langin kirjasta ja Kapteeni Cookin tavasta suhtautua alkuperäisasukkaisiin.

Cookin matkoilla oli mukana taiteilija, joka tallensi maisemia, eläimiä ja kohdattuja ihmisiä.
Piirros Bernard Direx 1778. Kuva: finna.fi

Kuva: finna.fi

Tarinan otsikko on suora lainaus kirjan avaussivulta, jossa kerrotaan Cookin syntymästä ja lapsuudesta: "Tämä poika oli nimeltään James (Jaakko) Cook". Hulvatonta! Sata vuotta sitten myös nimet suomennettiin ja esim. tuon ajan Britannian kuningas George V oli meillä tuttavallisesti Yrjö viides.

HMS Endeavour, Cookin ensimmäisen merimatkan alus. Maalaus Samuel Atkins v. 1794

Ensimmäisellä matkallaan Cook kävi Tahitilla, jonka alkuperäiset asukkaat saapuivat saarelle jo 300-luvulla ja maan hallintomuotona oli kuningaskunta. Cookia tämä ei häirinnyt:

"Ennenkuin Cook jätti saariryhmän, nosti hän Englannin lipun Ulietea, Huaheine, Otaha ja Bora saarille ja otti ne Englannin kuninkaan haltuun".

Tahiti: "Miehet olivat kauniita ja sorjia ja naiset miellyttävine kasvoineen ja suurine lempeänruskeine silmineen olivat kuin kauniita ruskeita keijukaisia". 

Kirjassa on hätkähdyttävä arvio Uuden Seelannin valloituksen seurauksista:

"Toivokaamme vilpittömästi, että maorit (uudenseelannin alkuasukkaat) eivät, kuten niin monet muut alkuasukkaat, kuole sukupuuttoon joutuessaan tekemisiin eurooppalaisten kanssa. Mutta jos ajan kuluessa niin ikävästi kävisi on varmaa, että sijalleen jättävät valkoisen väestön, joka on heidän vertaisensa ja arvoisensa taistelukunnossaan. Cook piti tätä maata hyvin sopivana valkoisille siirtolaisille ja aika on osoittanut, kuinka oikea tämä hänen ajatuksensa oli. Ei ole koko maailmassa miellyttävämpää maata kuin Uusi Seelanti, eikä brittiläiselle rodulle sopivampaa".

"Uusi Seelanti on maa, joka on kaunis katsella, maa, jossa maito ja hunaja vuotaa. Se on toinen Englanti mutta ilmanalansa puolesta vienompi ja maisemiltaan kauniimpi" 

"Aurinko ei paistane kauniimmalle maalle kuin Uusi Seelanti on. Eikä eläne taivaan alla kansanrotua, joka olisi ritarillisempaa ja urhoollisempaa kuin maorit eikä, sanottakoon se myös, kansanrotua, joka olisi halukkaampaa taistelemaan pelkästä taistelun rakkaudesta". 

1700-luvulla ei tunnettu vielä käsitystä vieraslaji. Kapteeni Cookin toimet muuttivat pysyvästi alueiden luontoa:

"Kaikilla paikoilla, mihin hän saapui, hän kylvi siemeniä ja päästi irti lintuja, sikoja ja vuohia sekä muutamia lampaita. Lampaat kuolivat tai tapettiin, mutta Uuden Seelannin nykyiset villisiat ovat niiden jälkeläisiä, jotka Cook sinne laski irti".

Australian aboriginaaleja. Kuva: Finna

Kirja heijastaa myös sen ajan kahden suurvallan, Iso-Britannian ja Ranskan taistelua siirtomaista. Esim. Cookin löytämästä Uudesta Kaledoniasta kerrotaan näin:

"Tämän oivallisen, 270 penikulmaa pitkän saaren olisi pitänyt tulla Englannille! Mutta vuodesta 1863 lähtien se on kuulunut Ranskalle. Se on todella maa, jossa "vain mies on arvoton". Ranskan hallitus on käyttänyt sitä ainoastaan suurena rangaistusvankien asemapaikkana, jossa säilytetään tuhansia miehiä ja naisia, Ranskan vankien pohjasakkaa, tuhansien sotilaiden vartioimina".

Kirjailija jättää sopivasti kertomatta, että britit toimivat täsmälleen samoin. Englannista karkoitettiin 1700- ja 1800-luvulla Australian rangaistussiirtoloihin 166.000 rangaistusvankia.

Australia vuonna 1770: "Tavattiin omituisia eläimiä, ja vähän myöhemmin ammuttiin yksi, jota herra Banks kuuli alkuasukkaiden nimittävän kenguruksi. Ensimmäisen kerran valkoiset miehet silloin näkivät kengurun".

"Maaliskuun 11 päivänä 1774 tuli Pääsiäissaari näkyviin, ja kaksi päivää myöhemmin laski Resolution (Cookin toisen tutkimusmatkan laiva) ankkurinsa lähellä tasaista hiekkarantaa. Täällä olivat alkuasukkaat ystävällisiä, mutta tavallisuuden mukaan varastivat kaikkea, minkä käsiinsä saivat."

Kolmannella matkallaan Cook purjehti Pohjois-Amerikan länsirannikkoa pohjoiseen aina Alaskaan ja Beringinsalmelle asti. 

Cookin meriitit Tyynenmeren alueen kartoittajana ja tutkijana ovat kiistattomia. Matkojen onnistuminen 1700-luvun teknologialla on sarja pieniä ihmeitä: Cook selvisi karilleajosta, yhteenotoista alkuasukkaiden kanssa, vakavasta sairastumisesta, myrskyistä ja jäävuorista. Lopulta onni käänsi selkänsä Havajilla vuonna 1779, kun Kapteeni Cook koki karun lopun yhteenotossa paikallisten kanssa.

Kapteeni Cook saapui ensimmäisenä eurooppalaisena Havaijille vuonna 1778: "Minne tahansa kapteeni Cook vain tuli, siellä kansa aina kohteli häntä kuin olisi hän ollut enemmän kuin ihminen. Saarelaiset lankesivat kasvoilleen hänen eteensä: he tulivat hänen luokseen uhraten sikoja ja lintuja, pappien juhlallisesti laulaessa. Kaikessa he käyttäytyivät häntä kohtaan kuin olisi hän heidän mielestään ollut jumala."

Lopulta näiden havaijilaisten esi-isät saivat tarpeekseen kapteeni Cookista ja tappoivat hänet ja useita miehistön jäseniä 14. helmikuuta 1779. 

Historiaa ei voi muuttaa, mutta historiankirjoitus muuttuu ajan saatossa. John Langin Kapteeni Cook on kirjoitettua historiaa sadan vuoden takaa ja kertoo Cookin lisäksi 1900-luvun alun brittiläisestä maailmankuvasta. Sam Neillin dokumentti tuo esiin nykypäivän keinoin myös toisen osapuolen, valloitettujen kansojen, tarinan. Suosittelen molempia.

Kursivoidut tekstit ovat kirjasta James Cook, suuri löytöretkeilijä. Kuvat, jollei toisin mainita: Pixabay

James Cook Wikipediassa tässä linkissä

Alueet, jotka ovat kuuluneet jossain vaiheessa historiaa Iso-Britannian imperiumiin.Kuva: Wikipedia

Tyrannosaurus Brex(it)

Sitä saa mitä pilaa, sano brexit-äänestäjä. Kolme vuotta kansanäänestyksen jälkeen ero on edelleen kesken ja ex-aviopari EU ja Britannia riitelevät lusikoiden jakamisesta ja Pohjois-Irlannin huoltajuudesta. Kun pääministeri Sipilä ryhtyi aikoinaan runnomaan sote-uudistusta läpi harmaan eduskunnan, tulos oli huonompi kuin Janssonin kiusaus. Britannian pääministeri Boris Johnsonin kiusauksena on tehdä samoin brexitin kanssa, mutta kuinkas sitten kävikään.

Kuvat: Pixabay

 Brexit on vähän kuin Britannian oma sote: suunnitelmassa luvataan hoitaa paremmin omia kansalaisia, säästää rahaa ja lisätä valinnanvapautta. Lopputuloksena kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä muutos tuo oikeasti tullessaan. Asiantuntijat epäilevät, kansalaiset vastustavat, poliitikot epäröivät, suunnitelma ajautuu umpikujaan ja pääministeri eroaa.

Eniten minua tässä kaikessa huolettaa, että miten käy Teemu Pukille. Jos kova brexit toteutuu, joutuuko hän palaamaan KTP:n riveihin kesken hyvin alkaneen valioliigakauden? Entäpä Erkki Toivanen? Ai niin, hän on jo kirjeenvaihtajana taivaassa. Pääseekö Neil Hardwick käymään kotimaassaan, jos Britannia laittaa rajat kiinni? Voinko katsoa Monty Pythonin elokuvia? Saanko enää koskaan kuunnella The Beatlesia??

Vaikka poliitikot ovatkin kategorisesti näätäeläimiä, niin haluan vielä uskoa, että joitakin päätöksiä tehdään osittain vilpittömässä mielessä. Ei tosin tässä tapauksessa. Lontoon päättäjät lukivat muistelmia Britti-imperiumin loiston päivistä ja ajattelivat että perkele: nythän me ollaan "vain" osa Eurooppaa! Vanha valta ja mahti takaisin ja heti! Sitten idea käärittiin kultaiseen sellofaaniin ja annettiin kansan päättää, avataanko paketti vai ei. Kun kansa äänesti uteliaana kyllä, brexit-paketti avattiin ja sisältä paljastui tuhkaa.

Mutta brexit ei ole leikin asia. Uutisissa kerrottiin, miten britit hamstraavat jo ruokaa ja lääkkeitä, koska sopimuksettoman eron jälkeen saarivaltakunnassa voi tulla pulaa kaikesta. Tämä herätti myös minut ajattelemaan, että mitään ei kannata jättää sattuman varaan. Laadin hätäsuunnitelman ja kerroin vaimolle, että varastoon pitää raivata tilaa: tilasin meille brexitin varalta lavallisen englantilaista olutta ja kymmenen tynnyriä skotlantilaista viskiä.

Lontoon reissu: sunnuntai. Kolmas matkapäivä

Kolmas ja viimeinen reissupäivä meni konsertin jälkimainigeissa. Päätimme ottaa viimeisistä tunneista kaiken irti ja matkustelimme metrolla pitkin poikin kaupunkia. Lontoon metro, The Tube, on maailman vanhin. Ensimmäinen metrolinja avattiin jo vuonna 1863. Linjoja on 11, kiskoa riittää yli 400 kilometriä ja asemia on 270. Luvut ovat järkyttävän suuria mutta metroa on turha pelätä. Se on helppo ja edullinen kulkupeli reissata ristiin rastiin. Oyster Cardilla päivämatkojen maksimiveloitus on 6,50 puntaa.

The Tube, Lontoon maanalainen.

Pari must kohdetta kuului päivään. Ensimmäinen oli St. Paulin Katedraali. Kirkko valmistui 1710 ja on maailman toiseksi suurin. Se suurin sijaitsee Vatikaanissa. Satuimme paikalle sopivasti juuri, kun Katedraalin kellot kutsuivat ihmisiä jumalanpalvelukseen. Normaalisti pääsymaksu on kuusitoista puntaa, mutta jumalanpalvelus on ilmainen. Siispä sisään. 

St Paulin Kadetraali on niin iso, ettei sitä millään saanut mahtumaan yhteen kuvaan.

 Huikeat on olleet puitteet vuoden 1981 Walesin prinssi Charlesin ja Dianan häissä. Tuijotin messun aikana kattokupolia ja koetin saada käsityksen sen koosta. Se ei näyttänyt niin suurelle kuin olin ajatellut. Kupolin halkaisija on 110 metriä ja lajissaan myös maailman toiseksi suurin. Se suurin on siis Vatikaanissa. Reissun jälkeen näin sattumalta dokumentin, jossa kerrottiin St. Paulin Katedraalista. Kupoleja on itse asiassa kaksi: ulomman kupolin sisällä on pienempi, joka on tehty vastaamaan kirkon sisämittasuhteita. Arkkitehdin ajatuksena oli, ettei kupoli saa viedä liikaa huomiota kirkon sisällä. Siksi se näytti niin ”pieneltä”!

Ilmaisten kirkonmenojen varjopuolena on, ettei kirkon sisätiloja pääse tutkimaan samalla lailla kuin maksullisella sightseeing-kierroksella. Mekin vain istuttiin, seisottiin ja kuunneltiin laulua ja liturgiaa. Olimme sen verran perällä, että päätimme livahtaa ulos kesken jumalanpalveluksen. Kieltämättä vähän noloa, mutta meillä ei ollut liiemmälti aikaa. Piti siirtyä seuraavaan kohteeseen.

Tower of London

Tower of London on 1000-luvulla rakennettu linnoitus aivan Thames joen varrella. Linnassa sijaitsi pahamaineinen vankityrmä, jossa virui aikoinaan mm. William Wallace (Mel Gibsonin roolihahmo elokuvassa Braveheart) sekä Natsijohtaja Rudolf Hess. Tower on Unescon maailmanperintökohde.

Pakollinen linnabongaus. Liput sisälle 25 £, joten tyydyimme ihailemaan ulkopuolelta

Uutta ja vanhaa: Edessä Tower, taustalla Cityn pilvenpiirtäjiä.

Kävelimme Towerin vieritse Tower Bridgelle. Tämä on se kuuluisa postikorttisilta. Paikan päällä havahtui, miten huikean suuri rakennelma on kyseessä. Sillalla on pituutta 244 metriä ja korkeutta 65 metriä. Ja kuten kaikissa Lontoon turistikohteissa, täälläkin oli muutama muu ottamassa selfieitä. Itse asiassa ihmisiä oli niin paljon, että sillalle muodostui hitaasti etenevä jono. Silta on upea yhdistelmä vanhaa arkkitehtuuria ja 1800-luvun uusinta teräsrakentamista. Tower Bridge valmistui vuonna 1894.

Paljon jäi vielä näkemättä. Vajaa kolme päivää riitä Lontoossa pieneen pintaraapaisuun. Meille molemmille jäi päällimmäiseksi tunne, että tänne tullaan uudestaan. Että täällä pitäisi viettää ensi kerralla viikkoja. Että tänne voisi muuttaa asumaan! Lontoo vei sydämen. 

Roomalaiset perustivat Lontoon n. vuonna 50. Kaupungin alkuperäinen nimi oli latinaksi Londinium

The Monument, muistomerkki vuoden 1666 suuren Lontoon palon muistoksi. Ylös pääsee portaita pitkin. Näköalatasanne on 61 metrin korkeudessa.

Paddington

Sawyers Arms, mukava pub ja ruokapaikka. Siisti, turistihinnat.

Macaroni and cheese

Varo valepoliiseja. Varoitustaulu Paddingtonin juna-asemalla

Meikäläinen ylitti tämän "pointin" juhannuksena 2008. Sen jälkeen en ole polttanut tupakan tupakkaa.