Jurmalaan henkensä kaupalla

En ole pitkään aikaan pelännyt niin paljon kuin Latviassa. Itse asiassa en ole koskaan pelännyt ulkomailla yhtä paljon kuin tällä reissulla. Matkustimme Jurmalaan kirjaimellisesti henkemme kaupalla, mutta palataan siihen tarinan lopussa. 

Baltian maissa välimatkat ovat inhimillisiä. Tallinnasta Latvian Jurmalaan on matkaa vain 284 kilometriä. Vaimo varasi meille kaksi yötä Guesthouse Airavaan hintaan 40 euroa /yö. Sijainti oli ihanteellinen, vain viitisenkymmentä metriä keskuskadulle. Paikka on kuitenkin sen verran suojassa, ettei kadun metelit kantautuneet huoneeseen öisin.

Jos olet budjettimatkailija ja sinulle riittää siisti perushuone ilman mukavuuksia, Airava on varteenotettava vaihtoehto. Meille tämä riitti hyvin.

Kaakeliuuni oli peitetty tapetilla. Oletettavasti "out of order"...

Tässäpä sisustajille vinkki: tapetin voi asentaa seinään myös nitojalla. Kaikki rakennuksen tapetit oli nidottu puuseiniin kiinni. Jännä seurata, koska tämä trendi rantautuu meille.

Ensimmäisenä yönä meidän kerrokseen ei tullut muita, Saimme olla omassa rauhassa. Seuraavana päivänä paikalle majoittui venäläisiä matkailijoita mutta edelleen meno oli rauhallista.

Ei tapetti huonetta pahenna, jos ei huone tapettia. Vai miten sen meni. Nämäkin asennettu siististi nitomalla.

Yhteiset vessat ja suihkutilat, miehille ja naisille omat. Ajoi hyvin asiansa.

Jotain mitä meiltä ei enää löydy: palasaippuaa.

Ajan patinaa wc-tiloissa. Nestesaippua oli laimennettu reilusti vedellä.

Guesthousen omistajalla oli kissa, joka köllötteli tulopäivänä alakerran ikkunanlaudalla. Kun vaimo avasi aamulla oven lähteäkseen suihkuun, kissa livahti meidän huoneeseen ja kiipesi sängylle. Hellyttävä ja harmiton kaveri. Tosin kissa-allergikoille tämä paikka ei ole ehkä paras mahdollinen vaihtoehto.

Auton sai parkata maksutta majatalon nurmikolle. Yöksi pihan portti oli lukittu ja sisään pääsi vain ovikoodilla.

Jurmalan kaupunki on Riian lahdella sijaitsevien pienten kylien muodostama helminauha, jolla on pituutta n. 50 km ja alueella asuu 56.000 asukasta. Autolla saapuvilta peritään kahden euron maksu, joka oikeuttaa maksuttomaan pysäköintiin kunnallisilla pysäköintipaikoilla. Maksuautomaatit sijaitsevat Riiasta tullessa ennen Lielupejoen ylittävää siltaa. Matkaa Riikasta majapaikkaamme Majorin kaupunginosaa tuli n. 16 kilometriä.

Korsolaisille on oma ostoskeskus Jurmalassa.

Planetassa söimme vähän paremmin. Paikka löytyy pääkadun varrelta. Ravintolassa on myös siisti kattoterassi.

Pippuripihviä 19 €. Ravintolahinnat n. 9 - 20 euroa / annos. Turistihinnoista huolimatta ruoka on Suomeen verrattuna edullista.

Juustokakku 4,50 euroa.

Keskuskatu Jomas iela

Majorin keskuskatu Jomas iela on kuin mikä tahansa etelän lomakohteen turistipaikka: hotelleja, myymälöitä, ravintoloita ja terasseja. Itse ranta sai leuan loksahtamaan: rantakaistaleen leveys on n. 200 metriä ja pehmeää, vaaleaa hiekkaa riittää 26 kilometrin matkalle. Elokuussa sää on vielä lämmin ja sopii hyvin rantaelämään. Meillä kävi vähän huono tuuri, koska kovat sadekuurot tyhjensivät rannan varsinkin toisena päivänä.

Ensimmäisen päivän oli pilvistä mutta lämmintä (+ 20).

Toisena päivänä taivaalle ilmestyi mustia pilviä.

Sana "Jurmala" tarkoittaa latvian kielessä merenrantaa.

Peräännyimme saapuvaa sadetta sisäterassille. Olut oli edullista. Bensan hintavertailussa Latvia on Viroa n. 10 senttiä ja Suomea n. 30 senttiä /litra edullisempi.

Raju tuuli ja sademyräkkä kesti vajaat puoli tuntia. Ranta tyhjeni ja ihmiset tungeksivat sisätiloihin.

Palataan tarinan otsikkoon. Kun ylitimme Viron ja Latvian rajan, liikenne muuttui omituiseksi. Ajokaistoja oli edelleen yksi molempiin suuntiin, mutta pientareen kaista vaikutti erikoisen leveältä ja edellä ajava rekka ajoi puoleksi pientareen puolella. Sitten huomasin, että vastaan ajoi kaksi auto rinnakkain. Otin nopeasti esimerkkiä rekasta ja siirryin myös puoleksi pientareen puolelle. Ajan mittaan selvisi, että näin täällä on tarkoituskin ajaa. Keskelle jää ns. kolmas kaista, jota ohittajat käyttävät hyväkseen. Helvetin pelottavaa! Liikenne tuntui muutenkin villille ja pelkäsin, että on vain ajan kysymys koska rysähtää. Onneksi kaikki meni hyvin ja pääsimme perille ehjin nahoin.

Pääkadun varrella on kauniita rakennuksia.

Majorin rautatieaseman lähellä on Latvian kansallissankarin Lacplesisin patsas, joka symboloi kansan taistelua vihollisia vastaan. Jurmalasta tuli kaupunki ensimmäisen kerran vuonna 1920. Neuvostoaikana 1946 - 59 Jurmala oli osa Riikaa. Vuonna 1959 se sai uudestaan kaupungin statuksen ja oli lomakohteena erityisesti Neuvostoliiton puoluepamppujen suosiossa. Latvian itsenäistymisen vuonna 1991 jälkeen alueen huviloita on palautettu niiden alkuperäisille omistajille.

Kilpikonna -veistos (J. Bārda vuodelta 1995). Veistos symboloi pitkää ikää.

Latvia on onnistunut vähentämään liikennekuolemia vuodesta 2001 vuoteen 2018 jopa 70 %, mutta tehtävää riittää vielä. Jos olet arka autoilemaan Suomessa, älä lähde Latviaan autolla. Riikaan pääsee edullisesti lentäen ja sieltä Jurmalaan on junalla vain 20 minuutin matka. Juna-asema sijaitsee Majorin kaupunginosassa ja pääkatu Jomas alkaa melkein suoraan rautatieaseman edestä.

Tutkin tilastoja Latvian liikenteestä ja tässä vertailulukuja vuodelta 2018:
liikennekuolemia per miljoona asukasta: Suomi 43 / Latvia 78

Promilleraja on Latviassa mielenkiintoinen: alle 3 vuotta ajaneilla raja on 0.2 ja kolme vuotta ajaneilla 0.5. Laskin tuosta, että meikäläisen yli 30 vuoden ajokokemuksella saisin ajaa autoa tuhdissa viiden promillen humalassa...

Näin ohitetaan rekka Latviassa.

Auringonlasku oli uskomattoman hieno.

Suosittelen lämpimästi Jurmalaa.

Roadtrip Estonia 2016

Jos olet käynyt vain Tallinnassa, tiedät Virosta yhtä paljon kuin Helsingissä käyneet turistit Suomesta. Tallinnan ulkopuolella avautuu oikea Viro maaseutuineen, kylineen ja pikkukaupunkeineen. Teimme roadtripin ja tutustuimme elämään Tallinnan ulkopuolella. Tällaiselta se näytti.

Paldiskin kylän raittia sateisena heinäkuun päivänä

Paldiski on pieni, n. 3700 asukkaan satamakaupunki 45 km Tallinnasta länteen. Paldiskissa sijaitsi Neuvostoliiton sukellusvenetukikohta ja tämän vuoksi kaupunki oli suljettu ulkopuolisilta aina Viron itsenäistymiseen asti. Itse kaupunki on edelleen kuin jäänne kommunistiselta ajalta.  

Lähellä Paldiskia on Ämarin lentotukikohta, joka on Natojoukkojen käytössä. Taitaa olla Suomen näkövinkkelistä se lähin Natotukikohta. Sieltä käsin Naton sotilaskoneet lentävät partioimaan Baltian ilmatilaa. Uteliaana kurvasimme Ämariin ja kävimme kääntymässä alueen portilla. Porttivahtina oli muutama tiukkailmeinen sotilas, joten päätimme tehdä parkkipaikalla u-käännöksen ja palata vähin äänin takaisin tulosuuntaan. Sen verran jänskätti, etten uskaltanut ottaa valokuvia. Top secret, You know.

Paldiskissa ei ollut paljoakaan nähtävää, joten suunnistimme suoraan meren rantaan. Pohjois-Viron rannikko muistuttaa Britannian kalkkikivirannikkoa hieman pienemmässä mittakaavassa. Rannalla sijaitsee vuonna 1889 rakennettu Pakrin majakka, joka on Viron korkein (52 m). Itse majakkaa hienompi nähtävyys on kalkkikivitörmä, joka putoaa yli kaksikymmentä metriä äkkijyrkästi mereen. Meri on syönyt ajan saatossa rannikkoa niin, että vanhempi majakka jouduttiin purkamaan pois sortumisvaaran takia. Kävimme jyrkänteen reunalle pystytetyllä näköalapaikalla ja räpsimme kuvia vesisateessa. Edes huono sää ei latistanut tunnelmaa.

Pakrin majakka

Paldiskista on vain 20 kilometrin matka Keilaan, jonne suunnistimme seuraavaksi. Keila on 9700 asukkaan kaupunki Paldiskin ja Tallinnan välissä. Vesisateessa matkasimme seuraavalle vetiselle nähtävyydelle eli Keila-Joan vesiputoukselle. Putous on mahtavimmillaan keväällä lumien sulaessa, mutta olihan tuossa meikäläisille nähtävää ihan näin heinäkuussakin. Kyykimme sateenvarjojen alla ja räpsimme taas kuvia. Ja sitten takaisin autoon.

Keilan vesiputous

Putouksen vieressä on Keila-joen historiallinen vesilaitos

Etelä-Viron kierroksella auton mittariin tuli reilut 600 kilometriä. Maisema matkan varrella on metsää, niittyjä ja peltoja. Tiet ovat hyviä ja maasto tasaista kuin Pohjanmaalla. Mäet ovat Pohjois-Virossa niin harvinaisia, että niistä saatetaan varoittaa liikennemerkeillä. Vasta Viljandin lähellä Keski-Virossa maasto muuttuu kumpuilevaksi.

Viron maaseudulla näkee runsaasti kattohaikaroita ja kurkia. Alkumatkasta auton eteen hyppäsi peura, joka päätti viime hetkellä kääntyä takaisin metsään. Ei mitenkään harvinainen näky. Peurojen lisäksi Viron metsissä elää hirviä, villisikoja, karhuja ja susia. Eniten minut yllätti uutinen, että täällä on tavattu shakaaleja. Mitä hittoa! Eikös shakaali ole se luontofilmeissä Afrikan savanneilla jolkotteleva petoeläin? Mutta totta se on. Nuori koira tappoi shakaalin Matsalunlahdella vuonna 2013 ja lisäksi riistakamerat ovat ikuistaneet pedon Viron luonnossa. Ilmasto muuttuu ja laji leviää yhä pohjoisemmaksi. Seuraavana Venäjä ja Suomi?

Ajelimme kohti Viljandia ja autoradiosta soi virolainen folkbändi Trad.Attack! Yhtye voitti vuoden 2016 Estonian Music Awardseissa parhaan bändin ja vuoden parhaan albumin palkinnon. Helteinen auringonpaiste ja ohi vilistävä, kesäinen maaseutu saivat fiiliksen kuin olisi ollut elävässä musiikkivideossa. Aivan mahtavaa! Viljandissa järjestetään vuosittain nelipäiväiset Folkmusiikkifestivaalit, jossa on esiintyjiä ympäri maailmaa. Trad.Attackia kuunnellessa heräsi mielenkiinto lähteä joskus festareille fiilistelemään tunnelmia. Ehkä ensi kerralla. 

 Trad.Attack! "Unes"

Viljandi on 19 000 asukkaan kaupunki Keski-Virossa, 160 km Tallinnasta etelään. Kaupunki on perustettu 1200-luvulla ja huokuu historiaa. Kävimme Linnavuorella keskiaikaisen ritarilinnan raunioilla ja kolusimme myös yhdessä kirkossa. Piti taas kerran huokaista, että tällaista ei löydy Suomesta. On jotenkin siistiä, että Virossa melkein joka kylästä ja kaupungista löytyy historiallisia linnoja, kirkkoja ja rakennuksia. Linnojen runsaus kertoo siitä, että Viro on aikojen saatossa ollut aina eri suurvaltojen miehittämä. Keskiajalla Viron hallinnasta taistelivat saksalaiset, tanskalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. Ja viimeisin miehityshän päättyi vasta 1991, kun Neuvostoliitto hajosi ja Viro itsenäistyi uudelleen.

Maisemia Viljandin linnavuorelta

Bolderointi oli raunioilla kielletty

Viljandin laululava

Pyhän Johanneksen kirkko 1600-luvulta

Pyhän Paavalin kirkko, rakennettu 1866

Kirkossa oli Estonia muistolaatta

Sitten jatkettiin matkaa Vörtsjärvelle. Vörtsjärv on Viron toiseksi suurin järvi. Pysähdyimme venesatamassa pienellä vessa/jäätelötauolla ja ostin reissun ainoan tuliaisen: Vörtsjärv –jääkaappimagneetin. Näköalatornista katsottuna järvi ja siitä erkaneva Emajoki näyttivät täydelliseltä veneilylle. Vörtsjärveltä pääsee Emajokea pitkin Tarttoon, mutta me jatkoimme maantietä pitkin. Vähän tylsempää mutta nopeampaa. 

Vörtsjarv

Tartossa on tullut käytyä ensimmäisen kerran vuonna 1994. Maa oli vasta itsenäistynyt ja Tartto oli harmaa, rauhallinen kaupunki. Mieleen jäi yksi episodi paikallisessa tavaratalossa: Menin veljen kanssa levyosastolle tutkimaan tarjontaa, joka ei ollut runsaudella pilattu. LP-laarista löytyi kuitenkin yllätys: kotimaisen Boycott –yhtyeen levy venäläisenä painoksena! Hinta oli 0,50 markkaa, eli nykyrahassa n. 10 senttiä. Suomessa sama levy maksoi 50 markkaa! 

Boycott bändin LP-levy. Ostettu Tartosta 1994, hinta 0,50 markkaa

Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki, 99000 asukasta eli semmoinen Kuopion kokoinen metropoli. Tartto on kuuluisa yliopistosta ja sitä pidetään Viron kulttuuripääkaupunkina. Keskusta käsittää vanhankaupungin, jossa on vanhoja kivirakennuksia ja mukulakivikatuja. Vanhaa kaupunkia reunustaa Toomemäen puistoalue: kävelyreittejä, lehtipuita, istutuksia, patsaita, vanhoja rakennuksia ja tuomiokirkon rauniot. Puistossa lähellä vanhan kaupungin raatihuonetta on ainoa paikka, jossa saa ”juoda pussikaljaa” eli nauttia omia alkoholijuomia. Muuten omien alkoholijuomien nauttiminen julkisella paikalla on sakon uhalla kielletty. 

Kuvia Tartosta

Heinäkuinen Tartto oli rento ja mukava paikka. Kaupunki on sekoitus vanhaa ja uutta: 1700-luvulta säilyneiden rakennusten takana häämöttävät uudet lasipilvenpiirtäjät. Kaupungissa olisi viihtynyt kauemminkin, mutta meidän matka jatkui Latvian rajalle Valgaan. 

Taron raatihuone

Kuuluisa vino talo

Valga on erikoinen paikka. Kaupunki sijaitsee puoleksi Virossa ja puoleksi Latviassa. Raja menee suurin piirtein keskeltä kaupunkia ja siitä on merkkinä puiset, mustavalkoiset rajapyykit. Voit ajaa katua, jonka alkupäässä kadunnimi on viroksi ja loppupäässä nimi vaihtuu latvian kielelle. Nämä olivat ainoat näkyvät erot kaupungin sisällä. Ihmettelin, miten tällainen järjestely voi toimia käytännössä. Ilmeisesti kaupungilla on kuitenkin yksi yhteinen hallinto ja uudet rakennusprojektit ja investoinnit tehdään yhdessä. Muutenhan tilanne voisi mennä niin absurdiksi, että saman kadun eri päissä olisi esim. virolainen ja latvialainen sairaala. 

Meidän määränpää oli Valgan latvian puolella oleva Alko 1000: Entiselle raja-asemalle perustettu suuri alkoholiliike. Paikka kuhisi virolaisia ja suomalaisia viinarallin ystäviä, eikä mikään ihme. Alkoholi on latviassa melkein puolet halvempaa kuin Virossa. Esimerkiksi laatikollinen A. Le Cogin nelosolutta maksaa Latviassa 9 €, kun hinta Virossa on 14 €. Suomessa vastaava laatikko maksaa 24 €, tosin kolmosoluena. Ja kauppa käy.

Jotain, mitä toivoisin Suomeenkin: tietyömaan liikennevalot näyttävät, kuinka monta minuuttia pitää vielä odottaa, ennen kuin valot vaihtuvat vihreäksi

Kun tuliaisjuomat oli ostettu, ajoimme takaisin ja kävimme vielä paluumatkalla Pärnussa pizzalla. Jos käytte Pärnussa, niin käykää pizzalla Steffanissa. On nimittäin ehkä Viron parhaat pizzat. Suosittelen!

Lisää postauksia Virosta tästä

Steffani Pärnussa. Pizzan hinnat juomineen 10 - 12 €

Paikkakunta matkalla Valgasta Pärnuun...