Ja Koivu syöttää Selänteelle (MM-kisat 2003)

Nuoret leijonat ottivat eilen jääkiekon MM-kultaa kuudentoista vuoden tauon jälkeen. Loppuottelussa Göteborgissa kaatui isäntämaa Ruotsi. Ei olisi voinut olla makeampaa voittoa. Oma livekokemukseni jääkiekon MM-kisoista, tähän mennessä ainoa sellainen, on vuodelta 2003. Tuolloin oli kotikisat ja areenana tietenkin Hartwall.

Maailmanmestaruudesta (1995) oli kulunut kahdeksan vuotta ja välillä Suomi pääsi lähelle, mutta finaaleissa tuli sitten turpiin milloin Tsekiltä, milloin Ruotsilta. Näihin kisoihin kerättiin ”kaikkien aikojen joukkue”, jälleen kerran, ja hypetys oli kovaa. Yleinen tunnelma oli, että torilla tavataan.

Ostimme kavereiden kanssa lippupaketin, johon kuului Suomen pelin lisäksi kolme muuta: Tsekki – Slovenia, Saksa – Japani ja Ukraina - Slovakia. Neljän matsin paketin hinnaksi tuli 110 euroa, mikä on huomattavasti maltillisempi kuin nykyään. Ei tainnut pari kevättä sitten päästä edes Suomen peliin tuolla hinnalla, kun kisat olivat taas Helsingissä.

Lauantain ensimmäinen koitos oli Tsekki – Slovenia. Peli ei ollut mitenkään ikimuistoinen. Tsekki vei, Slovenia vikisi. Katsomossa joku oli virittänyt suuren lakanan, jossa oli hauska teksti: ”Miksi V****ssa kukaan ei kertonut, että SLO ei tarkoita Slovakiaa?” (ottelulipussa luki Cze – Slo).

Pelin jälkeen kävimme kisateltassa, jossa oli pelirihkamamyyntiä, juomaa, ohjelmaa ja stand-upia. Screenillä näkyi muiden pelien tuloksia ja varsinkin yksi pisti silmään: Tanska oli voittanut Usan 5 - 2! Juontaja vitsaili George W. Bushin hallinnon tehneen päätöksen, että amerikkalaiset tulevat ja ruoppaavat Tanskan niemimaan pois maailmankartalta.

Illan pääottelu oli Suomi – Itävalta. Klo 20.00 jäälle tuli Fintelligens ja esitti kappaleen ”Kaikki peliin”. Porukka laulaa, huuma nousee, kappale loppuu ja valot sammuvat. Valonheittimet syttyvät ja lakaisevat areenan jäätä, jolle luistelee Suomen ykköskentällinen: Maalissa Pasi Nurminen. Puolustuksessa Kimmo Timonen ja Janne Niinimaa. Hyökkäysketjuna Ville Peltonen, Teemu Selänne ja Saku Koivu. 13 500 katsojaa huutaa niin, ettei omaa ääntään kuule. Tunnelma on kuin rockkonsertissa.

Peli päättyi Suomelle 5 – 1, eli yleisö sai mitä tilasi. Painelimme juhlimaan Helsingin yöhön ja sunnuntaiaamuna suussa oli suuren urheilujuhlan maku. Vaikka sunnuntain ensimmäinen matsi Saksa – Japani alkoi vasta klo 16.00, myöhästyimme ensimmäisestä erästä ja seurasimme kaksi seuraavaa apaattisena ilman suurempia tunteenpurkauksia. Illan Ukraina – Slovakia peli jäi suosiolla näkemättä. Oli jo kiire kotiin.

Tälle tarinalle olisi mukava laittaa onnellinen loppu, mutta eihän se niin mennyt. Välierissä Suomi johti Ruotsia 5 – 1 ja kotisohvalla oltiin aivan liekeissä. Sitten tuli Forsberg ja kumppanit ja tekivät sen, minkä Ruotsi yleensä tekee: voittivat pelin 5 – 6 ja pudottivat Suomen pois mitalipeleistä.

Kisamatkan aikaan oli työtön ja rahaton, joten minulla ei ollut varaa ostaa kisapaitaa. Sen sijaan ostin viidellä eurolla virallisen kisa-avaimenperän, jota varjelen kuin mitalia pöytälaatikossani.