torstai 5. heinäkuuta 2018

Kaukana väijyy loma

Tiedättekö miltä tuntuu, kun on vielä viikko kesäloman alkuun? Se tuntuu hirveältä. Se tuntuu siltä, kuin joku työntäisi hammastikkuja kynsien alle. Tai painaisi kuumaa rautaa lapaluiden väliin. Se tuntuu siltä, kuin istuisi valtavan tynnyrin pohjalla ja joku kaataa päälle öljyä: kylmää, paksua, tahmeaa, haisevaa, tukahduttavaa. Se tuntuu kuin istuisi levylle ja kääntäisi lieden kutoselle.

Myönnetään, saatan hieman liioitella. Mutta silti, odottavan aika on pitkä. Kuusi päivää töitä.

Kuusi kertaa kahdeksan = 48 tuntia
48 kertaa 60 kertaa 60 = 172.800 sekuntia töitä. On se helvetin pitkä aika.

Postaukset nimen varastin M.A.Nummiselta. Hän teki 60-luvulla maailman ensimmäisen syntetisaattorilla soitetun biisin "Kaukana väijyy ystäviä". Kauheeta kuraa.

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Levottomat jalat

Juhannus on juhlittu ja reikäpäinen idea toteutettu. Kuten kerroin kuukausi sitten tarinassa Mun täytyy kävellä näin, päätimme tempaista ja kävellä juhannusaattona Kuopion Petoselta Suonenjoelle. Matkaa taittui 44 kilometriä ja aikaa kului kahdeksan ja puoli tuntia.

Lähtö Pitkälahdesta klo 10. Ei sadetta.
Alunperin suunnitelmissa oli lähteä aamu kahdeksalta. Aamu kahdeksalta satoi kaatamalla, joten siirsimme lähtöä tunnilla. Yhdeksältä satoi kaatamalla, joten siirsimme lähtöä tunnilla. Kymmeneltä sade hellitti ja pääsimme vihdoin liikkeelle. Pieni päivämarssi alkoi aurinkoisissa merkeissä.



Kuuden kilometrin kohdalla alkoivat vaikeudet. Pojalla kului sukka puhki jo alkumatkasta ja jalkapohjaan ilmestyi orastava vesikello. Onneksi repusta löytyi rakkolaastari ja matka jatkui lievästi nilkuttaen. Kymmenen kilometrin jälkeen työkaveri piipahti pyöräillen moikkaamaan ja huomatessaan meidän sukkatilanteen, tarjosi pojalle omia pyöräilysukkiaan lainaan. "Sinä tarttet näitä nyt enemmän kuin minä". Lisäksi saimme matkaevääksi energiapatukan ja energiapitoisia geelikarkkeja (yhdessä nappulassa 80 kaloria!). Iso kiitos Lauri.

Sukanvaihtotauko
Ennen lähtöä pelottelin poikaa yhden maratoonin kokemuksella, mitä tuleman pitää. Vinkkasin valmistautumaan siihen, että viimeinen kymmenen kilometriä on "pure hell". Vaan mitäpä etukäteen murehtimaan, kun matkanteko rullasi mukavasti. Kahdenkymmenen kilometrin kohdalla päätin somettaa ja kuvasin pienen pätkän kävelyä selostuksen kera. Kesken kuvaamisen astuin asfalttitien reunaan, taitoin nilkan ja meinasin lentää turvalleni. Koko episodi oli ohi sekunnissa ja selvisin pelkällä säikähdyksellä. Mitä tästä opimme? Älä kuvaa ja kävele yhtä aikaa, ainakaan jos olet syntynyt 1900-luvulla.


Kun puolimatka oli ohitettu, saavuimme taukopaikaksi suunnitellulle Ysipirtille. Sitten saimme muistutuksen, että on juhannusaatto. Ovessa luki: avataan juhannuspäivänä klo 15. Istuimme hetken autiolla taukopaikalla ja söimme omia eväitä. Ruuhkan kohina kantautui maantieltä. Autoja riitti ja olimme juhannusaaton ainoat jalankulkijat.

Vaimo toi vaeltajille vettä.

Kolmenkymmenen kilometrin kohdalla vaimo tuli autolla ja antoi matkamiehille juomatankkausta. Poika oli vielä hyvissä voimissa, mutta minua autokyyti houkutti ihan hitusen. Matkaa oli taitettu jo niin paljon, että sisu ei antanut periksi. Vaimo lähti ajamaan, minä katsoin kaiholla auton perävaloja ja sitten maantielle mars.


Kävellessä matka ja aika tuntui venyvän loputtomiin. Kolmen kilometrin suoran hujauttaa autolla parissa minuutissa, kävellen siihen meni puoli tuntia. Totesin jossain vaiheessa pojalle, että yksin en tätä matkaa jaksaisi. Kyse ei ole niinkään fysiikasta vaan psyykkeestä. Kahdestaan matka etenee leppoisan rupattelun ohessa, yksin on liian paljon aikaa miettiä ja havainnoida ympäristöä. Kun se sama per...hanan suora ei varttitunnin kävelyn jälkeen näytä edistyneen yhtään, korvien väli alkaa kapinoida ja lyödä henkisiä kapuloita rattaisiin. Kahdestaan urakka oli helpompi kestää.

Puolessa matkassa alkoivat sadekuurot. Ei haitannut matkaa.

Kun tienpientareelle ilmestyi kyltti "hiljennä tok, kohta on suonenjok", voittajafiilis hiipi puseroon. Kenkiin oli sitä ennen hiipinyt tuska matkan varrella kasvaneista rakoista. Suonenjoelle kääntyvän risteyksen kohdalla kävimme seuraavanlaisen keskustelun:
Poika: - Nyt tuntui kummalle. Ihan kuin varpaankynsi olis irtoamassa.
Minä: - Voi se ollakin. Joskus varpaankynsiä irtoaa maratonin jälkeen.
- Oikeesti?
- Kyllä. Tää on sen verran kova rasitus jaloille.
- Et kertonut mulle mitään tollasta, kun lähdettiin!!
- En muistanut. Ei tullut puheeksi.

Marssimuisto. Ei heikkohermoisille.
Suonenjoen keskustassa saimme hetken seuraa, kun pojan kouluaikainen kaveri pyöräili meidän mukana. Samalla taivas repesi ja kaatosade kaatui päälle. Sadetakki suojasi ylävartalon mutta kengät ja lahkeet kastuivat läpimäräksi. Aivan kuin luonto olisi päättänyt pysäyttää meidät viimeisien kilometrien aikana. Kaikesta huolimatta pääsimme perille märkinä, kipeinä ja väsyneinä. Aivan kuningasfiilis! Poikani totesi, että olin vähän liioitellut. Ei viimeiset kymmenen kilometriä olleet "pure hell". Vain viimeiset viisi.


Syksyllä poika lähtee opiskelemaan ja muuttaa pois. Viimeinen lintu lentää pesästä. En uskalla ajatella asiaa syvemmin. Ikävä tulee, kuten muidenkin lasten kohdalla. Mutta elämä menee eteenpäin ja lapset kasvavat ja itsenäistyvät. Näinhän sen pitääkin mennä.


Perillä parasta oli sauna ja juhannusgrillaukset.


torstai 14. kesäkuuta 2018

Vuoden 2018 jalkapallon maailmanmestari on...

Olen yrittänyt veikata näitä turnausvoittajia aiemminkin, mutta päätynyt aina enempi tai vähempi metsikköön. En anna sen lannistaa, vaan tartun taas härkää sarvista ja tuijotan syvälle kristallipalloon. Eli voittaja on...

Euroopassa on pelattu tähän mennessä 10 lopputurnausta. Ainoa silmiinpistävä seikka löytyi siitä, että isäntämaa on voittanut maailmanmestaruuden vuonna 1934 (Italia), 1966 (Englanti) ja 1998 (Ranska). Tässä on selkeä 32:n vuoden sykli, joten seuraava eurooppalaisen MM-turnauksen voittava isäntämaa tulee vasta vuonna 2030 (mikäli kisat pidetään Euroopassa). Sori siitä Venäjä.

Sitten meneekin hankalaksi.  Euroopassa pelattujen MM-kisojen ainoa ei-eurooppalainen voittaja on Brasilia vuodelta 1958. Saksa oli ensimmäinen eurooppalainen voittaja Amerikan mantereella pelatuissa MM-kisoissa vuonna 2014. Tällä huteralla "logiikalla" ennustan, että loppuottelussa pelaavat Saksa ja Brasilia, ja maailmanmestaruuden vie toisen kerran putkeen Saksa. Saas nähdä, onko tämä yhtä hyvä ennustus kuin kaksi aikaisempaa:

 Vuoden 2016 jalkapallon Euroopan mestari on...

Vuoden 2014 jalkapallon maailmanmestari on...



tiistai 12. kesäkuuta 2018

Isojen poikien leikit

Kahden valtion päämiehet tapasivat kireässä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Lähtökohdat neuvotteluille olivat hyvin erilaiset. Toinen johtajista oli demokraattisesti valittu, toinen omassa kotimaassaan hirmuhallintoa pitävä diktaattori. Diktaattorin uhittelu ja maan varustaminen sotaan sai naapurimaat varpailleen. Oli aika tehdä jotain, ettei tilanne ajautuisi avoimeen konfliktiin. Demokraattisen valtion päämies ehdotti neuvotteluita ja yllättäen diktaattori suostui. Maailma odotti henkeä pidätellen, mitä tapaamisella saadaan aikaan.

Diktaattori sai myönnytyksiä. Vapaan maan päämies ehdotti, että sotaharjoitukset perutaan. Joukot vedettäisiin pois, diktatuuri lopettaa varustelukierteen ja vastalahjaksi valtiopäämies lupasi vielä diktaattorille alueluovutuksia rajanaapurimaasta. Tämä kaikki ilman naapurimaan suostumusta. Asia oli sovittu.

Ennen neuvottelujen päättymistä valtiopäämies vaati vielä diktaattoria allekirjoittamaan sopimuksen jossa luvattiin, etteivät nämä kaksi kansakuntaa aloita koskaan sotaa. Diktaattori suostui ja niin neuvottelut saivat onnellisen lopun. Valtiopäämies esitteli sopimusta kotimaassaan ja totesi: "I believe it is peace for our time". Diktaattori totesi omalle esikunnalleen: "Ei sitä sopimusta kannata ottaa vakavasti. Tuolla paperilla ei ole tulevaisuudessa mitään merkitystä".

Tässä tarinassa ei ollut pätkääkään fiktiota, vaan kaikki on historiallista totta. Mistäkö tiedän? Tuo demokraattisen maan päämies oli Iso-Britannian pääministeri Neville Camberlain ja diktaattori Saksan Adolf Hitler. Neuvottelut käytiin Munchenissa vuonna 1938 ja niissä sovittiin, että Saksa sai itselleen alueita Tsekkoslovakiasta. Vuotta myöhemmin Hitler rikkoi sopimuksen, hyökkäsi Puolaan ja toinen maailmansota alkoi.

Miten tämä liittyy tähän päivään ja Trumpin sekä Kimin neuvotteluihin? Opetus on tämä: diktaattorit eivät koskaan pidä kiinni sopimuksista, jotka ovat heille epäedullisia. Aika näyttää, mikä näiden neuvotteluiden lopputulos tulee todellisuudessa olemaan.

Kuva: Pixabay. com

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Tenojoki, tunturit ja tenniksen tukkajumala

Katsoin Eurosportilta Ranskan avointa tennisturnausta. Laji toi mieleen muistoja lapsuudesta: ajalta, jolloin Kekkonen oli presidenttinä, Björn Borg hallitsi Wimbledonia ja kesälomareissumme veivät Lappiin Utsjoelle, Tenojoen varrelle. Lapsena tuntui, että mikään ei muutu ja kaikki säilyy ennallaan. Maailma oli valmis.


Kuva: Pinterest.com
Ensimmäinen muisto Björn Borgista on vuodelta 1976. Ruotsalainen tukkajumala raivasi ensimmäisen kerran tiensä Wimbledonin finaaliin. Vastaan asettui tumma ja tuliluontoinen romanialainen Ilie Nastase. Borg oli vasta 20 vuotias, eikä hävinnyt turnauksessa erääkään. Hänestä tuli Wimbledonin historian nuorin miesten kaksinpelin voittaja. Kaikki halusivat samanlaisen hikinauhan ja kultakutrit kuin ruotsalaisella.

Tuohon aikaan tv:ssä oli vain kaksi kanavaa, Yle 1 ja Yle 2. Wimbledon oli vuoden ainoa televisioitu tennisturnaus. Tilanteesta riippuen finaali katsottiin joko mummon kesämökillä, tuttavaperheen luona Utsjoella tai asuntovaunun matka-tv:stä.

Utsjoki 70-luvulla
Vuonna 1977 vietimme juhannuksen Tenojoen varressa telttaillen. Kerroin aikaisemmin näistä kalareissuista tarinassa Se suurin kala, joka pääsi karkuun. Isä pystytti neljän hengen teltan kangasmaastoon ja lähti kaverin kanssa kalastamaan. Me lapset pidimme äitien kanssa leiriä miljoonien itikoiden ja mäkäräisten kanssa. Keskellä yötöntä yötä aurinko paistoi korkealla ja teltan vierestä käyskenteli pari lehmää. Pikkupojasta tämä kaikki oli erikoista ja jännittävää. Joen toisella puolella, sadan metrin päässä vastarannalla oli Norja. Olimme melkein ulkomailla.


Sinä kesänä Björn Borg uusi Wimbledonin mestaruutensa. Vastassa oli amerikkalainen Jimmy Connors, joka onnistui horjuttamaan hallitsevaa mestaria ja taipui vasta viisieräisen trillerin jälkeen.

Vuonna 1978 vietimme taas pari viikkoa Lapissa. Kumma kyllä en muista, että isä olisi koskaan saanut mitään suurempaa kalansaalista. Mutta se oli sivuseikka. Sillä aikaa kun aikuiset virvelöivät joella, me velipojan kanssa keksimme kaikenlaista oheistoimintaa. Olin siihen aikaan suuri Edgar Rice Burroughs fani ja luin kaikki Tarzan kirjat kannesta kanteen. Niissä kerrottiin mm. Afrikan viidakoissa sijaitsevasta, salaperäisestä norsujen hautausmaasta, jonne elefanttien menivät kuolemaan. Erään tunturin laelta löysimme porojen hautausmaan! Paikalla lojui ympäriinsä kymmeniä poron sarvia ja luita. Otin yhdet sarvet ja leukaluun biologiseen kokoelmaani. Paikan tarkoitus ja luiden alkuperä jäi mysteeriksi.


Samana vuonna Björn Borg otti kolmannen perättäisen mestaruuden. Finaalivastustaja oli jälleen Jimmy Connors, joka hävisi tällä kertaa ottelun suoraan kolmessa erässä.

Urho Kekkonen valittiin uudestaan presidentiksi 260:llä valitsijamiehellä. Presidentinvaalit eivät olleet suorat kansanvaalit, mutta siitä me lapset emme ymmärtäneet mitään. Kekkonen jatkoi presidenttinä ja valtakunnassa oli kaikki hyvin.


Kesä 1979 jatkui samaa rataa kuin edellisetkin kesät. Björn Borg kohtasi Wimbledonin finaalissa amerikkalaisen syöttökoneen Roscoe Tannerin. Muistan, miten vastustajan syöttöä hehkutettiin maailman kovimmaksi. Ottelu venyi viiden erän mittaiseksi, mutta lopussa ruotsalainen tukkajumala nosti voittopokaalin ilmaan neljännen kerran.

Vietimme pari viikkoa Utsjoella ja isä osti joltakin paikalliselta kalastajalta valtavan lohen. Miesten jutuista jäi mieleen, että kauppaa ei käyty markoilla vaan kossupullolla. Se oli kovinta valuuttaa sen ajan viinakaupattomassa Lapissa.


Kesällä 1980 tenniskärpänen puraisi myös meidän kaveriporukkaa. Hankimme puiset tennismailat ja pallot paikallisesta urheiluliikkeestä. Suonenjoella oli kokonaista kaksi tenniskenttää, joita kaupunki vuokrasi kuntalaisille. Meillä ei ollut mitään tarkoitusta maksaa pelivuoroista. Sen sijaan odotimme, kunnes kentät lukittiin yöksi, ja kiipesimme sitten kesäyön hämärässä korkean aidan yli pelaamaan. Näin tennikseen saatiin ylimääräistä jännitysmomenttia. Aita oli todella korkea ja kerran Tepi jäi sen päällä kiinni haaroistaan ja rikkoi housunsa. En usko, että Björn Borgille kävi koskaan noin. Borg voitti muuten sillä aikaa viidennen perättäisen mestaruutensa. Tällä kertaa häviävän osapuolena oli nuori tulevaisuuden lupaus John McEnroe.


Kesä 1981 oli erilainen. Kävimme taas asuntovaunulla Lapissa, yövyimme Tenojoen varrella ja kiersimme autolla Pohjois-Norjaa. Maisemat muuttuivat jylhemmiksi, kun lähestyimme jäämerta. Olin jo teinipoika, eikä joka kesäinen perhematkailu oikein enää napannut. Muistan ajatelleeni, että tämä Lappi on niin nähty. Kotona odottivat kaverit ja kesän nuorisomenot, jotka kiinnostivat paljon enemmän.


Wimbledonissa Björn Borg valmistautui jälleen kerran puolustamaan mestaruuttaan. Edellisen vuoden tapaan vastaan asettui amerikkalainen John McEnroe. Ensimmäinen erä meni tuttuun tyyliin ruotsalaiselle, mutta sitten tuuli kääntyi. Nuori amerikkalainen voitti kaksi seuraavaa erää sensaatiomaisesti tie-breakilla. Neljännessä erässä voittamattomalta tuntunut tukkajumala ei saanut enää peliä käännettyä, ja valta vaihtui. Järkyttävää, että Borg olikin vain kuolevainen.

Kesän jälkeen tuli toinen järkyttävä uutinen: presidentti Kekkonen erosi presidentin virasta sairauden vuoksi. On vaikea kuvailla miltä tuntui, kun oli elänyt koko elämän kekkoslovakiassa ja yhtäkkiä kaikki päättyi. Ensimmäisen kerran koin vahvasti, että mikään ei olekaan ikuista. Tuo tunne yhdistettynä murrosiän muutoksiin olisi voinut olla nuorelle miehen alulle liikaa. Onneksi perhe, läheiset ja ystävät loivat turvallisen kuplan, joka toimi turvatyynynä muuttuvaa maailmaa vastaan.

Niin päättyi eräs aikakausi elämässäni. Vuonna 1982 Mauno Koivistosta tuli presidentti, Björn Borg lopetti uransa, enkä enää lähtenyt perheen kanssa kesälomamatkalle. Maailma muuttui ja minä sen mukana. Lapista, Wimbledonista ja Kekkosesta jäi lämpöiset lapsuusmuistot.


Lähteet: oma muisti, Wikipedia ja Youtube




keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Joskus teen Vesa-Matti Loirit

Ikä tekee ihmeitä: se saa ajattelemaan. Kun takana on puoli vuosisataa on mitä muistella. Eletty elämä ei aina mennyt niin kuin suunnitteli, mutta hengissä ollaan. Vanhempana mutta ei viisaampana. Korkeintaan kokeneempana.

Aika ajoin sitä kyllästyy ja pettyy itseensä. Pitäisi olla parempi, sosiaalisempi, aktiivisempi, avuliaampi. Tästä introventtien luvatusta maasta on pikku hiljaa kuoriutunut pikkuamerikka, jossa menestys mitataan julkisuudella, rahalla ja itsekkäillä saavutuksilla. Mihin katosi kynttilä vakan alla mentaliteetti? Miksi pitää väkipakolla olla tiimipelaaja, vaikka haluaisi puurtaa yksin tasaista laatua? Mikä siinä muutoksessa on niin helvetin hienoa, että firmat harrastavat sitä joka vuosi? Hyvät asiat myllätään ja muokataan muodin mukaan ja sitten ihmetellään, kun ihmiset palavat loppuun.

Olen tullut siihen tulokseen, että tärkein asia tässä elämässä on itsensä tunteminen. Se, miten toimii ja reagoi eri tilanteissa, miksi tuntee mitä tuntee ja mistä rakkaus ja viha kumpuaa. Kaikki muut tunteet ovat noiden ääripäiden välissä. Nykyaikana ei vain ole aikaa tutustua itseensä. Ympärillä on usein ihmisiä ja häiriötekijöitä, jotka vievät ajatukset muualle. Ja kun viimein kotona pääset hetkeksi rauhoittumaan, kädessä on kännykkä, jonka ärsykkeet estävät pysähtymisen. Sitä hiljaista hetkeä, jolloin olet yksin ajatuksiesi kanssa, ei tule koskaan.

Kymmenisen vuotta sitten olin reilun vuoden sinkkuna ja pääsin tutustumaan itseeni kunnolla. Tutustumisen tuloksena löysin kehityskohteita, kuten firmajargonissa sanotaan. Tuosta ajasta on kulunut jo niin kauan, että hukkasin itseni uudestaan. Pitäisi järjestää treffit peilikuvan kanssa.

Haluaisin saada selville, miksi sosiaaliset tilanteet ovat alkaneet vuosi vuodelta tuntua vastenmielisemmälle, enkä saa enää soitettua kuin läheisille perheenjäsenille. Tuo on toki hieman karrikoitua, koska järjestän joka syksy entisten työkavereiden tapaamisen ja olin vasta parin kaverin kanssa Tallinnan reissulla. Mutta tosiasia on, että viihdyn hyvin metsän siimeksessä, pelkän luonnon ympäröimänä.  Sielläkin irrottautuminen on nykyään vaikeaa, kun on kännykkä ja some. Asioista pitää laittaa päivityksiä ja kuljettu matka pitää mitata. Muutenhan koko reissua ei ole tapahtunut.

Joskus teen Vesa-Matti Loirit ja muutan joksikin aikaa Lappiin erämökkiin keskelle ei mitään. Elän Lapin kesän, patikoin ja paistan makkaraa, kuuntelen hiljaisuutta. Ei nettiä, ei naapureita, ei aikatauluja, ei sosiaalisia velvoitteita. Only me, myself and I. Jos tuo reissu toteutuu, kirjoitan kokemukset päiväkirjaan. Saapahan jälkeläiset sitten joskus lukea, että mitä sen papan päässä liikkui.

Mikä on elämän tarkoitus? Sitä ei tiedä kukaan. Mikä on minun elämän tarkoitus? Sen tiedän vain minä. Ja siitä minä otan vielä selvää.

Kuva: Pixabay. com

lauantai 19. toukokuuta 2018

Mun täytyy kävellä näin


Lapsuuden Suonenjoella oli monenlaisia ikimuistoisia hahmoja. Yksi näistä oli iäkäs mies, joka ei tehnyt muuta kuin käveli. Hän oli tuttu näky tien pientareella: lierihattu, pitkä takki, suorat housut ja saapikkaat. Mies käveli keinuvalla tyylillä väsymättä vuosikausia. Syytä ei kukaan tiennyt. Yhden huhun mukaan hän oli vakavasti sairas ja pystyi pitämään sairautensa kurissa vain kävelemällä. Näin aikuisena ymmärtää, että tarina oli kaupunkilegenda, mutta pikkupojasta se kuulosti aivan loogiselle selitykselle.

Kuvan miehellä ei ole mitään tekemistä tämän tarinan kanssa. Kuva: Pixabay.com

Pari viikkoa sitten kävelin taas Siilinjärveltä Kuopioon (24 km)

Kuopiossa on kävelyteitä ja polkuja mistä valita

Parhaat reitit löytyy metsästä. Tässä Vuorilammen lenkki viikko sitten

Nyt minusta on tullut tuo vanha, omituinen kävelijä. Viime viikolla kilometrejä kertyi yli kuusikymmentä ja harjoitukset jatkuvat. Päätimme nimittäin pojan kanssa pienestä juhannustempauksesta: kävelemme Kuopiosta Suonenjoelle. Lähtö juhannusaattona Pitkälahden ABC:ltä ja kahdeksan tunnin jälkeen meidän pitäisi olla perillä. Matkaa kertyy reilun maratonin verran eli n. 44 kilometriä. 

Tähän kuvatekstiksi: I Love Kuopio
Mitä järkeä? Ei tietenkään mitään, mutta hauskaa ja kipeää tulee varmasti olemaan. Kävelin maratonin vuonna 2001 Rauhalahti Runs & Walks –tapahtumassa. Kolmenkymmenen kilometrin kohdalla toinen kantapää aukesi ja reissu meinasi jäädä kesken, mutta huoltojoukoilta saatu laastari pelasti tilanteen. Kaksi kilometriä ennen maalia jalat olivat jo niin tukossa, että piti vaihtaa hölkäksi. Rennolla hölkällä jalat kestivät ja jaksoin loppuun asti.

"Kuopion kaduilla kuntoaan testasi yli 1200 liikkujaa" Kuva ja teksti: Savon Sanomat 9.9.2001.
Bloggaaja saapuu maraton maaliin ajassa 6 tuntia 59 minuuttia
Muistan ikuisesti kotimatkan Rauhalahdesta Kelloniemeen. Olin liikkeellä julkisilla ja jouduin vaihtamaan bussia Kuopion torilla. Rauhalahden linja pysähtyi kauppahallin kohdalle ja jatkoyhteys lähti torin toiselta puolelta. Kun astuin bussista ulos, jalat tekivät lakon. Jouduin köpöttelemään jalkaterän mittaisilla askelilla kuin vanhus ja pelkäsin, etten ehdi bussille. Matkaa oli n. 200 metriä ja aikaa kymmenen minuuttia. Ehdin just ja just.

Kuopion Kauppahalli, kuvaaja Kanerva Teuvo/ Finna.fi
Kerroin näitä tarinoita pojalle kuin maratonveteraani konsanaan ja varoittelin, että edessä on hikisen kivulias kävelymatka. Poikani totesi: mitä enemmän tekee kipeää, sitä enemmän se palkitsee. Katsotaan, onko kaveri vielä juhannusaattona samaa mieltä.