Andalusialainen kanakeitto

Minun nuoruudessa ruuanlaitto ei ollut niin seksikästä kuin nykyään. Kaikenlaiset Masterchef –ohjelmat ovat saaneet aikaan, että joka jätkä haluaa olla oman keittiönsä Gordon Ramsey. Tai ainakin Jamie Oliver. 70-luvulla telkkarista tuli Patakakkonen, jossa kaksi äijää (Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen) väsäsi reaaliajassa talkkunapuuroa. Ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa.

Jokainen joutuu aloittamaan alusta, tai minun tapauksessani pohjalta. Kun olin yksin kotona ja vaimo makasi sairaalassa odottamassa esikoisen syntymää, meinasin kuolla nälkään. Onnistuin jopa polttamaan maksalaatikon paistinpannussa pohjaan. Mutta siitä sitä sitten opittiin, yrityksen ja erehtymisen kautta. Jälkiruokien valmistusta ole välttänyt sen jälkeen, kun tein elämäni ensimmäiset ja viimeiset mokkapalat. Ei se ollut minun syy, että resepti oli niin epäselvä. Mistä hemmetistä minun olisi pitänyt tietää, että ohjeessa lukeva ”kaksi teelusikkaa kahvia” tarkoittaa keitettyä kahvia, ei kahvinporoja. Tuli aika ravinnoksi kelpaamatonta herkkua.

Olin siis surkea kokki 1900-luvulla, mutta 2000-luvulla ryhdistäydyin. Otin ruuanlaiton vakavasti ja noudatin reseptejä pilkulleen. Ja onnistumisia alkoi tulla. Onnistumiset ruokkivat vatsaa ja itsetuntoa ja ruuanlaitto muuttui pakkopullasta mukavaksi harrastukseksi. Jopa siinä määrin, että työttömäksi jäätyäni päätin vaihtaa alaa ja hain kouluun restonomi linjalle. Koulusta tuli kyllä –kirje ,mutta koska samaan aikaan sain myös vakituisen työpaikan, ala jäi vaihtamatta. Harmittaa hieman näin jälkikäteen ajateltuna.

Tänään totesi, että ruuanlaittotaitoni on ruostunut. Tiedän syyn: oma laiskuus ja vaimon tekemät ruuat. Miksi tehdä ruokaa, kun valmis ateria odottaa pöydässä. Oli pakko ryhdistäytyä. Niinpä selasin erään suuren kotimaisen ruokaketjun asiakaslehteä ja silmääni pisti ohje Andalusialaisesta kanakeitosta. Otsikossa luki näin:

Aineksia uudeksi lemppariksi? Espanjalainen keitto on vielä parempaa seuraavana päivänä – jos sitä vain on jäljellä.

Innostuin reseptistä totaalisesti. Hitto, jos tuo on noin hyvää, pitää tehdä kerralla tupla-annos! Niinpä kuorin kattilaan kuusi porkkanaa, neljä punasipulia ja kahdeksan perunaa. Kun lisäsin sekaan 900 grammaa ruskistettuja kanasuikaleita, kaksi pakettia pekonia ja 300 grammaa parsakaalia kävi mielessä, että tästä taitaakin tulla aika iso satsi. Tarkemmin luettuani huomasin, että ohjeen annoskoko oli kuudelle hengelle. Nyt meillä on siis kahdentoista hengen satsi Andalusialaista kanakeittoa, jota ei taida syödä kukaan muu kuin minä. Ei tarvitse tällä viikolla miettiä mitä syö lounaalla, päivällisellä ja illallisella. Töissä ja vapaa-aikana. Aamusta iltaan. Nam?

Kolme litraa Andalusialaista kanakeittoa. Bon apetit.