Kuopio ei tanssi eikä soi

Jännää miten ihmismieli toimii. Olen asunut puolet elämästäni Kuopiossa, mutta Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalit ei ole kiinnostanut pätkääkään. Nyt kun hallitus väläytti tanssi ja laulu kieltoa, minut valtasi valtava halu päästä katsomaan modernia tanssia, nousta lavalle sukkahousut jalassa esittämään Joutsenlampea ja lähteä illan päätteeksi Uotisen Jorman kanssa Joleneen laulamaan karaokea. Ehkei ihan oikeasti, mutta noin niin kuin kuvaannollisesti. Mikä kielletään, kiinnostaa välittömästi.

Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali Kuopiossa 1970. Kirgisialainen tanssiryhmä esiintyy. Kuvaaja Jaakko Julkunen. Kuva: Finna.fi

Me aikuiset marisemme, että lapset eivät tahdo totella mitään. Korona-aika on paljastanut, että se hankalin lapsi tuijottaa meitä aamulla peilistä: minä en halua pitää maskia, pysyä kotona tai ottaa rokotetta. Minä haluan kerääntyä joukolla minne tahansa, koska tahansa ja kenen kanssa huvittaa. Jatkuva kapinointi ja tyytymättömyys syö moraalia päivä päivältä enemmän ja pahentaa epidemiatilannetta entisestään. Spede Pasasen sanoin harrastamme kurjuuden maksimointia..

Ensimmäisen Uuno Turhapuro -elokuvan filmaukset Helsingin Pasilassa heinäkuussa 1973. Spede Pasanen Härski Hartikaisen roolissa. Kuvaaja Markku Lepola. Kuva: Finna.fi

Koska vastarannan kiiskeys nostaa päätään, on aika käyttää käänteistä psykologiaa. Julistetaan koko maahan ulkonaliikkumispakko, jolla kansalaiset velvoitetaan ulkoilemaan vähintään 3 tuntia päivässä. Lisäksi toreille ja turuille rakennetaan lavoja karaoke- ja tanssitapahtumia varten. Viikonloppuisin jokainen kaupungilla haahuileva joutuu vuorollaan esittämään julkisesti valinnaisen laulu- tai tanssiesityksen, selvinpäin. Tästä suivaantuneena tuulipukukansan kansalaistottelemattomuus leviää lähiöihin ja ihmiset jäävät mielenosoituksellisesti koteihinsa.

Tanssit Karjalan Liiton kesäjuhlilla Kuopiossa 1973. Kuvaaja Pekka Kyytinen. Kuva: Finna.fi

Ensimmäisen kerran kaksituhatluvulla meille lankesi yhteisvastuullinen tehtävä: toimia niin, ettei korona leviä ja aiheuta vahinkoa itselle tai muille. Kaikkia vastuullisuus ei tunnu kiinnostavan. Osa ajattelee, että juuri minulla on oikeus toimia toisin, koska en pelkää enkä usko pandemiaan. Aikoinaan talvisodassa rintamakarkurit ammuttiin. Koronarintamakarkurit saavat sen sijaan mellastaa rauhassa ilman maskeja ja saattaa kanssaihmiset alttiiksi tartuntavaaralle. Sitten tämä sama ihmisryhmä itkee ja ihmettelee, miksi koronarajoituksia kaiken aikaa kiristetään. Tässä vastaus: juuri sinun takia. 

Kuva: Pixabay

Tulipas synkkää tilitystä! Hullua ajatella, että tätä on jatkunut jo vuoden. Viime helmikuussa postasin aiheesta humoristisesti otsikolla: Koronavirus: uhka vai mahdollisuus? Nyt meinaa olla vitsit vähissä. Pidetään kuitenkin lippu korkealla ja odotetaan piikille pääsyä. Ja jos joku pelkää, että rokotteen mukana tulee mikrosiru niin huolet pois. Mitä järkeä on piikittää kansalaisiin jäljityslaite, kun me kannamme sellaista jo vapaaehtoisesti: kännykkää. Kännykän avulla meitä seurataan, kuunnellaan ja jossain päin maailmaa jopa tarkkaillaan. Mikrosirun piikittäminen on yhtä uskottavaa kuin avaruusolioiden asentama anaaliluotain.

On aika ryhdistäytyä! Tee kuten hän: älä laula, älä tanssi!
Kuva: Pixabay

Teams on saatanasta

Joko saa sanoa, että tämä firmojen uusin viestintäjärjestelmä Microsoft Teams on aika perseestä? Ai eikö? No en sitten sano. Sanon nyt kuitenkin sen, että Teams-palaverin kuvaruudun tuijottamisesta pitäisi maksaa tuplapalkka, likaisen työn lisä ja kipukorvaus. Onneksi webbikameraa ei ole pakko pitää päällä, joten voin istua kotona rennosti kalsareissa ja raaputella erinäisiä paikkoja palaverin lomassa. Siihen ne positiiviset asiat sitten jäävätkin. Etäpalaverissa vastavuoroisuus tahtoo tökkiä samaan tahtiin tietoliikenneongelmien kanssa ja kuvaruudun luoma ramppikuume mykistää ujoimmat.

Ja kuka keksi, että kaikki firman ohjeet pitää tuupata sinne Teamsiin? Reippaasti käsi pystyyn, etten tempaise syytöntä turpaan. Teams on kuin yksi helvetin iso viljasiilo verrattuna vanhaan kunnon sähköpostiin. Aikoinaan lomalta palatessa kiroiltiin, kun sähköpostissa odotti 2.000.000 lukematonta viestiä. Kahlaamalla meilit läpi sai kuitenkin perattua juuri omaa duunia koskevat uusimmat ohjeet ja tallennettua ne kansioihin.

Nyt tuo sama tapahtuu niin, että Teamsin kymmenen miljoonan megalitran viljasiiloon kaadetaan ämpäreittäin tiedonjyväsiä. Kun palaat lomalta ja kysyt mitä uutta, vastaus kuuluu "kato Teamsista". Mitä hittoa? Siellähän on koko firman viestintä vailla loogista järjestystä! Jos etsit Teamsista jotain hakusanalla, saat vastaukseksi loputtomia ketjuja keskusteluista, jotka eivät edes koske koko asiaa. Sitten käy niin, että teet töitä vanhaan malliin kunnes joku huomauttaa, että tuohon tuli muutos sun loman aikana. "Siitä tiedotettiin Teamsissa". Aivan helvetin "kätevää" ja "näppärää", eli todella raivostuttavaa.

Jopa helpotti! Ei tämä niin vakavaa ole. Aina silloin tällöin kannattaa käydä parvekkeella huutamassa tuskaansa niin, että otsasta poksahtaa suoni ja hetkellinen sulkijalihaksen kontrollin pettäminen lurauttaa lusikallisen kakkaa housuun. Sitä samaa, joka muuten purkautuisi ulos korvista. Etätyöt ja etäpalaverit ovat uusi normi, näillä mennään. Teams on tullut jäädäkseen, kunnes joku bittiniilo keksii vielä jäätävämmän järjestelmän, joka on kehitelty jonkun ulkoavaruudessa asuvan korkeamman älyn tarpeita silmälläpitäen. So it goes, sano Kurt Vonnegut vainaa.

Välillä sitä vain huomaa tulleensa vanhaksi. Aivan sama tekeekö etätyötä, lähityötä, ylityötä, pätkätyötä, yötyötä, päivätyötä tai pakkotyötä. Kaikki on loppujen lopuksi vain työtä, eikä se siitä somemmaksi muutu. Onneksi nyt alkaa viikon loma ja voin tunkea Teamsin syvälle sinne minne aurinko ei paista. Oi eläkepäivät, miks ootte vielä niin kaukana?

PS: Tiedättekö miksi Teams kirjoitetaan isolla? Koska jumalan nimeä ei aloiteta pienellä kirjaimella. Terveisin mielensäpahoittaja.

Hyvää lomaa minulle!

Kuvat: Pixabay

Sanahelinää ja sananlaskuja

Kohta vuosi elämää koronan kanssa takana ja sama ralli jatkuu. Mikä on muuttunut? Mikä ei! Puhutaan koronaväsymisestä ja tottahan se on, I feel you. Jos yhtään lohduttaa niin samassa veneessä ollaan ja etsitään yhdessä tappia, jolla uppoava vene saadaan pidettyä vedenpinnalla. Eiköhän me vielä hetki jakseta, eikös jookos. Sota-aikana 1940-luvulla ihmisiä kuoli paljon enemmän ja sotaa kesti viisi pitkää vuotta. En tiedä lohduttiko tuo yhtään mutta syökää, juokaa ja naikaa, meillä on vain loppuelämä aikaa.

Sitten pari sananlaskua, jotka häiritsevät mielenrauhaani. Toivottavasti saan siirrettyä lemmottomuuden teihin rakkaat lukijani ja pääsen samalla itse niistä eroon.

Tämä on suoraan yhden suomalaisen tv-sarjan mainostrailerista: sun perse kestää merivettä. Todella outo toteamus. Oletteko kuulleet, että jonkun perse on hajonnut merivedestä? Mieleeni tulee tositarina 70-luvulta, kun kesämökillä sattui pieni onnettomuus. Isä oli vesisuksilla veneen vedettävänä ja kaatui kovassa vauhdissa persaus edellä järveen. Seuraavan tunnin isä istui sitten ulkohuussissa, koska törmäyksen johdosta hän sai ns. luomusuolihuuhtelun. En tiedä kestääkö isän perse merivettä, mutta järvivettä se ei sillä kertaa kestänyt.

Kuvissa bloggaaja itse 1980-luvulla.

Joka kuuseen kurkoittaa se katajaan kapsahtaa. Kapsahtaa? Eikö ole hassu sana! Kaulaankin voi kapsahtaa. Joku tyttö teki aikoinaan niin Suonenjoen kaarihallilla: kirjaimellisesti kapsahti kaulaani. Tulee näin vuosikymmenten jälkeen mieleen, että halusiko hän sananlaskun mukaisesti  "kurkoittaa kuuseen" eli etsiä parempaa urosta, mutta huomasikin sitten "kapsahtaneensa katajaan"? Mene ja tiedä. Tuo ohimenevä kapsahtaminen kesti vain hetken, sitten tyttö jatkoi matkaansa ja jätti minut seisomaan hämilläni kaarihallin pihalle.

Siinä teille sanahelinää ja sananlaskuja. Mitään tämän älykkäämpää ei täältä neljän seinän sisältä irtoa. Parempia (ilman koronaa) aikoja odotellessa tsemppiä ja voimia kaikille.

Tsaarin uudet vaatteet

Olipa kerran tsaari, joka piti vallasta. Hän piti vallasta niin paljon, että käytti kaikkia keinoja pönkittääkseen diktatuuriaan: peukaloituja vaaleja, naapurimaiden pelottelua ja vastustajien salamurhaamista. Tsaari ei välittänyt kansansa murheista tai valtakunnan asioista. Hän ei ylipäätään ollut kiinnostunut mistään muusta kuin vallasta. Sen sijaan, että olisi tehnyt töitä, hän vietti päivänsä lähinnä juonittelemalla ja ryöstämällä valtion kassasta.

Eräänä päivänä tsaarin luo saapui liikemiehiä, jotka selittivät olevansa taitavia luomaan maailman mahtavimpia päämiehiä. Miehet väittivät, että heillä oli salainen vaalijärjestelmä, jolla diktaattori voi voittaa sadan prosentin äänimäärällä. Niin ylivoimaisesti, että asian ymmärtämiseksi täytyi olla erityisen viisas. Tyhmät ihmiset eivät sen sijaan ymmärtäisi lainkaan miten se on mahdollista, väittivät huijarit.

Minun täytyy järjestää itselleni tuollaiset vaalit, tuumi Tsaari. Sitten saisin selville, kuka valtakunnassani on viisas ja kuka tyhmä, hän ajatteli. Niinpä tsaari pyysi liikemiehiä valmistelemaan vaaleja. Hän antoi huijareille runsaasti rahaa, jotta nämä pääsisivät työssään alkuun. He eivät kuitenkaan käyttäneet rahaa vaaleihin vaan pistivät rikkaudet omiin taskuihinsa. 

Tsaari sai sadan prosentin äänisaaliin ja vaalien jälkeen hän saapui hovinarriensa saattamina juhlimaan voittoaan. Huijarit olivat kunnioittavinaan tsaaria. "Kas miten upea vaalivoitto, arvon tsaari“, he sanoivat. "Tosiaankin upea“, säestivät hovinarrit. Mutta eivät he tietenkään ymmärtäneet mitään. Kukaan ei vain uskaltanut tunnustautua tyhmyriksi.

Niin tsaari astui saattueineen ulos kaiken kansan ihailtavaksi. Kansalaiset olivat tulleet sankoin joukoin tsaarin juhlakulkuetta katselemaan. Ihmiset hurrasivat ja ihastelivat tsaaria. Kukaan ei kehdannut myöntää, ettei ymmärtänyt pätkääkään, miten tuo pätkä pystyi voittamaan vaalit. Kukaan ei halunnut myöntää olevansa tyhmä.

Silloin kuului ihmisjoukosta pienen tytön ääni. "Mutta eihän tsaari voittanut vaaleja“, tyttö huudahti. Lapsen sanat levisivät nopeasti ihmisjoukossa. "Joku sanoi, että tsaarilla ei ole valtaa“, kuiskasivat ihmiset toisilleen. "Tsaari on huijari“, he supisivat.

"Mutta eihän hän olekaan mitään“, huusivat lopulta kaikki. Ja se hävetti tsaaria suunnattomasti, sillä hän tiesi kansalaisten olevan oikeassa. Hän ymmärsi viimein, että kaikki näkivät, millainen huijari hän oli. Ja niin tsaariparan ei auttanut muu kuin painaa päänsä alas ja palata mellakkapoliisien suojelemana takaisin bunkkeriinsa. Sen pituinen se.

Mukaelma H.C.Andersenin sadusta Keisarin uudet vaatteet.

Kuvat: Pixabay