Joulukalenteri 11. luukku: Koska meillä on joulu?

On pirullista, jos muisti rupeaa pätkimään. Sitä tapahtuu näin vanhemmalla iällä yhä useammin. Syy ei tarvitse olla minkään muistisairauden. Pää on vain yksinkertaisesti niin täynnä, ettei uutta asiaa tahdo mahtua sisään. Olisi hienoa, jos pääkopan voisi formatoida kuten tietokoneen kovalevyn. Mutta me emme ole koneita.

Olen huomannut, että erityisesti nimimuisti tahtoo tökkiä oikein urakalla. Välillä kuulee puhuttavan ihmisestä, jonka nimi kuulostaa tutulle, mutta naamaa en saa millään mieleen. Tai näen väkijoukossa kaverin, jonka kasvot vaikuttavat pirun tutuilta, mutta nimestä ei ole mitään käryä. Tähän lieventävänä asianhaarana todettakoon, että jos kyseessä on koulukaveri vuosikymmenien takaa, ei olemus ehkä muistuttaa enää sitä ala-asteen luokkakuvan pientä naperoa. Ikääntyminen turvottaa, rypistää ja nahistaa meidät lähes tunnistamattomiksi, enkä ole tässä mikään poikkeus. Pikemminkin vahvistan sääntöä.

Eräs kaveri neuvoi aikoinaan kikan, jolla tutulta voi udella nimeä tuntematta häpeää. Kysyt vain rohkeasti:

- Mikä sun nimi on?
- Joni
- Kyllä mä sen muistan! Mutta se sun sukunimi?

Tai toisinpäin:

- Mikä sun nimi on?
- Pitkämäki.
- Kyllä mä sen tiedän! Mutta entäs sun etunimi?

Jos vastauksena tuleekin kokonimi, kuittaa se näin:

- Mikä sun nimi on?
- Pitkämäen Joni.
- No kyllä minä sen oikeesti muistin! Vitsi vitsi.

Koska meillä on joulu, muistuu mieleen menneet aatot ja lahjanjakokeikat. Saahan nähdä, vieläkö sitä joskus joutuu samoihin hommiin. Vaikka muisti pelaa vielä kohtuullisen hyvin, olen kehitellyt muutaman muistiniksin tulevaisuuden varalle. Jos vien aattona lahjoja lapsenlapsille enkä muista kuka olen, mietin tätä: Kenen ansiosta Huuhkajat pelasivat vuoden 2020 jalkapallon EM-kisoissa? Silloin hoksaan, että minähän olen joulukanerva! Siis niin kuin Markku Kanerva. Tai hetkinen... Oliko se sittenkin Teemu Pukki?

(Kuvat: Pixabay)