keskiviikko 23. elokuuta 2017

Sommaren är kort



Kesä tuli kesä meni. Vai tuliko? Tämä kesä meni Kuopion leveyspiirillä ilman ensimmäistäkään hellepäivää. Edellisen kerran näin on käynyt kuulemma joskus 60-luvulla.

Blogi on elänyt hiljaiseloa mutta ei hätää, kyllä tässä vielä virkistytään. Viime viikolla kävimme pojan kanssa neljän päivän pyöräreissulla ja poljimme n. 300 kilometriä. Tästä riittää tarinaa muutamaan postaukseen, jahka saan valokuvat ja ajatukset järjestykseen. Sitä ennen laitan tähän muutaman kuvan kuluneelta kesältä. Jaakko Teppo totesi aikoinaan syksystä: Syksy saa, mutta minä en.

Heinäkuussa Kuopion museon lähelle ilmestyi räsymatto

Puijo on kaunis kesät talvet

Vaikka hellepäiviä ei tullut niin hienoja auringonlaskuja kyllä

Kesä kului pyöräillen. Siitä on postauksia aiemmin ja lisää tulossa pian

Kesän kohokohtiin kuului KuopioRock ja sen pääesiintyjä Megadeth



maanantai 14. elokuuta 2017

Kuopion juoksuhaudat vuodelta 1915



Talvella kävin Kuopion museossa ja törmäsin savolaisiin juoksuhautoihin. Siitä se ajatus sitten lähti. Juoksuhaudat sijaitsevat Siilinjärven Vuorelassa, Itkolantien molemmin puolin. Puolustusasemia rakennettiin Venäjän armeijan toimesta vuonna 1915 viivyttämään Saksan armeijan mahdollista hyökkäystä Pohjanlahden rannikolta Suomen suurruhtinaskunnan läpi Pietariin.


Kuvassa ensimmäisen maailmansodan aikana venäläisten rakentamat puolustusasemat Suomen suurruhtinaskunnassa 

(kuva: Mäntyharjunverkkomuseo.com)

Ensimmäisen maailmansodan taisteluhauta tositoimissa. Kuva Ranskan ja Saksan taistelukentiltä.


Aikani harhailtua löysin juoksuhaudat aivan tien vierestä. Itse linnoitusrakennukset on purettu jo aikoja sitten ja jäljellä on vain valli ja hieman umpeen kasvaneet juoksuhaudat. Puolustuslinja sijaitsee niityn laidalla, metsäisen rinteen päällä, eli se oli ihanteellinen paikka ottaa vastaan avomaastossa hyökkäävä vihollinen. Vihollista ei koskaan tullut ja ensimmäinen maailmansota päätyi Suomen osalta itsenäistymiseen.

Vuorelan juoksuhautoja



Siinä sateessa seistessä mietin, että olisipa hienoa haravoida haudat metallinpaljastimella. Tosin joku on varmasti jo ehtinyt tehdä niin. Olen seurannut telkkarin aarteenetsijöitä ja haaveillut huikeiden aarteiden löytämisestä. 





Juoksuhaudat sijaitsevat korkealla rinteellä. Ihanteellinen paikka puolustuslinjalle.
Kerroin vaimolle uusimmat eläkepäivien suunnitelmani: hankin metallinpaljastimen ja alan tutkia lähiympäristöä muinaismuistojen kiilto silmissä. Sitten lähetän kerran kuukaudessa Kansallismuseolle laatikollisen löydöksiä ja kiihkeä kirjeen, jossa toivon löytöjeni saattavan Savon historian aivan uuteen valoon. Kansallismuseon vastaus kirjeeseeni voi olla tällainen:

Herra Kunnegut!

Kiitos jälleen kerran löydöslaatikosta. Tällä(kään) kertaa löydöksissä ei ollut mitään arvokasta. Arvelitte, että uusin kolikkolöytönne todistaa Kuopion lähellä olleen roomalaisten sotilaslinnoituksen vuonna 4 ennen ajanlaskun alkua. Löydössä oleva roomalainen numero ei kuitenkaan tarkoita vuosilukua, vaan kyseessä on olutpullon korkki.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Vinkkejä Savonlinnan vierailulle, herra Putin



Putin saapuu vieraaksi Savonlinnan oopperajuhlille. Mikäpäs siinä. Kävimme oopperajuhlilla kolme vuotta sitten ja kokemus oli hieno. Eiköhän venäjän päämieskin tykkää.


Savonlinnan historia liittyy olennaisesti Venäjään. Aikoinaan Savonlinna oli rajalinnake, jonka hallinnasta Ruotsi ja Venäjä taistelivat. Linna koki historian aikana monta hyökkäystä ja erilaisia miehitysjaksoja.


Pässi on Savonlinnan symboli ja siitä kerrotaan seuraavaa legendaa: 

Ruotsalaisten hallittua linnoitusta venäläiset sotajoukot päättivät vallata sen pimeyden turvin. Yöllä tuli ukonilma ja salama iski muurille kannettuun tervapataan, joka syttyi palamaan. Linnassa pidettiin tuohon aikaan pässiä, joka oli kiivennyt muurille. Kun salama iski ja terva leimahti tuleen, pässi säikähti ja nousi takajaloilleen. Lähestyvä vihollisarmeija näki muurilla tulen leimussa tumman, sarvipäisen hahmon ja luulivat itse pirun tulleen ruotsalaisten avuksi. Niinpä venäläiset kääntyivät ja pakenivat kauhuissaan. Pässi pelasti linnan asukkaat. 

Vieraalle siis vinkiksi, että yksi ainoa pässi riittää puolustamaan ja karkottamaan valtakunnan viholliset rajalta. Mutta tämän Putin taitaa jo tietääkin.


torstai 20. heinäkuuta 2017

Kanjonin kierros Korkeakoski, Maaninka



Vuosi sitten keväällä kävin tutustumassa Suomen korkeimpaan koskeen: Maaningan Korkeakoskeen. Silloin jäi Kanjonin kierros tekemättä, joten viime sunnuntaina päätin paikata tilanteen, pakkasin repun ja huristelin takaisin Maaningalle.

Portaat alas koskelle

Korkeakoski, pudotusta 36 metriä

Kanjonin jyrkkää seinämää
Ensin kävin katsomassa koskea. Korkeakosken kuohut ovat parhaimmillaan lumien sulaessa, mutta tämän kesän sateet ovat ruokkineet Korkeakoskenjoen uomaa ja kuohut olivat ihan näyttävät näin keskellä kesääkin. Rotkolaaksossa ilmasto on kostea ja kasvillisuus sen mukaista. Saniaisia kasvaa joka paikassa.




Sitten lähdin Kanjonin kierrokselle. Helpommin sanottu kuin tehty. Luontopolku ei ala koskelta, vaan parkkipaikalta pitää taivaltaa asfalttitietä n. 200 metriä tulosuuntaan, kunnes vasemmalla puolella näkyy kyltti Kanjonin kierros. Polku alkaa kyltin alta eräänlaisesta portista.




Luin etukäteen, että polku on vaativa. Puin päälleni ulkoiluvarusteet, pitkälahkeiset housut ja jalkaan uudet vaelluskengät. Hyttysmyrkkyä suhautin vielä lähtiessä niin, että sain kiertää polun rauhassa. Ilman itikkamyrkkyä metsään ei ole asiaa kuin paatuneimmilla eräkävijöillä. Muut syödään hengiltä.




Alkumatkan polku laskeutui kanjonin pohjalle kunnes tulin joelle. Joen yli oli rakennettu silta ja polku jatkui kiiveten vastarannan jyrkkää rinnettä ylöspäin. Tämä oli ylivoimaisesti rankin nousu koko reissulla. Onneksi rinteeseen on tehty kaiteet, joista sai kiivetessä tukea. Mutta huonokuntoiselle nousu on varmasti rankka ja liikuntarajoitteisilla ei ole maastoon mitään asiaa.

Matkan varrella on laavu ja nuotiopaikka

Opasteita riittää, joten eksyä ei voi

Nämä punaiset merkkipaalut reunistivat polkua alusta loppuun
Korkeakoski sijaitsee luonnonsuojelualueella, joka perustettiin jo vuonna 1947. Luontopolku on ainoa hoidettu rakennelma metsässä. Puut saavat kasvaa, kaatua ja maatua luonnon kiertokulun mukaan, mikä tekeekin ympäristöstä harvinaisen erämaan. Alueella on muutama nuotiopaikka ja laavu. Kanjonin kierroksen metsäosuus on 3,5 km, paluumatka 2 km kuljetaan asfalttitien reunaa. 




Kanjonin kierros on yksi kauneimmista luontopoluista, jossa ole tähän mennessä vieraillut. Varsinkin reitin alkuosa, jossa polku käy kanjonin pohjalle, sekä loppupätkä, joka kulkee idyllisen joen vartta pitkin. Sää oli aurinkoinen ja vähän väliä puskista lehahti lentoon joku lintu saaden meikäläisen sydämen pysähtymään. Niiden lisäksi ainoa villieläin, johon törmäsin, oli suuri sammakko. 




Vaikka liikenteen äänet kuuluivat välillä kaukaisuudessa ja polku kulki myös maantiesillan alitse, vallitseva tunne oli se, että nyt ollaan metsässä. Rauhallista, seesteistä, puhdasta. Ei mitään kiirettä minnekään. Puron vesi solisee, välillä pienet koskentapaiset antoivat vedelle kyytiä ja ne saniaiset! Saniaiset luovat tunnelman kuin olisit sademetsässä. Kerrassaan upeaa. 


Kuopiosta päin tultaessa Korkeakosken risteys on aika heikosti merkitty. Värisokea meikäläinen kaasutti risteyksen ohi ennen kuin vasta kohdalla huomasin puisen opastekyltin.



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Hairy Bikers



 

Törmäsin pitkästä aikaa erilaiseen ja hauskaan viihdedokumenttisarjaan; Hairy Bikers. Sarjassa kaksi isoa, karvaista, keski-ikäistä brittiukkoa matkailevat moottoripyörillä, pysähtyvät katsomaan nähtävyyksiä, tutustumaan ihmisiin ja paikallisiin ruokiin. Jokaisessa maassa he kokkaavat perinneruuista omia herkullisia versioita. Hairy Bikersit ovat Dave Myers ja Simon King,


Hairy Bikers: Villi Pohjola pyörii parhaillaan Yle TV2:lla torstaisin klo 21.00. Sarja on jo loppusuoralla, jäljellä on enää viimeinen Ruotsin jakso. Villin Pohjolan matka alkoi Puolasta, jatkui Liettuan, Latvian ja Viron kautta Venäjälle ja nelosjaksossa kaverukset saapuivat Suomeen. 


Suomijaksossa on luvassa tietenkin saunomista ja juhannuksenviettoa mutta myös nykypäivää eukonkantoineen ja Helsingin ravintolapäivineen. Jakson näkee vielä tämän kuukauden ajan Yle Areenasta. Hypätkäähän Sin ja Kingin matkaan, ei tule aika pitkäksi. Kaverusten ruuanlaitto ja läpänheitto saa veden kielelle ja silmäkulmiin.

Hairy Bikers Suomen jakso Yle Areenalla 

Kuvat: BBC Two

 

torstai 13. heinäkuuta 2017

Pyöräkuume



Minuun iski pyöräkuume. Tai mikä lie kesäflunssa mutta enivei. Kaikki sai alkunsa juhannuslauantaina tehdystä pyöräreissusta. Tarkennuksena vielä, että yleensä pyöräkuumeella tarkoitetaan moottoripyöräkuumetta. Minun kohdalla kyse on polkupyöräkuumeesta. 

Pyörän kanssa junalla Kuopiosta Iisalmeen
Lähdimme juhannuslauantaina kaverin kanssa junalla Kuopiosta Iisalmeen. Pakkasimme polkupyörät mukaan. Iisalmessa hyppäsimme pois kyydistä, viritimme kypärät päähän ja lähdimme polkemaan takaisin Kuopioon. Matkaa reissulle tuli 87,9 kilometriä ja aikaa tuhrautui 4 tuntia 40 minuuttia, taukoineen. Se on tarkkaa nykyään, kun on nämä kännykkään ladattavat apsit, jotka mittaavat joka ikisen sentin, sekunnin ja hikipisaran. 

Uskollinen Soliferini täytti toukokuussa 8 vuotta
Olimme hieman epätasapainoinen pari: kaveri on minun kymmenen vuotta nuorempi, käy maastopyöräilykisoissa ja ajaa pyörällä, jonka hinnassa on yksi nolla enemmän kuin meikäläisen Soliferissa. Ei ihme, että päätimme polkea meikäläisen tahtiin. Vauhti oli kohtuullista, kunnes tulimme osuudelle, jossa pyörätie loppui. Edessä oli parikymmentä kilometriä maantieajoa autoliikenteen seassa. Jokainen, joka on pyöräillyt maantien kapeaa pengertä tietää miltä tuntuu, kun täysperävaunurekka ohittaa sinut sadan kilometrin tuntinopeudella: aivan helvetin pelottavalta. Kaveri ehdotti, että hän alkaa vetäjäksi ja meikäläinen siirtyy peesiin, Aja ihan takarenkaassa kiinni niin saat parhaimman hyödyn. Okei, vastasin ja jännitin että miten tässä käy.

Koska en osaa käyttää kuvankäsittelyohjelmaa, päätin häivyttää kasvot Queenin "Bicycle" biisin teksteihin
Eka kerran elämässäni harrastin oikeaa peesausajoa. Ja vaikutus oli mieletön. Vain puolen metrin päässä takarenkaasta ei tunne ilmanvastusta ollenkaan, vaan edellä ajava luo ilmataskun, joka samalla aiheuttaa pienen imun. Tätä siis tarkoitetaan, kun ajaa toisen imussa. Nopeutemme nousi suoralla parhaimmillaan yli kolmenkympin, eikä keskinopeus tuolla pätkällä tainnut laskea alle kahdenkymmenenviiden kilometrin missään vaiheessa. Hulppeaa menoa! 


Jonkun matkan päässä huomasimme pyöräilijän, joka lähestyi meitä selkä edellä. Lähemmin tarkasteltuna tällä kaverilla oli allaan kunnon maantiepyörä. Ohitusvaiheessa kaverini tunnisti kulkijan ja he vaihtoivat lennosta pari sanaa. Yksinpolkija totesi, että oli eilen ajanut 120 kilometriä ja oli tänään saman pituisella paluumatkalla, joten jaloissa painoi jo hieman. Vaikutti vähän siltä, että tilanne vaati selityksen, koska meikäläisen Solifer kulki seiskavaihteella kovempaa kuin ohitetun kakskytyks-vaihteinen menopeli. Seuraavan kerran kun pysähdyimme juomatauolle pyöräilijä suhahti ohitsemme, eikä häntä näkynyt sen koommin. 

Täytekuva. Reissulla ei tullut otettua kuvia. Ei ehtinyt.
Loppumatkasta ei tapahtunut muuta mainitsemisenarvoista kuin se, että Pöljän (kyllä, sellainen paikkakunta on Pohjois-Savossa) Viitostuvalla näimme räppäri Uniikin. Oli vähän vaikea olla huomaamatta, kun artisti kurvasi huoltamon pihaan valkoisella urheiluautolla. Todettakoon vain, että Uniikki on yhtä lyhyt luonnossa kuin televisiossa. Koko matkan ajan kaverini puhui minulle uuden pyörän hankkimisesta ja kertoi hybridipyörien eduista. Alkumatkasta laitoin henkisesti hanttiin, mutta pikkuhiljaa muutosvastarinta mureni ja mietin, että pitäisikö sittenkin? Kun viikko juhannuksen jälkeen työnantaja kertoi tulevista myyntipalkkioista, päätin käyttää ne uuden pyörän ostamiseen. 

Pyöriä! Pyöriä!
Sitten alkoi pyörän valkkaaminen. Ei ole sekään nykyaikana mikään helppo rasti: on citypyörää, maantiepyörää, maastopyörää, cyclocross-pyörää ja hybridipyörää. Meikäläisen kiikarissa oli hybridi. Hintaa sai olla max. 500 euroa, merkillä ei niin väliä (kunhan on hyvä). Sitten piti päättää ottaako joustokeulalla, alumiinihaarukalla vai teräshaarukalla. Pitääkö olla v-jarrut, mekaaniset levyjarrut vai hydrauliset levyjarrut. Vaihteiden lukumäärä (18 – 24) jne jne. 

Potentiaalinen vaihtoehto?

Kun nämä asiat oli tutkittu, oli vuorossa eri verkkokauppojen läpikahlaaminen ja käynti muutamassa pyöräliikkeessä. Aina kun eteen tuli potentiaalinen ehdokas, olin hetken innoissani, kunnes joku asia alkoi mietityttää ja siirsin päätöstä eteenpäin. Pyörä tulee osissa, onkohan se vaikea koota? Mitäpä jos uusi pyörä ei olisikaan hyvä? Entä jos minä en totu ajamaan kaksikymmentäyksivaihteisella? Miten näitä huolletaan ja hoidetaan? Missä uskaltaa ajaa ja minne parkkeerata, ettei pyörää varasteta? Kaverilta sain paljon hyviä vinkkejä ja lupauksen myös kokoamisavusta. Silti aikaa kului, eikä päätös tuntunut yhtään sen varmemmalta. 

Taas yksi potentiaalinen vaihtoehto
Tänään kävin paikallisessa päivittäistavarakaupassa (en mainosta) ja törmäsin urheiluosastolla geelisatulaan. Huikea keksintö! Tähän asti olen ajanut alkuperäisellä satulalla, joka on haljennut ja lohkeillut ja imee sadevettä kuin sieni. Geelisatula maksoi kympin joten ostopäätös oli helppo. Kotona veivasin vanhan satulan irti, uusi tilalle ja lähdin polkemaan. Tunsin, miten vanha kunnon seiskavaihteinen kulki tutun mukavasti, polkimet pientä natinaa pitäen. Kiersin korttelin, palasin takaisin ja laitoin pyörän telineeseen. Samalla päätin, että pyöräkuume oli tällä kertaa ohi. En minä uutta pyörää tarvitse, vanha sotaratsu toimii ihan hyvin ja kuljettaa minua tasaisesti kuten ennenkin. Tiedän että päätös on kaverilleni pettymys, joten sori Late. Katsotaan ensi kesänä uudestaan. 

Vanha satula. Nuo halkeamat imevät sadevettä kuin sieni, eivätkä päästä tippaakaan ulos. Kun istut satulaan, vettä tulee kuin sienestä puristaen ja kaikki imeytyy farkkuihin. Satulasta nousi usein "housuihinsa kussut mies"
Uusi geelisatula, 10 €. Taas kelpaa polkea!!