tiistai 18. helmikuuta 2020

Suksikaa...

En nyt haluaisi kuulostaa mielensäpahoittajalta, mutta onhan tämä nykyaika aika kummallista. Otetaan nyt esimerkiksi maastohiihto. Ennen hiihdettiin väliaikalähdöillä ja hurjan pitkiä matkoja. Pakkanen paukkui, puusukset suihkivat, kilometrejä kertyi ja aikaa kului. Mustikkasopat rinnuksilla, räkäpuikot nenässä, kulmakarvat huurussa ja selkä märkänä. Miehet olivat rautaa ja naiset terästä. Näin siis ennen.

Ounasvaaran 50 km:n hiihto. Kurikkala tekee taivalta. 1944-03-26
Sot.virk. Hedenström, valokuvaaja
50 kilometrin hiihto meneillään Lahden maailmanmestaruuskisoissa Salpausselällä
Pietinen, kuvaaja 1938
IX Internationella Skidkongressen och "Salpausselän hiihto"; juliste, mainos, tapahtumajuliste
Tilgmann, Valmistaja 1925. Salpausselän hiihtojen 4.2-7.2.1926 mainosjuliste.

Katsoin tänään Ski Tourin osakilpailua Ruotsin Åresta. Vuorossa oli vapaan hiihtotavan kisa, matkana 700 metriä. Tuosta matkasta viimeiset 300 metriä hiihdettiin jyrkkään ylämäkeen, eli pelkällä kuokkatyylillä. Alle kilometrin matkalla naistensarjan voittajalla kului aikaa 2.27 minuuttia ja miehissä 2.02 minuuttia.
Kuvat: Yle Urheilu




Tähän kai tämä pikku hiljaa menee, kun lumi ja ihmisten mielenkiinto ei riitä enää pidemmille matkoille. Odotan jännityksellä, koska hiihdetään talviolympialaisten ensimmäinen sadan metrin hiihto: ensin alkuerät, sitten välierät ja lopulta finaalissa Norja ottaa kolmoisvoiton. Kuten aina.

lauantai 8. helmikuuta 2020

Naapurimaamme uhkailee - Oletko valmis?

Naapurimaanamme on entinen suurvalta, joka haikailee menneen suuruuden aikoihin. Tällä kertaa en viittaa Venäjään, vaan tarkoitan läntistä naapurimaatamme Ruotsia.

Eilen Yle uutisoi: Ruotsalaista rajavaltiolaitoksen helikopteria epäillään ilmatilan loukkauksesta. Uutinen vaikuttaa vähäpätöiselle, mutta tutkitaanpas asiaa hieman tarkemmin. Ilmatilan loukkaus tapahtui Vaasan edustalla, josta on 70 kilometriä Ruotsin rannikolle. Helikopterit eivät lennä kuten hävittäjät, eli tuon matkan taittamisessa kuluu pidempi aika. Maidemme välissä lainehtii Pohjanlahti, joten lentäjille ei ole voinut olla epäselvää, kenen rannikolla he kopteroivat. Haiskahtaa oudolle.

Kustaa II Aadolf Breitenfeldin taistelussa. Johan Walterin maalaus vuodelta 1632.

En haluaisi maalata piruja seinälle, mutta näinhän nämä valloitusretket alkavat. Tiedustelun jälkeen Vaasan alueelle ilmestyy yllättäen vihreitä miehiä, jotka ottavat haltuunsa strategisesti tärkeät kohteet. Kun tilanne kiristyy, Ruotsi lähettää sotajoukkoja suojelemaan "omia kansalaisiaan" eli rannikon suomenruotsalaisia. Sillanpääasema on hankittu, yllätys toimii täydellisesti ja kansainvälinen yhteisö tyytyy vain esittämään vastalauseita. Ruotsin paluu suurvalta-aikaan on alkanut.

Tukholman kuninkaanlinna. Kuva: Pixabay
Ruotsissa on historiallisia paineita palata takaisin Itämeren mahtivaltioksi. 1600-luvun alussa Ruotsi, Tanska, Puola ja Venäjä taistelivat alueen herruudesta. Vuodesta 1617 alkaen Ruotsi voitti taisteluja toisensa perään ja valloitti Venäjältä Karjalan, Inkerinmaan sekä Latvian alueet. Jo aiemmin Ruotsi oli ottanut haltuunsa Viron. Valtansa huipulla kuningas Kaarle X Kustaa miehitti armeijallaan Varsovan vuonna 1656 ja piiritti Krakovaa. Ruotsin vallan alle jäi alueita Norjasta, Tanskasta, Puolasta ja nykyisestä Saksasta. 1600-luvulla Ruotsi lähti kilpailemaan maailmanvalloituksesta Ranskan, Englannin ja Alankomaiden kanssa ja perusti siirtokuntia Pohjois-Amerikkaan, Afrikkaan sekä Karibianmeren saarille. Nämä alueet menetettiin 1800-luvulle tultaessa joko sodissa tai myymällä maat muille siirtomaavalloille.

Ruotsin valtakunta vuosina 1560 – 1815. Kuva: Wikipedia
Eilinen ilmatilanloukkaus Vaasan seudulla ei siis ole mikään pikkujuttu. Ruotsissa on vastattu historian kutsuun ja Kaarle XVI Kustaan silmissä siintää entinen Ruotsi-Suomen kuningaskunta, jonka naapuri menetti Venäjälle vuoden 1809 Haminan rauhassa. Kirjailija Arto Paasilinna ennusti tulevan jo vuoden 1972 esikoisromaanissaan Operaatio Finlandia: Ruotsin kesähyökkäys Suomeen 1977. Kirjassa Ruotsin ja Suomen välille puhkeaa sota Ruotsin fasistisen hallituksen ja Ahvenanmaan itsenäistymispyrkimyksen johdosta. Ruotsin joukot nousevat maihin Turussa, Vaasassa ja Ahvenanmaalla. Suomen armeija tekee vastaiskun, ylittää valtioiden rajan Haaparannassa ja hyökkää puolestaan Pohjois-Ruotsiin. Pelottava visio, joka saattaa toteutua lähiaikoina.


No niin, leikki sikseen ja vakavoidutaan hetkeksi. Seurasin Trumpin virkarikosoikeudenkäyntiä ja mietin, mitä ihmettä Yhdysvalloissa tapahtuu. Ilmeisesti sitä samaa, mitä tapahtui Mussolinin Italiassa, Hitlerin Saksassa, Stalinin Neuvostoliitossa ja pienemmässä mittakaavassa myös Kekkosen Suomessa: yhdelle ihmiselle annetaan liikaa valtaa (huom: kukaan ei ota valtaa yksin, vaan joku ihmisryhmä antaa sen). Jos ko. henkilöltä karkaa mopo käsistä tai hänelle ei lähtökohtaisesti edes voisi myöntää mopokorttia, helvetti on irrallaan.

Kuva: Pixabay

Kuten Mussolinin Roomassa, Hitlerin Berliinissä, Stalinin Moskovassa ja, noh, myös Kekkosen Helsingissä, paikalla on aina joukko hännystelijöitä, jotka haluavat hyötyä tilanteesta. Nuo ihmiset hurraavat "mestarin" ympärillä ja kokevat, että heillä on oikeus polkea ja hyväksikäyttää heikompia, koska he ovat suuren johtajan suojeluksessa.

Opiskelkaa historiaa, ettei historia unohtuisi. Ihmisen evoluutio ei ole kehittynyt enää kymmeniin tuhansiin vuosiin ja siksi ihmiskunta tekee samoja virheitä yhä uudestaan ja uudestaan. Menneisyyden mokat eivät muokkaa geenejämme paremmiksi tai tee tulevia sukupolvia immuuneiksi sorrolle, rasismille tai kansanmurhille. Sen tekee vain tieto, joka siirretään isiltä pojille. Lohdutuksen sanoiksi voin vielä todeta, että onneksi meillä on käytössä tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Kuva: Pixabay

perjantai 31. tammikuuta 2020

Oppitunti siitä, kuinka bändi voittaa yleisön puolelleen

Onko brittibändi Vardis tuttu? Jos ei, ei se mitään. Tässä tositarina Vardisin keikalta Suonenjoen kaarihallilla kesällä 1983. Bändille se oli varmaan yksi keikka muiden joukossa, mutta meille siitä muodostui ikimuistoinen kokemus.

19.07.1983 olimme jälleen kerran Kaken ja Tepin kanssa kaarihallilla rokkaamassa. Ilta eteni perinteiseen tyyliin, eli ensin juotiin pohjat ja sitten menimme tanssipaikalle. Tiedossa olikin harvinaista herkkua, sillä illan esiintyjä oli saapunut peräti Britteinsaarilta asti. Bändi esiintyi pari vuotta aiemmin Heavy Metal Holocaus Music festivaaleilla yhdessä Motörheadin, Ozzy Osbournen, Triuphin ja Riotin kanssa, joten ihan turhasta pumpusta ei ollut kyse.



Yllätys olikin melkoinen, kun paikalle vaivautui vain kourallinen yleisöä. Edessä oli tilaa, joten parkkeerasimme lavan reunalle kuuntelemaan soittoa. Keikka ei oikein kolahtanut. Liekö fiilis johtunut huonosta äänentoistosta, oudosta bändistä, tyhjästä tanssipaikasta vai laskuhumalasta, mene ja tiedä. Innostuimme kuitenkin Tepin kanssa kritisoimaan bändiä kovaan ääneen ja taisimme heittää myös pari alatyylistä kommenttia.

Kuva: Facebook-ryhmä Suonenjoki - Vanhat valokuvat

Rokkarit eivät ensin reagoineet mitenkään, mutta sitten bändin kitaristi-laulaja Steve Zodiac sai meidän louskutuksesta tarpeekseen ja biisin loputtua kumartui kaiutinkaapin taakse. Sitten hän ojensi kätensä ja tarjosi kaapin takana ollutta piilopulloa tokaisten: "Drink this".

Tilanne oli lievästi sanottuna kuumottava. Olimme kolme alaikäistä kundia lavan edessä muun yleisön seistessä kauempana ja siinä tuo rokkistara tarjosi meille viinaa kesken keikan. Sieppasimme pullon nopeasti Zodiacin kädestä ja pistimme sen kiertämään. Otimme pitkät, janoiset huikat taskulämmintä koskenkorvaa ja annoimme lekan takaisin soittajalle. Voi pojat! Sen jälkeen tunnelma muuttui täysin ja olimme koko loppukeikan ajan bändin vannoutuneimpia faneja.

Keikalla Jampe, Sepi ja Jake alias Vort, Tepi ja Kake
Petri Nevalainen, ilmeinen Hanoi Rocksin vihaaja, kirjoitti keikasta Savon Sanomille 21.07.1983 seuraavaa:

VARDIS YHDEN MIEHEN VARASSA

Brittiläinen boogiekokoonpano Vardis jyräsi tiistai-iltana mansikatkin lakoon Suonenjoella. Tosin lähinnä yhden miehen ansioilla, sillä vain yhtyeen laulaja-kitaristi Steve Zodiac kohosi normaalien lavastandardien yläpuolelle. Rumpali Gary Pearson paransi loppua kohden, mutta basisti Alan Selway oli kehnohkossa vedossa koko ajan.

Yorkshiresta tulevan yhtyeen ohjelmisto pohjasi raskaahkoon boogie- ja rhythm & blues -poljentaan, jota värittivät eläväisen Zodiacin liikehtely ja mukiinmenevä kitarankäsittely. Samalla Zodiac antoi Hanoi Rocksille mallia siitä, kuinka pelkkä hieno taiteilijanimi ei tee soittajaa. Zodiacin nimi on peräisin nukkeanimaatiosta, johon hän ihastui siinä määrin, että ryhtyi käyttämään yhden päähahmon nimeä. Hanoin kavereilla on koreat (?) nimet, Zodiacilla nimi ja taitoa sen tukena.


Lauluosuuksissa Zodiacin persoonallinen, ylärekisteriä suosiva käheähkö ääni sopi hyvin erityisesti hitaaseen materiaaliin. Nopeissa ääni tuntui jostain kumman syystä puuroutuvan muun äänivallin alle. Selwayn hennot taustalauluosuudet olivat tuhoon tuomittuja. Osaksi hankaluuksia aiheuttivat lainatut vahvistimet ja PA-laitteisto, joista bändi yritti saada parhaan irti. Parhaimmillaan Vardis oli setin keskivaiheilla, johon oli selvästi kasattu tarttuvimmat kappaleet. Tosin Vardiksen sävellykset eivät ole unohtumattomia: suurimmaksi osaksi hyvin keskinkertaisia.

Hyvän putken aloitti bändin toiseksi uusimmalta pitkäsoitolta "The World's Insane" napattu Streamin', jossa Zodiacin kitara teki tehokasta jälkeä. Miehen Telecasterin tukeva sointi tuki hyvin laulua, joka taukosi välillä rajun soolo-osuuden hyväksi. Soolot eivät kuitenkaan kaiken aikaa irronneet rennosti: ilmeisesti Zodiac huomasi, ettei muilla ole paras päivänsä ja päätti satsata vain 75 prosenttia kapasiteetistaan.

Komeasti soivat myös Do I Stand Accused, Situation Negative, Radio Rockers, A Loser, Walkin', Let's Go ja vanha Bolan-hitti Get It On. Tuo lista on kuitenkin vain osa koko repertuaarista. Paremmilla sävellyksillä Vardiksessa olisi ainesta enempäänkin. Tällä menolla bändi kuitenkin pysyy B-ryhmässä, ainaisena lämmittelybändinä tosi koville nimille.

Ehkä Zodiacin paras ratkaisu olisi kokoonpanon uusiminen. Suonenjoen kaarihallissa raikunut trio ei aivan istunut Zodiacin rajuun tyyliin. Mies ansaitsisi luokkaa paremmat soittokumppanit. Suomessa bändi tuntuu kuitenkin viihtyvän mainiosti: visiitti on jo kolmas vuoden kuluessa.


lauantai 18. tammikuuta 2020

Näin painosi putoaa kaksi kiloa puolessa tunnissa

Se on täällä taas: uusi vuosi. Uudet kujeet, uusi mahdollisuus, uusi alku, uusi minä. Vuosi vaihtui ja aion taas olla nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi. Mutta miksi se on niin vaikeaa? Siksi että olen ikääntynyt, ei ole aikaa, ei ole rahaa eikä mahdollisuuksia päästä tavoitteisiin. Syitä on myös muita. Mulla on toi korvan tärykalvo, joka rasittuu helposti liikunnasta ja aataminomena tahtoo surkastua, jos vähennän syömistä. Nämä seikat estävät täysipainoisen treenaamisen sateisina, tuulisina, kylminä, lämpiminä, pimeinä ja aurinkoisina päivinä.

Olen koettanut painonhallinnassa kaikkea. Olen ollut syömättä, juomatta, nukkumatta, nauramatta, puhumatta, liikkumatta ja hengittämättä tuntikausia mutta mikään ei tunnu auttavan. Olen popsinut porkkanaa, haukannut hedelmää, juonut pelkkää vettä, syönyt rautaa ja paskantanut kettinkiä mutta ei: vaaka ei hievahdakkaan. Lannistavaa? No eipä vähän!

Olenko lähestynyt painonhallintaongelmaa väärältä kulmalta? Onko jotain jäänyt kokeilematta? Tähän asti uskoin luomutoimintaan mutta kun tulosta ei tule, ajattelin ottaa nykyteknologian käyttöön. Aivan ensimmäiseksi päätin päivittää vaa'an ja ostin kauppareissulla saksalaisesta halpatavaratalosta digitaalisen puntarin.

Kotona testasin uuden vaa'an ja meinasin lentää perseelleni hämmästyksestä: painoni putosi kaksi kiloa! Tämä on tosi! Kävin ennen kauppareissulle lähtöä vanhalla vaa'alla ja kun puoli tuntia myöhemmin punnitsin itseni uudestaan digitaalisella, painoni putosi 2kg. Huikeaa! Mahtavaa! Upeaa!

Tämä kokemus saa minut uskomaan teknologia tuomaan hyötyyn laihduttamisessa. Tästä on hyvä jatkaa. Seuraava punnitustilaisuus on kuukauden päästä ja jos silloin painossa ei ole tapahtunut mitään positiivista, ostan uuden vaa'an.

Kuvan vatsa ei liity tarinaan (eikä ole minun). Kuva: Pixabay


tiistai 14. tammikuuta 2020

Miika Nousiainen: Juurihoito



Pekka Kirnuvaaraa askarruttaa kaksi kysymystä: missä isä on ja miten tulehtuneen poskihampaan saa hoidettua. Hammalääkärikäynnillä lääkärin sukunimi kiinnittää hänen huomionsa ja pian selviää, että kyseinen Esko on Pekan isoveli. Juurettomat veljekset kiinnostuvat sukunsa historiasta ja lähtevät seuraamaan isän jalanjälkiä Lieksaan, Ruotsiin ja Kaukoitään. Matkan varrella mukaan liittyy sekalainen seurakunta isän hylkäämiä lapsia.

Juurihoito toimi piristysaineen tavoin: kirja toi hyvän olon. Nousiaisen kielikuvat saavat hymyilemään ja hämmentymään. Esim. pohdinnat hylätyistä perheistä, kulttuurieroista ja rasismista ovat oivaltavia ja valottavat asioita monelta puolelta. Äärimielipiteillä on syynsä mutta ääripäiden välissä sijaitsee alue, johon suurin osa ihmisistä kuuluu. Onneksi.

Miika Nousiainen on tuttu tv:stä ja yllätyin, miten paljon kirja muistutti Pitääkö olla huolissaan -Nousiaista. Tuli jotenkin tuttu ja turvallinen olo: juuri tällainen Nousiaisen kirjan pitää olla. Sitten tajusin, että syynä on itse tv-formaatti. Pitääkö olla huolissaan panelistit eivät ole ns. "kuin kotonaan" vaan viihde on käsikirjoitettua ja siksi myös osuvan hauskaa. Koska panelistit käsikirjoittavat omat repliikkinsä, on kirjailija-Nousiainen läsnä tv:ssä aivan samoin kuin kirjassa.

Tarina on humaani. Veikko Lavi lauloi aikoinaan, että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Miika Nousiainen tuntuu toteavan, että kyllä me ollaan kirjankin arvoisia. Vaikka ihmiset ovat erilaisia ja mielipiteet mustia tai valkoisia, itse elämä ei ole mustavalkoista.

Kuva: Pixabay

lauantai 11. tammikuuta 2020

Tämä työ vie kaikki mehut



Nelipäiväinen työviikko. Kuulostaako ihanalle? Kyllä kuulostaa! Jos tästä kurjuudesta saa yhdenkin päivän viikossa nipistettyä pois, niin se on hunajaa. Mutta miettikääpä, että ennen tehtiin 6 päiväistä työviikkoa 10-12 tuntia päivässä. Siinä ei torpan Taunolla ollut aikaa pelata pleikkareilla. Isommat hommat hoiti hevonen ja höyrykone, kaikkeen muuhun tarvittiinkin sitten luomakunnan kuninkaan käsiä.

Huikea muutos kun katsoo taaksepäin. Vuonna 1995 menin töihin pankkiin, tarkemmin puhelinpankkiin. Tietokone tallensi tapahtumat mutta perustyön hoiti pankkivirkailija: otot, panot, tilisiirrot, laskujen maksut jne. Kun verkkopankit yleistyivät, ohjasimme asiakkaita puhelinpankista nettiin. Samalla sahasimme oman oksan poikki. Puhelunpankin yksikkö suljettiin vuonna 2002 ja jouduimme kilometritehtaalle. Ei riittänyt enää töitä, kun kone syrjäytti ihmisen.



Suomen Pankki, kaksi miestä puhelimessa. Kuvaaja Pietinen 1931. Kuva: Finna

Nelipäiväinen työviikko, miksi ei. Jos työt vähenevät, eikö meidän olisi jo aika kantaa siitä hedelmää ja jäädä vapaalle? Siis meidän duunareiden, ei osakkeenomistajien.

Mutta nyt harhauduin täysin sivupolulle tarinan otsikosta. Pahoitteluni ja asiaan. Olen töissä avokonttorissa ja minulla on kymmeniä työtovereita. Meillä on yhteinen tauko- ja ruokailutila sekä iso jääviileäkaappi, johon ihmiset tuovat eväitään. Pari kertaa syötävät ovat menneet sekaisin. Viimeksi työkaveri kysäisi, että onko mulla juotavaa jugurttia. Jep, tuumasin. Ei ole enää, join sen vahingossa. No, sain vaihdossa smoothien joten no hard feelings.

Onneksi työpaikalla on fiksuja ja mukavia ihmisiä. Toisin on ollut ennen vanhaa, kun miesvaltaisella rakennustyömaalla äijät söivät mitä sattuu. Siinä heikompi kaveri on ollut ihmeissään, kun iltapäivän taukohetkellä ei kotoa tuotua juomapulloa löydy mistään. Eikä kukaan ilmoittaudu syypääksi mehupullovarkauteen. Väsynyt ja äkäinen duunari on tuhahtanut ääneen: tämä työ vie kaikki mehut! Siitä se lentävä lause sitten syntyi.

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Minä lupaan

On uusi vuosi ja lupausten aika. Useimmiten lupaukset ovat todella laimeita. Minun mielestä jos luvataan, niin luvataan sitten kunnolla. Lupaukseni vuodelle 2020 ovat seuraavat:

- lupaan laihduttaa itseni lapsuuteni ihannepainoon (syntymäpaino 3320 grammaa)
- lupaan olla sairastumatta flunssaan, influenssaan tai mahatautiin
- lupaan itselleni ainakin yhden palkankorotuksen tämän vuoden aikana
- lupaan voittaa lotossa
- lupaan olla näkemättä painajaisia
- lupaan juosta maratonin, uida triathlonin ja pyöräillä Ranskan ympäri
- lupaan olla sekaantumatta Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin
- lupaan luovuttaa elimen ja palauttaa Karjalan
- lupaan keksiä joka päivä uuden sananmuunnoksen. Tähän tapaan:

"Uudenvuoden jälkeen perunasalaatti oli syöty ja kattilassa kellui vain yksi nakki uimassa."

Jos nämä lupaukset eivät pidä, lupaan syödä sanani.


Kuva: Pixabay
 Vinkki vielä niille, joilla on itsetunto-ongelmia ja halu muuttaa itseään, eli meille kaikille:

Emme koskaan enää ole niin nuoria kuin tänään. Ja aina on maailmassa ihmisiä, jotka sinut nähdessään ajattelevat kateellisena: kunpa olisin vielä yhtä nuori. Iloitaan siis tästä päivästä.

Siinä motto vuodelle 2020.

PS: Katseluvinkki. Yle Areenassa on loistava kahdeksanosainen dokumenttisarja Koivisto. Suosittelen kaikille Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille ja miksei muillekin.

Linkki: Yle Areena

Presidentti Mauno Koivisto marraskuussa 1987
valokuvaaja Kalevi Keski-Korhonen, Paasikuva
Finna.fi