keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Kuopio ei tanssi eikä soi

Jännää miten ihmismieli toimii. Olen asunut puolet elämästäni Kuopiossa, mutta Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalit ei ole kiinnostanut pätkääkään. Nyt kun hallitus väläytti tanssi ja laulu kieltoa, minut valtasi valtava halu päästä katsomaan modernia tanssia, nousta lavalle sukkahousut jalassa esittämään Joutsenlampea ja lähteä illan päätteeksi Uotisen Jorman kanssa Joleneen laulamaan karaokea. Ehkei ihan oikeasti, mutta noin niin kuin kuvaannollisesti. Mikä kielletään, kiinnostaa välittömästi.

Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali Kuopiossa 1970. Kirgisialainen tanssiryhmä esiintyy. Kuvaaja Jaakko Julkunen. Kuva: Finna.fi

Me aikuiset marisemme, että lapset eivät tahdo totella mitään. Korona-aika on paljastanut, että se hankalin lapsi tuijottaa meitä aamulla peilistä: minä en halua pitää maskia, pysyä kotona tai ottaa rokotetta. Minä haluan kerääntyä joukolla minne tahansa, koska tahansa ja kenen kanssa huvittaa. Jatkuva kapinointi ja tyytymättömyys syö moraalia päivä päivältä enemmän ja pahentaa epidemiatilannetta entisestään. Spede Pasasen sanoin harrastamme kurjuuden maksimointia..

Ensimmäisen Uuno Turhapuro -elokuvan filmaukset Helsingin Pasilassa heinäkuussa 1973. Spede Pasanen Härski Hartikaisen roolissa. Kuvaaja Markku Lepola. Kuva: Finna.fi

Koska vastarannan kiiskeys nostaa päätään, on aika käyttää käänteistä psykologiaa. Julistetaan koko maahan ulkonaliikkumispakko, jolla kansalaiset velvoitetaan ulkoilemaan vähintään 3 tuntia päivässä. Lisäksi toreille ja turuille rakennetaan lavoja karaoke- ja tanssitapahtumia varten. Viikonloppuisin jokainen kaupungilla haahuileva joutuu vuorollaan esittämään julkisesti valinnaisen laulu- tai tanssiesityksen, selvinpäin. Tästä suivaantuneena tuulipukukansan kansalaistottelemattomuus leviää lähiöihin ja ihmiset jäävät mielenosoituksellisesti koteihinsa.

Tanssit Karjalan Liiton kesäjuhlilla Kuopiossa 1973. Kuvaaja Pekka Kyytinen. Kuva: Finna.fi

Ensimmäisen kerran kaksituhatluvulla meille lankesi yhteisvastuullinen tehtävä: toimia niin, ettei korona leviä ja aiheuta vahinkoa itselle tai muille. Kaikkia vastuullisuus ei tunnu kiinnostavan. Osa ajattelee, että juuri minulla on oikeus toimia toisin, koska en pelkää enkä usko pandemiaan. Aikoinaan talvisodassa rintamakarkurit ammuttiin. Koronarintamakarkurit saavat sen sijaan mellastaa rauhassa ilman maskeja ja saattaa kanssaihmiset alttiiksi tartuntavaaralle. Sitten tämä sama ihmisryhmä itkee ja ihmettelee, miksi koronarajoituksia kaiken aikaa kiristetään. Tässä vastaus: juuri sinun takia. 

Kuva: Pixabay

Tulipas synkkää tilitystä! Hullua ajatella, että tätä on jatkunut jo vuoden. Viime helmikuussa postasin aiheesta humoristisesti otsikolla: Koronavirus: uhka vai mahdollisuus? Nyt meinaa olla vitsit vähissä. Pidetään kuitenkin lippu korkealla ja odotetaan piikille pääsyä. Ja jos joku pelkää, että rokotteen mukana tulee mikrosiru niin huolet pois. Mitä järkeä on piikittää kansalaisiin jäljityslaite, kun me kannamme sellaista jo vapaaehtoisesti: kännykkää. Kännykän avulla meitä seurataan, kuunnellaan ja jossain päin maailmaa jopa tarkkaillaan. Mikrosirun piikittäminen on yhtä uskottavaa kuin avaruusolioiden asentama anaaliluotain.

On aika ryhdistäytyä! Tee kuten hän: älä laula, älä tanssi!
Kuva: Pixabay



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti