Erikoisoperaatio

Mietin tässä yhtenä päivänä, että tuo Venäjän lanseeraama "erikoisoperaatio" -sana on itse asiassa aika lohdullinen. Sanan taakse voi piilottaa kaikki kauhut ja raakuudet, mitä asiaan liittyy. Päätin ottaa sanan haltuun ja käyttää sitä muistelmissani, joten tässä maistiaisia tulevasta elämänkerrastani:

Ala-asteella ilkeät pojat ottivat minut välitunnilla erikoisoperaation kohteeksi. Onneksi se jäi lyhytaikaiseksi ja kavereistani sain tukea ja turvaa kouluaikana.

Eräänä jouluna umpisuoleni tulehtui niin pahasti, että menin sairaalaan ja minulle tehtiin erikoisoperaatio. Se on nykyaikana lääketieteellinen rutiinitoimenpide ja kaikki meni hyvin.

Yksi elämäni suurimmista tragedioista oli, kun pitkän avioliiton jälkeen päädyimme vaimon kanssa erikoisoperaatioon. Siinä meni kerralla koko elämä uusiksi.

Myös työelämässä on tullut vastoinkäymisiä. Vuosituhannen alussa silloisessa työpaikassani järjestettiin yt-neuvottelut ja sen seurauksena meidät kaikki erikoisoperoitiin. Kesti yli vuoden ennen kuin löysin uuden työpaikan.

On surullista, miten jotkut artistit ja näyttelijät päätyvät erikoisoperaatioon. Näin on käynyt mm. Kurt Cobainille ja Robin Williamsille. Mitä he olisivatkaan voineet vielä antaa maailmalle.

Jokaisena itsenäisyyspäivänä juhlistamme Suomea ja sen itsenäisyyden puolesta taistelleita erikoisoperaatioveteraaneja. Heitä on vuosi vuodelta vähemmän. On kauheaa ajatella, miten talvierikoisoperaatio vuonna 1939 teki monesta lapsesta erikoisoperaatio-orvon.

Nyt kun elämä kääntyy jo ehtoopuolelle, sitä alkaa ajatella enemmän edessä häämöttävää erikoisoperaatiota.

Kuva: Pixabay

Markkinarako

Ystäväni Kake vinkkasi minulle artistista, joka tekee ennennäk... kuulumatonta musiikkia. Jalmari Laaksonen pieree kännissä -nimisellä äänilevyllä artisti päästelee kaiken kaikkiaan 177 pierua, jotka on äänitetty vuoden 2021 aikana. Näinkin voi korona-aikaa hyödyntää!

Kuva on Kuopion Puijolta, eikä liity tähän tarinaan mitenkään. 

Aioin välittömästi tilata ko. taidepläjäyksen, mutta pahaksi onneksi koko painoserä (30 kpl) oli loppuunmyyty. Ei auta muuta kuin jäädä odottamaan, tuleeko pieruja lisää.

Jalmari Laaksonen pieree kännissä toimisi loistavasti tunnelman luojana esim. ristiäisissä, jossa pieni päähenkilö tahtoo muutenkin päästellä paukkuja papin siunauksen aikana. Tai firman pikkujouluissa, kun eläkkeelle jäävälle pomolle pidetään puheita ja kiitetään yhteisistä työvuosista: "Kiitos Ensio ja hyviä eläkepäiviä. Tähän lopuksi soitan yhden kappaleen, jonka me firman työntekijät omistamme sinulle täydestä sydämestä. Tai jostain toisesta elimestä". 

Parisuhteessa Jalmarin kootut teokset voisi myös toimia "rivien välisenä" viestinä:    Mies: - Voitaisko harrastaa illalla seksiä? Vaimo: - Tottakai! Käy sinä ensin pesulla niin minä himmennän sillä aikaa valoja ja laitan jotain romanttista soimaan...

Muista, että moni kakku ei ole päältä kaunis. Kun ensi kerralla näet huoltomiehen vaihtamassa kesärenkaita tai isännän kyykkimässä pihamaalla, suhtaudu näkyyn kunnioituksella. Voihan olla, että tuo housun vyötäröstä vilkkuva persvako onkin levyttävän artistin markkinarako.

Ps: Olen nyt pyörinyt tämän aiheen parissa kuin pieru nahkahousuissa, pahoittelut siitä. Pieruhuumoria löytyy myös tarinasta: Pierumiljonääri

Pierumiljonääri

Välillä sitä luulee nähneensä jo kaiken, mutta sitten tulee vastaan jotain uutta ja ihmeellistä, joka loksauttaa leuan lattiaan. Niin tälläkin kertaa. MTV3 uutisoi: "Pierujaan kaupannut 90 päivää morsiamena -tähti joutui sairaalaan – erikoinen dieetti päätti bisneksen: "Tiesin, että jokin oli pielessä"

Pieruja kauppaava morsian? Arvaappa kahdesti, klikkasinko uutista ja luinko lisää!

Amerikkalaisessa tositv-sarjassa näytellyt nainen ilmoitti tehneensä tiliä myymällä purkitettuja pierujaan. Hän kertoi tienanneensa jopa 50 000 dollaria eli noin 44 000 euroa viikossa. Nainen joutui lopettamaan bisnekset, kun hänet kiidätettiin ensiapuun voimakkaiden rintakipujen takia. Sairaalassa selvisi, että kivut johtuivat dieetistä, jota noudattamalla hän oli purkittanut jopa 50 purkillista pieruja viikoittain. Ruokavalioon kuului mm. proteiinipirtelöt, jotka tuottavat pieruun pistävämmän hajun. Ennen sairaalareissua nainen joi kolme proteiinipirtelöä ja söi suuren kulhollisen mustapapukeittoa. Tämä aiheutti paineen tunnetta vatsassa sekä pistävää kipua sydämen ympärillä, joten hän luuli saaneensa sydänkohtauksen.

Nyt ymmärrän paremmin naapurustoamme terrorisoinutta hissipiereskelijää, josta kerroin muutama vuosi sitten. Kaverihan saattoi olla miljonääri! Pierutehtailu on toki tuttua myös allekirjoittaneelle. Kerroin aiemmin tarinassa You're in the army now, miten keinotekoiset ilmavaivat pelastivat minut armeija aikaan pitkältä marssilta:

"Myöhemmin opin luistamaan tehtävistä, kuten kaikki muutkin. Esimerkiksi silloin, kun meidän kasarmilla oli vatsatautiepidemia. Koska kyseisenä päivänä oli tiedossa koko päivän kestävä marssiharjoitus, päätin kokeilla onneani ja menin aamulla lääkärin vastaanotolle. Ennen vuoroani nieleskelin valtavasti ilmaa, niin että vatsa oli aivan pinkeänä. Kun lääkäri kuunteli vatsaa stetoskoopilla hän huudahti: ”Onpa vilkkaat suolistoäänet!” ja määräsi minut vuodeosastolle kahdeksi päiväksi karanteeniin. Katselin huoneen sälekaihtimien välistä, kuinka kaverit marssivat sairaalan ohi harjoituksiin."

Uutisessa kerrottu nainen oli selkeästi amatööri. Ammattilainen ei lopettaisi tuottoisaa bisnestä vatsavaivojen takia. Olen heittänyt leijoja jo 1900-luvulta lähtien ja voin kokemuksesta sanoa, että tuhnuttelu vaatii pitkäjänteistä ja kellontarkkaa työtä. Pierun rakennusaineita ovat raskaat ruuat ja hiilihapolliset juomat. Esim. joulun aikaan kinkusta, lanttulaatikosta ja jouluoluesta kehittyy erittäin voimakasarominen rupsu, joka ei jää samassa taloudessa asuvilta huomaamatta. Hernekeitto, ruisleipä ja piimä ovat myös hyvä yhdistelmä. Ja jos haluat todella panna haisemaan, niin syö kaalilaatikkoa ennen kuin lähdet illaksi kaupungille ja nauti sitten alkoholia pilkkuun asti. Seuraavana aamuna olet kuin pieni kaasuvoima, jonka päästöt energiaksi muunnettuna riittäisivät tuottamaan viikon sähköt keskikokoisen kunnan tarpeisiin.

Venäjä on tehnyt maakaasulla rahaa jo vuosikymmeniä ja rakentaa parhaillaan Nord Stream 2 kaasuputkea Itämeren ali Saksaan. Suomi voisi ottaa tuosta oppia ja vetää suolikaasuputken Atlantin ali jenkkeihin, jossa kaasulle on selkeästi kysyntää. Fart Stream 1 saattaisi tehdä meistä rikkaan pieruvaltion!

Täytyy tässä lopuksi vielä antaa hieman kritiikkiä vaimolle, niin paljon kun häntä rakastankin. Hän ei vieläkään tajua, minkälaisen (tulevan) miljonäärimiehen sai puolisokseen. Tähän saakka pieruni ovat menneet hukkaan eli hävinneet niin sanotusti kuin pieru saharaan: en ole rikastunut, eikä paukuttelun jälkeen ole herunut vaimolta paljon muutakaan... Mutta nyt kaikki muuttuu. Jätän päivätyöni ja alan pierumiljonääriksi!

Oho, nyt mun täytyy lopettaa kun täällä tuoksahtaa raha. Pitääkin tästä lähteä lyhentämään asuntolainaa. Heippa!

Kaikki muut valokuvat tätä viimeistä lukuunottamatta: Pixabay.com

Rakas, sinä olet polkupyörä

Ostin uuden polkupyörän. Kotimainen, seiskavaihteinen citypyörä. Koska en halua mainostaa jätän mainitsematta, että kyseessä on Helkama Kulkuri. (Kröhöm Helkama: saa lähestyä yhteistyökuvioissa. Soitellaan).

Kuvassa juhannus ja auringonlasku Tahkolla. Ei liity mitenkään tähän tarinaan.

On yllättävän vaikeaa hypätä uuden pyörän satulaan. Meno on keveämpää, pyörä kulkee kovempaa ja se iänikuinen kitinä ja natina puuttuu täysin. Silti tuntuu oudolle, kun perse on tottunut siihen vanhaan satulaan.

Kuvassa olut, jossa mun suosikkijoukkueen lippu. Jäi hopealle. Ei liity pätkääkään tähän tarinaan.

Vaihtoa helpotti se, että uudessakin on seitsemän rumpuvaihdetta ja jalkajarrut. Vuosi sitten kokeilin jotain todella radikaalia ja ostin ketjuvaihteisen pyörän. Meno oli todella kevyttä, myönnän, mutta toisella ajokerralla pyörästä putosi ketjut. Ne menivät niin jumiin, että takuuhuollon korjaaja kysyi: mitä ihmettä tässä on tapahtunut?

Tämän kuvan laitoin vain, koska kuvassa on suosikkijoukkueeni Kups Kuopio. Ei liity tarinaan mutta hitokseen hyvä futisseura. Suomen mestari vuosimallia 2019.

Ja hei hei HEI! EI! Tämä tarina ei ole metafora meidän parisuhteesta. Otsikossa piti lukea, että polkupyörä on minulle rakas. Vaimoa en ole vaihtamassa enkä vaihda. Eikä hän kitise eikä natise, usein. Olen todella kiitollinen, että voin vielä nousta satulaan, joka tuntuu niin emotionaalisesti kuin anatomisestikin oikealta. Eikä tämän yhteisen matkan aikana ole kumi puhjennut. Siitä molempien lapset ovat varmasti tyytyväisiä. Meillä menee ihan hyvin ja yhdessä on mukava polkea. Tarkoitan siis kulkea. Siis elämässä eteenpäin yhdessä. Äh...

Tämä pyörä LIITTYY TODELLAKIN tähän tarinaan

Entäs jos me voitetaan?

Yksi pelottavampia tunteita on tunne, että voittaa jotain huikean mahtavaa. En tarkoita lottovoittoa vaan jotain exclusiivista, johon liittyy esillä oloa, kuuluisuutta ja mahdollisesti suuri elämän muutos. Meillä on vaimon kanssa tapana osallistua mitä merkillisimpiin arvontoihin ja pelätä sen jälkeen, että mitä jos me voitetaan? Mehän ollaan kusessa!

Kuvia päivän kävelylenkiltä. Eivät liity mitenkään itse tarinaan.

Seurustelun alkuvaiheessa osallistuimme arvontaan, jonka pääpalkintona oli matka Yhdysvaltoihin ja häät Las Vegasissa. Rakkauden huumassa ajatus tuntui hauskalle ja matka olisi varmaan mahtava. Osallistumisen jälkeen todellisuus iski kuin kivileka: mitä hittoa me ollaan tekemässä? Seurustelua oli takana vasta pari vuotta, eikä naimisiinmeno käynyt kummankaan mielessä. Entäs jos me voitetaan? Hypätäänkö me koneeseen, matkustetaan toiselle mantereelle ja mennään jonkin Elviksen näköisen showpapin vihittäviksi? Arpa oli heitetty, joten seuraavat viikot kuluivat kakka jäykkänä, kunnes h-hetki koitti ja puhelin ei soinut. Huokaisimme syvään helpotuksesta.

Minä en voita koskaan mitään suurta. Vaimolla on hieman parempi arpaonni, mutta yhteisiä voittoja ei meidän kohdalle osu. Kuukausi sitten päätimme taas hetken mielijohteesta osallistua yleisöarvontaan. Loppu ilta meni panikoidessa, että entäs jos... 

Kotimainen mediajätti järjesti arvonnan, jonka voittajat pääsevät Helsinkiin. Voittajapari on mukana lauantaina 29.05. järjestettävässä Champions League jalkapallofinaalin livestudiolähetyksessä Sami Hyypiän ja kumppaneiden vieraina. Eli tiedossa on jutustelua futisgurujen kanssa kymmenientuhansien seuratessa kotikatsomossa. Kiva ajatus, mutta...

Vaimon suurin huolenaihe oli heti, mitä pukea päälle ja miltä sitä näyttää telkkarissa. Lohduttelin, että ennen lähetystä meidät föönätään ja pakkeloidaan niin, ettei edes sukulaiset tunnista meitä. Itseä huoletti eniten kun paljastuu, miten pintapuolista meikäläisen futistietämys loppujen lopuksi onkaan. Pakko päntätä pelaajien nimiä ja matsihistoriaa, ettei vaikuta ihan ääliöltä. Jos esiintymiskammo iskee, pitää keskittyä ja varoa päästelemästä sammakoita suustaan. Lopulta tuo "15 minutes of fame" jää korkeintaan läheisten ja kavereiden mieleen. Studiotavisvieraan ei tarvitse jaella nimmareita Kuopion torilla.

Sitten jännitimme taas kakka jäykkänä toukokuun alkuun asti ja kuten aina, voitto meni jollekin toiselle. Suuri helpotus! Vaara ohi ja enää ei tarvitse stressata. Päätin, etten enää ikinä osallistu arvontoihin ja menetä yöunia niiden takia. En ainakaan ennen seuraavaa kertaa...

Mitä sinä Savonlinnassa?

Mitä sinä -sarjassa on tällä kertaa vuorossa Savonlinna. Tänä kesänä ei tosin tarvitse perustella, miksi matkailee kotimaassa. Korona jyllää ja matkailua ulkomaille ei suositella.

Kävimme Savonlinnassa viimeksi 2014. Siitä tarkemmin tarinaa tässä. Tältä kesältä isot tapahtumat on peruttu, joten käytimme tilaisuuden tutustua myös Savonlinnan ympäristöön. Ensimmäisenä etappina kävimme Koloveden kansallispuistossa, joka sijaitsee Savonlinnasta 70 km pohjoiseen Heinäveden tien varrella.

Koloveden kansallispuistosta lisää: Luontoon.fi

"Maapohja on paikoin hyvinkin kivikkoista ja juurakkoista" No shit Sherlock!

Tuolla jossain se norppa uiskentelee. Ei tullut meitä moikkaamaan.

Koloveden kansallispuisto käsittää Suur-Saimaan luonnontilaista saaristoa, joka on mm. saimaannorpan koti. Pinta-alaltaan kansallispuisto on 47 neliökilometriä ja se on perustettu vuonna 1990. Maitse pääsee patikoimaan vain yhdelle reilun kolmen kilometrin pituiselle lenkille, muuten kansallispuistossa liikutaan meloen tai soutaen. Pieni varoituksen sana: satunnaiselle samoilijalle Kolovesi kahdenkymmenenseitsemän asteen helteessä ei ole mikään puistokävely. Me emme arvanneet tätä.

Koloveden polku on juurakkoinen ja kivinen, eli liikkuminen vaatii jonkinlaista peruskuntoa ja hyvät jalkineet. Hämähäkinseittejä roikkui puista, joten tarjouduin urheasti keulamieheksi ja raivasin rakkaalleni tietä erämaahan. Vaimolle Kolovesi oli ensimmäinen kansallispuistokokemus: hellettä, hyönteisiä ja kivikkoisia polkuja. Jossain vaiheessa hän kysyi minulta:

- Onko tämä ollut sulle pelkkää nautintoa?
- Joo.

Kaikki eteni hienosti taukopaikalle asti. Kaunis Koloveden ranta, patongit ja vesipullo. Mikä voisi mennä vikaan? Eksyminen. Jatkoimme tauon jälkeen polkua joka nousi jyrkän mäen laelle. Kolovesi näytti sen päältä kuin Kallavesi Puijontornista (savolaista liioittelua mutta henkisesti totta). Aurinko porotti, paarmat surisi ja vaimoa vi...ketutti. Kun viimein pääsimme takaisin autolle, kännykkä ilmoitti matkan pituudeksi 4,8 km (piti olla 3,3 km). Eksyttiin "vähän" mutta "kivaa" oli.

Villa Aria on kesähotelli, joka sijaitsee veden äärellä Savonlinnan ydinkeskustassa. Villa Aria valmistui vuonna 1896 Savonlinnan yleiseksi sairaalaksi ja uuden ilmeen talovanhus sai vuosina 1997–98, jolloin rakennus peruskorjattiin ja restauroitiin. (lähde: Visit Savonlinna)

Tämä on ollut sairaalan käytävä. Hotellihuoneet ovat entisiä potilashuoneita. 

Savonlinnassa majoituksenamme toimi idyllinen sairaala vuodelta 1896. Tuossa ei ole sitten tippaakaan sarkasmia. Sairaala, anteeksi siis hotelli, oli todellakin siisti ja huokui historiaa. Huoneisiin oli tehty moduleista wc ja nukkumaparvi. Miinuksena mainittakoon ilmastoinnin puute ja kohtuullisen kapea parisänky. Kun on yhdessä jo yli kymmenen vuotta, pariskunta tarvitsee yöllä omaa tilaa ja kylki kyljessä nukkuminen on hikistä puuhaa. Varsinkin kun huoneen lämpötila huiteli kolmessakymmenessä asteessa.

Hotellihuone nukkumaparvelta kuvattuna. Parvi oli kuin huonosti lämmitetty sauna. Onneksi sitä ei tarvinnut käyttää.

Sain kansallispuistosta salamatkustajan, sillä suihkun lattialla vilisti suuri hämähäkki. Hämähäkin tappaminen tietää kuulemma seitsemän vuoden epäonnea, joten edessä on kovia aikoja. Kestän sen tosin paremmin kuin vaihtoehtoisesti vaimon reaktion, jos hän olisi nähnyt kahdeksanjalkaisen pedon...

Savonlinnan vierailuun kuuluu olennaisesti sisävesiristeily. Lisätietoa: Sisävesiristeilyt Saimaalla

Tunnin risteily kustantaa 18 € /aikuinen

Tämän kesän Oopperajuhlat on peruttu. Sääli, sillä Olavinlinna on upea konserttipaikka.

Edellisen reissun tapaan laivaristeily ympäri Savonlinnan oli must. Jospa näkisimme norpan livenä! Risteilyemäntä ampui toiveen alas kertomalla, että tänä kesänä norppia ei ole näkynyt. 

Ravintola Waahto Savonlinnan satamassa.

Etanoita kahdelle. Toimii aina.

Ylikypsää porsasta, timjamiperunaa, sipulipyreetä ja chorizo-valkosipulivoita. Reissun ylivoimaisesti paras ruoka.

Risteilyn jälkeen maistui Ravintola Waahdon etanat ja possu. Aivan loistavaa evästä ja hinta sen mukainen. Ruuan jälkeen nousimme arjen yläpuolelle eli Sokos Hotellin muikkuterassille, josta on upeat näköalat. Koronan takia terassilla työskenteli vain kaksi henkeä ja paikka meni kiinni jo klo 21. Illan kruunasi upea auringonlasku, sataman ravintolalaivan olut ja paikalle saapuneet uittomiehet. Kaverit kertoivat mielenkiintoisia tarinoita puutavaran uitosta Saimaan reiteillä. Konttorirotan teki melkein mieli vaihtaa ammattia.

Sokos Hotellin Muikkuterassilta oli hulppeat näköalat.

Savonlinnan satama ja kivinorppa kesäkuun yössä.

Seuraavana aamuna kävimme tutustumassa hotellin respan mainostamaan Waahto Breweryyn, joka sijaitsi vain sadanmetrin päässä hotellista. Panimo myi paikallisia tuotteita ja siellä sai kuulemma myös maistiaisia. Brewery oli kuitenkin pettymys: ei myyjää, ei esittelyä, ei maistiaisia, ei mitään mainitsemisen arvoista. Odotimme tovin myymälässä kunnes rykäisin kovaan ääneen ja joku random panimotyötekijä ilmestyi paikalle (vaimo torui meikäläistä: "et sinä voi yskiä noin korona-aikaan!"). Kaveri odotti että valitsimme itse ostokset ja rahasti sitten jurosti. Se siitä.

Matkamuistoksi neljä pulloa paikallista olutta ja siideriä: 10 €

Olavinlinnan opastettu kierros tehtiin jo edellisellä kerralla, joten tyydyimme vain käymään linnan terassilla. Paikalla oli muutama turisti ja kaksi eksynyttä lokinpoikasta, jotka pitivät kovaäänistä meteliä. 

Linnareissun jälkeen siirryimme Kesäravintola Linnakrouviin syömään muikut uusilla perunoilla ja tartarkastikkeella. Yksinkertaista ja niin hyvää. Krouvin terassi on viihtyisä ja rakennus 1800-luvulta. Terassi on useammassa tasossa ja onneksi sillä kertaa tyhjillään, sillä henkilökuntaan kuulunut mies kasteli juuri kukkia ja sadatteli, kun kasteluvesi valui yllättäen ruukun pohjasta läpi suoraan alemmalle tasanteelle.

Kesäravintola Linnakrouvi. 

Mukava miljöö ja hyvät muikut. 

Muikut mahassa on helppoa jatkaa päiväretkeä keskustaan. Käytän aina tilaisuuden hyväksi jos törmään matkalla divariin, eikä tämä reissu ollut poikkeus. Saimaan Antikvariaatista tarttui mukaan Kurt Vonnegutin Titaanin Seireenit ja Marko Kilven Elävien kirjoihin yhteishintaan 15 €. Suosittelen molempia kirjailijoita lämpimästi. Kurt Vonnegut on klassikko ja Marko Kilpi kuopiolainen kansanedustaja ja dekkarikirjailija, entinen poliisi. 

Saimaan Antikvariaatti, Olavinkatu 34

Keskustasta matka jatkui Vääräsaaren sillan kautta Sulosaareen ja Lettukahvila Kalliolinnaan.

Sulosaaren ainoa rakennus on pieni, vaaleanpunainen huvila vuodelta 1889. Rakennuksessa toimii  Lettukahvila Kalliolinna.

Vääräsaaressa sijaitsee Wanha Kasino. Tsaarin ajoista asti asiakkaitaan palvellut Wanha Kasino valmistui Onnellisten saarille kylpylävieraiden huvi- ja seuraelämän keskuspaikaksi vuonna 1896. Ravintolatilan suunnitteli arkkitehti Johan Jacob Ahrenberg (1847–1914). Lähde: Spahotelcasino.fi

Koiraihmisille vinkiksi: Olavinlinnan lähellä olevan Hotelli Hospitzin terassilla on menu myös koirille!

50- ja 60-luvulla Suomessa purettiin suruttaa vanhoja rakennuksia uusien tieltä. Savonlinnassa on jotain sentään säästetty. Varsinkin Linnankadun varrella sijaitsee useita 1800 ja 1900-luvun taitteen komeita puutaloja. Näistä löytyy kattava historiakatsaus Parasta Saimaalla -sivulta Savonlinnan viehättävät puutalot

Ravintola Valo, Linnankatu 12

Illan pizzat syötiin Ravintola Valossa. Paikka on komea vuonna 1915 rakennettu puinen jugendtalo, jonka edessä on iso terassi. Koronasta johtuen täälläkin oli paljon tilaa ja asiakkaina vain suomalaisia. Menu näytti todella erikoiselle ja päätimme tilata eri pizzat ja laittaa ne puoleksi. Näin saimme maistaa sekä paholaiskana- että jalopizzaa, hyviä molemmat.

Paholaisenkana: Broileri, ananas, bearnaisekastike, paholaisenhillo ja juusto.

Tarjoilija kertoi, että eniten tänä kesänä on mennyt Valo pizzaa. Se on niin omituinen! Pizzassa on savumuikkua, varhaisperunaa, tilli-sitruuna creme fraichea, punasipulia ja juustoa. Ei uskallettu kokeilla eli jäi ensi kertaan.

Lähtöaamuna torilta tarttui vielä mukaan lakka- ja omenalörtsy.

Jos haluat nähdä maailman suurimman puukirkon, sinun ei tarvitse matkustaa Kerimäkeä kauemmas. Kirkkoon mahtuu viisituhatta henkeä ja istuinpaikkoja on kolmelletuhannelle! Miksi ihmeessä tuollainen kirkko rakennettiin pieneen itä-suomalaiseen pitäjään? Erään legendan mukaan rakentajille sattui mittavirhe, mikä tuntuu aika epäuskottavalta. Niin tumpeloja sen ajan timpurit eivät voineet olla että kattoristikkoa pystyttäessä joku olisi tuumannut: tulipas tästä pirun korkea! Näytäppä vielä niitä piirrustuksia. 

Ei, tumpeloita eivät rakentajat olleet vaan päinvastoin. Kerimäen kirkko on edelleen puurakentamisen mestariteos.

Kirkon edessä olevalla kellotapulilla on korkeutta 42 metriä.

Kirkko ei meinannut mahtua valokuvaan.

Savonlinnasta on Kerimäelle matkaa n. 25 km

Kirkonmäellä oli hiljaista ja syy selvisi pian: kirkko aukesi vasta klo 11. Painuimme siis puoleksi tunniksi kahville. Tasalta paikalla pyöri jo turisteja ja sujahdimme sujuvasti sisään. Jos kirkko on iso ulkoapäin niin sisätilat aiheuttivat myös hämmennystä. Ja tämä kaikki on rakennettu jo vuonna 1847!

Kirkossa on neljä kaminaa vuodelta 1915. Kaminat eivät ole enää toiminnassa eikä kirkkorakennuksessa ole lämmitystä. Joka vuosi joulupäivän aamuna järjestetään  joulujumalanpalvelus, jossa vanhan perinteen mukaan istutaan turkit päällä ja kintaat kädessä.

Kangasalan urkutehtaan 20-ääniset urut vuodelta 1894 näyttävät suuressa kirkkosalissa melkein lastenuruilta.

Kirkon kupoli kohoaa 27 metrin korkeuteen.

Kirkossa ei ole mukavuuksia. Penkitkin on niin kapeat ja kovat, että rahvas ei pääse nukahtamaan saarnan aikana.

Kirkossa oli ryhmä, jossa puhuttiin ruotsia. Normitilanteessa ei mitään kummallista mutta näin korona-aikaan nostatti kulmakarvoja. He olivat varmaan suomenruotsalaisia. Ruotsalaisille rajat pysyvät tänä kesänä kiinni heidän katastrofaalisen koronatilanteen vuoksi.

Kerimäen kirkkorannassa kävimme vielä katsomassa punaisia venevajoja. 

Muita tarinoita:

Mitä sinä Mikkelissä?

Mitä sinä Lahdessa?