On helpottavaa herätä unesta, kun näkee painajaisia. Tämä aamu meni
toisin. Oli ahdistavaa herätä painajaiseen. Jälleen silmitön terrori-isku Pariisissa
Ranskassa. Kuolonuhreja,
loukkaantuneita, väkivaltaa, pelkoa ja paniikkia. Vetää hiljaiseksi.
Maailma on muuttunut, eikä tässä taida olla turvassa enää
kukaan. Mutta kun kahvikuppi kädessä vilkaisin ulos ikkunasta, ulkona sataa
räntää ja kadut näyttävät samalta kuin eilen. Näyttävätkö tuntemattomat ihmiset
tämän jälkeen hirviöiltä? Toivottavasti ei. Sitähän nämä itsemurhapommittajat
juuri haluavat. Että me teemme itse oman kaaoksen ja jatkamme heidän työnsä
loppuun. Ei suostuta siihen. Eihän?
Piti taas tarttua kynään, anteeksi näppikseen, kun pistää
niin vihaksi. Mutta lupaan rauhoittaa raivoni, viilentää vihani, argumentoida
aiheesta ja tuoda turhautumiseni sivistyneesti esiin. Onkohan minusta tulossa
pikku hiljaa mielensäpahoittaja? Tällä maailmanmenolla näyttää uhkaavasti siltä.
Mutta ensin sponsoroimaton mainos Kuopion museoiden puolesta
näin vannoutuneelta museoiden ystävältä. Jos asut tai käyt kulmilla niin käy
ihmeessä tutustumassa kaupungin museotarjontaan.
Kuopion Museo sijaitsee
osoitteessa Kauppakatu 23. Museorakennus itsessään on nähtävyys, sillä se on
vuonna 1907 rakennettu jugend-tyylinen linna. Rakennuksessa sijaitsee Kuopion
luonnontieteellinen museon ja Kuopion kulttuuritieteellisen museon
näyttelytilat. Luonnontieteellisessä museossa on Suomen luonnonvaraisten
eläinten näyttely. Vitriineistä voit bongata susia, karhuja, hirviä, ilveksiä,
mammutin ja jopa esihistoriallisen ihmisperheen leirinuotiolla. Kulttuuritieteellisessä
museossa on esineitä Pohjois-Savon esihistoriasta aina 1900-luvulle saakka.
Päälippu 8 € / 5 €, alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Avoinna
ti – la klo 10 – 17.00.
Kuopion Museo Kauppakatu 23
Kuopion Korttelimuseo
sijaitsee osoitteessa Kirkkokatu 22. Museoalue muodostuu yhdentoista puutalon
muodostamasta korttelista. Vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvun lopulta ja
nuorimmat 1800-luvun lopulta. Rakennusten sisältä löytyy mm. kutojan tupa, räätälin
verstas, porstuanpojankamari, myymälä, varastohuone ja apteekki. Miljöö on kuin
aikakone ja vie ajatukset vuosisatojen taakse.
Päälippu 6 € / 4 €, alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.
Avoinna talvikaudella 1.9. – 14.5. ti-la klo 10 – 15.00. Kesäkaudella 15.5. – 31.8
ti – la klo 10 – 17.00.
Kuopion Korttelimuseo Kirkkokatu 22
Kuopion Taidemuseo
sijaitsee osoitteessa Kauppakatu 35. Rakennus on entinen Kansallis-Osake-Pankin
talo vuodelta 1904, eli taideteos jo itsessään. Museon kokoelmiin kuuluu 6700 teosta.
Alakerta toimii vaihtuvana näyttelytilana ja yläkerrassa on perusnäyttely, jossa
voi bongata mm. Juho Rissasen, Von Wrightin veljesten ja Matti Kaipaisen
tauluja.
Pääsylippu 6 € / 4€. Avoinna ti – la klo 10 – 17.00.
Jos laiskottaa niin se ei ole mikään tekosyy. Kuopion torilta museoihin on matkaa alle viisisataa metriä. Ei muuta kuin auto
torin alle parkkiin ja pieni kävelymatka perille. Ja jos olet nuuka niin tee
näin: Hanki itsellesi ilmainen Veikkauskortti, jolla pääset museoihin keskiviikkoisin ILMAISEKSI.
Kuopion Taidemuseo Kauppakatu 35
Mutta mitä Isis tekee museossa? Ei ainakaan sitä samaa mitä
äitis. Viime aikoina Isis on julkaissut videoita, joissa nämä barbaarit
tuhoavat museoita ja kulttuurihistoriallisia kohteita Syyriassa ja Irakissa.
Museoista on tehty puuhamaa, jihadistien oma Hoplop, jossa he saavat riehua,
rikkoa ja mellastaa ilman vanhempien valvontaa. Ehkä omituisinta asiassa on,
että he tuhoavat omaa kulttuurihistoriaa ja omien esi-isiensä aikaansaannoksia.
Ei ole tämän roskasakin typeryydellä rajoja.
Ja sitten meiltä Suomesta lähtee ihmisiä jopa
perhekunnittain taistelemaan Isisin riveihin. Anteeksi yksinkertaisuuteni mutta
pakko kysyä: Miksi? Mitä minulta on mennyt ohi tai jäänyt huomaamatta?
Tehdäänpäs semmoinen kuvitteellinen, hypoteettinen skenaario ja siirretään Isis
tänne Savoon. Isis on valloittanut koko Pohjois-Savon ja rekrytoi ahkerasti
paikallisia asukkaita riveihinsä. Minä, tavallinen savolaisukko, kävelen
Kuopion torilla, kun törmään flaijereita jakavaan nuoreen mieheen ja pysähdyn
hetkeksi kuuntelemaan, mitä hänellä on asiaa:
-Hei sinä siinä. Olisitko kiinnostunut liittymään Savon
Isisiin?
-Hei vuan. En oikein tunne koko asiaa. Mistähän mahtaa
olla kysymys?
-Savon Isis on valloittanut Pohjois-Savon ja perustanut
Savon Sulttaanikunnan, joka tulee lopulta laajenemaan koko maailman kattavaksi.
Savon Sulttaanikunnassa on oma laki ja järjestys ja me taistelemme kaikkia
vääräuskoisia vastaan.
-Vai silviissiin. Mitäpäs tämä liittyminen maksaa ja
mitä minä siitä hyötyisin?
-Liittyminen ei maksa mitään. Sinulle annetaan
täysylläpito, vaimoja ja vaurautta. Saat sotia Isisin riveissä ja luoda
kanssamme maailmasta paremman paikan elää.
-Voe tokkiinsa! Kerropas vähän enemmän tuosta
taistelusta viäräuskosia vastaan.
-Me tulemme valloittamaan Suomen, sitten naapurimaat
Ruotsin, Norjan, Viron ja siitä edelleen Euroopan, Venäjän ja lopulta koko
maailman. Matkan varrella me käännytämme vääräuskoiset puolellemme ja tapamme
vastaan hangoittelevat muslimit, juutalaiset, lestadiolaiset, helluntalaiset, katoliset,
ortodoksit…
-Hetkinen hetkinen! Ettekös te olekaan kristittyjä?
-Totta kai ollaan! Mutta me olemme luterilaisia ja
kaikki muut kristinuskon suuntaukset ovat vääriä ja siten meidän vihollisia. Olemme
jo tappaneet kaikki Kuopion katolisen ja ortodoksisen seurakunnan jäsenet ja
polttaneet Männistön katolisen kirkon sekä räjäyttäneet ortodoksien Pyhän Nikolaoksen
katedraalin.
-Oho! Kuulostaa aika hurjalta. Mitäs tämä oma laki ja
järjestys pitää sisällään?
-Miehet ovat perheen pää ja vaimot miehen omaisuutta.
Naisilta kielletään opiskelu, työssä käyminen ja yksin ulkona liikkuminen.
Naisen tulee pukeutua asuun, josta ei näy kuin silmät. Alle kymmenvuotiaita
poikalapsia koulutetaan mahdollisiin itsemurhapommitus tehtäviin ja yli
kymmenvuotiaat värvätään armeijaan. Tytöt saavat asua kotona äitiensä luona
kunnes täyttävät kymmenen vuotta, jolloin heidät määrätään Sulttaanikunnan
taistelijoiden vaimoiksi. Miehet saavat kohdella omaisuuttaan, myös vaimoja,
kuten parhaaksi tai pahimmaksi katsovat.
-Sillä lailla. Olettekos te kohdanneet vastarintaa vai
ovatko asukkaat ottaneet tämän uuden järjestyksen avosylin vastaan?
-No tällä hetkellä taistelemme Suomen armeijaa vastaan.
Jatkossa meitä on vastassa Ruotsin ja Venäjän asevoimat, EU:n nopean toiminnan
joukot, Iso-Britannia, Ranska, Yhdysvallat ja lopulta Natojoukot. Mutta
jokaista surmattua taistelijaa kohti me katkomme kymmenen vääräuskoisen päät,
poltamme kiinni saadut sotavangit elävältä, ristiinnaulitsemme viattomia
avustustyöntekijöitä ja hautaamme kyläkunnittain ihmisiä elävältä. Näin lannistamme
vihollisen ja koko maailma alistuu Savon Sulttaanikunnan vallan alle.
-Voe tokkiinsa! Kuulostaapa hienolle! Missä minä voin
värväytyä?
-Sinä olet jo värvätty. Onneksi olkoon veli savolainen.
Otapas tästä moukari ja kivipora, niin lähdetään.
-Minnekäs me ollaan menossa?
-Mennään aluksi Kuopion Taidemuseoon ja poltetaan kaikki
siellä olevat taulut. Sitten jatketaan Kaupungin Museoon ja tuhotaan moukareilla
ja porilla rakennus, näyttelyesineet ja muinaismuistot. Lopuksi poltamme
Korttelimuseon maan tasalle.
-Minkähän vuoksi?
-Älä kyseenalaista Sulttaanikunnan käskyä. Tämä kaikki
on tarkkaan mietittyä ja suunniteltua ja tähtää vain Sulttaanikunnan yleisen
hyvinvoinnin ja asukkaiden parhaaksi. Tiede, taide, kulttuuri, kirjallisuus,
inhimillinen kauneus ja luovuus ovat paholaisesta. Nousepas nyt lavalle muiden
Savon jihadistien kanssa, kuorma-auto odottaa.
Teuvo oli aivan tavallinen peräkammarin poika Teuvalta. Hän
eli edelleen vanhempien kanssa, vaikka Teuvon kolmekymppisistä oli kulunut jo
lähes kymmenen vuotta. Teuvo tuli toimeen, mutta ei ollut koskaan ollut
penaalin terävin kynä. Hänellä ei ollut kaikki inkkarit kanootissa, ei kaikki
banaanit tertussa, ei kaikki piparit pellillä eikä hän ollut pimpin kiharin
karva. No, saitte varmaan kiinni mitä tarkoitan.
Sattuipa niin, että Teuvon kulmahammas alkoi vihoittelemaan
ja tulehtui oikein kunnolla. Kyllähän sitä särkylääkkeillä aluksi pärjää,
mutta lopulta vihlonta oli niin helvetillinen, että Teuvon piti tilata aika
hammaslääkärille. Onneksi päivystävään pääsi jo samana päivänä. Hammaslääkärin
huoneen ovella Teuvoa tervehti mies, joka ei näyttänyt paikkakuntalaiselta.
Lääkäri pyysi Teuvon sisään ja istutti hammaslääkärituoliin.
-Ja mikä meilä hätänä?
Kummallinen aksentti hämäsi hetken, mutta sitten Teuvo sai
suunsa auki ja vastasi:
-Kulmahammas on tulehtunut. Ollut jo muutaman päivän
aivan helvetin kipeä.
-Vain niin. Katson.
Hammaslääkäri tutki tilannetta, otti röntgenkuvan ja pyysi
Teuvoa odottamaan. Lääkärin tutkiessa kuvaa Teuvoa kutkuttanut kysymys
purkautui ulos hänen suustaan:
-Mistä päin sä olet kotoisin?
-Minä Syyriasta.
-Jaa niin kaukaa! Mikä sun nimi on?
-Ali Baghdir.
-Ali Baba?
-Ali Baghdir, lääkäri toisti nyt hieman painavammin.
-No niinhän mä sanoin.
Lääkäri näytti Teuvolle hammaskuvaa ja selitti, että
poskihampaassa oli vakava tulehdus, joka vaati juurihoitoa. Toimenpide piti
tehdä heti. Teuvo meni vakavaksi ja mietti hetken. Sitten, kun kipu taas
muistutti olemassaolostaan, hän suostui. Hammaslääkäri alkoi valmistella
toimenpidettä ja jututti samalla asiakasta saadakseen tämän rentoutumaan.
-Oletko paikkakunalta?
-Joo, teuvalaisia jo viidennessä polvessa. Jos Teuva
olisi pojan nimi, isä olisi ristinyt mut siksi. Teuvo oli sitten se lähin
vaihtoehto. Tosin mun kaveri Tero risti mut Terskaksi. Se nyt on semmoinen
lempinimi. Kerran meidän luokalle tuli englantilainen vaihto-oppilas ja Tero
esitteli mut hänelle sanomalla: This is mr. Head of a Penis.
-Tero risti? Tero risti hyvä?
-No olihan se ihan hauskaa, ei siinä mitään. Tykkään
kyllä.
-Hammas on niin paha, että minä käytän ilokaasu
toimenpiteesä.
-Ilokaasua? Mitäs se tekee?
-Se tekee iloinen ja rauhalinen.
-Että menin sitten hammaslääkäriin ja tulin ilotaloon, Teuvo
hörähti.
-No nin. Henkitä syvä.
Kaksi vuorokautta ja kolmetuhatta kilometriä myöhemmin Teuvo
heräsi kuumassa ja pölyisessä paikassa. Ulkoa kuului outoja, vierasmaalaisia
huutoja ja meteliä. Hän oli teltassa, suojassa paahtavalta auringolta. Teltan
oviaukkoon ilmestyi hahmo, jonka ääriviivat hävisivät kirkkaaseen valoon.
Viimein hahmo astui sisälle ja Teuvo tunnisti tämän välittömästi.
-Ali Baba! Mitä helvettiä tämä on? Missä mä olen?
-Olet Syyriasa. Tänne sinä halusit.
-Miten niin halusin? Minä halusin juurihoidon!
-Sinä sanot että teroristi hyvä. Minä kysyin. Sinä olet nyt
teroristileirilä Syyriasa. Olet tervetulut taisteleman uskoveljien rinnala.
Teuvo tunsi kylmänväreet huolimatta siitä, että sisällä teltassa oli yli
kolmisenkymmentä astetta lämmintä. Vaikka hän eli isän ja äidin kanssa, ei
maailman melskeet jääneet Teuvallakaan huomaamatta. Hän oli nähnyt
televisiosta, miten terroristit uhkasivat teloittaa panttivankeja ja
itsemurhapommittajat tappoivat ihmisiä toreilla ja turuilla. Teuvo tiesi olevansa kusessa. Mutta näille tappajille sitä ei voinut näyttää, vaan
piti pysyä lujana. Muuten tulisi noutaja.
-Mikä leiri tämä on? Teuvo sai viimein kysyttyä.
-Olet Al-Qaida leirilä. Vähän aika sitten toimime eri
nimelä, mutta sitten Amerika ja Ranska alko jahdata meitä. Me vaihta nimeä, hämätä viholinen.
-Mikäs leiri tämä oli aikaisemmin?
-ISIS oli.
Teuvo hätkähti. Mistä nyt tuuli? Mistä Ali Baba suuttui? Ei
ollut varaa pelätä. Hän vastasi samalla mitalla: - Mutsis oli.
-ISIS oli.
-Eikun mutsis oli.
-ISIS oli!
Seuraavaksi Teuvo osallistui koulutukseen. Hänelle
opetettiin terrorismin alkeet: Kuinka lennetään jumbojetillä pilvenpiirtäjään,
tehdään isku viattomia siviilejä vastaan, räjäytetään päiväkoteja ja kouluja
sekä kidnapataan vieraan vallan avustustyöntekijöitä. Hygienia aavikolla oli
minimaalista. Suihkuja ja vessoja ei ollut, mutta aivopesua sitäkin enemmän. Jo
kuukauden kuluttua Teuvo tajusi, että Yhdysvallat oli pahan valtakunta,
pilapiirtäjät saatanan kätyreitä ja naiset miehen omaisuutta. Teuvosta tehtiin
pesunkestävä terroristi.
Viimein tuli päivä, jolloin Teuvo oli valmis. Hän sai
suurimman kunnian, mitä terroristille voidaan suoda: Teuvo pääsi tapaamaan
ylipäällikköä, ja tapaamisen jälkeen hän räjäyttäisi itsensä jonkun pikkukaupungin
kauppatorilla. Teuvoa jännitti. Hän kyseli Alilta, miten tilanteessa tuli
käyttäytyä.
-Olet oma itsesi, Ali neuvoi. – Me kaikki olemme
samanarvoisia ylipäällikön silmissä. Me kaikki olemme pyhää tykinruokaa.
-Teillähän oli ennen se kuuluisa ylipäällikkö, se
partaniekka. Obama Bin Laden.
-Osama.
-Se lausutaan osuma. Kiitos. Muistin vielä sen hepun
nimen. Osui ja upposi.
Ylipäällikkö oli samanlainen partaniekka kuin kaikki muutkin
leirissä. Hänet tunnisti vain puhtaan valkoisesta kaavusta. Ylipäälliköt eivät
likaa kaapujaan. Teuvo käveli rohkeasti miehen luo ja ojensi kätensä:
-Herra Al-Qaida, tämä on kunnia.
-You can call me Al, ylipäällikkö vastasi rempseästi ja
kätteli Teuvoa jämäkästi.
-You can call me Head of a Penis. Tai siis Terska. Tai
Teuvo vaan, Teuvo änkytti.
-Oletko sinä valmis pyhään tehtävään?
-Varmaankin, hän vastasi puolivarmasti. - Minkähänlaiset
eloonjäämismahdollisuudet näissä itsemurhaoperaatiossa on?
-Onnistuneissa itsemurhapommituksissa kuolleisuus on
sataprosenttinen, ylipäällikkö totesi. Huomattuaan Teuvon epäröinnin hän
kiirehti lisäämään:
-Mutta kun kuolet, taivaassa sinua odottaa
seitsemänkymmentä neitsyttä.
-Jaa, semmoisia. Kun minä kuolen, meitä neitsyitä on
sitten seitsemänkymmentäyksi.
Näin viime yönä unen. Uni oli pitkä, painostava ja
pelottava. Se meni näin:
Olin lentokoneessa matkalla jonnekin. Lento sujui
rauhallisesti ja koneen ikkunasta näkyi alapuolellamme oleva pilvimatto.
Tunnelma oli rauhallinen. Jossain vaiheessa uni muuttui ahdistavammaksi. Kone
alkoi syöksyä kiihtyvällä vauhdilla. Pidin kiinni penkistä ja tunsin vatsani
kääntyvän ylösalaisin. Tajusin, mihin olimme menossa. Konetta ohjattiin kohti
valtavaa tornitaloa, joka törrötti keskellä pilvimerta. Tornitaloja oli kaksi. Tuho
oli vääjäämätön, kuolisin törmäyksessä muiden matkustajien tavoin. Mieleni
valtasi pelko ja raivo samalla kertaa. En halunnut kuolla.
Mutta kuolema ei tullutkaan. Kuten niin usein unessa,
kuolema ja seksi eivät mene maaliin asti. Juuri kun valtava tornitalo täytti
näkökentän, huomasin siirtyneeni juhliin. Jotenkin tiesin, että kyseessä oli
häät. Hääpari näytti unenomaisen tutulle mutta silti tuntemattomalle. Hääsali
oli valkoinen, täynnä pitkiä pöytiä ja niiden ääressä istuvia ihmisiä. Musiikin
tahdissa tanssilattialla valssasi rakastunut pari toisiinsa syventyneinä. Äkkiä
salin ovi avattiin väkivaltaisesti ja sisälle ryntäsi kommandopukuisia miehiä
aseet kädessä. He etsivät minua. Minut sidottiin, suuhuni laitettiin kapula ja
päähän huppu. Yhtä nopeasti kun olin saapunut häihin, minut vietiin sieltä
pois. Olin jälleen pelottavasti tuntemattomien, väkivaltaisten voimien
vietävänä.
Uni siirtyi toiselle puolelle maailmaa, toiseen maahan. Maa
oli trooppinen saari Karibianmerellä. Saarella sijaitsi valtava vankileiri,
jonka piikkilanka-aitojen sisällä oli suuria, kananhäkkiä muistuttavia koppeja.
Päärakennuksen yllä liehui tähtilippu. Istuin yhdessä häkkikopeista, paahtavan
auringon alla, oranssin värisissä haalareissa. Luokseni saapui korkea-arvoinen
upseeri, joka tiukkasi minulta nimeä. Kun kerroin omani, hän suuttui ja
ärjäisi: Ei sitä nimeä vaan se toinen.
Kyllä sinä tiedät! Sanoin, että en tiennyt mitään. En ymmärtänyt miksi
minut oli siepattu, mistä minua syytettiin ja kenen nimen he halusivat kuulla. Olin
vain ollut sukulaisen häissä pitämässä hauskaa. En tahtonut kenellekään pahaa.
Tämä ei kelvannut upseerille, vaan käskystä pari sotilasta
raahasi minut hämärään kuulusteluhuoneeseen. Huoneessa oli kylpyamme täynnä
vettä. Upseeri toisti, että halusi nimen. Minä toistin, että en tiennyt mitään.
En ohjannut sitä konetta. En ollut lähimaillakaan, kun se törmäsi torniin. Olin
syytön. Silloin sotilaat tarttuivat minuun ja työnsivät pää edellä ammeeseen.
Pidättelin hengitystä, tunsin miten happi alkoi loppua ja tiesin, että kohta
vetäisin keuhkot täyteen vettä. Hukkuisin syyttömänä.
Mutta uni vaihtoi taas paikkaa. Olin jälleen lämpimässä
auringonpaisteessa, unessa rakennetun omakotitaloni takapihalla, vapaana.
Vilkutin keittiön ikkunasta ulos katsovalle vaimolleni, menin autoon ja lähdin
ajamaan työpaikalle. Olin töissä pienessä leipomossa pienessä kaupungissa. Matkan
varrella tiet näyttivät oudon autioilta ja maisema tyhjältä. Kun saavuin
kaupunkiin, huomasin ensimmäisen tiesulun. Aseistettu, maastopukuun pukeutunut
mies käski minun avata sivuikkunan ja katsoi sisälle autoon. Hän tenttasi
matkani syytä ja pyysi papereita. Ihmettelin ääneen, mitä on tapahtunut ja
keitä nämä sotilaat olivat. He sanoivat, että olivat tulleet turvaamaan
paikallisia asukkaita, koska meidän maa oli siirtynyt fasistien hallintaan.
Ihmettelin väitettä, mutta asemies käski minun olla vaiti. Joka puolella liehui
vieraan valtion sinipunavalkoisia lippuja ja tunnuksettomat panssariajoneuvot
partioivat katuja. Vieraan vallan sotajoukot olivat
miehittäneet kotiseutuni ja ajaneet meidän rajavartijat ja sotilaat pois.
Radiossa kerrottiin, että alueemme oli liitetty osaksi suurempaa
naapurivaltiota. Olimme sitä kuulemma itse pyytäneet ja halunneet, jopa
äänestäneet irtautumisesta emämaasta. Ihmettelin, missä vaiheessa tämä kaikki
oli tapahtunut. Minulle ei selitetty mitään. Sotilaat takavarikoivat leipomoni
ja ajoivat perheeni ulos kodista. Menetimme kaiken.
Kaiken tuon pettymyksen, epätietoisuuden ja epätoivon keskellä
maisema muutti jälleen muotoaan. Olin suurkaupungin toimistorakennuksessa.
Istuimme kahvihuoneessa muutaman työkaverin kanssa, keskustelimme kevyesti
niitä näitä ja vaihdoimme kuulumisia. Sama aurinko paistoi sisään kerrostalon
ikkunasta. Tilanne oli leppoisa ja rauhallinen, turvallinen. Tiesimme
sanomattakin, että mikään ei uhkaisi meitä tai tulisi järkyttämään maailmaamme.
Olimme väärässä.
Äkisti toimiston sisään ryntäsi kaksi asemiestä, jotka
avasivat välittömästi tulen. Avokonttori oli suojaton paikka, joten tappajat
saivat niitettyä heti kymmeniä ihmisiä. Nämä ihmiset olivat istuneet työpisteillään
piirtämässä. Joka puolelta kuului kirkumista ja konetuliaseen rätinää. Ihmisiä,
tuoleja ja pöytiä kaatui. Heittäydyin oman pöytäni taakse suojaan ja lamaannuin
paikalleni. Näin kuolevia kollegoja, luodin repimiä ruumiita, silpoutuneita naisia ja
lapsia. Ammuskelun ääni läheni jatkuvasti kunnes tajusin, että terroristi
seisoi aivan vieressäni. Hän kumartui puoleeni, tuijotti minua kommandopipon
silmikkorei’istä ja kysyi: Piirsitkö sinä
sen kuvan? Minkä kuvan, ihmettelin. Minä piirsin vain sarjakuvia, pilakuvia
ja karrikatyyrejä. Mitä kuvaa hän tarkoitti? Piirsitkö sinä sen kuvan? Tappaja toisti. Kun viimein nyökkäsin,
hän otti esiin ison sapelin ja valmistautui mestaamaan minut.
Siinä vaiheessa havahduin hereille. Unikuvat kestivät päässäni
vielä hetken, kunnes aamu ja todellisuus tulvivat tilalle. Olin omassa kodissa,
omassa makuuhuoneessa, omassa sängyssä, oman vaimon vieressä, turvassa. Mutta
kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Samaan aikaan joku toinen jossain toisaalla
toivoi kaiken olevan vain pahaa unta keskellä painajaismaista todellisuutta. Tämä
maailma on kummallinen ja pelottava paikka elää.
.JPG)
.JPG)
