Ostin uuden polkupyörän. Kotimainen, seiskavaihteinen citypyörä. Koska en halua mainostaa jätän mainitsematta, että kyseessä on Helkama Kulkuri. (Kröhöm Helkama: saa lähestyä yhteistyökuvioissa. Soitellaan).
 |
| Kuvassa juhannus ja auringonlasku Tahkolla. Ei liity mitenkään tähän tarinaan. |
On yllättävän vaikeaa hypätä uuden pyörän satulaan. Meno on keveämpää, pyörä kulkee kovempaa ja se iänikuinen kitinä ja natina puuttuu täysin. Silti tuntuu oudolle, kun perse on tottunut siihen vanhaan satulaan.
 |
| Kuvassa olut, jossa mun suosikkijoukkueen lippu. Jäi hopealle. Ei liity pätkääkään tähän tarinaan. |
Vaihtoa helpotti se, että uudessakin on seitsemän rumpuvaihdetta ja jalkajarrut. Vuosi sitten kokeilin jotain todella radikaalia ja ostin ketjuvaihteisen pyörän. Meno oli todella kevyttä, myönnän, mutta toisella ajokerralla pyörästä putosi ketjut. Ne menivät niin jumiin, että takuuhuollon korjaaja kysyi: mitä ihmettä tässä on tapahtunut?
 |
| Tämän kuvan laitoin vain, koska kuvassa on suosikkijoukkueeni Kups Kuopio. Ei liity tarinaan mutta hitokseen hyvä futisseura. Suomen mestari vuosimallia 2019. |
Ja hei hei HEI! EI! Tämä tarina ei ole metafora meidän parisuhteesta. Otsikossa piti lukea, että polkupyörä on minulle rakas. Vaimoa en ole vaihtamassa enkä vaihda. Eikä hän kitise eikä natise, usein. Olen todella kiitollinen, että voin vielä nousta satulaan, joka tuntuu niin emotionaalisesti kuin anatomisestikin oikealta. Eikä tämän yhteisen matkan aikana ole kumi puhjennut. Siitä molempien lapset ovat varmasti tyytyväisiä. Meillä menee ihan hyvin ja yhdessä on mukava polkea. Tarkoitan siis kulkea. Siis elämässä eteenpäin yhdessä. Äh...
 |
| Tämä pyörä LIITTYY TODELLAKIN tähän tarinaan |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti