keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Rakkaudentunnustus

Meitä suomalaisia miehiä moititaan usein siitä, että emme osaa näyttää tunteitamme. En yleensä kirjoita tunteista, koska aihealue on yksityinen ja herkkä. Eilisen kiihkeä illan ja alkuyön jälkeen tunnen kuitenkin vastustamatonta tarvetta purkaa tuntojani tänne blogiin. Tunne on niin pakahduttava, etten pysty pitämään sitä sisälläni. Teen siis julkisen rakkaudentunnustuksen, enkä häpeä mitään. Olen rakastunut jalkapalloon.

Kuva: Pixabay
Se ei ollut kuitenkaan rakkautta ensisilmäyksellä. Ei lähimainkaan. 70-luvulla televisiossa näytettiin lauantaisin Englannin 1. divisiooonan (nyk. Valioliiga) jalkapalloa, joka ei kiinnostanut pätkääkään. Asuimme Suonenjoella ja paikallisjoukkue SuPa (Suonenjoen Pallo) pelasi aladivareissa. Kun halusin tuhlata viikkorahoja, en ostanut lippua peliin vaan kävin Sokkarilla ostamassa Asterix sarjakuvalehden tai kävelin Paperikauppa Makkoseen tutkimaan postimerkkejä. Hangon LaPelta (Postimerkkiliike Lauri Peltonen Oy) juuri saapunut erä käytettyjä islantilaisia merkkejä päihitti jalkapallo-ottelulipun mennen tullen.

Kuva: Pixabay
Vuonna 1982 Espanjassa pidetyt jalkapallon MM-kisat olivat ensimmäiset, joita seurasin televisiosta. Erityisesti Paolo Rossi jätti lähtemättömän vaikutuksen teini-ikäisen mieleen. Brasiliaa vastaan hän teki hattutempun ja johdatti Italian 3-2 voitolla jatkoon. Välieräottelussa Puolaa vastaan Rossi teki taas Italian maalit ja maa meni 2-0 voitolla finaaliin, jossa Saksa kaatui 3-1. Tässäkin pelissä avausmaalin teki kukapa muukaan kuin Paolo Rossi (Wikipedia).

Kuva: Firstpost
Siitä lähtien olen seurannut kaikki jalkapallon MM- ja EM-kisat. Seurajalkapallo ei vain edelleenkään kiinnostanut ja jääkiekko oli penkkiurheilulaji numero yksi. 90-luvulla muutimme Kuopioon, mutta Kupsin peleihin "eksyin" vasta 2000-luvun alussa. Siitä se sitten lähti. Ensin otin annoksen kotimaista Veikkausliigaa, kunnes siirryin kovempiin peleihin ja vaihdoin Uefan Mestareiden liigaan. Addiktio oli valmis. Nyt talvet kuluvat Champions leaguen tv-pelejä katsoessa ja keväällä siirrän katseen kotimaan ruohokentille. Jääkiekko alkaa pikku hiljaa jäämään taka-alalle. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän "vihreä veran shakki" kiehtoo mieltä.


Kuva: Pixabay

Palaan vielä kiihkeään eilisiltaan. Mestareiden Liigan semifinaalissa ottivat toisistaan mittaa Katalonian jättiläinen FC Barcelona ja Englannin Liverpool. Ensimmäinen osaottelu päättyi Barcelonan 3-0 voittoon ja Liverpool oli mahdottoman tehtävän edessä: he tarvitsivat 4-0 voiton päästäkseen yhteismaaleilla (4-3) finaaliin. Barcelona on nelinkertainen Mestareiden liigan voittaja (viimeisin vuodelta 2015), Liverpool on voittanut kerran (2005). Kyseessä oli siis todellinen Daavid vrs. Goljat tyylinen mittelö. Liverpoolilla ei ollut mitään mahdollisuutta.

Miten sitten kävikään? Ensimmäisen puoliajan jälkeen Liverpool johti 1-0. Tämä ei tietenkään vielä riittänyt, mutta toisella puoliajalla koettiin ihme: kotijoukkue latoi kaksi maalia kahdessa minuutissa ja äkkiä yhteismaalit olivatkin tasan 3-3. Peli oli siis täysin auki. Barcelonan riveissä pelannut maailman paras jalkapalloilija Lionel Messi ei saanut mitään aikaiseksi ja puoliajan lopussa tapahtui jotain ennennäkemätöntä: Kulmapotkutilanteessa Liverpoolin pelaaja lähti kävelemään pois kulmalipulta antaakseen laukaisuvuoron pelikaverille. Äkkiä hän tajusi tilaisuuden tulleen, ryntäsi takaisin ja antoi millintarkan kulmapotkun maalille, josta joukkuetoveri jatkoa pallon reppuun hölmistyneiden katalaanien katsoessa vierestä. 4-0 ja Liverpool finaaliin! (maalivideo Youtubesta)


Tässä pelissä oli kaikkea: suuri ja mahtava vihollinen valmiina murskaamaan vastustajan. Nurkkaan ahdistettu altavastaaja nousee kuin ihmeen kaupalla kanveesista. Voittomaali saa nerokkuudessaan katsojan haukkomaan henkeä. Kyynelehtivät fanit katsomossa, kun pillin vihellys päättää pelin. Ottelun sankarit halaavat toisiaan ja kiittävät yleisöä, joka ei koskaan lakannut uskomasta ihmeeseen. Hävinneet onnittelevat voittajia ja poistuvat näyttämöltä.

Tämän takia rakastan jalkapalloa.

PS: Tänään lisää klo 22.00 kun ratkeaa, kumpi tulee Liverpoolia vastaan finaaliin: Ajax vai Tottenham.

kuva: Pixabay

tiistai 7. toukokuuta 2019

Muistoja

Makaan kotona flunssassa ja päivät kuluu telkkarin ääressä. Satuin löytämään mielenkiintoisen dokkarin Yle Areenasta:  Muisti - totta vai tarua? (katsottavissa heinäkuulle 2019 asti) Voin suositella kaikille teille, jotka muistatte asioita erinomaisesti tai olette tavallista huonomuistisempia. Kumpikaan ei välttämättä pidä paikkansa.

Kuvat: Pixabay
Dokumentissa kerrotaan, miten ihmisen muisti toimii. Hämmästyttävää kyllä tuore muisto tapahtumasta ei olekkaan välttämättä luotettava tai edes aito. Muisto on altis muutoksille ja vuoden päästä noin puolet siitä on joko vääristynyttä tai valetta. Ihminen ei tee tätä tietoisesti. Joka kerta kun muistosta puhutaan, se muovautuu uudestaan ja tapahtuu eräänlainen "rikkinäinen puhelin" -efekti. Ihmismielellä on taipumus muuntaa ja parannella muistoa ja jos tälle saa vielä positiivista palautetta, se vahvistaa väärää muistikuvaa. Näin on tapahtunut esim. rikoksen silminnäkijähavannoille: ihminen tunnistaa valokuvista väärän henkilön ja kun poliisi vahvistaa, että kyseistä henkilöä on epäilty, silminnäkijä tulee itsevarmemmaksi ja todistaa väärin myös oikeudessa. 90-luvulta alkaen Yhdysvalloissa on vapautettu 350 syyttömänä vangittua uusien DNA todisteiden avulla. Ja tämä on tutkijoiden mukaan vasta jäävuoren huippu.


Kanadalaisessa tutkimuksessa luotiin valemuistoja. Tämä tapahtui hämmentävän helposti. Ryhmä aikuisia koehenkilöitä kutsuttiin haastatteluun. Sitten sepitettiin tarina: tutkija väitti koehenkilön vanhempien kertoneen, että tämä oli tehnyt lapsuudessaan jonkin rikoksen, jonka seurauksena hän joutui tekemisiin poliisin kanssa. Kun koehenkilö totesi, ettei muista koko tapahtumaa, tutkija tarjoutui auttamaan suggestion avulla. Suggestiossa hänelle annettiin vinkkejä mistä on kysymys. Seuraavassa istunnossa seitsemälläkymmenellä prosentilla koehenkilöistä oli jo hataria "muistikuvia" ja kolmannessa istunnossa nämä tunnustivat rikoksen ja kertoivat siihen liittyviä yksityiskohtia. Kyseessä saattoi olla väkivaltaiseksi äitynyt riitä kaverin kanssa tms. Kun he lopulta kuulivat, että tarina ei ollut totta, koehenkilöiden oli vaikea uskoa tätä. Valemuistosta ehti muodostua oikea muisto.


Dokumentti rauhoitti hieman mieltäni. Ehkä se, että en muista jotain tapahtumaa tai muistan toisin kuin kaverit on vain inhimillistä. Kun luen matkakertomuksiani vuosien takaan huomaan, että ole unohtanut niistä jo suuren osan. Muistiin jää jäljelle vain kohokohdat ja tilanteet, jotka erottuvat arjesta. Tämän dokumentin jälkeen en ole enää niin varma, ovatko nekään oikeita. Onneksi asioita voi tarkistaa valokuvista ja blogista.



Dokumentissa kerrottiin myös ihmisistä, joilla on supermuisti. Tällainen henkilö muistaa vuosien jälkeen asioita päivien ja jopa tuntien tarkkuudella. Supermuistin omaavat ihmiset saattavat kärsivät lahjastaan, kun elämässä sattuu negatiivisia asioita. Esim. läheisen kuolema on rankka kokemus. Normaalin ihmisen muisti pehmentää surua ja vuosien päästä muisto ei ole enää niin kivulias. Supermuistisilla menetys ja trauma palaavat mieleen aina yhtä voimakkaana kuin tapahtumahetkellä, eli he eivät pääse "pakoon muistojaan". Ehkä tämä on yksi syy siihen, miksi evoluutio on muovannut ihmisen muistin sellaiseksi kuin se on.

Siteeraan yhtä ohjelmassa esitettyä lausetta, joka osui ja upposi:

Ikääntyessä luottamus muistoihin kasvaa, kun taas tarkkuun laskee. Vanhemmiten luotamme vahvemmin vääriin muistoihin.

PS: minulla on pieni kikka näiden blogitekstien muistojen tarkistamiseen: jos tunnisteena on Outoja tositarinoita, postaus perustuu tositapahtumiin. Tunniste Tosi outoja tarinoita taas tarkoittaa, että tarina on pääasiassa sepitettyä potaskaa.

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Munarikasta Vappua!


Vanhoilla ja väsyneillä miehillä on vanhat ja väsyneet jutut. En ole poikkeus. Selailin facebookin menneitä vappupäivityksiä ja ajattelin että hitto: joskus sitä on osannut olla hauska! Nyt yrittää vain osata olla.

No enivei, toivotan kaikille lukijoille hauskaa ja simaisaa vappua. Torilla tavataan. Ja ai niin: keksin minä yhden (omasta mielestä) uuden vappuvitsin. Se menee näin:

Tiedättekö, millä nimellä kutsutaan vapunaaton ja vappupäivän välistä yötä Pohjanmaalla? 

- vappupimiä.

#vappu #hauskaavappua #vappupimiä

Kuvassa bloggaaja 90-luvun hillittömissä vapputunnelmissa.


sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Viidenkympin ja kuoleman välissä

60-luvulla syntyneitä miehiä tuntuu lähtevän ajasta iäisyyteen kiihtyvällä tahdilla. Viimeisimpänä Puolikuu yhtyeen kitaristi-laulaja Kari Pesonen (58 v). Tämä on aiheuttanut säpinää ikätovereissani. Yleinen fiilis on, että jotain tarttis tehdä. Muuten ottaa ohraleipä.

Kuvat: Pixabay
 Yksi kaveri teki ruokaremontin ja ryhtyi kasvissyöjäksi. Veikkaan, että lihalakko romuttuu viimeistään juhannuksena. Toinen toveri lenkkeilee hullun lailla ja tähtää syksyllä elämänsä ensimmäiselle maratonille. Kolmas ravaa erilaisissa tutkimuksissa ja skannauttaa koko kehonsa. Mitään ei ole löytynyt ja kaveri alkaa olla totaalisen kyrpiintynyt, kun ei saa rahoilleen vastinetta. "Kyllä tuohon hintaan pitäisi jotain löytyä".


Kaverit ihmettelivät, enkö aio tehdä asia eteen mitään. Kukaan meistä ei ole immuuni kuolemalle. Vastasin, että totta hitossa teen: laadin testamentin ja hoitotahdon sekä suunnittelen omat hautajaiseni. Sähköpostin luonnoksissa odottaa jo hautajaiskutsuviesti. Kun tunnen lähdön lähestyvän, painan viimeisillä voimillani sent -nappulaa. Ajattelin ostaa myös arkun valmiiksi. Sijoitan sen autotalliin ja jos ehdin, vaihdan viime hetkellä rippipuvun päälle ja asetun siihen käden ristissä rinnalle makaamaan. Haluan päästää jälkeläiset mahdollisimman helpolla: riittää kun laitatte kannen kiinni ja ukko uuniin tuhkattavaksi.


Ikä tuo tullessaan vaivoja, mutta onneksi ei vielä mitään vakavampaa. Muutama vuosi sitten käsi alkoi puutua ja tutkimusten jälkeen syyksi selvisi niskanikaman rappeuma. Tämä aiheutti hermojumin, joka vaikutti käteen. Muutamalla jumppaohjeella ja käynnillä fysikaalisessa vaiva pysyy kurissa ja sen kanssa voi elää. Lääkäri kyseli minulta elämäntavoista ja liikuntatottumuksista. Kun kerroin pelaavani sulkapalloa hän totesi, että tällä saattaa olla vaikutusta vaivaani. Liikunta on kyllä hyväksi, mutta nikamarappeuman vuoksi hän suositteli varomaan ääriliikkeitä. Vastasin, että se on onneksi helppoa, koska en ole uusnatsien tai vastaavien ääriliikkeiden jäsen. Lääkäri ei sanonut tähän enää mitään.

Hyvin kiteytetty Demi. Tiedän täsmälleen, miltä sinusta tuntuu (Kuvakaappaus elokuvasta Half Light).



lauantai 20. huhtikuuta 2019

Rakasta lähimmäistäsi niin kuin... äh

Tiedättekö ketään toista henkilöä, jonka kuolinpäivä vaihtelee vuodesta toiseen? En minäkään. Vakavasti ottaen Jeesus ei ollut ihan turha kaveri, koska häntä muistellaan vielä kahden tuhannen vuoden jälkeen. Ateistinkin kalenteri kulkee "jälkeen Kristuksen" ajassa.

Kirjalliset lähteet todistavat, että Jeesus oli oikeasti olemassa. Ateistina en ota kantaa, kenen poika hän loppujen lopuksi oli. Siitä voidaan olla montaa mieltä. Arvostan kuitenkin Jeesuksen moraalisääntöjä, jotka tulivat ihmiskunnalle tarpeeseen. Oli aika radikaalia antaa käskyjä älä tapa tai älä tee huorin aikana, jolloin osa ihmisistä syntyi orjiksi, naisilla ei ollut oikeutta omaan vartaloonsa ja rikolliset teloitettiin ristiinnaulitsemalla. Jeesuksella oli ns. munaa tarttua yhteiskunnan epäkohtiin.

Yksi hänen moraalisääntönsä on ehkä mahdoton toteuttaa: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Siinä on rima asetettu vähän liian korkealle. Omalta osaltani voin todeta, että rakastan vain lapsiani enemmän kuin itseäni. Muut tulevat arvoasteikossa meikäläisen jälkeen. Väitän, etten ole tässä asiassa ainoa. Ihminen on pohjimmiltaan itsekäs olento ja suurin osa meistä tavoittelee henkilökohtaista hyvää. Lähimmäisen rakastaminen on vähän liioiteltua.

Meillä on työpaikalla, tuttavapiirissä ja jopa sukulaisissa ihmisiä, joita ei vain voi "rakastaa kuin itseä". Tyyppi, jonka sanomiset ja tekemiset nostattavat niskavillat pystyyn. Ehdotankin, että laskemme rimaa hieman alemmas. Ei meidän tarvitse rakastaa sitä v-mäistä työtoveria, ärsyttävää tuttavaa tai rasittavaa lähisukulaista. Riittää, että tulemme toimeen, kun olemme tekemisissä toistemme kanssa. Ja jos pinna meinaa palaa tähän henkilöön, pidä aina mielessä se kuudes käsky: älä tapa.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Kuva: Pixabay


perjantai 12. huhtikuuta 2019

Oletko aina äänestänyt väärin?

Kysyn aivan tosissani. Oletko aina äänestänyt väärin? Todennut jälkikäteen, että eihän tämä näin pitänyt mennä. Mitä helvettiä minä siellä äänestyskopissa ajattelin?

Ei hätää. Tuossa ei ole mitään hävettävää. Jenkit äänestivät presidentiksi Trumpin, britit liputtivat Brexitin puolesta ja turkkilaiset päästivät valtaan Recep Erdoganin, josta kuoriutui pesunkestävä diktaattori. Osataan sitä sössiä muuallakin.


Poikien kanssa tutustumassa eduskuntataloon, monta kesää sitten
Sanotaan että demokratia on rikki. Silloinhan se pitää korjata ja pian. Minulla on ehdotus, eräänlainen Demokratia 2.0. Pidetään tuplavaalit ja varmistetaan, että kansa tajuaa mitä tekee ja saa tahtonsa läpi. Miten tämä tapahtuu käytännössä?

Otetaan esimerkiksi tulevat eduskuntavaalit. Ennakkoäänestys on päättynyt ja ensi sunnuntaina annetaan varsinaisen vaalipäivän äänet. Äänestyspaikat sulkeutuvat klo 20 ja sen jälkeen alkaa jännitys. Lopputulos on valmis puoleen yöhön mennessä.
 Nyt siirrytään vaiheeseen Demokratia 2.0. Jos äänestysprosentti jää alle 90, järjestetään kahden viikon päästä uusintaäänestys. Nykyisellä äänestysaktiivisuudella, tai paremminkin äänestyspassiivisuudella toinen kierros on vuorenvarma. Toiselle kierrokselle otetaan mukaan ensimmäisen kierroksen äänet, eikä ketään pudoteta pois. Jokainen saa toisen mahdollisuuden äänestää suosikkiaan tai jotakin muuta vaihtoehtoa.


Mitä järkeä, kysyit sinä. Paljonkin! Listaan tähän asiat, mitä uusintaäänestys tuo tullessaan:

- Ensimmäisellä kierroksella äänestämättä jättäneet heräävät huomaamaan, että tulos on viemässä (heidän kannaltaan) maata päin helvettiä. Nukkuvien puolue aktivoituu ja saapuu vaaliuurnille antamaan äänensä.

- Voittajapuolue on voittanut vasta ensimmäisen erän. Kannattajien pitää olla mukana yhtä sankoin joukoin myös toisella äänestyskierroksella, että johtoasema säilyy loppuun asti. Toisaalta muut puolueet kokoavat voimiaan ja saavat omat nukkuvat kannattajansa mukaan äänestämään toiselle kierrokselle.

- Aku Ankkaa ja Mustanaamiota äänestäneet eivät jaksa enää vaivautua toisella kierroksella vaaliuurnille, koska vitsi on jo heitetty. Toisella kierroksella tulee vähemmän hylättyjä ääniä ja urheilutermein tulostaso paranee.

- Protestiäänestäjät säikähtävät, että heidän läpällä antama ääni onkin viemässä sitä ärsyttävää öyhöttäjää oikeasti eduskuntaan. Ei helvetti! Tässä tullaan kohtaan oletko aina äänestänyt väärin. Sinulla on nyt mahdollisuus korjata tilanne ja antaa toisella kierroksella ääni sellaiselle ehdokkaalle, jonka uskot oikeasti jakavan kanssasi samoja arvoja. Toinen kierros on siunaus monessa tilanteessa. Mietin, miten esim. Brexit-äänestyksessä olisi lopulta käynyt, jos britit olisivat saaneet äänestää vielä toisen kerran...



Kun Demokratia 2.0 on koettu kerran, on seuraavalla kerralla helpompi saada äänestäjät täyttämään kansalaisvelvollisuuttaan. Motivaatioksi riittää, että jos äänestysprosentti nousee heti eka kerralla yli yhdeksänkymmenen prosentin, ei kenenkään tarvitse enää kuunnella puoluejohtajien möyhäämistä tv:n vaalitenteissä ja torit tyhjenevät tyhjänpäiväisten flaijereiden jakajista. Homma kerralla pakettiin, valtakunnassa kaikki hyvin ja kansalaiset rauhoittuvat neljäksi vuodeksi kotisohville jupisemaan, minkälaisia idiootteja sinne Arkadianmäelle taas pääsikään.


Minulla on vielä toinenkin ehdotus, joka saattaa kuulostaa todella radikaalilta. Meillä on naapurina Venäjä, joka sotkeutuu milloin minkäkin maan vaaleihin ja pyrkii vaikuttamaan niiden lopputulokseen. Koska naapurimme on suurvalta, pitää sen toiveet ottaa huomioon myös tässä asiassa. Siksi ehdotankin kompromissia. Annetaan Venäjälle äänestysoikeus Suomen eduskuntavaaleissa, kunhan naapuri vastavuoroisesti lupaa olla trollaamatta meidän vaaleja. Tehdään diili Putinin kanssa. Uskon, että hän tarttuu tarjoukseen ilomielin.

Putin matkalla äänestämään Uudenmaan vaalipiirissä
Tässä asiassa mennään tietenkin Suomen valtion lakien ja asetusten mukaisesti. Vladimirille annetaan äänioikeus ja hän saa itse valita, missä vaalipiirissä sen käyttää. Olisihan se siistiä nähdä naapurin Presidentti esim. Kuopion kaupungintalon äänestyskopissa ja sen jälkeen pudottamassa lappunsa laatikkoon. Mitään bonusta Putin ei äänestyksessä saisi, vaan ääni on yksi muiden joukossa. Jotenkin hellyttävää ajatella, että joku muukin äänestäisi Väyrysen Paavon Seitsemän tähden liikettä kuin hänen omat ehdokkaansa ja heidän perheenjäsenet.

Valokuvat: ensimmäinen omista arkistoista, loput Pixabay


sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, mambasta ei päivääkään

Kävin lenkillä ja yritin tutkailla kevään merkkejä. Lämpimästä säästä huolimatta merkit loistivat vielä poissaolollaan. Selvitin hieman, mitä merkkejä kuuluu kevääseen. Tässä listaa:

- Paju ja leppä kukkivat.
- Muuttolinnut saapuvat etelästä.
- Leskenlehdet puhkeavat kukkaan.
- Kyykäärmeet lämmittelevät aurinkoisilla paikoilla.
- Sitruuna- ja Nokkosperhoset lähtevät lentoon.
- Jäät lähtevät järvestä.

Kuva: Pixabay

Kaikki tietävät kevään ennusmerkeistä sanonnan Puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Eräs vääräleukainen kaveri vitsaili, että kyseessä onkin rikoslakiin tehty tarkennus koskien rangaistuksia eläimiin sekaantumisesta. No, nämä on näitä.

Kaupungissa luonnon heräämistä on hieman haastavaa seurata, joten kannattaa tarkkailla vaihtoehtoisia ennusmerkkejä. Yksi pomminvarma kevään merkki on lyhtypylväisiin ilmestyvät kondomimainokset. Kun katukuvassa näkyy Mamba-, Sultan- ja Okeido-julisteita, kevääseen ei ole enää päivääkään.

Kevät ei ole vielä alkanut.


keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Terveisiä Istanbulista!

Pysähdyin aamulla katsomaan Kuopion keskustassa sijaitsevan rakennuksen purkamista. Tuohon rakennukseen liittyy eräs hauska muisto kaukaiselta 90-luvulta. Kiinteistön toisessa kerroksessa sijaitsi Ravintola Istanbul, jossa kävin yhden ainoa kerran.


90-luvulla työelämä oli hieman toisenlaista. Kiirettä ja stressiä piisasi kuten nykyään, mutta vastapainona työnantaja järjesti meille duunareille yhteisiä vapaa-ajan reissuja milloin minnekin. Eräänä syksyisenä perjantaina lähdimme tilausbussilla Taivalkoskelle ja vietimme virkistysviikonlopun metsähallituksen mökillä. Mukavuuksia ei ollut mutta mukavaa sitäkin enemmän. Siitä vastasi hyvähenkinen seura sekä talon tarjoama ruoka ja juoma.

Sunnuntain paluumatka oli krapulainen. Koko kööri haisi nuotion savulle ja viikonlopun virvokkeille. Bussi saapui Kuopioon puolen päivän jälkeen ja nälkä oli kova. Päätimme kaverini Miken kanssa käydä pikaisesti syömässä. Paikaksi valikoitui Ravintola Istanbul.

Kuva: Pixabay


Tilasimme pizzat ja oluet. Pari tuntia vierähti huomaamatta ja samalla ruokajuomat kihahtivat salakavalasti jo valmiiksi pehmeään päänuppiin. Jossain vaiheessa muistin, että minun pitää soittaa kotiin. Koska kännyköitä ei ollut vielä keksitty, pyysin lupaa käyttää ravintolan puhelinta. Lupa myönnettiin ja näppäilin numerot epävarmoin sormin. Langan toisessa päässä vastasi silloinen vaimoni, joka ei vaikuttanut järin ilahtuneelta. Keskustelu meni näin:

- Hei. Minä tässä.
- Sinunhan piti olla kotona jo pari tuntia sitten. Missä sä oot?
- Istanbulissa.

Saman tien sain luurin korvaan ja jäin ihmettelemään, mitä tapahtui. Sitten mielessäni välähti ja naama punaisena näppäilin numerot uudestaan. Sain työllä ja tuskalla korjattua, että äskeinen ei ollut läppä enkä ollut Turkissa, vaan soitin Puijonkadun Ravintola Istanbulista. Lupasin palata kotiin välittömästi.


Kotimatka oli pelottava. Puhuin Miken ympäri ja sain hänet mukaan yövieraaksi. Kotiovella soitin ovikelloa ja pujahdin Miken selän taakse piiloon. Oven avasi kiukkuinen rouva, joka häkeltyi nähdessään vieraan miehen. Kaverini esitteli itsensä hieman sammaltaen, kätteli herrasmiesmäisesti ja selitti, että olin pyytänyt häntä yökylään. Vaimon kiukku suli silmissä ja vihdoin minäkin uskalsin tulla esiin Miken hartioiden takaa. Paluu Istanbulista päättyi suhteellisen onnellisesti.


maanantai 18. maaliskuuta 2019

Man cave



Ajattelin kirjoittaa aiheesta man cave, miesluola, mutta sitten kynäni hyytyi. Mitä kirjoittaa aiheesta, jota ei ole eikä tule? Fakta on nimittäin, että kun elät parisuhteessa naisen kanssa, voit heittää hyvästit haaveelle man cavesta. Ellei sinulla sitten satu olemaan omakotitalon pihan perällä neljän neliön mökkiä, jonka saat sisustaa niin kuin haluat. Poissa vaimon silmistä, poissa vaimon mielestä.



Lähdin selvittämään, mitä man cavella pohjimmiltaan tarkoitetaan. Suomienglantisanakirja antoi tällaisen määritelmän:

A part of a home specifically reserved for adult male activities, such as drinking beer, playing games and watching TV; often a garage or den.

Urbandictionary kertoo aiheesta näin:

A room, space, corner or area of a dwelling that is specifically reserved for a male person to be in a solitary condition, away from the rest of the household in order to work, play, involve himself in certain hobbies, activities without interuption. This area is usually decorated by the male that uses it without interferance from any female influence.


Man cave on siis miehen huone tai tila. Paikka, jonka mies sisustaa itse ja jossa hän harrastaa omia harrastuksiaan ilman, että naisväki häiritsee. Minullakin oli man cave vielä kymmenen vuotta sitten, kun asuin sinkkuna. Itse asiassa jokaisen sinkkumiehen koti on jonkinlainen man cave: sisustukseen panostetaan just sen verran, että koti toimii ja on käytännöllinen. Huonekalut ja värit saattavat huokua kultaista 90-lukua, mutta viihde-elektroniikka pitää olla viimeisintä huutoa ja TV mielellään 60 tuumainen peniksenjatke. Man cave ei saa vaikuttaa liian siistiltä ja huolitellulta, koska se on homomaista. Älkääkä ymmärtäkö tätä väärin. Minulla on myös homokavereita, eikä tietenkään mitään heitä vastaan. Heterosinkkumiehen man caven pitää kuitenkin tihkua maskuliinisuutta, jotta jatkoille houkuteltu luolanainen tietää tulleensa oikeaan paikkaan.


Meidän elämäntilanteessa man cavea varten tarvitaan lottovoitto. Kerrostaloasuntoon sellaista ei rakenneta. Jännää, että vaimolla on kuitenkin oma huone peilipöytineen kaikkineen. Mutta sehän onkin "vierashuone", jonne mahdolliset yövieraat voi majoittaa. Ja kaikki muut 360 päivää vuodessa se toimii vaimon meikkaus- ja laittautumispaikkana, eräänlaisena woman cavena. Näin se menee.



Miehet, tehkää itsellenne man cave jos vain pystytte. Ja jos olette sinkkuja, nauttikaa omasta man cavesta vielä kun voitte. Parisuhteessa asiat muuttuvat. Kaikki, mikä oli ennen sinun omaisuutta, on nyt teidän yhteistä. Ja kaikki, mikä oli puolisosi omaisuutta, on edelleen hänen omaisuuttaan. Vaimosi tietää, miltä yhteisen kodin pitää näyttää ja tuoksua. Seinille eivät kuulu Metallica-julisteet tai tyttökalenterit. Kauan keräämäsi tyhjien rommipullojen kokoelma köijätään pulloautomaattiin ja flipperi myydään tori.fi:ssä. Jos hyvin käy, saat oman komeron, jossa voit säilöä keikoilta ostettuja bändipaitoja ja sitä tennismailaa, jolla syötit elämäsi ensimmäisen ässän. Sääntö on selkeä; mikä ei sovi komeroon, ei sovi kotiin.


Mutta vielä koittaa päivä, kun jokainen jätkä saa oman man cavensa. Olen siitä satavarma. Se tulee olemaan kaksi metriä syvä, hautausmaan nurmeen kaivettu monttu. Ja jos asiasta pitää jotain positiivista kaivaa, niin ehkä se on tämä: siihen miesluolaan eivät naiset pääse.

Kuvat: Pixabay


tiistai 12. maaliskuuta 2019

Sauli ja Vaarallinen Tehtävä

Eduskuntavaalit lähestyvät ja keskustelu ehdokkaista käy kiivaana. Suomalaiset pääsevät taas äänestämään ja vaikuttamaan demokratian keinoin, mihin suuntaan maamme menee. Mutta onko Suomi demokratia? Voiko sitä edes epäillä? Vuosi sitten tapahtui kuitenkin jotain, mikä sai minut mietteliääksi. Sauli Niinistö voitti presidentinvaalit suoraan ensimmäisellä kierroksella 62,6 prosentin kannatuksella. Vertailun vuoksi Vladimir Putin sai Venäjän vuoden 2012 presidentinvaaleissa 63,6 prosenttia äänistä. Yhteensattumaa? En usko.

Presidentinvaalien jälkeen heräsi keskustelu mahdollisesta vaalivilpistä. Epäiltiin mm. että Laura Huhtasaaren äänestysnumero oli tarkoituksella 5. Miten helppoa viitosesta onkaan muokata ääntenlaskennassa kahdeksikko! On myös ihmetelty,  miten on mahdollista, että netin vaalikoneissa eniten valintoja saanut Huhtasaari sai vaaleissa vain 6 prosenttia äänistä? Jotain hämärää tässä on pakko olla.



Olen samaa mieltä. Itse asiassa epäilen, että koko kuva jää meiltä kansalaisilta piiloon. Sauli Niinistö aloittaa viimeisen virkakautensa presidenttinä, mutta onko oikeasti näin? Ehkä Niinistöllä on suurempi suunnitelma...

Ennustan seuraavaa: Vuoden 2024 presidentinvaaleissa Kokoomuksen Petteri Orpo asettuu ehdolle. Väistyvä presidentti antaa tukensa hänelle, ja näin kansa johdatellaan äänestämään Orpo presidentiksi. Ensi töikseen presidentti nimittää yllättäen Sauli Niinistön pääministeriksi ja antaa tälle tehtäväksi hallitusneuvottelut. Pääministeri Niinistö tekee työtä käskettyä.

Pääministerikaudellaan Sauli Niinistö ajaa lakiin presidentin valtaoikeuksien vahvistamisen, kahden kauden rajoituksen poistamisen ja ottaa päätiedotusvälineet valtion valvontaan. Vuonna 2030 Niinistö voi uuden lain turvin ryhtyä kolmannen kerran ehdolle presidentinvaaleihin ja tällä kertaa hän voittaa ylivoimaisesti, koska päävastaehdokas Pekka Haavisto istuu vankilassa veropetostuomion takia. Kulisseissa kuiskutellaan, että syytteet ovat tekaistuja.


82 vuotias Presidentti Sauli Niinistö nimittää Petteri Orvon pääministeriksi. Puhutaan näiden kahden tandemista ja koko juoni alkaa paljastua. Oppositio saa tyytymättömän kansan protestoimaan kaduille ja Presidentti Niinistön asema on tukala.

Sitten tapahtuu jotain odottamatonta: Venäjällä, Kuolan niemimaalla, valtion virastoihin ja poliisitaloihin saapuu aseistettuja sinisiä miehiä, jotka ottavat niemimaan haltuun. Murmanskissa järjestetään pikavauhtia kansanäänestys itsenäistymisen puolesta. Venäjä seuraa avuttomana vierestä, kun Kuolan delegaatio tuo Presidentti Niinistölle pyynnön Kuolan niemimaan liittämisestä Suomeen. Kaikkien hämmästykseksi Sauli suostuu ja Presidentin asetuksella Kuolasta tulee osa Suomea. Niinistö tekee vierailun valloitettuun Murmanskiin ja Suomen kansa on haltioissaan. Presidentin kannatus nousee taivaisiin. Pian levottomuudet leviävät Venäjän Karjalaan.


Onhan tuo ehkä liian paksua. Ei missään Euroopan valtiossa sentään noin voi käydä, ei edes Suomessa. Mutta silti, älkää uskoko kaikkea, mitä teille syötetään. Nyt minun pitää lopettaa, koska naapuri tuli kotiin. Olen aivan varma, että hän on Olof Palmen murhaaja. Jos minusta ei kuulu enää mitään, tiedätte mitä on tapahtunut. Pitäkää kiinni foliohatuistanne.

Kuvat: Pixabay


lauantai 2. maaliskuuta 2019

Mansikkakarnevaalit

Poutvaara Matti, kuvaaja. Kulkue Suonenjoen Keskustassa; Mahdollisesti Ensimmäiset Suonenjoen Mansikkakarnevaalit.

Luin kirjan, joka toi mieleen muistoja omasta nuoruudesta: Seppo Heikkisen Mansikkakarnevaalit. Tässä tarinaa kirjasta sekä omia tosielämän kokemuksia Suonenjoelta 80-luvun alusta.


Mansikkakarnevaalit on tarina Liimataisen kaveriporukan matkasta Iisalmesta Suonenjoen Mansikkakarnevaaleille kesällä 1978. Retki alkaa reippaasti isäukon romu-Transitilla, eikä kommelluksilta vältytä edes alkumatkalla. Rane kertoo kavereille tulevasta rockfestarista ja mansikkatytöistä, mutta perillä totuus osoittautuu tarua ihmellisemmäksi ja myös karummaksi. Viikonloppu etenee kiljunmakuisena ja savunhajuisena kohti kauan odotettua Kontran keikkaa Kaarihallilla. Tuon illan jälkeen Liimataisen elämä muuttuu ikuisiksi ajoiksi.

Poutvaara Matti, kuvaaja. Kauneuskilpailut Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla.
Seppo Heikkisen romaani ilmestyi vuonna 2011 ja vaikka tarina on fiktiivinen, kirjassa on paljon tuttua. Vietin oman nuoruuden ja teini-ikäni Suonenjoella ja sain kokea omakohtaisesti Mansikkakarnevaalien huuman 80-luvun alkupuolella. Tunnustan, että olen vähän jäävi arvostelemaan tätä teosta, joten tyydyn vain toteamaan, että juoni on mukaansatempaava ja tarinankerronta jouhevaa. Suosittelen kirjaa nimenomaan teille, joilla on muistoja Suonenjoelta 70-80 -luvun taitteesta.

Kanerva Teuvo, kuvaaja. Karnevaaliravit (Suonenjoen Mansikkakarnevaalit).
Yritin muistella, mitä itse tein romaanin tapahtuma-aikoina vuonna 1978. Olin vielä ala-asteella, joten Kaarihallille tai iltarientoihin ei ollut mitään asiaa. Vanhempani olivat yrittäjiä ja karnevaalien aikaan tehtiin tiliä. Isä ja hänen yhtiötoveri Tase pitivät karnevaalialueella kojua, jossa myytiin grillimakkaraa ja grillattuja broilereita. Minä olin sedän apupoikana, kun haimme pakettiautolla äidin grillikioskin kylmähuoneesta makkaraa, kanaa ja juomia täydennyksenä karnevaalialueelle. Ihmismassa täytti kaupungin kadut niin, että pelkkä kahden kilometrin ajomatka kylmähuoneelta karnevaalialueella kesti puoli tuntia. Sinä viikonloppuna tuoreen kaupungin (Suonenjoesta tuli kaupunki vuonna 1977) väkiluku tuplaantui!

Loput valokuvat (ellei toisin mainita) omasta albumista: Karnevaalikulkue vuodelta 1981
Kirjassa kerrottuja tapahtumia pääsin kokemaan 80-luvun alussa. Mansikkakarnevaalit vetivät meitä teinejä puoleensa kuin hunaja. Koti oli Vesitorninmäellä ja tutustuin samassa korttelissa asuvaan Kakeen ja Tepiin. Meistä tuli pian erottamattomat. Tepi oli meistä se urheilijanuorukainen (vähän kuin kirjan Timppa), joka joutui tekemään karnevaalien aikaan talkootöitä urheiluseuran orjana sillä aikaa, kun minä ja Kake pidimme hauskaa.


Kirjassa kuvataan hyvin tuon ajan alkoholipolitiikkaa, joka oli luvalla sanoen jäykkää. Minulla oli tapana pummata juomat isän baarikaapista, kunnes käry kävi ja piti ryhtyä ostamaan omat viinakset. Alkoholin hankkiminen alaikäisenä ei ollut kuitenkaan vaikeaa, korkeintaan vähän hankalaa. Suonenjoki on pieni paikkakunta ja kaikki ikäiseni tiesivät kylän hakumiehet. Tärkeintä oli olla ajoissa liikkeellä, ettei hakumies ehtinyt lupautua jollekin toiselle. Siihen aikaan Alkosta sai ostaa vain litra väkevää viinaa ja kaksi litraa väkevää viiniä per henkilö per viikko. Koska kylä oli pieni ja ihmiset tunsivat toisensa, ei hakumies voinut käydä määräänsä enempää ostoksilla. Minä hankin ensimmäisiä karnevaalejani varten kaksi pulloa lonkeroa ja kolmen vartin Ruskapullon. Näillä eväillä bailasin koko viikonlopun ja möin vielä toisena iltana ylimääräiseksi jääneen Ruskan puolikkaan jollekin janoiselle.


Kesä oli suonenjoen pojille kiehtovaa aikaa, koska kylän raitilla liikkui ulkopaikkakuntalaisia mansikkatyttöjä. Isommat pojat rehvastelivat laittavansa kesän alussa bänksit tyttökaverin kanssa, että pääsivät pyörittämään uusia mimmejä. Syksyllä he yrittivät taas palata häntä koipien välissä tutun murun luokse. Meidän kaveriporukassa meno oli alkoholilla läträämistä lukuunottamatta aika kilttiä. Kukaan meistä ei osannut tapella ja joskus joku saattoi päästä suutelemaan tytön kanssa. Se oli huimaa ja niitä juttuja jauhettiin kaverien kanssa pitkään.


Haluan käyttää tilaisuuden hyväkseni ja kiittää Suonenjoen Mansikkakarnevaaleja sekä Kaarihallia nuoruuteni parhaista kokemuksista. Pitää joku kerta kokoontua Kaken ja Tepin kanssa muistelemaan noita aikoja. Kaverit saattavat muistaa jotain, mikä itseltä on jo painunut unholaan. Muistoissani kesät Suonenjoella olivat lämpimiä ja hauskoja, täynnä teini-iän huumaa ja uusia kokemuksia.

Palaan vielä lopuksi Heikkisen romaaniin. Kirjassa kerrottiin sorakuopasta ja nuotiopiiristä. Meidän kaveriporukalla oli sellainen karnevaalien jälkeen aamuyön tunneilla, kun aurinko nousi ja humalatila laski. Kake nukkui hiekalla sillä aikaa, kun otimme Tepin kanssa vauhtia ja hypimme nuotion yli huutaen "Geronimo". Kirjan lopussa selvisi, ettei kyse ollut kuitenkaan samasta sorakuopasta.

Joudun vähän kritisoimaan Mansikkakarnevaalit -kirjan loppuratkaisua. En pitänyt siitä, miten kirjan hahmoille kävi. Tämä on puhtaasti subjektiivinen reaktio ja meikäläisen henkilökohtainen ongelma. Samaistuin tarinaan niin, että toivoin Liimataiselle ja kumppaneille yhtä onnellista loppua kuin omalle nuoruudelleni.

Muita Mansikkakarnevaaleihin liittyviä postauksia löytyy tästä:

Arkistokuvat: Finna.fi 
Poutvaara Matti, kuvaaja. Mansikanpoimijoita Suonenjoella.

torstai 21. helmikuuta 2019

Fättness-päiväkirja: Ravintola Boka, Kuopio

Tällä kertaa päätin yllättää vaimon viemällä hänet treffeillä sataman Ravintola Bokaan. Boka on pari vuotta sitten avattu balkanilainen ravintola, joka oli vielä kokeilematta. Sijainti Kuopion satamassa on hieman syrjäinen, joten ulkopaikkakuntalaiselle suunnistaminen tuo oman haasteensa. Mutta tuo haaste kannattaa ottaa vastaan.


Varasin meille pöydän lauantai-iltapäivälle. Varaus onkin paikallaan, sillä itse ravintola on pieni ja asiakkaita riitti viikonlopulle. En tunne balkanilaisia ruokia, mutta a la carte -listalla oli kuitenkin jotain tuttua, kuten esim. moussakka. Tilasin hitaasti kypsytettyä lammasta uuniperunoiden, makeiden porkkanoiden, pitaleivän ja tzatzikin kera. Vaimo tilasi cevapcicin (Balkanin pienet makkarat), johon kuului makkaroita, pitaleipää, ranskalaisia, valkosipulilla marinoitua paprikaa sekä kajmak- ja ajvar-kastiketta. Kajmak on paikallista kermajuustoa ja ajvar perinteinen grillatusta paprikasta, tomaatista ja munakoisosta valmistettu tahna. Pääruokien hinnat ovat 19-21 euroa. Kyytipojaksi mythokset ja lasit punaviiniä.

Lammasta

Cevapcici, pieniä makkaroita

Baklava-leivos

Ruoka oli todella hyvää! Lammas oli niin mureaa että hajosi haarukkaan ja vaimo kehui makkaroita ja paprikaa estottomasti. Ranskalaiset olivat kuulemma liian suolaisia, muuten kaikki toimi ja maut sopivat keskenään loistavasti. Harvinaista kyllä otin myös jälkiruokaa ja imelä baklava jäätelöllä kruunasi kokemuksen.



Ruuasta innostuneena saimme idean, että Bokasta pitää varata pöytä kesällä ennen Kuopion Viinijuhlille menoa ja käydä syömässä vähän isommalla seurueella. Pohdimme myös vaimon kanssa, milloin viimeksi ravintolaruoka on maistunut näin hyvälle. Ei tullut ihan heti mieleen.


Ravintolan omistajat ovat Pohjois-Makedoniasta, joka itsenäistyi Jugoslaviasta vuonna 1991. Makedonian osalta kaikki tapahtui rauhanomaisesti toisin kuin esim. naapurissa Kosovossa. Balkanin niemimaalla on tällä hetkellä hauras rauhantila, jonka toivoisi jatkuvan. Ainakin balkanilaisen keittiön vaikutuksesta uskon rauhaan, sillä hyvä ruoka = parempi mieli. Tässä vielä Jugoslavian kartta vuodelta 1989 ja toisessa kartassa alueen nykyiset valtiot.



Ravintola Bokan avajaisista tuli mieleen että tiedättekö, kuka oli Bokassa ensimmäinen? Hän oli Keski-Afrikan tasavallan diktaattori, joka kaappasi vallan vuonna 1966 ja kruunasi itsensä keisariksi vuonna 1976. Syksyllä 1979 Ranska syrjäytti diktaattorin ja palautti maahan demokratian. Ei liity mitenkään Ravintola Bokaan, mutta tulipahan vain mieleen. Nää on näitä.

Bokassa I