keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Matti ja Miisu


Kävin lähikaupassa ostamassa metripizzaa iltaruuaksi. Huomasin jotain, mikä vaikutti oudolta. Pakkauksessa luki: ”Aito metripizza” ja seuraavassa lauseessa: ”puoli metriä mehevää makua”.
Mitä ihmettä? Metripizzassa puoli metriä mehevää makua? Eihän se näin voi mennä! Eihän yleisurheilukisoissakaan mainosteta: ”Tule katsomaan juoksun 10 000 metrin finaalia: 5 000 metriä jännittävää kamppailua!”

Tästä aasinsiltana huomasin kotimatkalla, kassissa se puolen metrin metripizza, viheltäväni lapsuudesta tuttua sävelmää. Tuo kappale oli tunnari animaatioelokuvasta Matti ja Miisu. Biisi on erittäin tarttuva ja jostain sielun syövereistä se ilmestyi juuri tänä iltana huulilleni ja toi muistoja mukanaan.

Matti ja Miisu on Atelje Seppo Putkisen tekemä pala-animaatiosarja, joka ilmestyi 1967 – 1988. Sarjassa pieni poika Matti ja hänen kissansa Miisu seikkailevat viiden minuutin mittaisissa tarinoissa.

Suomalainen animaatiosarja oli lapsuudessani todellinen harvinaisuus. Matin arkiset seikkailut tuntuivat paljon läheisemmiltä kuin esim. Disneyn tarinat, vaikka ulkoasussa ja tekniikassa sarja hävisikin ulkomaisille tuotannoille. Matti ja Miisu oli aikoinaan yksi esikuva, kun ryhdyin itse tekemään animaatioelokuvia. Pala-animaatio onnistui kotikonsteinkin, vaikka olikin äärettömän työläs tehdä. Meidän neljän hengen kaveriporukalla kesti 4 kuukautta piirtää ja 2 kuukautta kuvata kaitafilmikameralla ja lopputuloksena oli 3,5 minuuttia piirrettyä elokuvaa. 

Runnin kylpylä 1983
Sain kunnian tavata Matin ja Miisun ”isän” Seppo Putkisen Iisalmen Runnin lomakylpylässä järjestetyllä kurssilla 1983. Olimme siellä kaverini kanssa ottamassa oppia piirroselokuvien tekoa varten. Kun Sepolta kysyttiin, mitä mieltä hän on animaatioelokuvan tekemisen hitaudesta, hän vastasi: - Hidastako? No, miten sen ottaa. Jos lähdet luontoon kuvaamaan karhua, se voi osoittautua animaatiomenetelmääkin hitaammaksi.

Seppo kertoi meille, miten hän oli aikoinaan Helsingissä saanut ”kaupunkimyrkytyksen” ja lähtenyt vaeltamaan kohti pohjoista. Lopulta hän päätyi kuvaamataidonopettajaksi Liperiin. Vuonna 1974 hän siirtyi päätoimisesti animaatioelokuvan pariin. Ateljee Seppo Putkinen & Kumppanit koulutti työntekijöitä paikan päällä ja valmisti elokuvia 1960-luvulta vuoteen 1994.

Seppo Putkisen mukaan animaation haasteet eivät olleet niinkään teknisiä vaan taiteellisia. Ruokahalu kasvaa syödessä ja kun asiasta oikein innostuu, ei laske esim. sitä, että 10 minuutin elokuvaan joutuu tekemään keskimäärin 1500 piirrosta. Mieleeni painui kuva synnynnäisestä tarinankertojasta ja intohimoisesta taiteilijasta. Voisi melkein sanoa, että Putkinen oli ”Suomen Hayao Miyazaki”, kotimaisen animaatioelokuvan pioneeri ja edelläkävijä. 

Seppo Putkinen Iisalmen animaatiokurssilla 1983

Seppo Putkisen elämä ja ura katkesi traagisesti lento-onnettomuuteen 1990. Matin ja Miisun lisäksi hän ehti tehdä useita muita animaatioelokuvia ja mm. yhden tositarinaan perustuvan elokuvan ”Lintumies”. Harmi, ettei näitä leffoja näytetä televisiossa, tai ainakaan minun silmiini niitä ei ole osunut. Pitää varmaan laittaa palautetta Ylelle.
.
(Olen käyttänyt kirjoituksessa lähdemateriaalina Iisalmen Sanomissa 10.06.1983 julkaistua artikkelia ”Kaitakuvaajat animaation parissa”)

Mattia ja Miisua löytyy onneksi youtubesta mm:  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti