lauantai 12. tammikuuta 2019

Unelmien auto

Hankimme viime keväänä uuden auton. Tai eihän se enää varsinaisesti uusi ole: Mazda 626 farmari, matkamittarissa 340.000 kilometriä. Auto pelaa ikäisekseen ihan hyvin. Tosin välillä on ollut myös vaikeuksia, kuten kerroin syksyllä postauksessa S*****na kone älä hyydy. Mutta kaiken kaikkiaan olemme olleet tyytyväisiä. Näillä palkoilla ei parempaa pysty.



Edellinen kyytimme, Ford Mondeo farmari, oli melkoinen murheenkryyni. Autossa ei loppupeleissä ollut mitään muuta hyvää kuin se, että erinäisistä vastoinkäymisistä sai hyvää materiaalia blogiin. Postasin tositarinat nimellä Mondeomiehen kuntovinkit ja Mondeomiehen talvivinkit. Viime keväänä katsastusmies löi kouraan kaksisivuisen korjausluettelon ja päätin hankkiutua romusta eroon.


Surullisenkuuluisa Ford Mondeo.

Laitoin myynti-ilmoituksen tori-fi -sivulle. Ilmoituksessa kerroin selkeästi, että Mondeo ei läpäissyt katsastusta, vikalista on kilometrin pituinen ja sen takia luovumme autosta nimelliseen viidenkymmenen euron hintaan. Jäin odottamaan kiinnostuneita yhteydenottoja, joita tuli tasan kaksi. Toinen ostajaehdokas kysyi viestissä, paljonko autolla on ajettu. Paljonko ajettu? Oikeasti! Mitä helvetin väliä, kun korjattavaa on enemmän kuin laki sallii ja hintalapussa seisoo 50 €!! Kysymys otti niin paljon pattiin, että jätin vastaamatta. Lopulta länsirannikolta saapui kaveri, joka lunasti auton itselleen ja ajoi sen Pohjanmaalle peltoautoksi. Mukavia eläkepäiviä Mondeolle.


Tuli tässä mieleen, että aikoinaan 90-luvulla minun oli haaveena omistaa Mazda 626. Tositarina! En ymmärrä autoista mitään, mutta silloin Mazda vaikutti jostain syystä niin siistiltä. No, nyt meillä on parkkipaikalla Mazda 626 vuosimallia 2000.

Mitä tästä tarinasta opimme? Älä koskaan lakkaa unelmoimasta, koska joskus haaveet voivat käydä toteen. Vaikka sitten kahdenkymmenen vuoden päästä. Halusit tai et.

.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Flat Earth, Henry's Pub Kuopio 22.12.2018

On aika kuumottavaa nähdä uusi bändi uransa alkutaipaleella, ensimmäisen levyjulkaisun jälkeisellä keikkakiertueella. Olennainen ero aloitteleviin pumppuihin on se, että Flat Earthin jäsenet ovat jo pitkän linjan rokkareita. Vokalisti Anthony Pikkarainen vaikuttaa kulttibändi Polanskin keulahahmona, basisti Niclas Etelävuori on ex-Amorphis ja kitaristi Linde Lindström sekä rumpali Gas Lipstick Himin alkuperäisiä jäseniä. Ei siis mitään eilisen teeren poikia, mutta uuden edessä yhtä kaikki.


Kuuntelin debyyttialbumia None for One ennen keikkaa. Aloitusraita Subhuman kulkee Amorphisin jalanjäljillä. Blame flirttailee himimäisellä riffillään... Hetkinen. Eihän tätä näin voi kuunnella! Nettilööppi "Himin ja Amorphisin entisten jäsenten uudesta bändistä" oli palanut alitajuntaani ja vei ajatukset harhaan. Totta sekin, että jokaisella on menneisyys, mutta kyllä Flat Earth on oikeasti uusi bändi. Pääsin testaamaan heidän livekuntoaan Kuopion Henry's Pubissa paria päivää ennen jouluaattoa.

Kitaristi Linde Lindström
Keikan aloitti levyn avausraita Subhuman, joka kuulosti vielä jykevämmälle kuin levyllä. Lupaavaa! Harmi vain, että Henkkaan oli vaivautunut vain kourallinen maksanutta yleisöä. Liekö sitten tuleva joulu ja vielä kohtuullisen tuntematon bändi aiheuttaneet yleisökatoa. En antanut tämän haitata, vaan syvennyin illan keikkaan.



Setissä seurasivat Limelight ja Blame, kunnes debyyttilevyn nimibiisi sytytti Henkan liekkeihin. None for One lunasti yleisön odotukset ja marssi niin vastustamattomasti, ettei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin liittyä marssiin mukaan. Kertakaikkiaan upea veto! None for Onessa on klassikon aineksia ja veikkaan, että biisi pysyy settilistalla vielä pitkään, ellei jopa vakiinnuta asemansa keikkaillan pakollisena hittinä.



Ennen Given Timea rumpali Gas Lipstick kertoi, että tänä iltana kappale on omistettu Tarotin edesmenneelle kollegalle, rumpali Pecu Cinnarille. Erittäin tyylikäs ele, joka tietenkin upposi kuopiolaisyleisöön. Itse biisi on herkkä balladi, jonka tahdissa voi rauhoittua ja keinua hiljaa puoliso kainalossa. Tällaisiakin hetkiä tarvitaan rankan rockin sekaan.


Basisti Niclas Etelävuori
Seuraavina tulivat Noble Swine ja Freedoom. Ennen Bluntia Anthony teki synnintunnustuksen ja totesi, että biisi on varastanut Neil Youngilta. "Toivottavasti hän ei koskaan huomaa".
Meikäläiselle kaunismelodinen Blunt meni täydestä kuin väärä raha. Mitähän mestari itse tykkäisi? Neil tuskin tulee kuulemaan kappaletta, mutta näin someaikana kaikki on tietenkin mahdollista. Never say never.


Kultakurkku Anthony Pikkarainen
Keikan lopussa Flat Earth soitti hitin Cyanide. Koukuttava ralli, joka putosi Henkan harvalukuiseen yleisöön hyvin. Biisien välissä Anthony hauskuutti faneja ihmettelemällä ääneen: "Ei me odotettu, että teitä on näin paljon!" Illan päättänyt The Glow vei tunnelman vielä kultaiselle 70-luvulle, jolloin rock, rauha ja rakkaus kukoistivat. Kaunista ja mukavan nostalgista.



Flat Earthin muusikot ovat konkareita, ja varsinkin Himin kaksikko on tottunut soittamaan maailmalla loppuunmyydyille areenoille. Miltähän heistä tuntuu "aloittaa alusta": uusi bändi, uudet biisit, ensimmäinen kiertue ja puolityhjä Henry's Pub. Bändissä on pontentiaalia ja kun jututin keikan jälkeen laulaja Anthonya, hän osoittautui sympaattiseksi kaveriksi. Toivotan heille kaikkea hyvää tulevaisuudessa. Jos Flat Earth onnistuu breikkaamaan, voin kehua nähneeni bändin aivan heidän uran alkutaipaleella.



Rockbändit taitavat elää kovia aikoja. Rap hallitsee markkinoita ja vaikka suomalaiset ovat metallikansaa, nuorison kosiskelu rehellisellä rockilla voi olla vaikeaa. Nuoriso on kuitenkin musiikin suurkuluttajia ja massaa, joka tuo palkan muusikoiden kukkaroon. Mutta turha tuota on tällaisen keski-ikäisen, kaljuuntuvan rokkarin surkutella. Pitää vain kantaa oma kortensa kekoon ja käydä keikoilla aina, kun jotain mielenkiintoista ilmestyy kotikulmille. Kuten Flat Earth.




lauantai 5. tammikuuta 2019

Vuoden 2018 luetuimmat by Weired

On aika laittaa taas pakettiin vuoden luetuimmat postaukset. Eli tässä vuoden 2018 satoa:

1. Hissipiereskelijä

Vuoden luetuin houkutteli raflaavalla otsikolla, mutta raflaava on myös itse tositarina taloamme terrorisoineesta hissipiereskelijästä. Kauhut ovat ohi, liekö kaveri lukenut blogiani.

2. Pyörällä halki Suomen 14. päivä: Sysmä ja viimeinen telttayö

Vuoden antoisin reissu myös bloggausmielessä oli poikani pyöräilymatka Nuorgamista Helsinkiin. Postauksia tästä syntyi peräti 17 kappaletta. Sysmän reissusta kertova juttu sai yllättävää suosiota, kun Sysmän kunta linkitti jutun kunnan nettisivuille. Kävipä joku alkuasukas jopa kommentoimassa tarinaa.

3. Se tunne, kun blogitekstisi löytyy lähiöpubin seinältä

Kevään piristysruiske bloggausmielessä oli löytää oma postaus kehystettynä lähiöpubin seinältä. Harvinainen kunnianosoitus meikäläisen mittakaavassa, kiitos siitä.

4. Levottomat jalat

Ehdotin pojalle, että kävellään juhannusaattona 44 kilometriä eli reilu maratoni. Ja poika suostui. Kaikkea hullua on tullut tehtyä, mutta tämä menee kyllä fyysisesti top kolmeen heittämällä. Sanotaanko näin että never again.

5. Krakova ja ensimmäinen matkapäivä: Vanha kaupunki

Kävimme vaimon kanssa Krakovassa. Hieno kaupunki, paljon nähtävää ja koettavaa. Reissun aikana tulee aina tutustuttua paikalliseen historiaan ja sitä Krakovassa riittää. Kaupungissa ovat pitäneet majaansa niin Puolan kuninkaat kuin Natsi-Saksan miehitysjoukot.

6. Pyörällä halki Suomen 1. päivä: autolla Nuorgamiin

Näitä "Pyörällä" postauksia on kymmenen parhaan joukossa peräti viisi. Ei tosin mikään ihme, viime vuonna tuli postattua muuten vähemmän kuin koskaan ennen. Menomatkalla Nuorgamiin oli hauska kohtaaminen ja perillä odotti Lapin jylhät maisemat. Matka oli vasta alussa.

7. Pyörällä halki Suomen: huoltomiehen tarina (Prologi)

Tämä on pohjustusta koko reissulle: Mistä on kysymys, miksi lähdimme, mikä oli tavoite. Olin reissulla huoltomiehenä ja kerron tarinaa tietysti omasta näkövinkkelistä. Jutussa on myös linkki poikani blogiin, jossa hän kertoo tarinaa itse pyöräilijän silmin in english.

8. Pyörällä halki Suomen 2. päivä: Norja 

Päivä ulkomailla. Norja on upea maa. Siellä tulee käytyä vain aniharvoin. Tämä päiväreissu sai kyllä sellaisen kipinän kytemään, että joskus pitää tulla takaisin ja reissata vähän pidempään. Norjasta löytyy yllätyksiä.

9. Presidentinvaalihahmot 2018

Alkuvuodesta oli kahdet tärkeät vaalit: Presidentinvaalit ja Putous. Kun nämä kaksi yhdisti, sai enemmän tai vähemmän hauskoja hahmoja.

10. Pyörällä halki Suomen 3. päivä: Pyöräily alkaa 

Ks. edelliset Pyörällä -selostukset ja lue koko sarja.

Krakovan joutsenia


maanantai 24. joulukuuta 2018

Hei tonttu-ukko!


Kuva: Pixabay

Olen nähnyt tonttu-ukon. Ja tämä ei ole vitsi. Tästä on tosin jo aikaa, mutta näköhavainto oli aito. Se tapahtui 70-luvulla Iisvedellä. Ennen joulua äiti käski minua ja velipoikaa olemaan kiltisti. ”Tontut kulkevat ikkunan alla ja kertovat joulupukille kaiken, mitä näkevät”. Uskottavahan se oli, kun äiti kerran niin sanoi. Viimeisetkin epäilykset hävisivät, kun näin tontun omin silmin. 

Asuimme Iisvedelle omakotitaloalueella, missä naapuritalo oli vain muutaman kymmenen metrin päässä. Ilta oli pimeä, ulkona lunta ja pakkasta. Satuin katsomaan ikkunasta ulos, kun huomasin naapuritontilla liikehdintää. Menin katsomaan lähempää ja siinä se oli: ihka oikea tonttu-ukko! Tumma hahmo kulki naapurin seinänviertä ja kurkisti vaivihkaa ikkunasta sisään. En erottanut tontusta muuta kuin tumman silhuetin. Näky oli niin lumoava, etten tajunnut kertoa siitä muille kun vasta aamulla. Äiti vaikutti hieman huvittuneelta mutta myönteli, että kyllä niitä tonttuja liikkuu. Jostain syystä minulle jäi tunne, ettei äiti oikein uskonut minua. Mutta minä uskoin, koska näin tontun omin silmin. 

Tarkemmin ajateltuna en itsekään ole niin varma, mitä näin. Aikaa on kulunut jo vuosikymmeniä, mutta muisto on vahva. Oliko öinen kulkija tonttu-ukko jää ikuiseksi arvoitukseksi. Voi olla, että joku talonväestä kulki ulkona ja kurkki sisälle ikkunoista. Tai saattoihan se olla vain normistalkkeri. 

Olen julkaissut  joulun aikaan tarinoita, jotka laitan tähän paremmuusjärjestykseen. Suosituimmat/luetuimmat joulupostaukseni top 10, olkaa hyvä (linkki otsikossa): 

  1. Tiedän, mitä sait lahjaksi viime jouluna
    Ylivoimaisesti luetuin tositarina naapuristamme, joka heittäytyi lihallisiin iloihin joulunpyhien aikana.
  2. Outoa ruokaa, parempaa musiikkia
    Neljä vuotta sitten kävimme joulun alla syömässä ja Saara Aallon konsertissa. Otsikko paljastaa kupletin juonen.
  3. Weired joulukalenteri 4. luukku: Vaarallinen joulu
    70-luvun jouluaatto meinasi jäädä meikäläisen viimeiseksi.
  4. I’m dreaming of a white Christmas
    Kuopion joulutunnelmia vuodelta 2014.
  5. Kreikankilpikonnan reinkarnaatio
    Syvällistä pohdintaa elämän tarkoituksesta ja sielunvaelluksesta, noin niinkuin kilpikonnan näkövinkkelistä.
  6. Weired joulukalenteri 2. luukku: Katkera joulumuisto
    Tämä lapsuuden joulu on jäänyt katkerana mieleen. Mutta älä huoli isä, olen antanut jo sinulle anteeksi.
  7. Jäätävää
    Jos jotain sanontaa inhoan sydänjuuria myöten niin se on jäätävää!
  8. Weired joulukalenteri 1. luukku
    Pari vuotta sitten julkaisin blogissa joulukalenterin, eli 24 uutta postausta ennen joulua. Urakka alkoi tarinalla joulupukista, helikopterista, meidän koirasta ja lapamadoista.
  9. Weired joulukalenteri 20. luukku: Härskiäjoulua!
    Saisko olla piparia? Siitä se vasta hässäkkä syntyi!
  10. Jouluvieras
    Blogin ensimmäisenä jouluna julkaisin joulunovellin, joka löytyi pöytälaatikostani.

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!

perjantai 21. joulukuuta 2018

Isältä pojalle

Yksi elokuva lapsuudesta on jäänyt mieleen yli kaiken: Howard Hawksin ohjaama lännenelokuva Rio Bravo vuodelta 1959. Leffa esitettiin televisiossa joskus 70-luvulla ja katsoin sen yhdessä isän kanssa. Tarina menee suurinpiirtein näin:

Sheriffi Chance (ikoninen John Wayne) pidättää Joe Burdetten (Claude Akins) syytettynä murhasta. Joe sattuu olemaan suurtilallinen Nathan Burdetten (John Russell) hulttioveli. Nathanin desperadot piirittävät kaupunkia ja yrittävät vapauttaa Joen keinolla millä hyvänsä. Chance saa avukseen kirjavan joukon, johon kuuluu juoppo Dude (Dean Martin), rampa suunsoittaja Stumpy (Walter Brennan), nuori pyssysankari Colorado (Ricky Nelson) ja salaperäisen nainen nimeltä Feathers (Angie Dickinson).



Muistan, miten jännitin isän kanssa Chancen puolesta ja nauroimme vedet silmissä Duden ja Strumpyn sanailulle. Leffa on upea tarina ystävyydestä ja jokainen henkilöhahmo on herkullisen taitavasti tehty. Rio Bravo on edelleen meikäläisen kategoriassa lännenelokuvien ykkönen.


Mietin aina silloin tällöin, että olisi mukavaa katsoa Rio Bravo omien lasten kanssa ja kokea sama kuin aikoinaan oman isän kanssa. Lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet omilleen, joten ajatuksen toteuttaminen on aika haasteellista. Sitten luin poikani postauksen viime kesältä ja minulle valkeni eräs asia, jota en aikaisemmin tajunnut: kyse ei olekaan Rio Bravosta, John Waynesta ja Howard Hawksin taitavasti ohjaamasta tarinasta. Kyse on yhteisestä kokemuksesta, joka välittyy isältä pojalle ja tyttärelle.


Kun lapset olivat pieniä, katsoimme silloin tällöin elokuvia porukassa. Vietimme mm. viikon Tahkon lomamökillä ja vuokrasimme VHS-leffoja iltaviihteeksi. En enää muista noiden elokuvien nimiä tai juonia, mutta ehkä lapset muistavat. Ehkä heille on jäänyt mieleen jokin erityinen leffa, tilanne tai tunnelma, jonka yhdessä katsominen ja kokeminen on herättänyt. Samanlainen kuin oma muistoni Rio Bravosta isän kanssa.


Kuva: Pixabay
Poikani kertoi postauksissaan kahdesta elokuvasta: Bellevillen kolmoset ja Memento. Bellevillen kolmoset on absurdi animaatio orpopojasta, joka asuu isoäitinsä kanssa ja saa kipinän kilpapyöräilyyn. Ranskan ympäriajon aikana poika kidnapataan ja kuljetetaan valtameren yli Bellevilleen. Isoäiti ja koira seuraavat perässä ja yrittävät pelastaa pojan gangsterien kynsistä. Apureiksi he saavat Bellevillen omituiset kolmoset, jo eläkkeelle siirtyneet varieteetaiteilijaneidit.


Mementossa päähenkilö Leonard Shelby on kokenut vaimonsa väkivaltaisen kuoleman ja menettänyt lähimuistinsa. Hänen rikki menneen elämänsä ainoa päämäärä on vaimon murhaajan kiinniotto ja kosto. Leonard tatuoi tärkeimmät asiat ihoonsa ja ottaa polaroid-kuvia, joihin kirjoittaa muistiinpanoja, koska seuraavana päivänä hän ei muista enää mitään eilisen tapahtumista.


Kun luin poikani postauksia tajusin, että nämä elokuvakokemukset ovat meidän Rio Bravo: yhteinen muisto viime kesästä, isältä pojalle. Pojan Postaus löytyvät tästä.



sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Krakova kolmas matkapäivä: Wawel ja Kazimierz


Edellisen päivän Auschwitzin kauhujen jälkeen oli vuorossa henkisesti helpompi päivä. Tämä päivä kuljettiin Wawelin linnavuorella ja Kazimiertzin juutalaiskorttelissa. Päivänvalon aikaan sai myös parempia kuvia keskusaukiolta ja vanhasta kaupungista.

Krakovan keskusaukio
Barbakan: vuonna 1498 rakennettu linnoitus vanhan kaupungin pohjoispäässä.

Florianin portti 1300-luvulta.



Pietarin ja Paavalin kirkko, jossa kävimme konsertissa ensimmäisenä iltana. Kirkon edustalla on kahdentoista opetuslapsen patsaat.

Pietarin ja Paavalin kirkko sisältä

Kirkon alla on krypta, jonne on haudattu menneiden vuosisatojen puolalaisia merkkihenkilöitä.

Vanhan kaupungin muuria.

Oikealla näkyy Mariankirkko keskusaukion laidalla. Tornista kajahtaa kerran päivässä trumpettisoitto, joka loppuu dramaattisesti kesken. Tämä on kunnianosoitus vartijalle, joka tataarien hyökätessä teki hälytyksen ja kuoli hyökkääjien nuoleen.

Saimme alunperin idean tähän matkaan Ensitreffit alttarilla -sarjasta. Paljastettakoon tässä, että olemme vaimon kanssa sarjan vannoutuneita faneja. Tällä kaudella tv-sarjassa "naitetut" Heikki ja Miina lähetettiin häämatkalle Krakovaan. Auschwitzissa vietetyn päivän jälkeen Heikki totesi kuivalla huumorilla: kyllä häämatkalla pitää ainakin yhdessä keskitysleirissä käydä. Emme olleet häämatkalla, mutta ymmärrän Heikin pointin. Niin raskas kun Auschwitzin historia onkin, se saa oman elämän pienet parisuhdemurheet asettumaan oikeisiin mittasuhteisiin.

Tänään aamupalapaikaksi valikoitui Zarowka Cafe. Valinta osoittautui hyväksi.


Bagels, kahvi ja mehu 25 Zlotia (n. 6 €)

Kerroin postauksessa linnabongausta, että ole linnafanaatikko. Missä linna, siellä allekirjoittanut. Ilmeisesti elin entisessä elämässä linnanherrana tai asuin maisemassa, jota hallitsi vuoren päällä sijaitseva keskiaikainen linnoitus. En tosin usko jälleensyntymiseen, mutta saahan sitä haaveilla. Wawelin linnan bongaus oli taas yksi hieno kokemus tässä genressä.

Wawelin kukkulalla on ollut linnoitus 1000-luvulta saakka. Linna on kokenut monia muutoksia vuosisatojen aikana.

Rehellisesti sanottuna en tiennyt paljoakaan Puolan historiasta ennen tätä reissua. Wikipedia kertoo tärkeimmät tapahtumat. Puolaa hallitsivat keskiajalla kuninkaat, jotka asuttivat Wawelia aina 1600-luvulle saakka. Sen jälkeen naapurimaat pilkkoivat Puolan palasiksi ja kansakunta katosi kartalta syntyäkseen uudestaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1918.

Linnavuorelta aukeaa komea näköala kaupunkia halkovalle Veiksel joelle



Päivä oli sumuinen. Liekö johtunut vuorokauden lämpöeroista vai saasteista? Jäi arvoitukseksi.
Toisessa maailmansodassa Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan keskenään ja sodan jälkeen Puola jäi rautaesiripun taakse Neuvostoliiton vasallivaltioksi. Tuota taustaa vasten on vähän helpompi ymmärtää Puolan hallituksen muukalaisvastaisuutta ja EU:ta kohtaan tuntemaa epäluuloa. Ulkomaalaiset eivät ole vuosisatojen varrella tuoneet maahan muuta kuin verta, hikeä ja kyyneleitä.





Wawel on kertakaikkisen upea paikka. Vaikka oli marraskuu ja pahin turistikausi ohi, alue kuhisi matkailijoita. Linnan sisäpiha on valtava ja voi vain kuvitella, minkälaisen vaikutelman paikka on tehnyt keskiaikaiseen matkamieheen. Menneiden kuninkaiden valta ja loisto huokuu joka paikassa.
Linnan sisäpihalla riitti turisteja.


Wawelin katedraali oli ainoa paikka linnavuorella, missä kävimme sisällä. Katedraaliin on haudattu Puolan kuninkaita suuriin kiviarkkuihin. Harmi, ettei sisällä saanut ottaa kuvia. Itse katedraali toi mieleen Lontoon Westminster Abbeyn: samanlaiset keskiaikaiset puupenkkikatsomot, joissa sen ajan ylhäisö istui kuuntelemassa kirkonmenoja.

Puolalaisten oma paavi Johannes Paavali II on saanut patsaan Wawelille.

Wawelin katedraali on rakennettu 1300-luvulla. Pääsy päärakennukseen on ilmainen. Sääli ettei sisällä saanut valokuvata, sillä katedraali on todella kaunis. Käykää itse katsomassa.



Linnan jälkeen suunnistimme Kazimierziin. Alue on ns. juutalaiskaupunginosa, joka on säilynyt lähes samanlaisena kuin ennen sotia. Rapistuneet talot ja korttelit tuovat paikkaan aivan oman tunnelmansa, varsinkin kun tietää alueen historian. Sodan aikana natsit tyhjensivät juutalaiskorttelit ja asukkaat vietiin keskitysleireille tuhottavaksi.









Pitkän kävelyn jälkeen oli tauon paikka. Aurinko paistoi mukavasti baarin terassille, jossa pöytien virkaa toimitti vanhat ompelukonepöydät. Nostalginen Singer, joka löytyi aikoinaan myös lapsuuteni mummolasta. Vieruspöydässä istui nuorisoa. Rohkaistuin ja pyysin nuorta miestä ottamaan meistä valokuvan. Annoin hänelle kännykkäni ja sitten poseerasimme vaimon kanssa iloisena. Jälkikäteen vaimo tuumasi, että hän pelkäsi meille käyvän klassisesti: kaveri ottaa kännykän ja pinkaisee karkuun sillä aikaa, kun me tuijotetaan käskystä aurinkoon.

Krakova on turvallinen paikka. Tämänkin kuvan ottanut nuorimies palautti kännykkäni kiltisti takaisin.


Meillä on vaimon kanssa välillä hieman eri kiinnostuksen kohteet. Huomasin tämän vanhan synagoogan ja pysähdyin kuvaamaan....

...vaimo huomasi synagoogan vieressä olevan Galeria LueLuen.
Vaimo löysi tämän myymälän instagramista ja se kuului hänen must visit -listalle. Mukaan lähti postikortteja, kangaskasseja ja yksi seinälle laitettava mustavalkoinen juliste. Pieni ja sympaattinen taidemuistomyymälä.
Kazimierzissa on karismaa. Arvokkaasti rapistunut kaupunginosa elää omilla ehdoillaan ja tunnelma on rento ja konstailematon. On lohdullista huomata, että entisajan henkeä on haluttu herättää uudestaan henkiin, synkästä historiasta huolimatta.

Torilla myytiin asiallisia vinyyleitä.






Muistomerkki holokaustin uhreille. Ennen toista maailmansotaa Krakovassa asui n. 80.000 juutalaista. Vuonna 1939 Natsi-Saksa miehitti Puolan ja myös Krakovan juutalaisia alettiin vainota. Vain n. parituhatta juutalaista selvisi sodan jälkeen hengissä.

Szeroka-kadulta löytyy kaupungin parhaat juutalaisravintolat. Paikalla oli vielä ulkoterasseja, vaikka kalenteri näytti marraskuuta. Terassilla orkesteri loi tunnelmaa soittamalla juutalaisia kansanlauluja.



Kazimierzistä jatkoimme matkaa Veikselin yli Podgorzen kaupunginosaan, jossa sijaitsee Schindlerin tehdas. Saksalainen Oskar Schindler saapui toisen maailmansodan alussa Krakovaan rahankiilto silmissä, mutta pian natsien julmuudet saivat hänet toisiin aatoksiin ja loppujen lopuksi hän pelasti yli tuhat juutalaista holokaustilta. Katsoimme Steven Spielbergin elokuvan Schindlerin lista juuri ennen matkalle lähtöä. Elokuva on kuvattu suurimmaksi osaksi Kazimierzissä ja alkuperäinen Schindlerin tehdas on nykyään museo ja suosittu turistikohde.

Oskar Schindlerin museo. Suuresta kysynnästä johtuen liput kannattaa ostaa viikkoja etukäteen. Saavuimme ilman lippuja ja luukulla luki: loppuunmyyty tältä päivältä. Kävimme pyörähtämässä museon eteisessä.

Elokuvarekvisiittaa museon eteisen vitriinissä. Tuo lippis on ollut Steven Spielbergin päässä.



 Palasimme takaisin Kazimierziin syömään. Paikaksi valikoitui Ravintola Ariel. Söimme kahdet alkuruuat puoleksi sekä pääruuan. Ruuat ja ruokajuomat kustansivat kahdelta 156 Zlotia (n. 40 €).


Ravintola Ariel. Illalla oli liian viileää syödä terassilla.
Alkuruoka: juutalaisia taikinamykyjä juusto-, sipuli- ja perunatäytteellä, valkosipulikastikkeessa.

Alkukeittona kaneli- ja hunajamaustettu naudanliha-vihanneskeitto.
Pääruokana juutalainen paahtopaisti, lutenica -kastike ja perunoista tehdyt "leivät". Meikäläisen kuvat kertovat tässä tapauksessa vähemmän kuin tuhat sanaa, eli hyvää oli. Tosin totesimme vaimon kanssa, että alkuruuat voitti makukilpailussa pääruuan.

Krakova on kaunis kaupunki ja turistille juuri sopivan kokoinen. Vanha kaupunki, Wawel ja Kazimierz ovat kävelymatkan päässä. Hintataso on edullinen, ihmiset kohteliaita ja palvelu pelaa. Ravintoloissa palvelu oli jopa häiritsevän tehokasta, sillä lautanen vietiin ruokailun jälkeen pois alle minuutissa. Näin myös silloin, kun toisella oli vielä syönti kesken. Pientä säätöä, mutta kaiken kaikkiaan syömällä ja juomalla ei Krakovassa rahat lopu.

Meille puolalainen keittiö kaikkine erikoisuuksineen maistui hyvin. Kuvassa onton leivän sisällä tarjottu lihakeitto.
Marraskuu on sesongin ulkopuolella, joten säästyimme pahimmilta ruuhkilta. Kolme päivää oli vain liian lyhyt aika. Näkemättä jäi monet kaupungin nähtävyyksistä sekä parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevat Wieliczkan suolakaivokset. Eli tänne pitää tulla uudestaan.